OMATUNTO

Sana on käännetty kreikan kielen sanasta sy·neiʹdē·sis, joka juontuu sanoista syn (kanssa) ja eiʹdē·sis (tieto, tietoisuus, tunto) ja joka näin ollen merkitsee kanssatietoa eli tietoa tai tietoisuutta itsensä kanssa. Omatunto on kyky tarkastella itseään ja tuomita itsensä, todistaa itsestään. Apostoli Paavali kuvailee omantuntonsa toimintaa seuraavasti: ”Omatuntoni todistaa kanssani pyhässä hengessä.” (Ro 9:1.)

Omatunto on ihmisellä synnynnäinen, sillä Jumala on tehnyt sen osaksi ihmistä. Se on sisäinen oikean ja väärän taju, joka puolustaa tai syyttää ihmistä. Näin ollen omatunto toimii tuomarina. Sitä voidaan myös valmentaa niillä ajatuksilla ja teoilla, vakaumuksilla ja säännöillä, joita juurrutetaan ihmisen mieleen tutkimisen ja kokemuksen kautta. Se vertailee toimintaa, johon ollaan ryhtymässä tai jota suunnitellaan, näihin seikkoihin. Silloin kun toimintatapa on ristiriidassa sääntöjen kanssa, omatunto antaa varoituksen, jollei sitä ole turrutettu, tehty tunnottomaksi toimimalla jatkuvasti vastoin sen antamia varoituksia. Omatunto voi toimia moraalisena suojana siten, että se tuottaa mielihyvää ja aiheuttaa tuskaa ihmisen oman hyvän ja huonon käytöksen vuoksi.

Ihmisellä on ollut omatunto aivan alusta asti. Se kävi ilmi heti kun Aadam ja Eeva olivat rikkoneet Jumalan lakia ja kätkeytyneet (1Mo 3:8). Roomalaiskirjeen 2:14, 15:stä luemme: ”Sillä aina kun kansakuntien ihmiset, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät lakiin kuuluvaa, niin he, vaikka heillä ei ole lakia, ovat laki itselleen. Juuri he osoittavat, että lain sisällys on kirjoitettu heidän sydämeensä, kun heidän omatuntonsa todistaa heidän kanssaan ja heidän omat ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.” Voidaan siis havaita, ettei omatunto ole hävinnyt ei-kristittyjenkään keskuudesta. Tämä johtuu siitä, että koko ihmiskunta on polveutunut Aadamista ja Eevasta, joilla oli synnynnäinen omatunto. Monet kansakuntien lait ovat sopusoinnussa kristityn omantunnon kanssa, vaikka kristillisyys ei ole ehkä lainkaan vaikuttanut näihin kansakuntiin eikä niiden lainlaatijoihin. Lait on laadittu heidän oman omantuntonsa ohjauksen mukaan. Kaikilla ihmisillä on omatunto, ja juuri siihen kristittyjen elämäntapa ja saarnaaminen vetoavat (2Ko 4:2).

Omaatuntoa täytyy valistaa, sillä muuten se voi johtaa harhaan. Se on epäluotettava opas, jollei sitä ole valmennettu oikeiden normien ja totuuden mukaan. Asuinympäristö, paikalliset tavat, palvonta ja tottumukset voivat vaikuttaa vahingollisesti omantunnon kehitykseen. Se voi tuomita asioita oikeiksi tai vääriksi näiden väärien normien tai arvojen perusteella. Tästä voidaan nähdä esimerkki Johanneksen 16:2:ssa, jossa Jeesus ennusti, että ihmiset jopa tappaisivat Jumalan palvelijoita ja luulisivat tekevänsä siten Hänelle palveluksen. Saul (joka myöhemmin tunnettiin apostoli Paavalina) toimi murhanhimoisesti Kristuksen opetuslapsia vastaan ja uskoi näin palvelevansa Jumalaa palavan innokkaasti (Ap 9:1; Ga 1:13–16). Koska juutalaiset eivät arvostaneet Jumalan sanaa, he harhautuivat niin pahasti, että he taistelivat Jumalaa vastaan (Ro 10:2, 3; Ho 4:1–3; Ap 5:39, 40). Vain Jumalan sanan avulla asianmukaisesti valmennettu omatunto voi arvioida elämään liittyviä asioita oikein ja saattaa ne täysin kohdalleen (2Ti 3:16; Hpr 4:12). Kristityllä täytyy olla muuttumaton, oikea mittapuu: Jumalan mittapuu.

Hyvä omatunto. Jehovaa tulee lähestyä puhdistetuin omintunnoin (Hpr 10:22). Kristityn täytyy jatkuvasti ponnistella säilyttääkseen vilpittömän omantunnon kaikessa (Hpr 13:18). Kun Paavali sanoi: ”Harjaannutankin itseäni jatkuvasti, jotta minulla olisi tietoisuus siitä, etten ole mitenkään rikkonut Jumalaa enkä ihmisiä vastaan” (Ap 24:16), hän tarkoitti sitä, että hän ohjasi ja oikaisi elämänkulkuaan jatkuvasti Jumalan sanan ja Kristuksen opetusten mukaan, sillä hän tiesi, että korkein tuomari olisi loppujen lopuksi Jumala eikä hänen oma omatuntonsa (1Ko 4:4). Raamatun valmentaman omantunnon mukaan toimiminen voi saattaa ihmisen vainon kohteeksi, mutta Pietari neuvoo lohduttavasti: ”Sillä jos joku omantunnon vuoksi Jumalan edessä kestää murheiden alaisena ja kärsii epäoikeudenmukaisesti, niin se on mieluista.” (1Pi 2:19.) Kristityn tulee vastustusta kohdatessaan ’säilyttää hyvä omatunto’ (1Pi 3:16).

Laki eläinuhreineen ei voinut tehdä ihmistä omaltatunnoltaan täydelliseksi, niin että hän olisi voinut pitää itseään täysin syyttömänä; ihmisen omatunto voidaan kuitenkin puhdistaa soveltamalla Kristuksen lunnaita niihin, jotka uskovat (Hpr 9:9, 14). Pietari osoittaa, että pelastuvilla täytyy olla tällainen hyvä, puhdas ja oikea omatunto (1Pi 3:21).

Toisten omantunnon huomioon ottaminen. Koska omantunnon täytyy olla täysin määrin ja tarkoin valmennettu Jumalan sanan mukaan, jotta se voisi tehdä oikeita arvioita, valmentamaton omatunto voi olla heikko, ts. se voidaan helposti ja epäviisaasti tukahduttaa tai henkilö voi loukkaantua toisten tekojen tai sanojen johdosta jopa sellaisissa tapauksissa, joissa ei ehkä ole kyse mistään väärinteosta. Paavali esitti tästä esimerkkejä, jotka koskivat syömistä, juomista ja joidenkin päivien korottamista toisten yläpuolelle (Ro 14:1–23; 1Ko 8:1–13). Kristittyä, jolla on tietoa ja valmennettu omatunto, käsketään olemaan huomaavainen ja suvaitsevainen sellaista kohtaan, jolla on heikko omatunto, eikä käyttämään vapauttaan täysin hyväkseen tai pitämään kiinni kaikista henkilökohtaisista ”oikeuksistaan” tai tekemään aina juuri sitä, mikä häntä miellyttää (Ro 15:1). Se, joka haavoittaa toisen kristityn heikkoa omaatuntoa, ’tekee syntiä Kristusta vastaan’ (1Ko 8:12). Toisaalta Paavali osoittaa, että vaikka hän ei halunnutkaan tehdä mitään, mikä loukkaisi heikkoa veljeä ja saisi tämän tuomitsemaan hänet, myös tuon heikon tulisi ottaa huomioon veljensä ja pyrkiä kypsyyteen hankkimalla lisää tietoa ja valmennusta, jotta hänen omatuntonsa ei helposti loukkaantuisi ja saisi häntä suhtautumaan toisiin väärällä tavalla (1Ko 10:29, 30; Ro 14:10).

Huono omatunto. Omaatuntoa voidaan käyttää väärin, niin ettei se enää ole puhdas ja herkkä. Siinä tapauksessa se ei voi enää antaa varoituksia tai luotettavaa ohjausta. (Tit 1:15.) Silloin ihmisen käyttäytymistä ohjaa hyvän omantunnon sijasta kiinni joutumisen ja rangaistuksen pelko (Ro 13:5). Paavalin mainitsema kuin poltinraudalla merkitty omatunto muistuttaisi kärventynyttä lihaa, jota peittää arpikudos ja josta puuttuvat hermojen päät ja joka on näin ollen tunnotonta (1Ti 4:2). Ihmiset, joilla on tällainen omatunto, eivät osaa erottaa oikeaa väärästä. He eivät arvosta Jumalan heille suomaa vapautta, vaan kapinoivat ja joutuvat siten huonon omantunnon orjiksi. Omatunto saastuu helposti. Kristityn tulisi pyrkiä siihen, mistä puhutaan Apostolien tekojen 23:1:ssä: ”Veljet, minä olen toiminut Jumalan edessä täysin hyvällä omallatunnolla tähän päivään saakka.”