”Olkaa vieraanvaraisia toisianne kohtaan”

FOIBELLA, ensimmäisellä vuosisadalla eläneellä kristityllä naisella, oli ongelma. Hän oli matkalla Kenkreasta Kreikasta Roomaan, mutta hänellä ei ollut ketään uskovaa tuttua tuossa kaupungissa. (Roomalaisille 16:1, 2.) Tuon ajan ”roomalainen maailma oli paha ja raaka, ja majatalot eivät tunnetusti olleet sopivia paikkoja säädylliselle naiselle, saati kristitylle naiselle”, sanoo raamatunkääntäjä Edgar Goodspeed. Missä Foibe siis voisi yöpyä?

Raamatun aikoina matkustettiin laajalti. Jeesus Kristus ja hänen opetuslapsensa matkustivat voidakseen saarnata hyvää uutista kautta Juudean ja Galilean. Vähän myöhemmin kristityt lähetystyöntekijät, kuten Paavali, veivät sanomaa Välimeren alueen eri osiin, muun muassa Rooman valtakunnan pääkaupunkiin Roomaan. Mihin ensimmäisellä vuosisadalla eläneet kristityt majoittuivat, kun he matkustivat joko juutalaisella alueella tai sen ulkopuolella? Millaisia vaikeuksia heillä oli majapaikan löytämisessä? Mitä voimme oppia heiltä vieraanvaraisuuden osoittamisesta?

”Tänään minun täytyy majailla sinun talossasi”

Vieraanvaraisuus, vieraiden sydämellinen ja aulis vastaanottaminen, on jo pitkään ollut tunnusomaista Jehovan tosi palvojille. Sitä osoittivat esimerkiksi Abraham, Loot ja Rebekka (1. Mooseksen kirja 18:1–8; 19:1–3; 24:17–20). Patriarkka Job kuvaili suhtautumistaan vieraisiin ihmisiin: ”Ulkona ei kukaan muukalaisasukas viettänyt yötä; oveni pidin auki polulle päin.” (Job 31:32.)

Matkamiehet saattoivat usein vain istahtaa kaupungin torille odottamaan, että joku toinen israelilainen kutsui heidät vieraanvaraisesti kotiinsa (Tuomarit 19:15–21). Tavallisesti isäntä pesi vieraidensa jalat ja tarjosi heille syötävää ja juotavaa ja ruokki myös heidän eläimensä (1. Mooseksen kirja 18:4, 5; 19:2; 24:32, 33). Matkalaisilla, jotka eivät halunneet olla rasitukseksi isännilleen, oli mukanaan eväät ja muuta tarpeellista: leipää ja viiniä itselleen ja olkia ja rehua aaseilleen. He tarvitsivat vain yösijan.

Vaikka Raamatussa kerrotaan vain harvoin, miten Jeesus löysi majapaikan saarnaamismatkoillaan, hänen ja hänen opetuslastensa on täytynyt yöpyä jossakin (Luukas 9:58). Jerikossa ollessaan Jeesus sanoi Sakkeukselle yksinkertaisesti: ”Tänään minun täytyy majailla sinun talossasi.” Sakkeus otti vieraansa vastaan ”iloiten”. (Luukas 19:5, 6.) Jeesus oli usein ystäviensä Martan, Marian ja Lasaruksen vieraana Betaniassa (Luukas 10:38; Johannes 11:1, 5, 18). Kapernaumissa Jeesus vieraili nähtävästi Simon Pietarin luona (Markus 1:21, 29–35).

Palvelusohjeet, jotka Jeesus antoi 12 apostolilleen, kertovat paljon siitä, millaista vastaanottoa he saattoivat odottaa Israelissa. Jeesus sanoi heille: ”Älkää hankkiko kultaa tai hopeaa tai kuparia vyökukkaroihinne tai eväslaukkua matkalle tai kahta aluspukinetta tai sandaaleja tai sauvaa, sillä työntekijä ansaitsee ruokansa. Mihin kaupunkiin tai kylään menettekin, etsikää, kuka siinä on arvollinen, ja majailkaa siellä, kunnes lähdette.” (Matteus 10:9–11.) Hän tiesi, että oikeasydämiset ihmiset ottaisivat hänen opetuslapsensa vastaan ja tarjoaisivat heille ruokaa, suojan ja muuta tarpeellista.

Oli kuitenkin tulossa aika, jolloin matkustavien evankelistojen olisi huolehdittava itse itsestään ja kuluistaan. Koska opetuslapset kohtaisivat tulevaisuudessa vihamielisyyttä ja saarnaamistyö laajenisi Israelin ulkopuolisille alueille, Jeesus sanoi: ”Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaan, samoin myös eväslaukun.” (Luukas 22:36.) Hyvän uutisen kertomiseksi olisi välttämätöntä matkustaa ja yöpyä jossakin.

”Noudattakaa vieraanvaraisuutta”

Rooman valtakunnassa ensimmäisellä vuosisadalla vallinnut suhteellinen rauha sekä sen tiheä päällystettyjen teiden verkosto tekivät siitä hyvin liikkuvan yhteiskunnan.a Matkalaisten suuren määrän vuoksi tarvittiin kipeästi majapaikkoja. Niitä löytyi majataloista, joita sijaitsi pääteiden varsilla päivän matkan päässä toisistaan. Kirjassa The Book of Acts in Its Graeco-Roman Setting sanotaan kuitenkin: ”Kirjallisuuden perusteella näistä paikoista saa varsin synkän kuvan. Käytettävissä olevat kirjalliset ja arkeologiset lähteet osoittavat yleensä, että paikat olivat rappiolla ja siivottomia, käytännöllisesti katsoen kalustamattomia, niissä oli luteita, ruoka ja juoma kehnoa, omistajat ja henkilökunta epäluotettavia, asiakaskunta hämäräperäistä ja moraali tavallisesti löyhää.” On ymmärrettävää, että moraaliltaan rehti matkalainen karttoi tällaisissa majataloissa yöpymistä, mikäli vain mahdollista.

Ei siis ihme, että Raamattu kehottaa toistuvasti kristittyjä osoittamaan vieraanvaraisuutta toisiaan kohtaan. Paavali pyysi Roomassa asuvia kristittyjä: ”Antakaa omastanne pyhille heidän tarpeittensa mukaan. Noudattakaa vieraanvaraisuutta.” (Roomalaisille 12:13.) Hän muistutti juutalaiskristittyjä: ”Älkää unohtako vieraanvaraisuutta, sillä sitä osoittamalla jotkut ovat tietämättään pitäneet vierainaan enkeleitä.” (Heprealaisille 13:2.) Pietari neuvoi palvojatovereitaan olemaan ”vieraanvaraisia toisiaan kohtaan napisematta” (1. Pietarin kirje 4:9).

Joissakin tilanteissa vieraanvaraisuuden osoittaminen olisi kuitenkin ollut epäsopivaa. Jokaisesta, ”joka tunkeutuu edelle eikä pysy Kristuksen opetuksessa”, apostoli Johannes sanoi: ”Älkää koskaan ottako häntä vastaan kotiinne tai sanoko hänelle tervehdystä. Sillä se, joka sanoo hänelle tervehdyksen, on osallinen hänen pahoihin tekoihinsa.” (2. Johanneksen kirje 9–11.) Paavali kirjoitti katumattomista synnintekijöistä: ”Lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa.” (1. Korinttilaisille 5:11.)

Petkuttajien ja joidenkin muiden on täytynyt yrittää käyttää hyväkseen tosi kristittyjen ystävällisyyttä. Raamatun ulkopuolinen lähde, 100-luvulta peräisin oleva Didakhe eli Kahdentoista apostolin oppi käsittelee kristillistä uskoa, ja siinä suositellaan pitämään matkustavaa saarnaajaa vieraana ”päivä tai, jos on tarpeen, toinenkin”. Kun hän sitten lähtee matkaan, ”älköön hän ottako mukaansa muuta kuin leipää – – jos hän pyytää rahaa, hän on väärä profeetta”. Selostus jatkuu: ”Jos hän tahtoo asettua pysyvästi teidän pariinne ja on käsityöläinen, työskennelköön elättääkseen itsensä. Jos hän taas on ammattitaidoton, huolehtikaa parhaan ymmärryksenne mukaan siitä, ettei hän eläisi teidän keskuudessanne joutilaana, kun hän kerran on kristitty. Jos hän ei kuitenkaan tahdo mukautua tähän, hän pitää Kristusta kauppatavarana; varokaa tällaisia.”

Apostoli Paavali varoi sälyttämästä kallista taakkaa isännilleen viipyessään pitempään jossakin kaupungissa. Hän työskenteli teltantekijänä elättääkseen itsensä. (Apostolien teot 18:1–3; 2. Tessalonikalaisille 3:7–12.) Auttaakseen keskuudessaan olevia apua tarvitsevia matkalaisia varhaiskristityt ilmeisestikin antoivat heille suosituskirjeitä. Esimerkiksi Paavali kirjoitti Foibesta: ”Suosittelen teille sisartamme Foibea, – – jotta ottaisitte hänet tervetulleena vastaan Herrassa – – ja auttaisitte häntä, missä asiassa hän teitä tarvinneekin.” (Roomalaisille 16:1, 2.)

Vieraanvaraisuudesta koituvia siunauksia

Ensimmäisellä vuosisadalla eläneet kristityt lähetystyöntekijät luottivat siihen, että Jehova huolehtisi kaikista heidän tarpeistaan. Mutta saattoivatko he odottaa hyötyvänsä toisten uskovien vieraanvaraisuudesta? Lyydia avasi kotinsa Paavalille ja muille. Paavali asui myös Aquilan ja Priscillan luona Korintissa. Filippissä asuva vanginvartija kattoi pöydän Paavalille ja Silakselle. Tessalonikassa Paavalin otti vieraanvaraisesti vastaan Jason ja Kesareassa Filippos. Mennessään Kesareasta Jerusalemiin Paavali oli Mnasonin vieraana, ja hänen matkallaan Roomaan Puteolissa asuvat veljet pitivät häntä luonaan. Näiden on täytynyt olla hengellisesti arvokkaita tilaisuuksia Paavalin isännille! (Apostolien teot 16:33, 34; 17:7; 18:1–3; 21:8, 16; 28:13, 14.)

Tutkija Frederick F. Bruce huomauttaa: ”Nämä ystävät ja työtoverit, isännät ja emännät, olivat niin avuliaita yksinkertaisesti siksi, että he rakastivat Paavalia ja Herraa, jota hän palveli. He tiesivät, että palvelemalla yhtä he palvelivat toista.” Tämä on erinomainen syy osoittaa vieraanvaraisuutta.

Vieraanvaraisuutta tarvitaan nykyäänkin. Tuhannet Jehovan todistajien matkaedustajat saavat nauttia toisten uskovien vieraanvaraisuudesta. Jotkut Valtakunnan julistajat matkustavat omalla kustannuksellaan saarnaamaan alueille, joissa hyvää uutista kuullaan harvoin. Hyödymme suuresti, kun avaamme heille kotimme, olipa se kuinka vaatimaton tahansa. Lämminsydäminen vieraanvaraisuus, jota saatetaan osoittaa tarjoamalla yksinkertainen ateria, on loistava tilaisuus antaa ”keskinäistä rohkaisua” ja osoittaa rakkautta veljiämme ja Jumalaamme kohtaan (Roomalaisille 1:11, 12). Tällaiset tilaisuudet ovat erityisen antoisia isäntäväelle, sillä ”onnellisempaa on antaa kuin saada” (Apostolien teot 20:35).

[Alaviite]

[Kuva s. 23]

Kristityt ’noudattavat vieraanvaraisuutta’