MIELI

Aivojen kyky, joka mahdollistaa tietojen kokoamisen, pohdiskelun ja päätelmien teon. Vastineella ”mieli” on käännetty useita kreikankielisiä sukulaissanoja, jotka ilmaisevat sellaisia mieleen liittyviä ominaisuuksia kuin ajattelu-, käsitys-, havainto-, päättely- ja harkintakykyä, älykkyyttä, järkeä, ymmärrystä, aikomusta, muistia, mielipidettä, asennetta, suhtautumistapaa sekä henkistä taipumusta, kykyä ja tilaa. Joissakin kohdissa, joissa jotkin käännökset käyttävät sanaa ”mieli”, toiset käännökset käyttävät kuitenkin joitakin edellä mainituista kuvailevista ja spesifisistä ilmauksista. ’Muistamista’ ja ’harkitsemista’ merkitsevät heprean sanat voidaan eräissä kohdissa kääntää esim. ilmauksilla ”pitää mielessä” ja ”olla mielessä”. Joissakin käännöksissä sana ”mieli” esiintyy Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa sellaisten heprean sanojen vastineena, joiden merkitys on oikeastaan kirjaimellisesti ’sydän’, ’sielu’ ja ’henki’ (vrt. 5Mo 4:39, Rbi8, alav.; 2Ku 9:15, Väl, Ro; Hes 20:32, KR-38, JB; ks. SYDÄN).

”Uudistua mieleenne vaikuttavassa voimassa”. Epätäydellinen ihmismieli on luonnostaan taipuvainen väärään ajatteluun. Raamattu nimittää sitä ”lihalliseksi mielentilaksi” (Kol 2:18). Kristittyjä muistutetaan siitä, että he olivat aiemmin Jumalan vihollisia, koska heidän mielensä oli ollut teoissa, jotka olivat pahoja (Kol 1:21).

Toisin kuin ”hengellisen” ihmisen ”aineellisen” (kirjm. ’sielullisen’) ihmisen mieli on taipuvainen materialistisuuteen. Hänen mieleensä vaikuttavaa voimaa ovat muovanneet osaksi perintötekijät, osaksi se mitä hän on oppinut ja kokenut. Kun hänen on tehtävä jokin ratkaisu, tämä voima työntää tai taivuttaa hänen mieltään materialistiseen eli lihalliseen suuntaan. Sen vuoksi kristittyjä käsketään: ”Teidän tulee uudistua mieleenne vaikuttavassa voimassa [mielenne hengeltä].” (Ef 4:23.) Jumalan totuuden sanan tutkimisen ja Jumalan hengen toiminnan välityksellä tätä vaikuttavaa voimaa voidaan muuttaa, niin että ihmisen vallitseva asenne taipuu oikeaan suuntaan. Kun hänen sitten on tehtävä jokin ratkaisu, tämä voima taivuttaa hänen mielensä oikeaan, hengelliseen menettelyyn. (1Ko 2:13–15.) Tällainen ihminen omaksuu ”Kristuksen mielen”; Kristukseen vaikutti kaiken aikaa oikea voima, hänen mielensä oli aina taipuvainen hengellisyyteen (1Ko 2:16; Ro 15:5).

Pelkkä tieto tai älykkyys ei riitä takaamaan Jumalan suosiota. Ne eivät itsessään uudista mieltä Jumalan tahdon mukaiseen suuntaan (Ro 12:2). Jehova sanoo: ”Minä saatan viisaiden viisauden häviämään, ja älykkäiden älyn minä työnnän syrjään.” (1Ko 1:19.) Tosi ymmärryksen (San 4:5–7; 1Ko 2:11), viisauden ja järkevyyden (Ef 1:8, 9) hankkimiseen tarvitaan Jumalan hengen apua.

”Mielen laki”. Apostoli Paavali nimittää sitä, mikä ohjaa tämän uudistuneen mielen toimintaa, mielen laiksi. Se ohjailee uutta mieltä ”Jumalan lain” mukaan, ja uusi mieli tuntee iloa tästä laista. Langenneessa lihassa vaikuttava ”synnin laki” taistelee kuitenkin ”mielen lakia” vastaan, minkä vuoksi kristityn sisällä on käynnissä jatkuva taistelu. Voiko hän selviytyä voittajana? Kyllä voi, ”kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta”! Jumalan ansaitsematon hyvyys suo Kristuksen lunastusuhrin perusteella lihan syntien anteeksiannon sekä pyhän hengen avun. Kristitty on erilaisessa asemassa kuin ei-kristitty, kuten Paavali tiivistää: ”Niinpä minä itse olen siis mieleltäni Jumalan lain orja, mutta lihaltani synnin lain.” (Ro 7:21–25; Ga 5:16, 17.)

Miten mieli onnistuu voittamaan taistelun? Apostoli valaisee asiaa edelleen sanomalla: ”Ne, jotka ovat lihan mukaisia, kohdistavat mielensä lihan asioihin, mutta ne, jotka ovat hengen mukaisia, hengen asioihin. Sillä mielen kohdistaminen lihaan merkitsee kuolemaa, mutta mielen kohdistaminen henkeen merkitsee elämää ja rauhaa, koska mielen kohdistaminen lihaan merkitsee vihollisuutta Jumalan kanssa, sillä se [langennut, epätäydellinen liha] ei ole alamainen Jumalan laille eikä voikaan olla. – – Jos nyt hänen henkensä, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti Kristuksen Jeesuksen kuolleista, tekee myös teidän kuolevaiset ruumiinne eläviksi hengellään, joka teissä asuu.” (Ro 8:5–11.)

Hengen ”tarkoitus”. Paavali osoittaa Roomalaiskirjeen 8:26, 27:ssä, että kun Jumalan palvelijat rukoilevat, he eivät ehkä aina tiedä tarkasti, mitä heidän tulisi tarvitessaan rukoilla. Mutta Jumala tietää heidän haluavan, että hänen tahtonsa tapahtuu. Lisäksi hän tietää, mitä hänen palvelijansa tarvitsevat. Menneisyydessä Jumala on kirjoituttanut Sanaansa monia henkeytettyjä rukouksia, jotka ilmaisevat heille hänen tahtonsa tai mielensä. Hän pitää siksi näitä henkeytettyjä rukouksia sellaisina, joita hänen kansaansa kuuluvat mielellään esittäisivät ja rukoilisivat, ja hän toimii niiden mukaisesti. Jumala tuntee oikeasydämiset, ja hän tietää myös niiden asioiden tarkoituksen, jotka hän pani henkensä sanomaan raamatunkirjoittajien välityksellä. Hän tietää, mikä ”hengen tarkoitus [mieli, ajatus] on”, kun henki siten ”puhuu” heidän puolestaan.

Mielellä rakastaminen. Jehova ennusti, että tehtäisiin uusi liitto, jonka alaisuudessa pyhä henki kirjoittaisi hänen lakinsa hänen kansaansa kuuluvien mieleen ja sydämeen (Hpr 8:10; 10:16). Tällä tavoin he kykenevät täyttämään sen, mistä koko Laki ja Profeetat riippuivat, nimittäin ’rakastamaan Jehovaa, Jumalaansa, koko sydämellään ja koko sielullaan ja koko mielellään ja lähimmäistään niin kuin itseään’ (Mt 22:37–40; Lu 10:27, 28). Ihmisen täytyy rakastaa Jumalaa koko sydämellään (sisäisen persoonallisuutensa haluilla ja tunteilla), koko sielullaan (elämällään ja koko olemuksellaan) ja koko mielellään (henkisillä kyvyillään). Jälkimmäinen ilmaus tarkoittaa sitä, että tunteillaan ja voimallaan rakastamisen lisäksi Jumalan palvelijoiden tulee käyttää tarmokkaasti myös mieltään voidakseen hankkia Jumalan ja Kristuksen tuntemusta (Joh 17:3), saada ymmärrystä (Mr 12:33; Ef 3:18), palvella Jumalaa ja hänen tarkoituksiaan sekä osallistua hyvän uutisen julistamiseen. Heitä neuvotaan ’pitämään mielensä kohdistettuna siihen, mikä on ylhäällä’ (Kol 3:2), ’terästämään mielensä toimintaan’ ja ’pysymään täysin järkevinä’ (1Pi 1:13). Apostoli Pietari havaitsi tarpeelliseksi ’herättää heidän selvää ajattelukykyään’, jotta he pitäisivät oppimansa asiat mielessään (2Pi 3:1, 2). Heidän täytyy ’pitää Jehovan päivän läsnäolo läheisenä mielessään’ (2Pi 3:11, 12).

Puhuessaan varhaiskristillisen seurakunnan keskuudessa ilmenneistä hengen ihmelahjoista Paavali tähdensi mielen eli ymmärryksen käytön tarpeellisuutta. Hän sanoi, että jos hän rukoilisi jollakin kielellä, jota hän ei pystyisi tulkitsemaan, hänen ymmärryksensä olisi hedelmätön. Tai jos hän laulaisi ylistystä samalla tavalla, mitä hyötyä siitä olisi kuulijalle, joka ei ymmärtäisi tuota kieltä? Sen vuoksi hän sanoi, että hän puhuisi mieluummin viisi sanaa ymmärrystään käyttäen, jotta hän voisi opettaa muita, kuin kymmenentuhatta sanaa jollakin kielellä. Sitten hän kehotti veljiään tulemaan ymmärryskyvyltään täysikasvuisiksi. (1Ko 14:13–20.)

Jehovan palvelijoita kehotetaan olemaan ”sopivasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa” (1Ko 1:10; Fil 2:2; 1Pi 3:8). Tämä merkitsee tietysti yksimielisyyttä puhtaan palvonnan etujen kaltaisissa tärkeissä asioissa, ei sellaisissa maku- tai pikkuasioissa, jotka selviävät aikanaan kypsyyden saavuttamisen myötä (Ro 14:2–6, 17). Heidän tulee olla ”samaa mieltä Herrassa” (Fil 4:2), ei olla riidanhaluisia vaan ’ajatella yhtäpitävästi’ (2Ko 13:11).

Kristittyjen on ponnisteltava oppiakseen tuntemaan Jumalan paremmin, siinä määrin kuin hän paljastaa ’mielensä’ eli ajatuksensa erilaisista asioista (Ro 11:33, 34; 16:25, 26). Lisäksi heillä tulee olla samanlainen tottelevainen ja nöyrä asenne kuin Jeesuksella Kristuksella oli; silloin heillä voi olla ”Kristuksen mieli” (1Ko 2:15, 16). Pietari neuvoo: ”Koska siis Kristus kärsi lihassa, aseistautukaa tekin samalla mielenlaadulla.” (1Pi 4:1.)

Mielen turtumus ja turmelus. Koska israelilaiset eivät olleet Siinainvuoren luona kääntäneet sydäntään täysin Jehovan puoleen, he olivat turtuneet henkiseltä havaintokyvyltään samoin kuin ne, jotka pysyivät Lain alaisuudessa vielä sen jälkeenkin, kun Jumala oli poistanut sen Jeesuksen välityksellä (2Ko 3:13, 14). He eivät ymmärtäneet, että Laki viittasi Jeesukseen (Kol 2:17). Jumala jätti nämä ihmiset, jotka eivät hyväksyneet Jumalan täsmällisen tuntemuksen säilyttämistä vaan palvoivat luotuja, ”mielentilaan, jota ei hyväksytty”; he ovat mieleltään pimeydessä ja tekevät kaikenlaista hyödytöntä ja sopimatonta (Ro 1:28; Ef 4:17, 18). Mieleltään turmeltuneet ihmiset vastustivat totuutta jo Mooseksen aikana, ja myöhemmin sellaiset ihmiset taistelivat tosi kristillisyyttä vastaan. Jotkut jopa väittivät olevansa kristittyjä mutta yrittivät samalla hajottaa ja repiä seurakuntia. (2Ti 3:8; Fil 3:18, 19; 1Ti 6:4, 5.) Koska heidän mielensä ja omatuntonsa ovat saastuneet, mikään ei ole heille puhdasta, ja he puhuvat sen tähden turhanpäiväisyyksiä yrittäessään pettää tosi kristittyjen mielen ja kahlita heidät ihmisten ajatusten orjuuteen (Tit 1:10–16). Tästä syystä kaikkien kristittyjen – etenkin vastuuasemissa olevien – on erittäin tärkeää olla tervemielisiä (Ro 12:3; 1Ti 3:2; Tit 2:6; 1Pi 4:7).

”Tämän asiainjärjestelmän jumala”, Panettelija, on sokaissut ei-uskovien mielet, niin etteivät he näe Kristusta koskevan hyvän uutisen valaistusta (2Ko 4:4). On siksi olemassa vaara, että tämä Jumalan päävihollinen voisi vietellä kristityt viekkaudellaan, turmella heidän mielensä pois ”siitä vilpittömyydestä ja siitä siveellisestä puhtaudesta, jotka kuuluvat Kristukselle” (2Ko 11:3). Kristittyjen on siis oltava yksimielisiä ja järkeviä ja rukoiltava jatkuvasti, jotta Jumalan rauha, ”joka ylittää kaiken ajatuksen”, varjelisi heidän mielensä Kristuksen Jeesuksen välityksellä (Fil 4:2, 5–7).

Mielen parantaminen ja avaaminen. Jeesus palautti erään demonien riivaaman miehen tervemielisyyden ja osoitti näin, että hän pystyy parantamaan jopa sellaiset, jotka demonit ovat ajaneet mielenvikaisuuteen (Mr 5:15; Lu 8:35).

Lisäksi hän voi avata uskovien mielen tajuamaan Raamatun kirjoitusten merkityksen (Lu 24:45). Sellaiset, jotka ovat arkoja tai tuntevat itsensä älyllisesti heikkolahjaisiksi, voivat lohduttautua apostoli Johanneksen sanoilla: ”Me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut, ja hän on antanut meille älyllisen kyvyn, jotta tuntisimme sen totuudellisen [Jehova Jumalan].” (1Jo 5:20.)

Paavali todisti Korintin seurakuntaan kuuluville, että hän oli tervemielinen, vaikka heistä vaikutti siltä, että hän oli ”mieltä vailla [tai: suunniltaan]”, kun hän ylpeili apostoliutensa todistuksista, mitä kristitty ei normaalisti tekisi. Hän selittää, että hänen oli pakko toimia näin saattaakseen heidät jälleen Jumalan luo, pelastaakseen heidät joutumasta harhapoluille. He olivat nimittäin luottaneet vääriin apostoleihin, ja heitä oltiin käännyttämässä väärään suuntaan. (2Ko 5:13; 11:16–21; 12:11, 12, 19–21; 13:10.)