Lukijoiden kysymyksiä
Miksi Jeesus pystyi sanomaan syntiseksi tunnetulle naiselle, että tämän synnit olivat anteeksi annetut? (Luuk. 7:37, 48.)
Kun Jeesus oli pitkällään aterialla Simon-nimisen fariseuksen talossa, eräs nainen ”asettui taakse hänen jalkojensa ääreen”. Nainen kasteli Jeesuksen jalat kyynelillään ja pyyhki ne päänsä hiuksilla. Sitten hän suuteli hellästi Jeesuksen jalkoja ja siveli niihin hyvänhajuista öljyä. Evankeliumikertomuksessa sanotaan, että nainen ”tunnettiin kaupungissa syntiseksi”. Jokainen epätäydellinen ihminen on tietenkin syntinen, mutta Raamatussa tätä sanaa käytetään tavallisesti ihmisestä, jonka synnit herättävät pahennusta tai jolla on synnintekijän maine. Nainen oli todennäköisesti portto. Tällaiselle ihmiselle Jeesus sanoi: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” (Luuk. 7:36–38, 48.) Mitä Jeesus oikein tarkoitti? Miten tämä anteeksianto oli mahdollinen, kun kerran lunastusuhria ei ollut vielä uhrattu?
Sen jälkeen kun nainen oli pessyt ja voidellut Jeesuksen jalat mutta ennen naisen syntien anteeksi antamista Jeesus selitti vertauksen avulla isännälleen Simonille erästä tärkeää seikkaa. Hän vertasi syntiä velkaan, joka on liian suuri maksettavaksi takaisin. Hän sanoi Simonille: ”Kaksi miestä oli erään lainaajan velallisia; toinen oli velkaa viisisataa denaaria, mutta toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut millä maksaa takaisin, hän antoi heille molemmille auliisti anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Luullakseni se, jolle hän antoi auliisti anteeksi enemmän.” Jeesus sanoi: ”Oikein ratkaisit.” (Luuk. 7:41–43.) Me kaikki olemme Jumalalle velkaa tottelevaisuuden, joten kun olemme hänelle tottelemattomia ja teemme syntiä, jätämme maksamatta sen, mikä hänelle kuuluu. Näin meille kertyy velkaa. Mutta Jehova on kuin lainaaja, joka on valmis antamaan velat anteeksi. Siksi Jeesus kannusti seuraajiaan pyytämään Jumalalta rukouksessa: ”Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin olemme antaneet anteeksi velallisillemme.” (Matt. 6:12.) Luukkaan 11:4:n mukaan nämä velat tarkoittavat syntejä.
Millä ehdoilla Jumala oli aikaisemmin antanut syntejä anteeksi? Hänen täydellinen oikeudenmukaisuutensa vaatii synnistä kuolemanrangaistusta. Niinpä Aadam maksoi syntinsä elämällään. Israelin kansalle annetun lain alaisuudessa rikkoja pystyi kuitenkin saamaan syntinsä anteeksi uhraamalla Jehovalle eläinuhrin. Apostoli Paavali sanoi: ”Miltei kaikki puhdistetaankin verellä Lain mukaan, ja ellei verta vuodateta, ei anteeksiantoa tapahdu.” (Hepr. 9:22.) Juutalaiset eivät tunteneet muuta keinoa saada Jumalalta anteeksi. Ei siksi ole mikään ihme, että Jeesuksen päivinä katselijat paheksuivat sitä, mitä hän sanoi naiselle. Ne jotka olivat pitkällään pöydän ääressä Jeesuksen kanssa, sanoivat itsekseen: ”Kuka tämä on, joka antaa jopa syntejä anteeksi?” (Luuk. 7:49.) Millä perusteella tälle synnin kuormittamalle naiselle sitten voitiin antaa anteeksi hänen rikkomuksensa?
Aadamin ja Eevan kapinan jälkeen lausuttu ensimmäinen ennustus koski Jehovan tarkoitusta herättää ”siemen”, jonka kantapään Saatana ja hänen ”siemenensä” murskaisivat (1. Moos. 3:15). Tämä murskaaminen tapahtui, kun Jumalan viholliset tappoivat Jeesuksen (Gal. 3:13, 16). Kristuksen vuodatettu veri toimii lunnaina, jotka vapauttavat ihmiskunnan synnistä ja kuolemasta. Koska mikään ei voi estää Jehovaa toteuttamasta tarkoitustaan, hänen näkökulmastaan katsottuna lunnaat ikään kuin maksettiin silloin, kun 1. Mooseksen kirjan 3:15:n sanat lausuttiin. Hän pystyi nyt antamaan anteeksi niille, jotka uskoivat hänen lupauksiinsa.
Esikristillisinä aikoina Jehova luki monia ihmisiä vanhurskaiksi. Heidän joukossaan olivat Hanok, Nooa, Abraham, Rahab ja Job. Uskossa he odottivat innokkaasti Jumalan lupausten täyttymistä. Opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Abraham uskoi Jehovaan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.” Rahabista Jaakob sanoi: ”Eikö samalla tavoin portto Rahabkin julistettu vanhurskaaksi teoista?” (Jaak. 2:21–25.)
Muinaisen Israelin kuningas Daavid syyllistyi useisiin vakaviin synteihin, mutta hän uskoi lujasti tosi Jumalaan ja ilmaisi joka kerta aitoa katumusta. Raamatussa sanotaankin: ”Jumala asetti hänet [Jeesuksen] uhriksi, joka sovittaa hänen vereensä kohdistuvan uskon välityksellä. Tämä oli Jumalan oman vanhurskauden osoitukseksi, sillä hän antoi anteeksi ne synnit, jotka tapahtuivat menneisyydessä, jolloin hän noudatti kärsivällisyyttä; hänen oman vanhurskautensa osoitukseksi nykyisenä aikana, jotta hän olisi vanhurskas silloinkin, kun hän julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen.” (Room. 3:25, 26.) Jeesuksen tulevan lunastusuhrin perusteella Jehova pystyi antamaan anteeksi Daavidin rikkomukset tinkimättä omista oikeuden vaatimuksistaan.
Ilmeisesti sen naisen tilanne, joka voiteli Jeesuksen jalat, oli samanlainen. Hän oli elänyt moraalitonta elämää mutta oli katunut. Nainen tajusi tarvitsevansa lunastusta synnistä ja osoitti toiminnallaan todella arvostavansa häntä, jonka välityksellä Jehova lunastuksen järjesti. Vaikka tuon uhrin uhraaminen oli vielä edessäpäin, se oli niin varma, että sen arvoa voitiin jo soveltaa tämän naisen kaltaisiin ihmisiin. Siksi Jeesus sanoi hänelle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.”
Kuten tämä kertomus selvästi osoittaa, Jeesus ei kartellut syntisiä. Hän teki heille hyvää. Lisäksi Jehova on valmis antamaan anteeksi katuville syntisille. Miten suurenmoinen ja sydäntälämmittävä tieto se onkaan meille epätäydellisille ihmisille!
[Kuva s. 7]
Se luettiin heille vanhurskaudeksi.