Lähimmäisen rakastaminen on mahdollista
JEESUKSEN KRISTUKSEN kuvaus samarialaisesta osoitti, mitä aito lähimmäisenrakkaus todellisuudessa merkitsee (Luukas 10:25–37). Lisäksi Jeesus opetti: ”’Sinun tulee rakastaa Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, sen kaltainen, on tämä: ’Sinun tulee rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’” (Matteus 22:37–39.)
Onko sinusta monien muiden tavoin vaikeaa rakastaa lähimmäistäsi, joka kuuluu eri etniseen ryhmään kuin sinä? Se voi johtua siitä, että olet kuullut syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisuudesta tai olet itse kokenut niitä. Sinä tai omaisesi olette jopa voineet kärsiä huonoa kohtelua johonkin toiseen ryhmään kuuluvien käsissä.
Koska Jeesus osoitti yhden Jumalan käskyistä olevan, että rakastamme lähimmäistämme, tällaisten voimakkaitten tunteiden voittamisen täytyy olla mahdollista. Avain siihen on se, että suhtaudumme ihmisiin Jumalan ja Kristuksen tavalla. Tarkastelkaamme tässä mielessä Jeesuksen ja varhaiskristittyjen esimerkkiä.
Jeesuksen erinomainen esimerkki
Ensimmäisen vuosisadan juutalaiset tunsivat voimakasta antipatiaa samarialaisia kohtaan, jotka asuivat Juudean ja Galilean välisellä alueella. Erään kerran juutalaiset vastustajat kysyivät halveksivasti Jeesukselta: ”Emmekö me sano oikein: sinä olet samarialainen, ja sinussa on demoni?” (Johannes 8:48.) Samarialaisvastaiset tunteet olivat niin voimakkaita, että jotkut juutalaiset jopa kirosivat samarialaisia julkisesti synagogissa ja rukoilivat päivittäin, ettei näille annettaisi ikuista elämää.
Epäilemättä se, että Jeesus tiesi tästä syvään juurtuneesta vihamielisyydestä, sai hänet kertomaan kuvauksen samarialaisesta, joka osoittautui todelliseksi lähimmäiseksi huolehtimalla ryöstäjien pieksemästä juutalaisesta miehestä. Miten Jeesus olisi voinut vastata, kun Mooseksen lakiin perehtynyt juutalaismies kysyi: ”Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni?” (Luukas 10:29.) Jeesus olisi hyvinkin voinut vastata suoraan sanomalla: ”Lähimmäisiäsi eivät ole ainoastaan toiset juutalaiset, vaan myös muut ihmiset – jopa samarialaiset.” Juutalaisten olisi kuitenkin ollut vaikea hyväksyä tätä. Siksi hän kertoi kuvauksen juutalaisesta, jolle samarialainen osoitti armoa. Tällä tavalla Jeesus auttoi juutalaisia kuulijoitaan päättelemään, että tosi lähimmäisenrakkaus ulottui ei-juutalaisiin.
Jeesuksella ei ollut kielteisiä tunteita samarialaisia kohtaan. Kerran matkallaan Samarian halki hän lepäsi eräällä kaivolla sillä aikaa, kun hänen opetuslapsensa menivät läheiseen kaupunkiin hankkimaan ruokaa. Kun muuan samarialainen nainen tuli ammentamaan vettä, Jeesus sanoi: ”Anna minulle juotavaa.” Koska juutalaiset eivät olleet missään tekemisissä samarialaisten kanssa, nainen kysyi: ”Kuinka sinä, vaikka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, kun olen samarialainen nainen?” Silloin Jeesus todisti hänelle ja kertoi jopa avoimesti olevansa Messias. Se sai naisen lähtemään kaupunkiin kutsuakseen toisiakin kuuntelemaan häntä. Millaiset olivat seuraukset? ”Monet sen kaupungin samarialaiset uskoivat – – häneen.” Miten erinomaiset seuraukset olikaan siitä, että Jeesus ei antanut oman aikansa juutalaisten keskuudessa vallinneen asenteen kahlita itseään. (Johannes 4:4–42.)
Jumala ei ole puolueellinen
Jumalan tarkoitus oli, että Jeesus saarnaisi pääasiassa juutalaisille, ”Israelin huoneen kadonneille lampaille” (Matteus 15:24). Siksi Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olivat juutalaissyntyisiä. Mutta vain kolme vuotta siitä, kun pyhä henki vuodatettiin helluntaina vuonna 33, Jehova osoitti selvästi, että hän halusi uskovien juutalaisten laajentavan työkenttäänsä ja tekevän opetuslapsia myös kansojen ihmisistä eli pakanoista.
Juutalaisen oli hyvin vaikeaa rakastaa samarialaista niin kuin itseään. Vielä vaikeampaa oli osoittaa lähimmäisenrakkautta ympärileikkaamattomia pakanoita kohtaan, joilla oli juutalaisten kanssa vähemmän yhteistä kuin samarialaisilla. Käsiteltäessä juutalaisten asennetta pakanoihin tietosanakirjassa The International Standard Bible Encyclopaedia todetaan: ”U[uden] T[estamentin] aikoina havaitaan ilmenneen mitä äärimmäisintä inhoa, halveksuntaa ja vihaa. Heitä [pakanoita] pidettiin epäpuhtaina, ja heidän kanssaan oli lainvastaista olla missään ystävällisissä kanssakäymisissä. He olivat Jumalan ja Hänen kansansa vihollisia, joille ei annettu tietoa Jumalasta, ellei heistä tullut käännynnäisiä, ja silloinkaan heille ei voitu suoda, kuten oli suotu muinaisina aikoina, täydellistä toveruutta. Juutalaisten ei sallittu neuvoa heitä, ja jos he pyysivät opetusta Jumalasta, heidät kirottiin.”
Vaikka monet pitivät kiinni näistä käsityksistä, Jehova näytti apostoli Pietarille näyn, jossa hänen käskettiin lakata kutsumasta ”saastuneeksi sitä, minkä Jumala on puhdistanut”. Sitten Jumala ohjasi hänet Korneliuksen, pakanan, kotiin. Pietari todisti Kristuksesta Korneliukselle, hänen perheelleen ja muille pakanoille. Pietari sanoi: ”Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” Pietarin vielä saarnatessa pyhä henki tuli näiden uusien uskovien päälle, jotka kastettiin sen jälkeen, ja heistä tuli ensimmäisiä Kristuksen pakanaseuraajia. (Apostolien teot, luku 10.)
Juutalaiset seuraajat hyväksyivät tämän kehitysvaiheen, koska he tajusivat, ettei Jeesuksen käsky ”tehdä opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä” rajoittunut kaikissa maissa oleviin juutalaisiin, vaan käsitti myös pakanat (Matteus 28:19, 20; Apostolien teot 11:18). He voittivat kaikki kielteiset tunteet, joita heillä saattoi olla pakanoita kohtaan, ja järjestivät innokkaasti saarnaamisrynnistyksen tehdäkseen opetuslapsia kansojen keskuudessa. Vajaat 30 vuotta myöhemmin voitiin sanoa, että hyvää uutista oli saarnattu ”kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on” (Kolossalaisille 1:23).
Tämän saarnaamistyön etunenässä oli apostoli Paavali, juutalaista syntyperää oleva kristitty. Ennen Kristuksen seuraajaksi tuloaan hän oli ollut fariseusten uskonlahkon innokas jäsen. Nämä halveksivat paitsi pakanoita myös omaan kansaansa kuuluvia tavallisia ihmisiä (Luukas 18:11, 12). Paavali ei kuitenkaan antanut noiden näkemysten estää häntä osoittamasta lähimmäisenrakkautta toisia kohtaan. Sen sijaan hänestä tuli ”kansojen [pakanoiden] apostoli”, ja hän omistautui tekemään opetuslapsia kaikissa Välimeren maissa (Roomalaisille 11:13).
Palveluksensa aikana Paavalia kivitettiin, lyötiin ja hänet vangittiin (Apostolien teot 14:19; 16:22, 23). Saivatko tällaiset kovat kokemukset hänet katkeroitumaan ja ajattelemaan, että hän hukkasi aikaansa joidenkin kansojen ja etnisten ryhmien keskuudessa? Ei suinkaan. Hän tiesi, että kaikkialla hänen aikansa monien etnisten ryhmien keskuudessa oli joitakin vilpitönsydämisiä ihmisiä.
Kun Paavali tapasi pakanoita, jotka halusivat oppia Jumalan teitä, hän alkoi rakastaa heitä. Hän kirjoitti esimerkiksi tessalonikalaisille: ”Meistä tuli hellävaraisia teidän keskuudessanne niin kuin imettävä äiti, joka vaalii omia lapsiaan. Koska meillä siis on hellä kiintymys teihin, halusimme hyvin mielellämme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan hyvää uutista, vaan oman sielummekin, koska olitte tulleet meille rakkaiksi.” (1. Tessalonikalaisille 2:7, 8.) Nämä lämpimät sanat osoittavat, että Paavali todella rakasti pakanatessalonikalaisia eikä antanut minkään riistää sitä iloa, joka tuli hyvästä suhteesta heihin.
Lähimmäisenrakkaus toiminnassa
Nykyään samoin kuin ensimmäisellä vuosisadalla ne, jotka liittyvät kristilliseen seurakuntaan, kehittävät lähimmäisenrakkautta kaikista etnisistä ryhmistä olevia ihmisiä kohtaan. Kehittämällä jumalisen näkemyksen toisista ja kertomalla heille Valtakunnan hyvää uutista tosi kristityt ovat avartaneet käsitystään ihmisistä, joita he eivät ehkä koskaan olisi oppineet tuntemaan, elleivät nämä olisi tulleet seurakunnan yhteyteen. He tuntevat jopa veljellistä rakkautta näitä kohtaan (Johannes 13:34, 35). Sinäkin voit kokea tämän saman.
Tällainen rakkaus vallitsee Jehovan todistajien keskuudessa, vaikka heitä on 229 maassa ja he edustavat ”kaikkia kansakuntia ja sukukuntia ja kansoja ja kieliä” (Ilmestys 7:9). Maailmanlaajuisena veljesseurana he yksimielisesti palvovat Jehovaa, kieltäytyvät osallistumasta etnisiin taisteluihin ja kilpailuihin sekä ilmaisemasta ennakkoluuloisuutta, joka riistää ihmisiltä lämpimät suhteet lähimmäisiin.
Ollessasi Jehovan todistajien yhteydessä huomaat, miten kaikista etnisistä ryhmistä tulevat ihmiset tekevät Jumalan tahdon. Näet lähimmäisenrakkauden toiminnassa, kun he saarnaavat Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Lisäksi tapaat heidän seurakunnissaan huomaavaisia, vilpittömiä ihmisiä, jotka osoittavat elämällään oppineensa tosiaan rakastamaan lähimmäistään.
[Kuva s. 6]
Jehovan todistajien seurakunnissa tapaat onnellisia ihmisiä, jotka kuuluvat lukuisiin eri rotuihin
[Kuvan lähdemerkintä s. 4]
Laupias samarialainen saapuu majataloon/The Doré Bible Illustrations/Dover Publications, Inc.