Paavali mainitsi vielä erään tärkeän periaatteen kirjoittaessaan: ”Jos rukoilen jollakin kielellä, niin minun hengen lahjani rukoilee, mutta mieleni on hedelmätön. – – Miten muussa tapauksessa, jos annat ylistystä hengen lahjalla, tavallisen ihmisen paikalla istuva sanoo ’aamen’ sinun kiitokseesi, koska hän ei tiedä mitä sanot?” (1. Korinttolaisille 14:14–16) Paavalin päivinä muutamat kristityt saivat ihmeellisen kielilläpuhumisen lahjan, ja ilmeisesti jotkut heistä rukoilivat kielillä seurakunnan edessä. Mutta kuten Paavali osoitti, muu seurakunta ei ymmärtänyt näitä rukouksia.

Meillä ei nykyään ole tällaista ihmelahjaa. Toisten puolesta rukoilevien kristittyjen tulisi kuitenkin rukoilla sillä tavalla, että se ymmärretään. Esimerkiksi esitelmän alussa me kehotamme kuulijoita yhtymään kanssamme rukoukseen. Sellaisessa rukouksessa on varmasti järkevää välttää sellaisen sanaston käyttämistä tai sellaisia aiheita, joita vieraiden olisi vaikea ymmärtää.

[Tekstiruutu s. 11]

Onko kuulijoiden sopivaa sanoa ääneen ”aamen” julkisen rukouksen lopussa?

Se on sopivaa, jos he haluavat tehdä niin tai tuntevat, että heidän täytyy tehdä niin. Paavali puhui siitä, että rukousta kuunnelleet sanoivat ”aamen”, vaikka hän ei nimenomaan maininnutkaan, sanottiinko se ääneen vai hiljaa sydämessä. (1. Korinttolaisille 14:16) Mooseksen lain alaisuudessa oli kuitenkin tilaisuus, jossa israelilaisia nimenomaan käskettiin sanomaan ”aamen” ääneen. (5. Mooseksen kirja 27:14–26) Näin ollen kun rukouksen pitäjä osoittaa rukouksensa loppuneen sanomalla ”aamen”, kuulijoiden on sopivaa sanoa ”aamen” joko sydämessään tai ääneen hiljaisella äänellä. Vanhempien tulisi opettaa lapsiaan osoittamaan asianmukaista arvostusta tavassa, jolla he lausuvat ”aamen” vaimealla äänellä.