Jehovan sana kukoistaa ”kotkan maassa”

ALBANIALAISET käyttävät maastaan nimeä, joka tarkoittaa ’kotkan maata’. Albania sijaitsee Adrianmeren rannikolla Balkanin niemimaalla Kreikan ja entisen Jugoslavian välissä. Vaikka albanialaisten alkuperästä on olemassa monenlaisia teorioita, useimmat historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että he ja heidän kielensä juontavat juurensa muinaisista illyrialaisista, joiden kulttuuri on Encyclopædia Britannican mukaan peräisin vuodelta 2000 eaa.

Albanian luonto vaihtelee pohjoisen rosoisista vuorista etelän pitkiin, valkoisiin Adrianmeren hiekkarantoihin. Ihastuttavinta ovat kuitenkin ihmiset. He ovat sydämellisiä ja vieraanvaraisia, eloisia ja ilmeikkäitä sekä nopeita oppimaan, ja he ilmaisevat tunteensa ja mielipiteensä vilkkaasti elehtien.

Kuuluisan lähetystyöntekijän vierailu

Paikallisten ihmisten viehättävä persoonallisuus ja seudun kauniit maisemat tekivät epäilemättä jo satoja vuosia sitten vaikutuksen erääseen huomattavaan matkamieheen. Paljon matkustellut apostoli Paavali kirjoitti noin vuonna 56: ”Aina Illyriaan saakka ulottuvassa kierroksessa olen perusteellisesti saarnannut Kristusta koskevaa hyvää uutista.” (Roomalaisille 15:19.) Illyrian eteläosa vastaa nykyisen Albanian keski- ja pohjoisosaa. Paavali kirjoitti Illyrian eteläpuolelta Korintista Kreikasta. Se että hän sanoi saarnanneensa perusteellisesti ”aina Illyriaan saakka”, osoittaa hänen menneen joko Illyrian rajalle asti tai itse tuolle alueelle. Joka tapauksessa hän saarnasi nykyisen Albanian eteläosassa. Niinpä Paavalin voidaan sanoa olevan ensimmäinen, joka saarnasi Valtakuntaa Albaniassa.

Kului satoja vuosia. Maailmanvaltoja nousi ja kukistui. Useat vieraat vallat hallitsivat tätä pientä Euroopan kulmaa, kunnes Albaniasta tuli itsenäinen valtio vuonna 1912. Kymmenkunta vuotta myöhemmin siellä kuultiin jälleen Jehovan valtakunnasta.

Jännittävä alku nykyaikana

1920-luvulla jotkut Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi muuttaneet albanialaiset, jotka kuuluivat Kansainväliseen Raamatuntutkijain Seuraan (Jehovan todistajat tunnettiin tuolloin raamatuntutkijoina), palasivat Albaniaan kertomaan siitä, mitä he olivat oppineet. Heidän joukossaan oli Nasho Idrizi. Jotkut suhtautuivat kuulemaansa myönteisesti. Jotta kiinnostuneiden kasvavasta joukosta olisi voitu huolehtia, Romanian toimisto määrättiin vuonna 1924 valvomaan Albaniassa tehtävää saarnaamistyötä.

Niiden joukossa, jotka kuulivat Jehovasta noina vuosina Albaniassa, oli Thanas Duli (Athan Doulis). Hän muisteli: ”Albaniassa oli vuonna 1925 kolme seurakuntaa sekä siellä täällä eri puolilla maata niistä erillään toimivia raamatuntutkijoita ja kiinnostuneita. Heidän keskuudessaan vallitseva rakkaus oli jyrkkä vastakohta ympärillä olevien ihmisten kiistelylle, itsekeskeisyydelle ja kilpailulle.”a

Huonot tieyhteydet tekivät matkustamisesta erittäin vaikeaa. Innokkaat julistajat ottivat kuitenkin haasteen vastaan. Esimerkiksi etelärannikolla sijaitsevassa Vlorëssa meni vuonna 1928 kasteelle 18-vuotias Areti Pina. Hän kapusi ylös alas jyrkkiä vuoria ja saarnasi Raamattu kädessään. Hän kuului Vlorën vahvaan seurakuntaan 1930-luvun alkupuolella.

Vuonna 1930 Albaniassa tehtävää saarnaamistyötä johdettiin Ateenan haaratoimistosta. Vuonna 1932 Kreikasta tuli muuan matkavalvoja rohkaisemaan ja vahvistamaan Albanian veljiä. Useimmilla niistä, jotka tuohon aikaan oppivat Raamatun totuuden, oli taivaallinen toivo. He olivat siivojen ja rehtien ihmisten maineessa, ja siksi heitä kunnioitettiin syvästi kaikkialla. Näiden uskollisten veljien työ kantoi paljon hedelmää. Sekä vuonna 1935 että 1936 Albaniassa levitettiin noin 6500 raamatullista julkaisua.

Erään kerran Nasho Idrizi soitti Vlorën keskustassa yhden J. F. Rutherfordin puheista gramofonilla. Ihmiset sulkivat liikkeensä ja tulivat kuuntelemaan, kun veli Idrizi tulkkasi sen albaniaksi. Noiden alkuaikojen väsymättömien Raamatun opettajien into palkittiin. Vuonna 1940 Albaniassa oli 50 todistajaa.

Ateistinen valtio

Vuonna 1939 maan valtasivat Italian fasistit. Jehovan todistajien laillinen tunnustus peruutettiin, ja heidän saarnaamistyönsä kiellettiin. Pian sen jälkeen maan valtasivat Saksan joukot. Kun toinen maailmansota päättyi, johtoon nousi karismaattinen sotilasjohtaja Enver Hoxha. Hänen kommunistipuolueensa voitti vaalit vuonna 1946, ja hänestä tuli pääministeri. Seuraavat vuodet tulivat tunnetuiksi vapautuksen aikana, mutta Jehovan kansalle ne olivat aivan jotain muuta.

Hallitus alkoi vähitellen suhtautua yhä suvaitsemattomammin uskontoon. Albanian Jehovan todistajat kieltäytyivät kristillisen puolueettomuutensa vuoksi tarttumasta aseisiin ja osallistumasta politiikkaan (Jesaja 2:2–4; Johannes 15:17–19). Monet heitettiin vankilaan ilman ruokaa tai muita elämän välttämättömyyksiä. Monesti heidän hengelliset sisarensa vankilan ulkopuolella pesivät heidän pyykkinsä ja laittoivat heille ruokaa.

Pelottomia vainosta huolimatta

1940-luvun alussa teini-ikäinen tyttö Frosina Xheka, joka asui eräässä kylässä Përmetin lähistöllä, kuuli, mitä hänen isoveljensä oppivat Nasho Dori -nimiseltäb suutarilta, joka oli todistaja. Viranomaiset kiristivät otettaan Jehovan todistajista, mutta Frosinan usko lujittui – hänen vanhempiensa mielipahaksi. ”He tapasivat piilottaa kenkäni ja lyödä minua, jos menin seurakunnan kokouksiin. He yrittivät järjestää minut naimisiin ei-uskovan kanssa. Kun kieltäydyin, he ajoivat minut pois kotoa. Tuona päivänä satoi lunta. Nasho Dori pyysi Gjirokastërissa asuvaa veli Gole Fllokoa auttamaan minua. He järjestivät niin, että pääsin asumaan hänen perheensä luo. Veljeni olivat puolueettomuutensa vuoksi kaksi vuotta vankilassa. Kun heidät vapautettiin, muutin heidän luokseen Vlorëen.

”Poliisi yritti pakottaa minut ottamaan osaa poliittiseen toimintaan. Kieltäydyin osallistumasta. He pidättivät minut, veivät minut erääseen huoneeseen ja ympäröivät minut. Yksi heistä uhkasi: ’Tiedätkö, mitä voimme tehdä sinulle?’ Vastasin: ’Voitte tehdä vain sen, minkä Jehova sallii.’ Hän tiuskaisi: ’Sinun täytyy olla hullu! Painu tiehesi!’”

Tuollainen samanlainen uskollisuus oli tunnusomaista Albanian veljille kaikkien noiden vuosien ajan. Vuonna 1957 saavutettiin 75 Valtakunnan julistajan huippu. 1960-luvun alussa Jehovan todistajien päätoimisto lähetti Yhdysvaltoihin siirtolaiseksi muuttaneen albanialaisen John Marksinc Tiranaan auttamaan kristillisen työn organisoinnissa. Mutta pian Luçi Xheka, Mihal Sveci, Leonidha Pope ja muut vastuulliset veljet vietiin työleireihin.

Valoa tunnelin päässä

Vuoteen 1967 saakka Albaniassa paheksuttiin kaikkea uskontoa. Sen jälkeen sitä ei enää edes suvaittu. Uskonnollisia toimituksia eivät saaneet suorittaa katoliset, ortodoksiset eivätkä muslimipapit. Kirkot ja moskeijat suljettiin tai muutettiin voimistelusaleiksi, museoiksi tai kauppahalleiksi. Kenenkään ei sallittu omistaa Raamattua. Kukaan ei saanut edes sanoa uskovansa Jumalaan.

Saarnaaminen ja yhteen kokoontuminen oli lähes mahdotonta. Todistajat tekivät parhaansa palvellakseen Jehovaa, vaikka he olivatkin erossa toisistaan. 1960- ja 1980-luvun välisenä aikana todistajien määrä supistui kouralliseen. Nämä harvat olivat kuitenkin hengellisesti vahvoja.

1980-luvun lopulla Albaniassa alkoi tapahtua pikku hiljaa poliittisia muutoksia. Ruoasta ja vaatteista oli puutetta. Ihmiset eivät olleet onnellisia. Uudistukset, jotka pyyhkäisivät halki Itä-Euroopan, levisivät Albaniaan 1990-luvun alussa. 45 vuotta kestäneen totalitaarisen hallinnon jälkeen uusi hallitus myönsi jälleen uskonnonvapauden.

Jehovan todistajien hallintoelimen ohjauksessa Itävallan ja Kreikan haaratoimistot alkoivat ottaa nopeasti yhteyttä paikallisiin albanialaisiin veljiin. Kreikkalaiset veljet, jotka osasivat albaniaa, veivät vasta käännettyä raamatullista kirjallisuutta Tiranaan ja Beratiin. Ilo täytti noiden hajallaan olleiden paikallisten veljien sydämen, kun he tapasivat ulkomaisia todistajia ensimmäistä kertaa vuosiin.

Innokkaat ulkomaiset tienraivaajat lähtevät viemään työtä eteenpäin

Alkuvuodesta 1992 hallintoelin järjesti niin, että Michael ja Linda DiGregorio, lähetystyöntekijäpariskunta jonka juuret olivat Albaniassa, siirrettiin tuohon maahan. He ottivat yhteyttä uskollisiin iäkkäisiin ja auttoivat näitä tulemaan jälleen yhteen osaksi kansainvälistä hengellistä perhettä. Marraskuussa Albaniaan saapui 16 ahkeraa italialaista erikoistienraivaajaa eli kokoaikaista evankelistaa sekä neljä kreikkalaista tienraivaajaa. Jotta he oppisivat paikallista kieltä, järjestettiin kielikurssi.

Jokapäiväinen elämä oli rankkaa näille ulkomaisille tienraivaajille. Sähkökatkokset olivat yleisiä. Talvi oli kylmä ja kostea. Ihmiset jonottivat tuntikausia ruokaa ja elämän muita välttämättömyyksiä. Suurin veljien kohtaama haaste oli kuitenkin se, mistä löytää tarpeeksi tilavia rakennuksia sankoille joukoille kiinnostuneita, jotka osoittivat vastakaikua totuudelle!

Albanian kielen kanssa painiskelevat tienraivaajat huomasivat, ettei kielen opiskelu ole itsetarkoitus. Muuan kokenut Raamatun opettaja sanoi heille: ”Meidän ei tarvitse taivuttaa verbejä ehdottoman oikein, jotta voisimme hymyillä lämpimästi tai halata veljiämme. Albanialaisiin vetoaa sydämestä lähtevä rakkautenne, ei täydellinen kieliopin hallinta. Älkää olko huolissanne; kyllä he ymmärtävät.”

Ensimmäisen kielikurssin jälkeen tienraivaajat alkoivat työskennellä Beratissa, Durrësissa, Gjirokastërissa, Shkodërissa, Tiranassa ja Vlorëssa. Pian noihin kaupunkeihin perustettiin seurakuntia. Areti Pina, joka oli tuolloin yli kahdeksankymmenen ja huonokuntoinen, oli yhä Vlorëssa. Hänen kanssaan saarnaamaan lähetettiin kaksi erikoistienraivaajaa. Ihmisiä hämmästytti se, että ulkomaalaiset puhuivat albaniaa: ”Muiden uskontojen lähetystyöntekijät panevat meidät opettelemaan englantia tai italiaa, jos haluamme oppia jotain. Teidän täytyy todella rakastaa meitä ja teillä täytyy olla jotakin tärkeää sanottavaa, koska olette opetelleet albanian kielenkin!” Areti päätti maallisen vaelluksensa uskollisena tammikuussa 1994; hän oli jatkanut aktiivisesti saarnaamista aina viimeiseen elinkuukauteensa saakka. Intoa, jota hän ja tienraivaajat osoittivat, siunattiin. Vlorëen perustettiin uudelleen seurakunta vuonna 1995. Nykyään tuossa satamakaupungissa saarnaa ahkerasti kolme kukoistavaa seurakuntaa.

Kaikkialla Albaniassa ihmiset näkivät hengellistä nälkää, eikä heillä ollut juuri lainkaan uskonnollisia ennakkoluuloja. He lukivat ahmien kaiken todistajilta saamansa Raamattuun perustuvan kirjallisuuden. Monet nuoret alkoivat tutkia, ja he edistyivät nopeasti.

Yli 90 seurakuntaa ja ryhmää lujittuu edelleen jatkuvasti uskossa ja kasvaa lukumääräisesti päivä päivältä eri puolilla Albaniaa (Apostolien teot 16:5). Maan 3513 todistajalla on vielä paljon työtä. Maaliskuussa 2005 Kristuksen kuoleman muistonvietossa oli läsnä 10144 ihmistä. Keskustelut, joita on saarnaamistyössä käyty vieraanvaraisten ihmisten kanssa, ovat johtaneet siihen, että nyt johdetaan yli 6000:ta raamatuntutkistelua. Selvästikin tuhannet tulevat hyötymään Uuden maailman käännöksestä, joka julkaistiin äskettäin albaniaksi. Jehovan sana tosiaankin kukoistaa ja tuottaa hänelle ylistystä tässä ”kotkan maassa”.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 20]

ETNISET ERIMIELISYYDET VOITETAAN KOSOVOSSA

Kosovo oli kaikkien huulilla 1990-luvun loppupuolella, jolloin aluekiistat ja syvään juurtunut etninen viha johtivat sotaan ja kansainvälisen yhteisön väliintuloon.

Balkanin sodan aikana monien todistajien oli paettava naapurimaihin. Sodan jälkeen pieni joukko heistä palasi Kosovoon valmiina työhön. Albanialaiset ja italialaiset erikoistienraivaajat tarjoutuivat muuttamaan Kosovoon auttamaan sen 2350000:ta asukasta. Jehovaa palvelee Kosovossa neljä seurakuntaa ja kuusi toimeliasta ryhmää – kaikkiaan noin 130 julistajaa.

Prištinassa järjestettiin keväällä 2003 erikoiskonventtipäivä, jossa oli läsnä 252. Heidän joukossaan oli albaaneja, italialaisia, romaneja, saksalaisia ja serbejä. Kastepuheen lopussa puhuja esitti kaksi kysymystä. Seisomaan nousi kolme ihmistä, joista yksi oli syntyperältään albaani, toinen oli romani ja kolmas serbi, ja he vastasivat kysymyksiin myöntävästi.

Yleisö puhkesi myrskyisiin kättentaputuksiin kuullessaan kastettavien vastaavan yhtaikaa kuuluvasti: ”Va”, ”Da” ja ”Po”! Sitten he halasivat toisiaan. He ovat löytäneet ratkaisun syvään juurtuneisiin etnisiin ongelmiin, jotka ovat kiusanneet heidän maataan.

[Kartta s. 17]

(Ks. painettu julkaisu)

Välimeri

ITALIA

ALBANIA

KREIKKA

[Kuva s. 18]

Nuoret todistajat jäljittelevät vanhempien intoa

[Kuva s. 18]

Areti Pina palveli uskollisesti vuodesta 1928 kuolinvuoteensa 1994 saakka

[Kuva s. 19]

Ensimmäinen ulkomaisten tienraivaajien joukko kielikurssilla

[Kuvan lähdemerkintä s. 16]

Kotka: © Brian K. Wheeler/VIREO