SUUDELMA

Raamatun aikoina suuteleminen eli huulten painaminen toisen ihmisen huulille (San 24:26), poskelle tai joskus jopa jaloille (Lu 7:37, 38, 44, 45) oli osoitus kiintymyksestä tai kunnioituksesta. Suuteleminen oli yleistä paitsi mies- ja naispuolisten sukulaisten kesken (1Mo 29:11; 31:28) myös suvun miesväen kesken (1Mo 27:26, 27; 45:15; 2Mo 18:7; 2Sa 14:33). Se oli lisäksi läheisten ystävien välinen kiintymystä ilmaiseva ele (1Sa 20:41, 42; 2Sa 19:39).

Suutelemiseen saattoi liittyä siunaus (1Mo 31:55). Iäkäs Israel eli Jaakob suuteli ja syleili Joosefin poikia Efraimia ja Manassea, ennen kuin hän siunasi heidän isänsä ja heidät (1Mo 48:8–20). Kun tuo patriarkka myöhemmin päätti käskyjen antamisen 12 pojalleen ja hengähti viimeisen hengähdyksensä, ”Joosef vaipui isänsä kasvoja vasten ja itki hänen yllään ja suuteli häntä” (1Mo 49:33–50:1). Samuel suuteli Saulia voidellessaan hänet Israelin ensimmäiseksi kuninkaaksi (1Sa 10:1).

Sydämelliseen tervehdykseen sisältyi suuteleminen ja ehkä myös itkeminen ja syleileminen (1Mo 33:4). Jeesuksen Kristuksen vertauksessa kotiin palaavan tuhlaajapojan isä lankesi poikansa kaulaan ja ”suuteli häntä hellästi” (Lu 15:20). Suuteleminen liittyi myös haikeisiin jäähyväisiin (1Mo 31:55; Ru 1:9, 14). Kun apostoli Paavali oli lähdössä Miletoksesta, Efesoksen seurakunnan vanhimmat olivat niin liikuttuneita, että he itkivät ja ”lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä hellästi” (Ap 20:17, 37).

Raamatussa mainitaan muutaman kerran suudelmat, jotka liittyvät sukupuolten väliseen rakkauteen (Lal 1:2; 8:1). Kun Sananlaskujen kirjassa neuvotaan suojautumaan jumalattoman naisen juonilta, siinä varoitetaan porton viettelevästä suudelmasta (San 7:13).

Suudelmat voivat olla ulkokultaisia. Kun Absalom tavoitteli ovelasti valtaa, hän suuteli miehiä, jotka lähestyivät kumartuakseen hänen eteensä (2Sa 15:5, 6). Viekkaan Joabin suudelma merkitsi kuolemaa pahaa aavistamattomalle Amasalle (2Sa 20:9, 10). Samoin Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen Kristuksen petollisella suudelmalla (Mt 26:48, 49; Mr 14:44, 45).

Väärä palvonta. Väärien jumalien suuteleminen palvontatekona oli kielletty. Jehova mainitsee 7000 miestä, jotka eivät notkistaneet polviaan Baalille eivätkä suudelleet häntä (1Ku 19:18). Efraimia nuhdeltiin siksi, että se oli tehnyt epäjumalia ja sanonut: ”Vasikoita suudelkoot teurasuhrin esittäjät, jotka ovat ihmisiä.” (Ho 13:1–3.) Kreikkalaisilla ja roomalaisilla oli tapana heittää lentosuukko epäjumalilleen, jos nämä olivat heidän ulottumattomissaan, ja he tervehtivät tällä tavalla myös nousevaa aurinkoa. Jobin 31:27 voi viitata tämänkaltaiseen epäjumalanpalvelukseen liittyvään tapaan.

”Pyhä suudelma”. Varhaiskristittyjen keskuudessa ”pyhä suudelma” (Ro 16:16; 1Ko 16:20; 2Ko 13:12; 1Te 5:26) tai ”rakkauden suudelma” (1Pi 5:14) annettiin mahdollisesti samaa sukupuolta oleville. Tämä varhaiskristittyjen tervehdys vastasi ehkä muinaista heprealaista tapaa suudella toista tervehdykseksi. Vaikka Raamattu ei paljasta enempää yksityiskohtia, ”pyhä suudelma” tai ”rakkauden suudelma” heijasteli ilmeisestikin kristillisen seurakunnan keskuudessa vallitsevaa tervehenkistä rakkautta ja ykseyttä (Joh 13:34, 35).

Kuvaannollista käyttöä. Kunnioituksen ja antaumuksen ilmaisemisesta suutelemalla puhutaan henkeytetyssä neuvossa: ”Palvelkaa Jehovaa peläten – –. Suudelkaa poikaa, ettei Hän vihastuisi ja ettette tuhoutuisi tieltä.” (Ps 2:11, 12.) Ne jotka ilmaisevat myönteistä vastakaikua ja alistuvat Jumalan nimittämän Kuninkaan ja hänen Valtakuntansa alaisuuteen, saavat osakseen suuria siunauksia, kun koittaa aika, jolloin voidaan sanoa: ”Vanhurskaus ja rauha ovat suudelleet toisiaan.” Vanhurskauden ja rauhan välinen yhteys on tuolloin kaikille yhtä ilmeinen kuin sydänystävien läheinen toveruus. (Ps 85:10.)