MUSTASUKKAINEN, MUSTASUKKAISUUS

”Mustasukkaisuudella” voidaan sanan raamatullisen käyttötavan perusteella tarkoittaa myönteistä tai kielteistä ominaisuutta tai tunnetta (San 14:30; Sak 1:14). Heprean substantiivin qin·’ahʹ eri merkityksiä ovat ’yksinomaisen antaumuksen vaatimus, suvaitsemattomuus kilpailua kohtaan, palava into, kiivaus, mustasukkaisuus [vanhurskas tai syntinen] ja kateus’. Kreikan sanalla zēʹlos on samanlainen merkitys (2Ko 11:2; 12:20).

Jehovan mustasukkaisuus. Jehova kuvailee itseään ”yksinomaista antaumusta vaativaksi Jumalaksi” (2Mo 20:5, Rbi8, alav.; 5Mo 4:24; 5:9; 6:15). Hän sanoo myös: ”Jehova, jonka nimi on Mustasukkainen, on mustasukkainen Jumala.” (2Mo 34:14.) Minkä puolesta hän on mustasukkainen ja minkälaatuista tuo mustasukkaisuus on? Se ei ole ihmisten kateellista, itsekästä mustasukkaisuutta. Hän tuntee mustasukkaisuutta, palavaa intoa tai kiivautta pyhän nimensä puolesta, josta hän itse sanoo: ”Minä olen osoittava yksinomaista antaumusta pyhän nimeni puolesta.” (Hes 39:25.)

Nimensä puolesta. Kun otamme huomioon, mitä Jumalan nimi edustaa, selviää syy hänen ’yksinomaisen antaumuksen vaatimukseensa’ (Hes 5:13). Hänen nimensä edustaa kaikkea sitä, mikä on oikeaa ja vanhurskasta. Hän on ylivertaisen pyhä, puhdas, oikeamielinen ja uskollinen. (Jes 6:3; Il 4:8; 16:5.) Hänen suvereeniutensa on välttämätön maailmankaikkeuden olemassaololle, ja alamaisuus hänen suvereeniudelleen ja laeilleen on olennaisen tärkeätä koko luomakunnan järjestyksen ja rauhan säilymiseksi (San 29:2; 1Ko 14:33). Hänen mustasukkaisuutensa on sen vuoksi puhdasta ja koituu täysin hänen luomustensa hyödyksi, samalla kun hän – Luoja, Huolenpitäjä ja kaiken hyvän Antaja – ei saa luomustensa häntä kohtaan ilmaisemasta antaumuksesta mitään voittoa tai hyötyä (Job 41:11; Ps 145:16; Ro 11:35; Ja 1:17; Il 4:11). Mutta koska hän on omistautunut vanhurskaudelle, hänen sydämensä täyttyy ilolla ja rakkaudellisella arvostuksella, kun hänen palvelijansa seisovat lujina vanhurskauden puolella ja ilmaisevat yksinomaista antaumusta häntä kohtaan (San 23:15, 16; 27:11).

Jumalaa palvelevat voivat luottaa hänen saavan aikaan vanhurskauden, koska he ovat varmoja siitä, että hän osoittaa intoa nimensä puolesta. Hän ilmaisi intonsa ollessaan tekemisissä muinaisen Israelin kanssa, ja hän kertoo tuhoavansa maalliset hallitukset ja perustavansa Rauhan Ruhtinaan hallituksen, jonka alaisuudessa vallitsee oikeus ja vanhurskaus. Hän sanookin: ”Tämän saa aikaan armeijoiden Jehovan palava into.” (Jes 9:6, 7; Sef 3:8, 9.)

Vanhurskauden puolesta. Vanhurskauden rakkaudessaan ja yksinomaisen antaumuksen vaatimuksessaan Jehova on puolueeton. Mooses varoitti Jumalan liittokansaa Israelia, että jos joku hylkäisi liiton, ”Jehovan suuttumus ja kiivaus on suitsuava sitä miestä vastaan, – – ja Jehova pyyhkii hänen nimensä taivaiden alta” (5Mo 29:19–21). Jumala sanoi hänestä luopuneelle, epäjumalia palvovalle, moraalittomalle Jerusalemin kaupungille, että hän tuomitsisi sen ja antaisi sille ”vihastuksen ja mustasukkaisuuden veren” (Hes 16:38; 23:25). Näin tapahtui, kun babylonialaiset tuhosivat kaupungin ja temppelin, johon oli liitetty Jehovan nimi, jonka he olivat tosin törkeästi häpäisseet. Siitä huolimatta Jehovan mustasukkaisuus ei peittänyt varjoonsa eikä hukuttanut hänen tarkoituksiaan eikä armoaan, sillä hän säästi jäännöksen, joka palasi rakentamaan temppelin uudelleen.

Kansansa puolesta. Koska Jehova rakastaa kansaansa ja koska se kantaa hänen pyhää nimeään, Jehova on tulisella innolla mustasukkainen sen puolesta. Niin kuin aviomies suojelee mustasukkaisesti vaimoaan, joka on hänelle kallisarvoinen, samoin Jehovakin sanoo: ”Joka koskee teihin, se koskee silmäterääni.” (Sak 2:8.) Koska siis kansakunnat ovat kohdelleet ilkeämielisesti hänen kansaansa, Jumala ennusti: ”Minä olen oleva mustasukkainen Siionin puolesta suurella mustasukkaisuudella, niin, suuresti vihastuneena olen oleva mustasukkainen sen puolesta.” Lisäksi hän ennusti olevansa palavan innokas maansa puolesta ja osoittavansa sääliä kansalleen. (Sak 8:2; 1:14; Jl 2:18.)

Jehovan yllyttäminen mustasukkaisuuteen. Jehovaa ei voida pitää pilkkana sen vuoksi, että hän vaatii yksinomaista antaumusta (Ga 6:7). Jokainen hänen palvelijansa, joka kieltäytyy ilmaisemasta kokosydämistä antaumusta häntä kohtaan eikä rakasta häntä koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan, yrittää palvella kahta herraa. Jeesus selitti, että tällaisen menettelyn seuraukset olisivat tuhoisat, sillä sellainen ihminen rakastaisi toista isäntää ja halveksisi toista. (Mt 6:24.) Sellainen ihminen ’yllyttää Jehovaa mustasukkaisuuteen’ (5Mo 32:16; 1Ku 14:22). Hesekielille antamassaan näyssä Jehova näytti hänelle ilmeisesti epäjumalanpalvelukseen tarkoitetun ”mustasukkaisuuden vertauskuvan”, joka oli temppelin porttikäytävässä (Hes 8:3, 5). Koska Juuda lakkasi osoittamasta yksinomaista antaumusta Jehovalle, hänen mustasukkaisuutensa syttyi sitä kohtaan.

Apostoli Paavali sanoo kristityille: ”Ette voi ottaa osaa ’Jehovan pöytään’ ja demonien pöytään. Vai ’yllytämmekö Jehovan mustasukkaisuuteen’? Emme kai ole häntä voimakkaampia?” (1Ko 10:21, 22; 5Mo 32:21.) Hän osoittaa, että jos kristitty harjoittaa tahallaan syntiä tultuaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen, häntä odottaa ainoastaan tuomio ja ”tulinen kiivaus, joka kuluttaa ne, jotka ovat vastaan” (Hpr 10:26, 27).

Jeesus Kristus. Jumalan Poika, joka on Isälleen läheisempi ja joka pystyy paremmin kuin kukaan muu hänen luomuksistaan jäljittelemään häntä ja ilmaisemaan hänet toisille, saattoi sanoa: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän.” (Joh 14:9; Mt 11:27; Joh 1:18.) Sen johdosta hän tuntee suurempaa intoa ja mustasukkaisuutta vanhurskauden ja Isänsä nimen puolesta kuin kukaan muu (Hpr 1:9; Ps 45:7). Hän on osoittanut kaikkina aikoina yksinomaista antaumusta Jehovaa kohtaan (Mt 4:10; Joh 8:29). Kun hän oli maan päällä, hänen sydämensä oli täynnä palavaa intoa, mustasukkaisuutta, koska rahaa rakastavat kauppiaat, jotka toimivat temppelissä, tuottivat häpeää Jehovan nimelle (Joh 2:13–17). Samoin kuin hän siinä tilaisuudessa täytti psalmissa 69:9 esitetyn ennustuksen: ”Palava into sinun huoneesi puolesta on kuluttanut minut”, voivat hänen seuraajansa olla varmoja siitä, että hänellä on palavaa intoa vahvistaa täysin ikuinen vanhurskaus, oikeus ja kunnioitus Jehovan nimeä ja suvereeniutta kohtaan psalmissa 45:3–6 olevan profetian täyttymykseksi.

Yksinomaista antaumusta osoittavat Jumalan palvojat. Kaikki, jotka ovat olleet Jumalan tosi palvojia, ovat osoittaneet palavaa intoa hänen palveluksensa puolesta ja mustasukkaisuutta hänen nimensä puolesta. Profeetta Elia, joka suoritti voimatekoja kääntäessään monia israelilaisia pois väärästä palvonnasta takaisin Jehovan palvontaan, sanoi: ”Olen ollut todella mustasukkainen Jehovan, armeijoiden Jumalan, puolesta.” (1Ku 19:10, 14.) Pinehas ilmaisi antaumusta, joka miellytti Jumalaa, ja hänen palava intonsa pelasti Israelin tuholta, kun hän surmasi Israelin erään päämiehen, joka oli saastuttanut leirin tuomalla sinne Baalin saastaisen sukupuolipalvonnan. Näin tapahtui, koska Pinehas israelilaisena ja pappina ’ei suvainnut mitään kilpailua’ Jehovaa vastaan. (4Mo 25:11; vrt. 2Ku 10:16.)

Kristillisen seurakunnan täytyy osoittaa samanlaista mustasukkaista valppautta, ettei mikään epäpuhtaus pääsisi versomaan kuin ”myrkyllinen juuri” ja aiheuttamaan levottomuutta ja saastuttamaan monia (Hpr 12:15). Jos joku turmeltunut yksilö pujahtaisi sisään ja yrittäisi saastuttaa toisia, seurakunnan täytyisi ’hartaasti pyrkiä puhdistautumaan Jehovan edessä närkästystä ja palavaa intoa osoittaen’. Sen täytyy ’poistaa paha ihminen keskuudestaan’. (1Ko 5:4, 5, 13; 2Ko 7:11, 12.)

Kristittyjen on sen vuoksi hyvä ilmaista ”jumalista mustasukkaisuutta” toisten kristittyjen puolesta, mikä merkitsee sitä, että heidän tulisi palaa halusta tehdä kaikki voitavansa auttaakseen toinen toistaan osoittamaan jatkuvasti yksinomaista antaumusta Jumalalle ja pysymään tottelevaisina Kristukselle. Apostoli Paavali vertasi hengellisiä veljiään Kristuksen morsiameksi kihlattuun neitsyeen. Hän suojeli heitä mustasukkaisesti, jotta he voisivat säilyä moitteettomina Kristukselle. (2Ko 11:2; vrt. Il 19:7, 8.) Hänen palava intonsa heidän puolestaan käy ilmi monista ilmauksista, joita hän käyttää kirjeissään Korintin seurakunnalle ja muille. Ja mustasukkaisuus, jota Kristus itse tuntee ”morsiamensa” (Il 21:9) puolesta, ilmenee hänen seurakunnille osoittamissaan voimakkaissa sanoissa, jotka on esitetty Ilmestyksen luvuissa 1–3.

Mustasukkaisuuteen yllyttäminen sopivalla tavalla. Jehova osoitti armoa Israelin kansakuntaa kohtaan sen jälkeen kun kaikki siihen kuuluvat jäännöstä lukuun ottamatta olivat hylänneet Messiaan. Uskovien juutalaisten jäännös oli kristillisen seurakunnan alku, ja Jehova suosi nyt sitä hylätyn juutalaisen kansakunnan sijasta. Jehova teki tämän muutoksen tunnetuksi tunnusmerkein, ennusmerkein ja voimateoin (Hpr 2:3, 4). Hän avasi ei-juutalaisille pääsyn hänen suosioonsa. Mutta hän ei sulkenut kokonaan ovea israelilaisiltakaan, kuten Raamattu osoittaa: ”Kompastuivatko he [kaikki israelilaiset] niin, että kaatuivat täysin? Älköön koskaan tapahtuko niin! Vaan heidän harha-askeleestaan koituu pelastus kansakuntien ihmisille, jotta heidät yllytettäisiin mustasukkaisuuteen.” (Ro 11:11.) Jehova oli vuosisatoja aiemmin sanonut tekevänsä juuri näin, ja se johti joidenkuiden pelastumiseen (5Mo 32:21; Ro 10:19). Apostoli Paavali, joka tavoitteli hartaasti israelilaistoveriensa parasta, noudatti tätä periaatetta. Hän sanoi: ”Koska minä olen todellisuudessa kansakuntien apostoli, niin pidän palvelustani kunniassa, jos suinkin voin yllyttää omaa lihaani olevia mustasukkaisuuteen ja pelastaa joitakuita heistä.” (Ro 11:13, 14; 10:1.)

Harhaan johdettua intoa. Joku voi olla vilpittömän innokas tai mustasukkainen jonkin asian puolesta ja olla kuitenkin väärässä ja vastenmielinen Jumalalle. Tämä piti paikkansa monista ensimmäisellä vuosisadalla eläneistä juutalaisista. He odottivat tulevansa vanhurskaiksi omien Mooseksen lain alaisten tekojensa ansiosta. Paavali osoitti kuitenkin, että heidän palava intonsa oli harhaan johdettua, koska heiltä puuttui täsmällistä tietoa. Sen vuoksi he eivät saaneet tosi vanhurskautta, joka tulee Jumalalta. Heidän täytyi nähdä erheensä ja kääntyä Jumalan puoleen Kristuksen kautta saadakseen vanhurskauden ja vapautuakseen Lain langettavasta tuomiosta. (Ro 10:1–10.) Tarsolainen Saul oli yksi tällainen, ja hän oli niin äärimmäisen innokas juutalaisuuden puolesta, että hän jopa ’vainosi Jumalan seurakuntaa ja hävitti sitä ylen määrin’. Hän noudatti Lakia tunnontarkasti niin kuin sellainen, joka on ”moitteettomaksi osoittautunut”. (Ga 1:13, 14; Fil 3:6.) Kuitenkin hänen mustasukkaisuutensa juutalaisuuden puolesta oli harhaan johdettua. Hän oli sydämeltään vilpitön, mistä syystä Jehova ilmaisi ansaitsematonta hyvyyttä Kristuksen välityksellä ja käänsi hänet tosi palvonnan tielle. (1Ti 1:12, 13.)

Mustasukkaisuus ja kateus. Sopimatonta mustasukkaisuutta ilmaiseva epäilee toisia ilman riittävää syytä tai harmistuu, jos jollekulle toiselle annetaan sellaista, mitä hän aiheettomasti vaatii itselleen. Kateellinen ihminen haluaa tai himoitsee tyytymättömänä toisten hyvää onnea ja saavutuksia. Asiayhteys ratkaisee usein, missä merkityksessä Raamatussa käytetään hepreankielisiä sanoja, jotka tavallisesti käännetään sanoilla ”mustasukkainen” tai ”mustasukkaisuus” tai toisinaan ”kateus”. Sama pitää paikkansa kreikkalaisesta ”mustasukkaisuutta” vastaavasta sanasta, mutta kreikan kielessä on myös erillinen ”kateutta” vastaava sana fthoʹnos.

Korintin seurakuntaan oli ensimmäisellä vuosisadalla tullut kunnianhimoisia miehiä, jotka kiinnittivät huomiota itseensä, kerskuivat ihmisistä ja aiheuttivat riitaa seurakunnassa. Seurakunta jakautui ryhmäkuntiin, jotka mustasukkaisesti luottivat ihmisiin ja korottivat ja seurasivat heitä. Paavali osoitti, että tällainen mustasukkaisuus oli lihallista, ei hengellistä (1Ko 3:3; 2Ko 12:20). Hän selitti, ettei jumalinen rakkaus ole sopimattomalla tavalla mustasukkainen, vaan että se on sen sijaan luottavainen ja toiveikas ja toimii aina toisten parhaaksi (1Ko 13:4, 5, 7).

Tällainen mustasukkaisuus, jota vastaan Paavali puhui Korintin seurakunnassa, ei ole vanhurskasta. Se ei edistä Jehovaa kohtaan osoitettavaa yksinomaista antaumusta. Se on pikemminkin yksi epäjumalanpalveluksen muoto, demonista alkuperää, ja se aiheuttaa kateutta ja riitaa. Raamattu varoittaa siitä toistuvasti ja osoittaa, että se vaikuttaa itse sydämeen. Jeesuksen velipuoli Jaakob kirjoitti: ”Jos teillä on katkeraa mustasukkaisuutta ja riidanhalua sydämessänne, niin älkää kerskailko älkääkä valehdelko totuutta vastaan. Tämä ei ole sitä viisautta, joka tulee ylhäältä, vaan maallista, eläimellistä, demonista. Sillä missä on mustasukkaisuutta ja riidanhalua, siellä on epäjärjestystä ja kaikkea pahaa.” (Ja 3:14–16; Ro 13:13; Ga 5:19–21.)

Vääränlaisella mustasukkaisuudella on haitallinen vaikutus fyysiseen terveyteen, sillä ”tyyni sydän on lihallisen elimistön elämä, mutta mustasukkaisuus on mätä luille” (San 14:30). Mustasukkaisuus kumpuaa ihmisen sisimmässä haudotusta epäluulosta ja kaunasta. Se voi olla tuhoisampaa kuin raivo tai suuttumus, sillä se voi olla syvemmälle juurtunutta, pitkäaikaisempaa ja pysyvämpää sekä vaikeammin vaimennettavissa. Yleensä se vähät välittää järkevyydestä. (San 27:4.) Mustasukkainen mies, joka on aiheellisesti raivoissaan toiselle, joka on tehnyt aviorikoksen hänen vaimonsa kanssa, ei hyväksy minkäänlaista puolustelua eikä korvausta! (San 6:32–35.)

Vääränlainen mustasukkaisuus voi viedä ihmisen niin pitkälle, että hän tekee syntiä Jumalaa vastaan, niin kuin Joosefin kymmenen velipuolta tekivät (1Mo 37:11; Ap 7:9). Se voi johtaa siihen, että tämä ihminen ja muut asianosaiset menettävät henkensä, niin kuin kävi Datanin ja Abiramin ja heidän huonekuntiensa jäsenten tapauksessa (Ps 106:16, 17). Ja vielä pahempaa oli, että mustasukkaisuus sai ei-uskovat juutalaiset syyllistymään vakaviin rikoksiin apostoleita vastaan ja sen lisäksi osallistumaan rienaukseen ja murhayritykseen (Ap 13:45, 50; 14:19).

Mustasukkaisuus avioliitossa. Aviopuolisoa kohtaan tunnettava mustasukkaisuus on hyväksi, jos se on oikealaatuista mustasukkaisuutta, intoa joka koituu puolison hyödyksi ja hyvinvoinniksi. Mutta sopimaton mustasukkaisuus eli perusteeton epäluuloisuus on väärin ja rakkaudetonta, ja se voi johtaa avioliiton haaksirikkoon (1Ko 13:4, 7).

Mooseksen lakiin sisältyi järjestely sellaisia mustasukkaisuustapauksia varten, joissa aviomies epäili vaimonsa tehneen salaa aviorikoksen. Jos ei löytynyt vaadittuja kahta todistajaa, jotta syytös olisi voitu todistaa oikeaksi ja ihmistuomarit olisivat voineet panna kuolemanrangaistuksen toimeen, niin Laki vaati, että avioparin piti tulla Jehovan edustajan, papin, eteen. Tällä toimenpiteellä pyydettiin Jehovaa, joka tiesi kaikki tosiseikat, ilmaisemaan tuomionsa. Jos nainen oli avionrikkoja, hänen suoranainen Jehovalta saamansa rangaistus oli lisääntymiskyvyn menetys. Jos aviomiehen mustasukkaisuus oli perusteetonta, hänen täytyi tunnustaa vaimonsa viattomuus ja olla hänen kanssaan sukupuolisuhteissa, niin että tämä saattoi saada lapsen. (4Mo 5:11–31.)

Jumalan palvelijoita varoitetaan kilpailuhengestä. Kilpailuhenki, joka nykyisessä asiainjärjestelmässä on hyvin yleistä, ei ole sopivaa. Saarnaajan kirjan kirjoittaja sanoo: ”Minä olen nähnyt, että kaikki kova työ ja kaikki taitavuus työssä merkitsee toisen kilpailua [hepr. qin·’atʹ] toista vastaan; tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.” (Sr 4:4; vrt. Ga 5:26.)

Jos Jumalan palvelija on mustasukkainen toisten menestyksen, omaisuuden tai saavutusten takia, hänessä saattaa herätä kateus ja ahneus, ja hän voi mennä jopa niin pitkälle, että hän alkaa kadehtia pahoja, jotka menestyvät. Raamattu varoittaa, että näin ei tulisi olla; vaikka heidän menestyksensä tuntuu kestävän pitkään, he tulevat saamaan nopean tuomion Jumalan määräaikana, niin kuin on kirjoitettu: ”Älä kiivastu pahantekijöiden takia. Älä kadehdi niitä, jotka tekevät epävanhurskautta. Sillä niin kuin ruoho he kuihtuvat pian.” (Ps 37:1, 2.) Tällaisten ihmisten kadehtiminen voi saada ihmisen jäljittelemään heidän väkivaltaisia teitään, jotka ovat Jehovasta inhottavia. (San 3:31, 32; 23:17; 24:1, 19; vrt. Ps 73:2, 3, 17–19, 21–23.)