ROOMALAISKIRJE

Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirja, jonka apostoli Paavali kirjoitti Rooman kristityille. Sitä, että Paavali kirjoitti tämän kirjan, ei ole koskaan asetettu vakavasti kyseenalaiseksi, ja raamatunoppineet ovat lähes kaikkialla tunnustaneet kirjan oikeaperäiseksi pyhän kaanonin osaksi; ainoastaan jotkut, jotka eivät ole pystyneet sovittamaan sitä omiin uskomuksiinsa, ovat hylänneet sen. Todellisuudessa kirje on täysin sopusoinnussa muun henkeytetyn Raamatun kanssa. Paavali lainaakin Raamatun heprealaisia kirjoituksia runsaasti ja viittaa niihin lukuisia kertoja, joten kirjeen voidaan sanoa pohjautuvan erittäin lujasti Heprealaisiin kirjoituksiin ja Kristuksen opetuksiin.

Kirjoitusaika ja -paikka. Kirje kirjoitettiin noin vuonna 56 Korintista. Tertius oli ilmeisesti Paavalin sihteeri, joka kirjoitti Paavalin sanelusta (Ro 16:22). Kirjeen vei perille mahdollisesti Foibe, joka asui Kenkreassa, n. 11 km:n päässä sijaitsevassa Korintin satamakaupungissa (Ro 16:1). Paavali ei ollut vielä ollut Roomassa, mikä käy ilmi hänen 1. luvun jakeissa 9–15 olevista sanoistaan.

Seurakunnan perustaminen Roomaan. Seurakunnan perustivat ehkä jotkut Roomasta kotoisin olleet juutalaiset ja käännynnäiset, jotka olivat käyneet Jerusalemissa helluntaina vuonna 33, jotka olivat saaneet todistaa pyhän hengen ihmeellisen vuodattamisen ja jotka olivat kuulleet Pietarin ja muiden sinne kokoontuneiden kristittyjen puhuvan (Ap 2). Tai jotkut myöhemmin kristillisyyteen kääntyneet ovat ehkä vieneet hyvän uutisen Kristuksesta Roomaan, sillä tämä suuri kaupunki oli Rooman imperiumin keskuspaikka, minkä vuoksi ajan kuluessa monet muuttivat sinne ja monet matkailijat ja liikemiehet kävivät siellä. Paavali lähettää kunnioittavia terveisiä Andronikokselle ja Juniaalle, ’sukulaisilleen ja vankitovereilleen’, jotka olivat ”apostolien joukossa huomattavina pidettyjä miehiä” ja jotka olivat olleet kristillisessä palveluksessa kauemmin kuin Paavali. Nämä miehet ovat hyvinkin saattaneet olla perustamassa kristillistä seurakuntaa Roomaan. (Ro 16:7.) Siihen aikaan kun Paavali kirjoitti kirjeen, seurakunta oli ilmeisesti ollut olemassa jo jonkin aikaa, ja se oli niin tarmokas, että sen uskosta puhuttiin koko maailmassa (Ro 1:8).

Kirjeen tarkoitus. Kirjettä lukiessa selviää, että se kirjoitettiin kristilliselle seurakunnalle, joka koostui sekä juutalaisista että pakanoista. Roomassa oli tuolloin monia juutalaisia; keisari Claudius oli karkottanut heidät, mutta jonkin ajan kuluttua hänen kuolemansa jälkeen he palasivat Roomaan. Vaikka Paavali ei ollut ollut Roomassa itse näkemässä seurakunnan kohtaamia ongelmia, hänen hyvät ystävänsä ja työtoverinsa Priscilla ja Aquila sekä mahdollisesti jotkut muut Paavalin tapaamat ystävät ovat kenties kertoneet seurakunnan tilasta ja asioista. Luvussa 16 olevat terveiset ilmaisevat hänen tunteneen henkilökohtaisesti melko monia seurakuntaan kuuluvia.

Paavali tarttui kirjeissään nimenomaisiin ongelmiin ja käsitteli asioita, joiden hän ajatteli olevan erittäin tärkeitä kirjeen vastaanottajille. Galatian seurakunnille lähettämässään kirjeessä Paavali oli jo käsitellyt juutalaisten aiheuttamaa vastustusta, mutta tuossa kirjeessä puhuttiin ennemminkin sellaisten juutalaisten pyrkimyksistä, jotka tunnustautuivat kristityiksi mutta olivat ”judaisteja” ja vaativat, että pakanakäännynnäiset oli ympärileikattava ja että näiden oli muutoinkin noudatettava joitakin Mooseksen lain säännöksiä. Rooman seurakunnassa ei näytä olleen tämänsuuntaisia pyrkimyksiä, mutta ilmeisesti sekä juutalaiset että pakanat tunsivat mustasukkaisuutta ja ylemmyyttä.

Kirje ei sen vuoksi ollut pelkkä Rooman seurakunnalle osoitettu yleiskirje, jolla ei olisi ollut mitään nimenomaista päämäärää, niin kuin jotkut olettavat, vaan siinä käsiteltiin asioita, jotka olivat sille tuolloin tarpeen. Rooman seurakunta pystyi käsittämään apostolin neuvojen täyden merkityksen ja voiman, sillä se kamppaili epäilemättä juuri niiden kysymysten kanssa, joihin hän vastasi. On selvää, että hänen tarkoituksenaan oli selvittää juutalais- ja pakanakristittyjen väliset näkemyserot ja saattaa heidät täyteen ykseyteen toimimaan kuin yhtenä miehenä Kristuksessa Jeesuksessa. Kirjoitustavallaan Paavali kuitenkin valaisee ja rikastuttaa mieltämme Jumalan tuntemuksella, ja hän ylistää Jumalan vanhurskautta ja ansaitsematonta hyvyyttä sekä Kristuksen asemaa kristilliseen seurakuntaan ja koko ihmiskuntaan nähden.

Vilpittömyys ja lämpö. Kommentoidessaan Roomalaiskirjeen oikeaperäisyyttä tri William Paley, englantilainen raamatunoppinut, sanoi: ”Todellisessa Pyhän Paavalin kirjoituksessa todellisille käännynnäisille on sellaista, mitä harras pyrkimys saada heidät vakuuttuneiksi tuottaa luonnostaan, mutta tavassa on sellaista vilpittömyyttä ja persoonallisuutta, jos saan kutsua sitä siksi, jollaista kylmä väärentäminen ei ymmärtääkseni olisi synnyttänyt eikä tukenut.” (Horæ Paulinæ, 1790, s. 50.)

Paavali esitti hyvin suoraan ja selvin sanoin juutalaisten aseman ja osoitti, että juutalaiset ja pakanat ovat samalla tasolla Jumalan edessä. Tämän vuoksi hänen täytyi sanoa sellaista, mistä juutalaiset olisivat saattaneet loukkaantua. Mutta Paavalin rakkaus ja lämpimät tunteet maanmiehiään kohtaan kävivät ilmi siitä, miten hienovaraisesti hän käsitteli näitä asioita. Kun hän sanoi jotain sellaista, mikä saattoi kuulostaa Lain tai juutalaisten halveksunnalta, hän tahdikkaasti liitti heti perään jonkin pehmentävän ajatuksen.

Kun hän esimerkiksi sanoi: ”Ei se ole juutalainen, joka on sellainen ulkonaisesti, eikä ympärileikkaus ole se, mikä on ulkonaisesti lihassa”, hän lisäsi: ”Mikä siis on juutalaisen etuus tai mikä on ympärileikkauksen hyöty? Melkoinen joka tavalla. Ensiksikin sen tähden, että heille uskottiin Jumalan pyhät julistukset.” (Ro 2:28; 3:1, 2.) Sanottuaan: ”Ihminen julistetaan vanhurskaaksi uskosta ilman lain tekoja” hän jatkoi nopeasti: ”Lakkautammeko siis lain uskollamme? Älköön koskaan tapahtuko niin! Päinvastoin me vahvistamme lain.” (3:28, 31.) Lausuttuaan: ”Mutta nyt meidät on päästetty irti Laista” hän kysyi: ”Onko Laki syntiä? Älköön se koskaan tulko sellaiseksi! Todellisuudessa en olisi tullut tuntemaan syntiä, ellei olisi ollut Lakia.” (7:6, 7.) Ja 9. luvun jakeissa 1–3 hän ilmaisi voimakkaimmalla mahdollisella tavalla kiintymyksensä lihallisia veljiään, juutalaisia, kohtaan: ”Sanon totuuden Kristuksessa, en valehtele, koska omatuntoni todistaa kanssani pyhässä hengessä, että minulla on suuri murhe ja lakkaamaton tuska sydämessäni. Sillä toivoisinpa, että minut itseni erotettaisiin kirottuna Kristuksesta veljieni hyväksi, niiden, jotka ovat sukulaisiani lihan mukaan.” (Vrt. myös Ro 9:30–32:ta 10:1, 2:een ja 10:20, 21:tä 11:1–4:ään.)

Tutkimalla tätä kirjaa voimme siis havaita, että se ei ole harhaileva, päämäärätön kirjoitelma vaan että sillä on tarkoitus ja teema ja että mitään yksittäistä osaa ei voida ymmärtää täysin tutkimatta koko kirjaa ja saamatta tietoa sen tarkoituksesta. Paavali korostaa sitä ansaitsematonta hyvyyttä, jota Jumala on osoittanut Kristuksen välityksellä, ja tähdentää, että vain tämä Jumalan osoittama ansaitsematon hyvyys yhdessä ihmisen ilmaiseman uskon kanssa saa aikaan ihmisten vanhurskaiksi julistamisen; hän huomauttaa, ettei juutalaisella eikä pakanalla ole mitään perustetta ylpeillä tai korottaa itseään toisen yläpuolelle. Hän varoittaa pakanakristittyjä voimakkaasti siitä, ettei heidän tule ylpistyä sen vuoksi, että he ovat hyötyneet juutalaisten kieltäydyttyä ottamasta vastaan Kristusta, sillä juutalaisten kieltäytyminen soi pakanoille tilaisuuden tulla Kristuksen ”ruumiin” jäseniksi. Hän sanoo: ”Katso sen tähden Jumalan huomaavaisuutta ja ankaruutta. Langenneita kohtaan on ankaruus, mutta sinua kohtaan on Jumalan huomaavaisuus, edellyttäen että pysyt hänen huomaavaisuudessaan; muutoin sinutkin hakataan pois.” (Ro 11:22.)

[Tekstiruutu s. 763]

ROOMALAISKIRJEEN KOHOKOHTIA

Kirje, jossa selitetään, että vanhurskaus ei tule syntyperän tai Mooseksen lain tekojen perusteella, vaan Jeesukseen Kristukseen kohdistetun uskon välityksellä ja Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ansiosta

Kirjoitettiin noin vuonna 56, parisenkymmentä vuotta sen jälkeen, kun ensimmäisistä pakanoista tuli kristittyjä

Vanhurskaus tulee Kristukseen kohdistetun uskon välityksellä ja Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ansiosta (1:1–11:36)

Usko on välttämätön pelastuksen saamiseksi; Raamattu sanoo: ”Vanhurskas tulee elämään uskosta”

Vaikka Jumala suosi juutalaisia suuresti, nämä eivät ole pystyneet saavuttamaan vanhurskautta Lain avulla

Sekä juutalaiset että ei-juutalaiset ovat synnin alaisuudessa; ”ei ole ketään vanhurskasta ihmistä, ei yhtäkään”

Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä sekä juutalaiset että ei-juutalaiset voidaan julistaa vanhurskaiksi, mikä on ilmainen lahja uskon kautta, samoin kuin Abrahamkin luettiin vanhurskaaksi uskosta – jopa ennen hänen ympärileikkaustaan

Ihmiset perivät synnin ja kuoleman yhdeltä ihmiseltä, Aadamilta; yhden ihmisen, Jeesuksen, kautta monia syntisiä julistetaan vanhurskaiksi

Tämä ei anna oikeutta tehdä syntiä; ketkään synnin orjina pysyvät eivät ole vanhurskauden orjia

Aikaisemmin Lain alaisuudessa olleet ’tehdään kuolleiksi Laille’ Kristuksen ruumiin välityksellä; heidän on vaellettava sopusoinnussa hengen kanssa ja tapettava ruumiin syntiset tavat

Laki palveli syntien tekemisessä ilmeisiksi; vain Kristuksen kautta on kuitenkin olemassa pelastus synnistä

Jumala kutsuu ne, jotka tulevat Kristuksen yhteyteen, ja julistaa heidät vanhurskaiksi; Hänen henkensä todistaa, että he ovat hänen poikiaan

Lihallinen Israel sai lupaukset, mutta useimmat siihen kuuluvista yrittävät saavuttaa vanhurskauden Lain avulla, minkä vuoksi vain jäännös heistä pelastuu; julkinen julistus uskosta Kristukseen on välttämätön pelastuksen saamiseksi

Kuvaus oliivipuusta osoittaa, että lihallisen Israelin epäuskon vuoksi oksastettiin ei-israelilaisia, jotta tosi Israel pelastuisi

Asenne esivaltoja, itseä ja muita kohtaan (12:1–15:13)

Antakaa ruumiinne otolliseksi uhriksi Jumalalle, uudistakaa mielenne, käyttäkää lahjojanne Jumalan palvelukseen, olkaa rakkaudellisia ja hengestä palavia, kestäkää ja voittakaa jatkuvasti paha hyvällä

Olkaa alamaisia esivalloille

Rakastakaa toisianne; vaeltakaa säädyllisesti, älkää tehkö etukäteen suunnitelmia lihallisten halujen hyväksi

Älkää tuomitko toisia omantunnonasioissa älkääkä käyttäkö väärin kristillistä vapauttanne ja siten kompastuttako niitä, joilla on heikko omatunto

Antakaa Kristuksen esimerkin ohjata itseänne siinä, ettette miellytä itseänne; olkaa halukkaita kantamaan toisten heikkouksia, tekemään sitä mikä on hyvää heidän rakennuksekseen

Paavalin rakkaudellinen kiinnostus Rooman seurakuntaa kohtaan (15:14–16:27)

Paavali kirjoittaa, jotta voisi täyttää tehtävänsä pakanoiden apostolina ja jotta nämä pakanat voisivat olla otollinen uhrilahja Jumalalle

Koska Paavalilla ei ole enää aluetta, jolla hyvää uutista ei olisi jo julistettu, hän haluaa täyttää hartaan toiveensa päästä Roomaan ja mennä sieltä Espanjaan; ensin hän matkustaa Jerusalemiin mukanaan avustus, jonka Makedonian ja Akhaian veljet ovat lähettäneet pyhille

Paavali mainitsee lukuisia uskovia nimeltä, lähettää heille terveisiä ja kehottaa veljiä karttamaan niitä, jotka aiheuttavat jakaumia, sekä olemaan viisaita hyvän suhteen