Antiikin urheilu ja voittamisen tärkeys

”JOKAINEN kilpailuun osallistuva harjoittaa itsehillintää kaikessa.” ”Jos joku kilpailee – – urheilukisoissa, häntä ei seppelöidä, ellei hän ole kilpaillut sääntöjen mukaan.” (1. Korinttilaisille 9:25; 2. Timoteukselle 2:5.)

Kisat, joihin apostoli Paavali viittasi, olivat olennainen osa antiikin Kreikan kulttuuria. Mitä historia kertoo näistä kilpailuista ja niihin liittyvästä ilmapiiristä?

Rooman Colosseumilla järjestettiin jonkin aikaa sitten kreikkalaisista kisoista kertova näyttely Nike. Il gioco e la vittoria (Nike – kilpailu ja voitto).a Näyttelyesineet tarjosivat vastauksia edellä mainittuun kysymykseen ja antoivat ajateltavaa kristittyjen suhtautumisesta urheiluun.

Antiikin aikainen instituutio

Kreikka ei ollut ensimmäinen kulttuuri, jossa harrastettiin urheilua. Kreikkalainen runoilija Homeros kuvaili kuitenkin 700-luvun tienoilla eaa. yhteiskuntaa, joka oli sankari-ihanteiden ja kilpailuhengen läpitunkema ja jossa sodankäyntitaitoa ja urheilua pidettiin suuressa arvossa. Näyttelyssä selitettiin, että kreikkalaiset kilpajuhlat olivat alun alkaen uskonnollisia tapahtumia, joita järjestettiin jumalten kunniaksi sankarillisten henkilöiden hautajaisissa. Esimerkiksi Homeroksen Iliaassa, vanhimmassa meidän päiviimme säilyneessä kreikkalaisessa teoksessa, kerrotaan, kuinka uljaat sotilaat, Akhilleuksen toverit, laskivat aseensa Patrokloksen hautajaisissa ja todistaakseen urheutensa ajoivat kilpaa hevosvaljakoilla ja mittelivät voimiaan nyrkkeilyssä, painissa ja kiekon- ja keihäänheitossa.

Tämänkaltaisia juhlia vietettiin sittemmin kaikkialla Kreikassa. Näyttelyn opaskirjassa sanotaan: ”Juhlat tarjosivat kreikkalaisille mahdollisuuden kunnioituksesta jumalia kohtaan keskeyttää loputtomat ja usein väkivaltaiset riitansa, ja niissä he onnistuivat jalostamaan kilpailuhenkensä rauhanomaiseen mutta yhtä suuria tunteita herättävään muotoon: urheilukilpailuksi.”

Kaupunkivaltioiden ryhmät ottivat tavaksi kokoontua säännöllisesti yhteisiin palvontakeskuksiin kunnioittamaan jumaliaan urheilukilpailujen välityksellä. Aikanaan neljät juhlat – Zeukselle omistetut Olympian ja Nemean kisat, Apollonille omistetut pytholaiset kisat ja Poseidonille omistetut Isthmoksen kisat – kasvoivat panhelleenisiksi kilpajuhliksi. Toisin sanoen niihin sai osallistua kilpailijoita kaikkialta kreikkalaisesta maailmasta. Jumalia kunnioitettiin juhlissa korkeatasoisilla urheilu- ja taidekilpailuilla, mutta niihin liittyi myös uhrimenoja ja rukouksia.

Vanhimmat ja maineikkaimmat juhlat, jotka perimätiedon mukaan saivat alkunsa vuonna 776 eaa., järjestettiin joka neljäs vuosi Zeuksen kunniaksi Olympiassa. Toiseksi tärkein juhla oli pytholaiset kisat, jotka pidettiin Delfoissa lähellä antiikin maailman kuuluisinta oraakkelia. Niissäkin urheilulla oli osansa, mutta runouden ja musiikin suojelijan Apollonin kunniaksi niissä keskityttiin pääasiassa laulamiseen ja tanssimiseen.

Lajit

Nykyisiin urheilukisoihin verrattuna antiikin kisoissa oli melko vähän urheilulajeja, ja vain miehet ottivat osaa kilpailuun. Olympian kisoihin kuului vain kymmenisen lajia. Colosseumilla näytteillä olleet patsaat, reliefit, mosaiikit ja terrakottavaasien maalaukset tarjosivat niistä välähdyksiä.

Kilpajuoksuja oli kolme: stadionin (noin 200 metriä), kahden stadionin (noin 400 metriä) ja pitkän matkan juoksu (noin 4500 metriä). Urheilijat juoksivat ja harjoittelivat täysin alasti. Pentathlon eli viisiottelu käsitti juoksun, pituushypyn, kiekon- ja keihäänheiton sekä painin. Muita lajeja olivat nyrkkeily ja pankration, jota on kuvailtu ”raa’aksi urheilulajiksi, jossa yhdistyivät paljain nyrkein nyrkkeileminen ja paini”. Mukana oli myös kahdeksan stadionin kilpa-ajo kevyillä vaunuilla, joita veti kaksi tai neljä varsaa tai täysikasvuista hevosta. Vaunut olivat takaosastaan avoimet, ja niissä oli pienet pyörät.

Nyrkkeily oli äärimmäisen väkivaltaista ja johti joskus kuolemaan. Ottelijat käyttivät nyrkkiensä ympärillä kovia nahkasuikaleita, joihin kiinnitetyt metallinpalaset tekivät pahaa jälkeä. Voit kuvitella, miksi nyrkkeilijä nimeltä Stratofonte ei tunnistanut itseään peilistä oteltuaan neljä tuntia. Antiikin ajalta peräisin olevat patsaat ja mosaiikit todistavat nyrkkeilijöiden karmaisevasta ulkonäöstä.

Painissa säännöt kielsivät vyötärön alapuoliset otteet, ja voittaja oli se, joka ensimmäisenä sitoi vastustajansa maahan kolme kertaa. Sitä vastoin pankrationissa kaikki otteet olivat sallittuja. Ottelijat saivat potkia, iskeä nyrkeillä ja vääntää niveliä. Ainoastaan raapiminen, pureminen ja silmien kaivaminen oli kiellettyä. Tavoitteena oli saada vastustaja toimintakyvyttömänä maahan ja pakottaa hänet luovuttamaan. Jotkut pitivät pankrationia ”koko Olympian parhaana esityksenä”.

Antiikin kuuluisimpana pankration-otteluna pidetään vuoden 564 eaa. olympiafinaalia. Muuan Arrakhion onnistui saamaan vastustajansa varpaan sijoiltaan tämän kuristaessa häntä. Vastustaja luovutti tuskissaan juuri hetkeä ennen kuin Arrakhion kuoli. Tuomarit julistivat kuolleen Arrakhionin voittajaksi!

Kilpa-ajot olivat kisojen arvostetuin laji ja myös suosituin laji aristokraattien keskuudessa, sillä voittaja ei ollut ajaja vaan vaunujen ja hevosten omistaja. Kilpailun kriittisiä hetkiä olivat lähtö, jolloin ajajien piti pysyä radallaan, ja erityisesti käännökset areenan kummassakin päässä olevien paalujen ympäri. Virheet tai rikkomukset saattoivat aiheuttaa onnettomuuksia, jotka tekivät tästä suositusta lajista vieläkin näyttävämmän.

Palkinto

”Kilpajuoksussa – – kaikki juoksevat, mutta vain yksi saa palkinnon”, sanoi apostoli Paavali (1. Korinttilaisille 9:24). Voittaminen oli kaikki kaikessa. Näissä kisoissa ei ollut hopea- eikä pronssisijaa. Näyttelyssä selitettiin: ”Voitto, ’Nike’, oli urheilijan yksinomainen tavoite, koska vain se kuvasti hänen fyysisiä ja moraalisia ominaisuuksiaan ja oli kotikaupungin ylpeyden aihe.” Homeros tiivistää asian eräässä repliikissä seuraavasti: ”Ain’ olen miesnä oppinut taistelemaan eturinnass’.” (Ilias.)

Palkinto, jonka voittaja sai panhelleenisissä kisoissa, oli puhtaasti symbolinen: lehvistä punottu seppele. Paavali sanoi sitä ”turmeltuvaksi kruunuksi” (1. Korinttilaisille 9:25). Palkinnolla oli kuitenkin syvällinen merkitys. Se kuvasi sitä, että itse luonto oli suonut voittajalle voimiaan. Voitto, jota määrätietoisesti tavoiteltiin, merkitsi jumalten suosion saamista. Näyttelyesineet osoittivat antiikin kuvanveistäjien ja taidemaalarien kuvitelleen, että Nike, kreikkalaisten siivekäs voiton jumalatar, seppelöi voittajan. Voitto Olympian kisoissa oli urheilijan uran huippukohta.

Olympiassa seppeleet punottiin villin oliivipuun lehvistä, Isthmoksessa männystä, Delfoissa laakerista ja Nemeassa selleristä. Muualla pidettyjen kisojen järjestäjät tarjosivat raha- ja muita palkintoja houkutellakseen huipputason kilpailijoita. Useat näyttelyn vaaseista olivat olleet Athene-jumalattaren kunniaksi Ateenassa pidettyjen panathenaia-kisojen palkintoja. Tuolloin nuo amforat olivat sisältäneet arvokasta Attikan öljyä. Erään vaasin kyljessä oli Athenen kuva ja teksti ”Athenen kilpailujen palkinto”. Vaasin toisella puolella kuvattiin todennäköisesti juuri sitä urheilulajia, missä urheilija oli saanut voiton.

Voitto teki urheilijoista kotiseutunsa sankareita, ja Kreikan kaupungit paistattelivat mielellään heidän maineensa loisteessa. Voittajien paluuta juhlittiin voittokulkuein. Heidän patsaitaan pystytettiin kiitokseksi jumalille – mikä oli kunnia, jota ei muutoin suotu kuolevaisille – ja runoilijat sepittivät runoja heidän urheudestaan. Siitä lähtien voittajat saivat parhaat paikat julkisissa tilaisuuksissa ja nauttivat yhteiskunnan maksamaa eläkettä.

Gymnasionit ja urheilijat

Eri urheilulajeissa kilpailemista pidettiin tärkeänä kaikkien sotilaina toimivien kansalaisten kehitykselle. Jokaisella kreikkalaisella kaupungilla oli gymnasioninsa, joissa nuoret miehet saivat niin fyysistä, henkistä kuin uskonnollistakin valmennusta. Gymnasionin rakennukset sijaitsivat laajan harjoituskentän ympärillä, jota reunustivat pylväskäytävät ja muut katetut tilat, joita käytettiin kirjastoina ja luokkahuoneina. Gymnasioneissa kävivät ennen kaikkea rikkaiden perheiden nuoret miehet, joilla oli varaa omistaa aikaa työn sijasta koulutukseen. Täällä urheilijat valmistautuivat kisoihin kauan ja hartaasti apunaan valmentajat, jotka myös määräsivät urheilijoiden ruokavaliosta ja valvoivat, että nämä pidättyivät sukupuolisuhteista.

Colosseumin näyttelyssä katselijoilla oli mahdollisuus ihailla antiikin urheilijoita esittäviä upeita veistoksia, pääasiassa roomalaisia jäljennöksiä alkuperäisistä kreikkalaisista patsaista. Koska fyysinen täydellisyys – joka oli aristokraattien yksinoikeus – kuvasti antiikin ideologiassa moraalista täydellisyyttä, nämä voittajien sopusuhtaiset vartalot edustivat aikansa filosofista ihannetta. Roomalaiset pitivät tällaisia veistoksia taideteoksina ja koristivat niillä stadioneitaan, kylpylöitään, huviloitaan ja palatsejaan.

Roomalaisten keskuudessa väkivaltaiset näytökset olivat aina suosittuja, joten kaikista kreikkalaisista urheilulajeista, joita Roomassa esitettiin, suurimman suosion saivat nyrkkeily, paini ja pankration. Roomalaiset eivät pitäneet otteluita kilpailuina, joissa ratkaistiin kahden tasavertaisen urheilijan paremmuus, vaan pelkkänä hupina. Alkuperäinen näkemys urheilusta osana valiosotureiden valmennusta hylättiin. Sen sijaan kreikkalaiset urheilulajit alkoivat merkitä roomalaisille vain terveellistä liikuntaa ennen kylpyä tai paljolti gladiaattoritaistelujen kaltaisia näytösotteluita, joissa alaluokkaan kuuluvat ammattilaiset kamppailivat keskenään.

Kristittyjen suhtautuminen urheiluun

Kisojen uskonnollinen luonne oli yksi syy, jonka vuoksi ensimmäisen vuosisadan kristityt karttoivat niitä, sillä ”miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat?” (2. Korinttilaisille 6:14, 16.) Entä mitä on sanottava nykyurheilusta?

On selvää, että nykyurheilulla ei kunnioiteta pakanajumalia. Mutta eikö olekin totta, että joihinkin urheilulajeihin liittyy lähes uskonnollista kiihkomielisyyttä, mikä on verrattavissa antiikin kansojen suhtautumiseen? Lisäksi voitonhalu on saanut jotkut urheilijat käyttämään suorituskykyä parantavia aineita, jotka vaarantavat heidän terveytensä ja jopa henkensä, kuten uutisista on viime vuosina käynyt ilmi.

Kristittyjen näkökannalta fyysisillä saavutuksilla on vain vähän arvoa. Jumalan silmissä meistä tekevät kauniita ”sydämen salaisen ihmisen” hengelliset ominaisuudet (1. Pietarin kirje 3:3, 4). Tietenkään kaikki, jotka ovat nykyään mukana urheilussa, eivät ole äärimmäisen kilpailuhenkisiä, mutta monet ovat. Auttaako heidän seuransa meitä noudattamaan sitä Raamatun kehotusta, ettemme tekisi mitään ”riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä” vaan olisimme nöyrämielisiä? Eikö sellainen seura johtaisi ”vihollisuuksiin, riitaan, mustasukkaisuuteen, vihanpuuskiin, kinasteluihin, jakaumiin”? (Filippiläisille 2:3; Galatalaisille 5:19–21.)

Monissa nykyisissä kontaktilajeissa pelaajat saattavat syyllistyä väkivaltaisuuteen. Jokaisen, joka pitää tällaisista urheilulajeista, on hyvä muistaa psalmin 11:5 sanat: ”Jehova itse tutkii vanhurskasta niin kuin jumalatontakin, ja jokaista, joka rakastaa väkivaltaa, Hänen sielunsa totisesti vihaa.”

Liikunta voi olla mukavaa, kun se pidetään oikealla paikallaan. Sanoihan apostoli Paavalikin, että ”ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä vähään” (1. Timoteukselle 4:7–10). Kreikkalaisiin kisoihin viitatessaan Paavali kuitenkin ainoastaan valaisi sitä, miten tärkeitä ominaisuuksia itsehillintä ja kestävyys ovat kristityille. Palkinto, jota Paavali tavoitteli enemmän kuin mitään muuta, oli Jumalalta saatava ikuisen elämän ”kruunu”. (1. Korinttilaisille 9:24–27; 1. Timoteukselle 6:12.) Siinä hän antoi meille jäljittelemisen arvoisen esimerkin.

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 31]

Lepäävä nyrkkeilijä

Tämä 300-luvulta eaa. peräisin oleva pronssipatsas kertoo, miten hirvittävää jälkeä muinainen nyrkkeily sai aikaan. Roomassa järjestetyn näyttelyn opaskirjan mukaan nyrkkeilijän kestävyyttä ”uuvuttavissa otteluissa, joissa aiheutettiin ’vamma vammasta’, pidettiin loistavana esimerkkinä”. Patsasta kuvaillaan seuraavasti: ”Juuri päättyneen ottelun jäljet näkyvät edellisistä saatujen vammojen joukossa.”

[Kuva s. 29]

Kilpa-ajot olivat antiikin kilpailujen arvostetuin laji

[Kuva s. 30]

Antiikin ajan taiteilijat kuvittelivat, että siivekäs voiton jumalatar Nike seppelöi voittajan