Paavali järjestää avustuksia pyhille

HENGELLISET asiat ovat tosi kristittyjen elämässä ensi sijalla. Heille on kuitenkin tärkeää myös toisten fyysinen hyvinvointi. He ovatkin usein huolehtineet niistä, joilla on vastoinkäymisiä. Veljellinen rakkaus saa kristityt auttamaan toisia uskovia, kun nämä ovat avun tarpeessa. (Johannes 13:34, 35.)

Rakkaus hengellisiä veljiä ja sisaria kohtaan sai apostoli Paavalin järjestämään keräyksen Akhaian, Galatian, Makedonian ja Aasian piirikunnan seurakuntien keskuudessa. Miksi se oli tarpeellista? Miten tuo avustusohjelma järjestettiin? Miten siihen reagoitiin? Ja miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita siitä, mitä tapahtui?

Jerusalemin seurakunnan tilanne

Ne Jerusalemiin muualta tulleet juutalaiset ja käännynnäiset, joista tuli opetuslapsia helluntaina vuonna 33, jäivät sinne joksikin aikaa helluntain jälkeen oppiakseen lisää tosi uskosta. Kun he tarvitsivat apua kyetäkseen huolehtimaan tuollaisen pitkittyneen matkan aiheuttamista kustannuksista, heidän uskonveljensä auttoivat heitä mielellään (Apostolien teot 2:7–11, 41–44; 4:32–37). Apua on saatettu tarvita entistä enemmän levottomuuksien takia, sillä juutalaiset kansalliskiihkoilijat lietsoivat kapinaa ja väkivaltaisuuksia. Jottei yksikään Kristuksen seuraaja olisi ollut nälissään, varattomille leskille jaeltiin ruokaa päivittäin (Apostolien teot 6:1–6). Herodes vainosi seurakuntaa ankarasti, ja 40-luvun puolivälissä Juudeassa raivosi nälänhätä. Tämä kaikki on voinut johtaa siihen, että Jeesuksen seuraajat kokivat ”kärsimyksiä” ja ”ahdistuksia” ja heidän ’omaisuuttaan ryöstettiin’, kuten Paavali kirjoitti (Heprealaisille 10:32–34; Apostolien teot 11:27–12:1).

Vuoden 49 tienoilla tilanne oli edelleen vakava. Näin ollen kun Pietari, Jaakob ja Johannes olivat hyväksyneet, että Paavali keskittyisi saarnaamaan ei-juutalaisille, he pyysivät häntä ”[pitämään] köyhät mielessä”. Paavali pyrki tekemään juuri niin. (Galatalaisille 2:7–10.)

Keräyksen järjestäminen

Paavali perusti rahaston Juudean köyhien kristittyjen hyväksi. Noin vuonna 55 hän kehotti korinttilaisia: ”Mitä nyt siihen keräykseen tulee, joka on pyhiä varten, niin tehkää tekin sillä tavoin, kuin määräsin Galatian seurakunnille. Aina viikon ensimmäisenä päivänä pankoon kukin teistä kotonaan jotakin säästöön sen mukaan kuin hän menestyneekin – – [Sitten] lähetän ne, jotka te kirjeitse hyväksytte, viemään huomaavaista lahjaanne Jerusalemiin.” (1. Korinttilaisille 16:1–3.) Vuotta myöhemmin Paavali sanoi, että Makedonia ja Akhaia osallistuivat keräykseen. Nähtävästi myös Aasian piirikunnan seurakunnat olivat lahjoittaneet varoja, koska sikäläisiäkin edustajia oli mukana, kun kerätyt rahat lähetettiin Jerusalemiin. (Apostolien teot 20:4; 2. Korinttilaisille 8:1–4; 9:1, 2.)

Ketään ei painostettu antamaan enemmän kuin mihin hänellä oli varaa. Sen sijaan kyseessä oli tasaus, niin että mahdollinen ylijäämä korvaisi Jerusalemin ja Juudean pyhien puutteen (2. Korinttilaisille 8:13–15). ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt”, sanoi Paavali, ”ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Korinttilaisille 9:7.)

Apostoli Paavali osoitti korinttilaisille hyvän syyn olla anteliaita. Jeesus ’oli tullut köyhäksi heidän tähtensä, jotta he tulisivat rikkaiksi’ hengellisessä mielessä (2. Korinttilaisille 8:9). Varmastikin he halusivat jäljitellä hänen anteliasta henkeään. Sitä paitsi koska Jumala rikastutti heitä ”kaikenlaiseen anteliaisuuteen”, oli sopivaa, että he auttaisivat pyhien tarpeiden täyttämisessä (2. Korinttilaisille 9:10–12).

Keräykseen osallistuneiden asenne

Voimme oppia paljon vapaaehtoisesta antamisesta tarkastelemalla niiden asennetta, jotka osallistuivat pyhien hyväksi järjestettyyn avustusohjelmaan ensimmäisellä vuosisadalla. Tuosta keräyksestä kävi ilmi muutakin kuin se, että köyhistä Jehovan palvojista huolehdittiin. Se kertoi myös, että juutalais- ja pakanakristittyjen välillä vallitsi veljeyden side. Lahjoitusten antaminen ja vastaanottaminen oli merkki näiden pakanoiden ja juutalaisten välisestä ykseydestä ja ystävyydestä. Toisten kanssa jaettiin niin aineellinen kuin hengellinenkin (Roomalaisille 15:26, 27).

Paavali ei kenties ollut alun perin pyytänyt makedonialaiskristittyjä osallistumaan keräykseen, sillä he olivat itsekin hyvin köyhiä. He kuitenkin ’anoivat jatkuvasti antamisen etua’. Vaikka he olivat ”suuren koetuksen – – [ja] ahdistuksen alaisuudessa”, he antoivat iloiten ”yli – – todellisen kykynsä”! (2. Korinttilaisille 8:1–4.) Heidän suureen koetukseensa sisältyi ilmeisesti se, että heitä syytettiin roomalaisille laittoman uskonnon harjoittamisesta. He siis ymmärrettävästikin tunsivat myötätuntoa juudealaisia veljiään kohtaan, jotka kokivat samanlaisia vastoinkäymisiä. (Apostolien teot 16:20, 21; 17:5–9; 1. Tessalonikalaisille 2:14.)

Paavali oli rohkaissut makedonialaisia kertomalla siitä innosta, jota korinttilaiset olivat aluksi osoittaneet keräystä kohtaan, mutta sittemmin korinttilaisten innostus oli laimentunut. Nyt hän mainitsi makedonialaisten anteliaisuuden innostaakseen korinttilaisia. Hän katsoi tarpeelliseksi muistuttaa heitä, että oli aika saattaa päätökseen se, minkä he olivat aloittaneet vuotta aiemmin. Mitä oli tapahtunut? (2. Korinttilaisille 8:10, 11; 9:1–5.)

Titus oli pannut keräyksen alulle Korintissa, mutta myöhemmin ilmenneet ongelmat nähtävästi häiritsivät hankkeen toteutumista. Neuvoteltuaan Paavalin kanssa Makedoniassa Titus palasi kahden muun veljen kanssa kannustamaan Korintin seurakuntaa ja huolehtimaan keräyksen loppuun saattamisesta. Jotkut ovat saattaneet vihjailla, että Paavali yritti käyttää korinttilaisia hyväkseen. Luultavasti tästä syystä hän lähetti kolme miestä viemään keräyksen päätökseen ja antoi suosituksen jokaisesta. Paavali sanoikin: ”Näin vältymme siltä, että kukaan moittisi meitä tämän anteliaan avustuksen yhteydessä, joka on meidän toimitettavanamme. Sillä me ’pidämme huolta siitä, mikä on rehellistä, ei vain Jehovan silmissä, vaan myös ihmisten silmissä’.” (2. Korinttilaisille 8:6, 18–23; 12:18.)

Lahjoituksen luovuttaminen

Lahjoitus oli valmis vietäväksi Jerusalemiin vuoden 56 keväällä. Paavali lähti lahjoittajien valitseman lähetystön mukaan. Apostolien tekojen 20:4:ssä sanotaan: ”Häntä seurasivat sinne Sopatros, Beroiasta oleva Pyrrhoksen poika, tessalonikalaisista Aristarkos ja Secundus sekä Derbestä oleva Gaius ynnä Timoteus, ja Aasian piirikunnasta olevat Tykikos ja Trofimos.” Ilmeisesti heidän joukossaan oli myös Luukas, joka on saattanut edustaa Filippin kristittyjä. Täten ainakin yhdeksän miestä lähti matkaan.

”Keräyksessä kokoon saadun summan on täytynyt olla huomattava”, sanoo tutkija Dieter Georgi, ”koska muuten tehtävän loppuun saattaminen Paavalin ja niin monen edustajan voimin ei olisi ollut vaivan ja kustannusten arvoista.” Matkaseurueen tarkoitus oli paitsi antaa turvaa myös puolustaa Paavalia, jos häntä syytettäisiin epärehellisyydestä. Lähetetyt edustivat ei-juutalaisia seurakuntia Jerusalemin pyhien edessä.

Jos lähetystö olisi purjehtinut Korintista Syyriaan, se olisi ehtinyt Jerusalemiin pesahiksi. Suunnitelmaa jouduttiin kuitenkin muuttamaan, kun seurueen korviin kantautui tieto Paavalin tappamista koskevasta salajuonesta. (Apostolien teot 20:3.) Kenties hänen vihollisensa olivat aikoneet ottaa hänet hengiltä merellä.

Paavalilla oli muitakin huolenaiheita. Ennen lähtöä hän kirjoitti Rooman kristityille ja pyysi heitä rukoilemaan, että hänet ’vapautettaisiin Juudean ei-uskovista ja että hänen palveluksensa Jerusalemia varten osoittautuisi pyhille otolliseksi’ (Roomalaisille 15:30, 31). Pyhät olisivat epäilemättä syvästi kiitollisia lahjoituksista, mutta Paavali on kenties ollut huolissaan niistä hankaluuksista, joita hänen saapumisensa saattaisi aiheuttaa juutalaisten keskuudessa yleensä.

Apostoli Paavali totisesti piti köyhät mielessään. Raamattu ei kerro, milloin lahjoitus luovutettiin, mutta sen antaminen edisti ykseyttä ja tarjosi pakanakristityille mahdollisuuden osoittaa kiitollisuutta juudealaisille uskonveljilleen heiltä saamiensa hengellisten rikkauksien johdosta. Paavalin näyttäytyminen temppelissä pian sen jälkeen, kun hän oli saapunut Jerusalemiin, aiheutti mellakan ja johti hänen pidättämiseensä. Mutta tämä antoi hänelle lopulta tilaisuuden todistaa käskynhaltijoille ja kuninkaille. (Apostolien teot 9:15; 21:17–36; 23:11; 24:1–26:32.)

Lahjoituksemme nykyään

Moni asia on muuttunut sitten ensimmäisen vuosisadan, mutta taustalla olevat periaatteet ovat pysyneet samoina. Kristityille tiedotetaan aiheellisesti taloudellisista tarpeista. Heidän tulisi antaa kaikki lahjoituksensa tarpeessa olevien hyväksi vapaaehtoisesti ja rakkaudesta Jumalaa ja toisia ihmisiä kohtaan (Markus 12:28–31).

Ne avustustoimet, joihin ryhdyttiin ensimmäisellä vuosisadalla pyhien hyväksi, osoittavat, että lahjoitusten kerääminen täytyy järjestää hyvin ja hoitaa äärimmäisen rehellisesti. Jehova Jumala tietenkin tietää tarpeemme, ja hän pitää huolta palvelijoistaan, jotta he voivat jatkaa Valtakunnan hyvän uutisen kertomista toisille vastoinkäymisistä huolimatta (Matteus 6:25–34). Me kaikki voimme kuitenkin tehdä oman osamme, olipa taloudellinen tilanteemme mikä tahansa. Tällä tavoin ’sillä, jolla on paljon, ei ole liian paljon, ja sillä, jolla on vähän, ei ole liian vähän’ (2. Korinttilaisille 8:15).