Oliko Paavali kahdestoista apostoli?
KUKA tuli Juudas Iskariotin tilalle kahdenneksitoista apostoliksi? Tämä kysymys on askarruttanut monia Raamatun tutkijoita. Mitä Raamattu osoittaa?
Koska Juudas Iskariotista tuli luopio ja hän kuoli uskottomana, jäljelle jäi vain 11 apostolia, eikä Jeesus nimittänyt hänen tilalleen ketään niiden 40 päivän aikana, jotka kuluivat hänen ylösnousemuksestaan hänen taivaaseennousemiseensa. Jeesuksen taivaaseennousemisen ja helluntaipäivän väliin jäi kymmenen päivää, joiden aikana katsottiin tarpeelliseksi täyttää Juudaksen jättämä paikka valitsemalla hänen tilalleen joku toinen. Tämä ei perustunut pelkästään hänen kuolemaansa vaan siihen, että hänestä oli tullut jumalaton luopio, kuten Pietarin lainaamissa raamatunjakeissa osoitetaan. (Apostolien teot 1:15–22; Psalmit 69:25; 109:8; vrt. Ilmestys 3:11.) Sitä vastoin, kun uskollinen apostoli Jaakob surmattiin, missään ei mainita, että olisi harkittu jonkun muun nimittämistä hänen seuraajakseen hänen apostolin virkaansa (Apostolien teot 12:2).
Pietarin sanoista käy ilmi, että Jeesuksen Kristuksen apostoliksi sopivan ihmisen täytyi silloisen käsityksen mukaan olla sellainen, joka oli henkilökohtaisesti tuntenut hänet ja nähnyt omin silmin hänen tekonsa, hänen ihmeensä ja varsinkin hänen ylösnousemuksensa. Tämän valossa voidaan ymmärtää, että apostolinen seuraanto olisi ajan myötä käynyt mahdottomaksi tai Jumalan olisi täytynyt jollakin tavoin tehdä mahdolliseksi näiden vaatimusten täyttäminen kunkin yksilön tapauksessa. Nimenomaan tuohon aikaan ennen helluntaita oli kuitenkin miehiä, jotka täyttivät nämä vaatimukset, ja kahta heistä ehdotettiin sopiviksi uskottoman Juudaksen tilalle. Epäilemättä Sananlaskujen 16:33:n sanojen mukaisesti heitettiin arpaa, ja Mattias valittiin, minkä jälkeen hänet ”luettiin niiden yhdentoista ohella apostolien joukkoon”. (Apostolien teot 1:23–26.) Niinpä hän oli yksi ”niistä kahdestatoista”, jotka ratkaisivat kreikankielisiä opetuslapsia koskeneen ongelman (Apostolien teot 6:1, 2), ja ilmeisesti Paavali sisällyttää hänetkin ”niihin kahteentoista”, joihin hän viittasi puhuessaan Jeesuksen näyttäytymisistä ylösnousemuksensa jälkeen (1. Korinttilaisille 15:4–8). Helluntain koittaessa oli siis 12 apostolista perustusta, joiden varassa silloin muodostettu hengellinen Israel saattoi levätä.
Seurakuntien apostolit
Mattias ei ollut pelkästään Jerusalemin seurakunnan apostoli, kuten eivät muutkaan 11 apostolia olleet. Hän eroaa tässä suhteessa leeviläisestä Joosef Barnabaasta, josta tuli Syyrian Antiokian seurakunnan apostoli (Apostolien teot 13:1–4; 14:4, 14; 1. Korinttilaisille 9:4–6). Muistakin miehistä käytetään nimitystä ”seurakuntien apostolit” siinä mielessä, että nuo seurakunnat lähettivät heidät edustajikseen (2. Korinttilaisille 8:23). Ja kirjoittaessaan filippiläisille Paavali mainitsee Epafroditoksen, ”teidän lähettinne [a·poʹsto·lon] ja yksityispalvelijanne omaa tarvettani varten” (Filippiläisille 2:25). Nämä miehet eivät selvästikään olleet apostoleita minkään apostolisen seuraannon perusteella, eivätkä he kuuluneet ”niihin kahteentoista” kuten Mattias.
Nimityksen ”apostoli” (a·poʹsto·los ’lähetetty’) laajemman käytön oikea ymmärtäminen voi auttaa selvittämään sen näennäisen ristiriidan, joka vallitsee Apostolien tekojen 9:26, 27:n ja Galatalaiskirjeen 1:17–19:n välillä, kun ne sovelletaan samaan tilanteeseen. Ensimmäisessä kertomuksessa sanotaan, että Paavalin saavuttua Jerusalemiin Barnabas vei hänet ”apostolien luo”. Galatalaiskirjeen kertomuksessa Paavali kuitenkin toteaa, että hän kävi Pietarin luona, ja lisää sitten: ”Mutta ketään muuta apostoleista en nähnyt, ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.” Jaakobia (ei alkuperäinen apostoli Jaakob, joka oli Sebedeuksen poika, eikä Jaakob, Alfeuksen poika, vaan Jeesuksen velipuoli) pidettiin ilmeisesti apostolina sanan laajemmassa merkityksessä eli Jerusalemin seurakunnan ’lähetettynä’. Näin ollen tätä nimitystä voidaan käyttää Apostolien teoissa monikossa kerrottaessa, että Paavali vietiin ”apostolien luo” (ts. Pietarin ja Jaakobin luo). (Vrt. 1. Korinttilaisille 15:5–7; Galatalaisille 2:9.)
Paavalin valinta
Tarsolainen Saul, jota myöhemmin sanotaan Paavaliksi, kääntyi ehkä noin vuonna 34. Hänestä tuli Jeesuksen Kristuksen tosi apostoli, ja ylösnoussut ja taivaaseen kohotettu Jeesus Kristus valitsi hänet suoranaisesti. (Apostolien teot 9:1–22; 22:6–21; 26:12–23; 13:9.) Hän puolusti apostoliuttaan ja esitti pätevyytensä tueksi sen, että hän oli nähnyt ylösnousseen Herran Jeesuksen Kristuksen, tehnyt ihmeitä ja toiminut kanavana, kun pyhää henkeä vuodatettiin kastetuille uskoville (1. Korinttilaisille 9:1, 2; 15:9, 10; 2. Korinttilaisille 12:12; 2. Timoteukselle 1:1, 11; Roomalaisille 1:1; 11:13; Apostolien teot 19:5, 6). Koska apostoli Jaakob (Johanneksen veli) surmattiin vasta noin vuonna 44, ”ne kaksitoista” olivat vielä elossa, kun Paavalista tuli apostoli. Hän ei lue itseään missään noiden ”kahdentoista” joukkoon, mutta samanaikaisesti hän ei myöskään pidä omaa apostoliuttaan vähempiarvoisena kuin heidänkään. (Galatalaisille 2:6–9.)
Sekä Mattiaan että Paavalin apostolius täytti sen tarkoituksen, jota varten nuo miehet ’lähetettiin’, mutta kun apostoli Johannes näki Ilmestyksen näyn taivaallisesta Uudesta Jerusalemista (n. v. 96), hän näki vain 12 peruskiveä ja niihin kirjoitettuna ”Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä” (Ilmestys 21:14). Pyhä Raamattu todistaa selvästi, että apostoli Paavalin ei koskaan sanottu olevan yksi ”niistä kahdestatoista”. Näin ollen on johdonmukaista, että yksi Uuden Jerusalemin peruskiviin kirjoitetuista ”Karitsan kahdentoista apostolin kahdestatoista nimestä” on Mattiaan eikä Paavalin nimi. Tämä merkitsee sitä, että apostoli Johanneksen näky kuvaa tilannetta, joka vallitsi vuoden 33 helluntaina, jolloin kristillinen seurakunta sai alkunsa.