Sinä voit saada lohtua ahdingon aikana
MITEN meidän tulisi suhtautua siihen, että tunnemme ahdistusta? Jos olemme vihkiytyneet Jehovalle, pitäisikö meidän oudoksua sellaisia tunteita, koska meillä on suurenmoinen toivo ja hengellisiä voimavaroja? Ovatko sellaiset tunteet merkki siitä, että olemme hengellisesti sopimattomia Jumalan palvelukseen?
”Elia oli ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin”, kirjoitti opetuslapsi Jaakob (Jaakob 5:17). Vaikka Jumala käytti Eliaa aivan erityisellä tavalla, tuo uskollinen profeettakin tunsi ahdistusta. ”Jo riittää”, huudahti Elia erään kerran. ”Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi.” (1. Kuningasten kirja 19:4.) Nuhteettomuudestaan kiinni pitävä mies Job, uskollinen nainen Hanna ja muut Jehovan luotettavat palvelijat olivat toisinaan ahdistuneita. Jumalinen psalmista Daavidkin rukoili: ”Minun sydämeni pakahtuu tuskasta; päästä minut ahdistuksistani.” (Psalmi 25:17.)
Se että Jehova käyttää ihmisiä palveluksessaan, ei vapauta näitä kokonaan huolista. Heillä on silti inhimillisiä vajavuuksia ja tunteita, ja he voivat olla ahdistuneita joutuessaan koettelemuksiin (Apostolien teot 14:15). Tarkastelkaamme muutamia raamatullisia esimerkkejä nähdäksemme, mikä auttoi joitakuita yksilöitä voittamaan mielenmasennuksensa ja ahdinkonsa.
Ahdingossa oleva apostoli saa lohtua
Apostoli Paavali tiesi, millaista oli olla ahtaalla. Hän sanoi: ”Tosin kun saavuimme Makedoniaan, ei lihamme saanut mitään huojennusta, – – ulkopuolella taisteluja, sisällä pelkoa. Mutta Jumala, joka lohduttaa alas painettuja, lohdutti meitä Tiituksen läsnäololla.” (2. Korinttolaisille 7:5, 6.) Paavalin masennuksen syynä olivat monet samanaikaisesti sattuneet ahdistavat tilanteet. Ulkopuolella oli taisteluja – ankaraa, hengenvaarallista vainoa (vrt. 2. Korinttolaisille 1:8). Lisäksi sisällä oli pelkoa, kun oli kannettava huolta seurakunnista, muun muassa Korinton seurakunnasta.
Muutamaa kuukautta aikaisemmin Paavali oli kirjoittanut ensimmäisen kirjeensä Korinton kristityille. Hän oli siinä tuominnut monia seurakunnassa vallitsevia erittäin vakavia tilanteita ja oli nähtävästi huolissaan siitä, miten korinttolaiset suhtautuisivat hänen kirjeeseensä. Paavali sai kuitenkin lohtua siitä, kun Tiitus tuli Korintosta ja kertoi, että kirje oli otettu suotuisasti vastaan. Jehova voi samalla tavoin käyttää jotakuta nykyistä palvelijaansa tuomaan meille hyviä uutisia ja lieventämään ahdinkoamme.
Miten Jumalan antamiin tehtäviin tulisi suhtautua
Jotkut kristityt tuntevat jossain määrin ahdistusta ajatellessaan palvelustaan. Jotkut Jehovan palvelijat ovatkin ajatelleet, että Jumalan antamien tehtävien täyttäminen vaatii heiltä liikaa. Esimerkiksi Mooses tunsi itsensä pätemättömäksi edustamaan Jumalaa israelilaisten puolesta Egyptissä. Hän sanoi muun muassa, ettei hän ollut puhetaitoinen. (2. Mooseksen kirja 3:11; 4:10.) Koska Mooses kuitenkin luotti Jehovaan ja hänellä oli puhetorvenaan Aaron, hän alkoi täyttää tehtäväänsä.
Aikanaan Mooses lakkasi olemasta enää riippuvainen Aaronista. Kristillinen palvelus saattaa samoin aluksi tuntua joistakuista vaikealta, mutta he saavat valmennusta ja heistä tulee taitavia evankelistoja. Esimerkiksi monista nuorista Jehovan todistajista on aikuistuttuaan tullut kokoaikaisia saarnaajia – tienraivaajia tai lähetystyöntekijöitä. On lohdullista tietää, että aina voidaan luottaa siihen, että Jehova tekee kristityistä sananpalvelijoista päteviä ja voimistaa heitä täyttämään heidän Jumalalta saamansa tehtävän (Sakarja 4:6; 2. Korinttolaisille 2:14–17; Filippiläisille 4:13).
Lohtua niille jotka ovat ahdistuneita tuntemansa mielipahan vuoksi
Saatamme olla masentuneita, koska tunnemme mielipahaa siitä, ettemme ole tehneet enemmän Jumalan palveluksessa. Muuan veli, joka oli ollut vuosikausia toimeton, alkoi osallistua uudelleen kenttäpalvelukseen. Pian sen jälkeen hän sairastui vakavasti ja joutui pysyvästi vuodepotilaaksi. Tämä masentunut veli sanoi: ”Aikaisemmin kun olisin voinut toimia innokkaasti, pakoilin vastuuta. Nyt kun haluaisin toimia innokkaasti, en enää pysty siihen.”
Eikö olisikin viisasta tehdä nyt parhaamme, sen sijaan että kuluttaisimme henkiset voimamme sen miettimiseen, mitä aikaisemmin on tapahtunut? Jeesuksen lihallisista velipuolista Jaakobista ja Juudaasta tuli uskovia vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. He ehkä olivat siitä pahoillaan, mutta se ei estänyt heitä palvelemasta Jumalaa ja jopa kirjoittamasta Raamattua.
Älä koskaan laiminlyö rukousta
Kun Jumalan kansaan kuuluvat ovat ahdistuneita, heidän tulisi rukoilla hartaasti. Raamatussa onkin monia rukouksia, jotka on esitetty ahdingon aikana (1. Samuelin kirja 1:4–20; Psalmi 42:9). Jotkut saattavat tuntea olevansa niin masentuneita, etteivät he pysty rukoilemaan. Silloin kannattaisi muistella Joonaa. Ollessaan kalan vatsassa hän sanoi: ”Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi, sinun pyhään temppeliisi. – – Minä tahdon uhrata sinulle kiitoksen kaikuessa. Mitä olen luvannut, sen minä täytän. Herrassa on pelastus.” (Joona 2:4–9.) Joona siis rukoili, ja Jumala lohdutti häntä ja pelasti hänet.
Vaikka eräs ruotsalainen sisar oli ollut useita vuosia tienraivaajana, hän alkoi yllättäen tuntea itsensä masentuneeksi ja henkisesti uupuneeksi antoisasta palveluksesta huolimatta. Hän kertoi masennuksestaan Jehovalle rukouksessa. Joidenkin päivien kuluttua muuan veli Vartiotorni-seuran haaratoimistosta soitti hänelle ja tiedusteli, voisiko hän tulla viikoittain päiväksi tai pariksi auttamaan Beetelin laajennustyössä. Tämä sisar kertoi myöhemmin: ”Beetelin ilmapiiri ja se, että minulla oli etu seurata laajennustyötä ja osallistua siihen, antoivat minulle lisävoimaa, jota tarvitsin.”
Ollessamme alakuloisia meidän on hyvä muistaa, että rukous on yksi keino taistelussa masennusta vastaan (Kolossalaisille 4:2). Vastaukseksi rukouksiimme Jehova saattaa avata oven, joka johtaa suurempaan toimintaan hänen palveluksessaan, tai ehkä hän siunaa palvelustamme lisäämällä sen tuottoisuutta (1. Korinttolaisille 16:8, 9). Joka tapauksessa ”Jehovan siunaus rikkaaksi tekee, eikä hän lisää siihen mitään tuskaa” (Sananlaskut 10:22, UM). Tämä kohottaa varmasti mielialaamme.
Ahdistavatko epäilykset?
Aika ajoin joillakin Jehovan palvelijoilla saattaa olla epäilyksiä. Jos niin käy meille, meidän ei tulisi heti ajatella, että olemme menettäneet Jumalan suosion. Jeesus ei hylännyt apostoli Tuomasta, kun tämä epäili silminnäkijöiden kertomuksia Mestarinsa ylösnousemuksesta. Jeesus sen sijaan rakkaudellisesti auttoi Tuomasta voittamaan epäilyksensä. Miten innoissaan Tuomas olikaan tajutessaan Jeesuksen olevan elossa! (Johannes 20:24–29.)
Ensimmäisellä vuosisadalla kristilliseen seurakuntaan pujahtaneet ”jumalattomat” ihmiset synnyttivät väärillä opetuksillaan, nurinallaan ja muulla sellaisella joissakin ahdistavia epäilyksiä. Opetuslapsi Juudas kirjoitti siksi: ”Osoittakaa – – jatkuvasti armoa muutamille, joilla on epäilyksiä; pelastakaa heidät sieppaamalla heidät tulesta.” (Juudas 3, 4, 16, 22, 23.) Saadakseen jatkuvasti osakseen Jumalan armollista huomaavaisuutta Juudaan palvojatovereiden – erityisesti seurakunnan vanhinten – oli osoitettava armoa niille epäilijöille, jotka ansaitsivat sen (Jaakob 2:13). Heidän ikuinen elämänsä oli vaakalaudalla, sillä he olivat vaarassa joutua ikuisen tuhon ”tuleen” (vrt. Matteus 18:8, 9; 25:31–33, 41–46). Se että toisia uskovia, joilla on epäilyksiä, autetaan ystävällisesti ja että heistä tulee hengellisesti vahvoja, tuottaa paljon iloa.
Jos ankarat koettelemukset saavat meidät epäilemään sitä, että Jumala on kanssamme, meidän on esitettävä yksityiskohtaisia rukouksia. Ollessamme sellaisissa oloissa pyytäkäämme hellittämättä Jehovalta viisautta. Hän antaa anteliaasti, eikä soimaa meitä siitä, että meiltä puuttuu viisautta ja että rukoilemme sitä. Meidän täytyy ”pyytää jatkuvasti uskossa, lainkaan epäilemättä”, sillä epäilijä on ”meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja jota puhallellaan” joka suuntaan. Sellaiset ihmiset eivät saa Jumalalta mitään, koska he ovat epäröiviä, ”epävakaita” rukouksessa ja kaikilla teillään. (Jaakob 1:5–8.) Uskokaamme siis siihen, että Jehova auttaa meitä suhtautumaan oikein koettelemuksiimme ja kestämään ne. Toiset uskovat saattavat palauttaa mieleemme Raamatun jakeita tai niitä saattaa tulla esille Raamatun tutkistelussa. Se miten Jumala ohjaa tapahtumia tai sallii niiden kehittyä, voi auttaa meitä näkemään, mitä meidän tulisi tehdä. Enkelitkin saattavat olla ohjaamassa meitä, tai ehkä me saamme opastusta pyhän hengen välityksellä (Heprealaisille 1:14). Tärkeintä on rukoilla viisautta luottaen täysin rakkaudelliseen Jumalaamme (Sananlaskut 3:5, 6).
Muista että Jehova lohduttaa
Paavali rukoili Jehovaa, luotti häneen ja tiesi, että hän on lohdutuksen Lähde. Apostoli kirjoitti: ”Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, hellän armon Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, jotta me voisimme lohduttaa missä ahdistuksessa hyvänsä olevia sillä lohdutuksella, jolla Jumala lohduttaa meitä itseämme.” (2. Korinttolaisille 1:3, 4.)
Kaiken lohdutuksen Jumala tietää, millaista ahdistusta hänen palvelijansa kokevat, ja haluaa tuoda heille huojennusta. Silloin kun Paavali oli huolissaan korinttolaisista, lohdutusta toi hänen kristitty toverinsa Tiitus. Näin meitäkin saatetaan nykyään lohduttaa. Ollessamme ahdistuneita meidän tulisi sen vuoksi välttää eristäytymistä (Sananlaskut 18:1). Toisten kristittyjen seura on yksi niistä tavoista, joilla Jehova lohduttaa meitä. Saatamme tuntea itsemme niin masentuneiksi, ettemme ole tarpeeksi vahvoja olemaan kristittyjen ystäviemme kanssa. Meidän tulisi kuitenkin taistella sellaisia tuntemuksia vastaan ja olla riistämättä itseltämme sitä lohtua, jota toiset uskovat voivat tarjota.
Älä anna periksi!
Joillakuilla meistä ei ehkä ole ollut koettelemusta, joka olisi vaikuttanut meihin siinä määrin, että olisimme masentuneet syvästi. Mutta voimia vievä sairaus, aviopuolison kuolema tai jokin muu erittäin koetteleva tilanne voisi aiheuttaa tunneperäistä ahdistusta. Jos näin käy, älkäämme päätelkö, että olemme varmasti hengellisesti sairaita. Masentunut ihminen saattaa olla erittäin pätevä Jumalan palvelukseen ja jopa pystyä auttamaan toisia hengellisesti. Paavali kehotti veljiä puhumaan ”lohduttavasti masentuneille sieluille” eikä ajattelemaan epäluuloisesti, että he ovat tehneet jotakin väärää ja ovat hengellisesti sairaita (1. Tessalonikalaisille 5:14). Vaikka masennus liittyykin joskus väärintekoon ja syyllisyyteen, tilanne on toinen niiden kohdalla, jotka palvelevat Jumalaa puhtaasta sydämestä. Jehova hyväksyy heidän palvontansa, vaikka sen suorittaminen olisikin heille hyvin vaikeaa. Jehova rakastaa heitä ja antaa heille tarvittavaa apua ja tukea. (Psalmi 121:1–3.)
Vuonna 1918 koettelemukset ahdistivat ankarasti niitä, jotka muodostavat hengellisen Israelin voidellun jäännöksen (vrt. Galatalaisille 6:16). Heidän saarnaamistyötä tekevä järjestönsä oli miltei tuhottu, jotkut heistä oli epäoikeudenmukaisesti vangittu ja monista heidän entisistä jäsenistään oli tullut uskottomia, vastustavia luopioita. Uskolliset voidellut eivät myöskään käsittäneet, miksi Jumala salli kaiken tämän tapahtua. He kylvivät jonkin aikaa ”kyynelin”, mutta he eivät antaneet periksi. He palvelivat edelleen Jehovaa ja lisäksi tutkivat itseään. Tästä seurasi, että he palasivat ”riemuiten” tuodessaan lyhteensä. (Psalmi 126:5, 6.) Voidellut oivalsivat nyt, että Jumala oli sallinut sellaiset koettelemukset puhdistaakseen heidät heidän tulevaa kansainvälistä kokoamistyötään varten.
Jos alkaisimme tuntea ahdistusta sen vuoksi, että monenlaiset koettelemukset vaivaavat meitä, voimme hyötyä voidellun jäännöksen kokemuksesta. Sen sijaan että antaisimme periksi, jatkakaamme sen tekemistä, mikä on oikein, vaikka meidän olisikin tehtävä se itkien. Aikanaan löytyy pääsytie koettelemuksistamme, ja me palaamme ”riemuiten”. Voimme koettelemuksemme kestettyämme tosiaankin tuntea iloa, Jumalan pyhän hengen hedelmää. Jehova osoittautuu varmasti meidänkin tapauksessamme ”kaiken lohdutuksen Jumalaksi”.