Varo kerskailemista

KERSKAILU on nykyään monien mielestä hyve. Omilla vahvoilla puolillaan, taidoillaan ja saavutuksillaan rehentelemisestä on tullut suosittua. Jotkut uskovat kerskailemisen olevan välttämätöntä, jotta menestyisi. Toisista tuntuu siltä, että se kohottaa omanarvontuntoa. Time-lehdessä huomautetaan: ”Vaikka vaatimattomuuden ihanne tuskin onkaan kuollut, se on alkanut näyttää lähes vanhanaikaiselta.” Kirjoittaja Jody Gaylin sanoo: ”Valitettavasti häpeämätön kerskailu – – on viimeisintä muotia. Keskustelu ystävän tai tutun kanssa on saanut uuden lisän: isottelun.”

Esikuvina toimivat ihmiset ovat luoneet tällaisen käyttäytymisnormin. Olet saattanut kuulla erään entisen mestarinyrkkeilijän sanat: ”Ei ole mikään sattuma, että olen maailman paras tässä historian vaiheessa.” Kuuluisa on myös erään Beatles-yhtyeen jäsenen lausunto: ”Olemme nyt suositumpia kuin Jeesus Kristus.” Vaikka nuo lausunnot esitettiin joidenkin mielestä kaikessa viattomuudessa, toiset pitivät niiden esittäjiä itsensä korottamisen esikuvina, joita kannattaa seurata.

Kerskailemisen yleisyys herättää kysymyksen: onko terveellistä rehennellä omilla hyvillä puolillaan ja kyvyillään? On tietenkin luonnollista olla ylpeä saavutuksistaan ja jopa kertoa niistä läheisille ystävilleen ja sukulaisilleen. Mutta miten on niiden laita, jotka elävät sanonnan ”Pöyhkeilköön se jolla on” mukaan? Entäpä lisäksi ne, jotka eivät kylläkään kerskaile avoimesti, mutta pitävät taitavasti huolen siitä, että toiset saavat tietää heidän hyvistä puolistaan ja saavutuksistaan? Onko tällainen itsensä mainostaminen tervettä, jopa välttämätöntä, niin kuin väitetään?

Vaikutus ihmissuhteisiin

Ajattelepa sitä, miten toisten kerskaileminen vaikuttaa sinuun. Miten esimerkiksi reagoit seuraaviin lausuntoihin?

”Kirjat, joita en ole kirjoittanut, ovat parempia kuin ne, jotka toiset ovat kirjoittaneet.” (Tunnettu kirjailija.)

”Jos olisin ollut mukana luomistapahtumassa, olisin antanut hyödyllisiä vinkkejä siitä, miten kaikkeuden olisi voinut järjestää paremmin.” (Keskiajalla elänyt kuningas.)

”Jumalaa ei voi olla olemassa, koska jos olisi, niin en uskoisi, etten minä ole Hän.” (1800-luvulla elänyt filosofi.)

Vetävätkö nämä ihmiset sinua puoleensa kommenteillaan? Tuntuuko sinusta siltä, että nauttisit heidän seurastaan? Tuskinpa. Kerskaileepa joku vakavissaan tai vain leikillään, niin yleensä se synnyttää toisissa kireyttä, suuttumusta, ehkäpä kateuttakin. Se vaikutti juuri näin psalmista Aasafiin, joka myönsi: ”Minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan.” (Psalmit 73:3.) Kukaan meistä ei varmastikaan halua herättää ystävissään ja tuttavissaan ikäviä tunteita! 1. Korinttolaiskirjeen 13:4:ssä sanotaan: ”Rakkaus – – ei kerskaile.” Jumalinen rakkaus ja toisten tunteiden huomioon ottaminen saavat meidät karttamaan niillä taidoilla ja kyvyillä pöyhkeilemistä, joita meillä saattaa olla.

Kun ihminen hillitsee itsensä ja puhuu vaatimattomasti, hän saa ympärillään olevat tuntemaan olonsa kotoisaksi ja hyväksi. Se on mittaamattoman arvokas kyky. Englantilaisella valtiomiehellä lordi Chesterfieldillä saattoi olla tämä mielessään, kun hän neuvoi poikaansa: ”Ole muita viisaampi, jos voit; mutta älä sano sitä heille.”

Ihmisillä ei ole samoja lahjoja. Se mikä on suhteellisen helppoa jollekulle, ei vain ole toisen vahva puoli. Rakkaus saa ihmisen kohtelemaan myötätuntoisesti niitä, jotka eivät ole lahjakkaita samoilla saroilla kuin hän. Toisella on todennäköisesti lahjoja jollain muulla alalla. Apostoli Paavali sanoi: ”Minulle annetun ansaitsemattoman hyvyyden kautta sanon jokaiselle teidän joukossanne olevalle, ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella, vaan ajatella tervemielisesti, niin kuin Jumala on kullekin uskonmäärän jakanut.” (Roomalaisille 12:3.)

Kerskailu juontaa juurensa heikkoudesta

Samalla kun jotkut saattavat alkaa karttaa rehentelijöitä, koska he tuntevat itsensä huonommiksi näiden seurassa, toiset reagoivat eri tavoin. He tekevät sen päätelmän, että kerskailijat ovat epävarmoja. Kirjoittaja Frank Trippett selittää, miksi ihminen, joka tuo itseään esille, saattaa, ironista kyllä, menettää arvoaan toisten silmissä: ”Jokainen tietää sisimmässään, että kehuskelu on tavallisesti merkki jostain säälittävästä henkilökohtaisesta heikkoudesta.” Kun kerran monet näkevät suoraan kerskailijan naamion taakse, niin eikö olekin viisaampaa pidättyä mahtailevasta itsekehusta?

”Mutta sehän on totta!”

Jotkut yrittävät puolustella näin itsensä ylistämistä. He ajattelevat, että olisi ulkokultaista teeskennellä jotain muuta, kun he kerran ovat todella lahjakkaita joissain piirteissä.

Mutta onko heidän kerskailunsa totuudenmukaista? Ihminen arvioi itseään tavallisesti subjektiivisesti. Se mikä on mielestämme merkittävä vahva puolemme, saattaa toisista näyttää aivan tavanomaiselta. Se että joku tuntee pakottavaa tarvetta rehennellä jollakin kyvyllään, voisi jopa antaa ymmärtää, ettei hän loppujen lopuksi olekaan kovin vahva – ei kyllin vahva olemaan oma itsensä ilman mainostamista. Raamatussa myönnetään, että ihmiset pettävät helposti itseään, kun siinä sanotaan: ”Varokoon siis se, joka luulee seisovansa, ettei hän kaadu.” (1. Korinttolaisille 10:12.)

Onko ihmisen oikein rehennellä silloinkaan, kun hän on poikkeuksellisen lahjakas jollain alalla? Ei, sillä kun rehennellään, ylistetään ihmisiä, vaikka olemme saaneet kaikki lahjamme Jumalalta. Hänen tulisi saada tuo kunnia. Miksi meidän tulisi saada kiitosta jostakin sellaisesta, mikä meillä oli jo syntyessämme? (1. Korinttolaisille 4:7.) Meillä on sitä paitsi heikkouksiakin yhtä lailla kuin vahvoja puolia. Eikö meidän olisi rehellisyyden nimessä kiinnitettävä huomiota virheisiimme ja puutteisiimme? Vain harvat kerskailijat näyttävät ajattelevan näin. Kuningas Herodes Agrippa I on saattanut olla todella kyvykäs puhuja. Se että hän ei ollut vaatimaton, aiheutti hänelle kuitenkin erittäin epämiellyttävän kuoleman. Tuo ikävä tapaus kertoo siitä, miten vastenmielistä omahyväisyys on Jumalan, samoin kuin monien ihmisten, mielestä. (Apostolien teot 12:21–23.)

Lahjat ja vahvat puolet tulevat yleensä tunnetuiksi ilman tarpeetonta itsensä mainostamista. Kun toiset tunnustavat ihmisen ominaisuudet tai saavutukset ja antavat niistä kiitosta, se tuottaa enemmän kunniaa kiitoksen saajalle. Sananlaskujen 27:2:ssa sanotaan viisaasti: ”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi.”

Tarvitaanko sitä jotta menestyisi?

Joidenkuiden mielestä itsevarma itsensä korottaminen on välttämätöntä, jotta menestyisi nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa. He ovat huolissaan siitä, että jolleivät he puhu hyvistä puolistaan ja mainosta niitä, heitä ei huomata eikä arvosteta. Heidän huolestaan kertoo osuvasti seuraava Vogue-lehdessä ollut kommentti: ”Aiemmin opetettiin, että vaatimattomuus on hyve, mutta nykyään olemme oppimassa, että vaiteliaisuus voi olla vajavuus.”

Niille, jotka haluavat mennä eteenpäin tämän maailman normien mukaisesti, tämä huoli saattaa olla aiheellinen. Mutta kristityn tilanne on toisenlainen. Hän tietää, että Jumala huolehtii niistä ja käyttää niiden kykyjä, jotka ovat nöyriä eivätkä pöyhkeitä. Kristityn ei sen vuoksi tarvitse turvautua itsekkäisiin keinoihin. Ylen itsevarma ihminen saattaa kyllä saada tilapäistä arvovaltaa käyttäytymällä itsetietoisesti tai manipuloivasti. Ajan mittaan hän kuitenkin paljastuu siksi, mitä hän on, ja häntä nöyrrytetään, jopa nöyryytetään. Jeesuksen Kristuksen sanat pitävät paikkansa: ”Joka korottaa itsensä, se nöyrrytetään, ja joka nöyrryttää itsensä, se korotetaan.” (Matteus 23:12; Sananlaskut 8:13; Luukas 9:48.)

Vaatimattomuuden etuja

Ralph Waldo Emerson kirjoitti: ”Jokainen ihminen, jonka tapaan, on jossakin suhteessa minun yläpuolellani, ja siinä voin ottaa hänestä oppia.” Hänen sanansa ovat sopusoinnussa apostoli Paavalin kehotuksen kanssa, jonka Jumala henkeytti hänet kirjoittamaan. Paavali kehotti kristittyjä olemaan tekemättä ”mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan – – [katsomaan] vaatimattomin mielin, että toiset ovat – – parempia” (Filippiläisille 2:3). Tämä vaatimaton näkökanta asettaa ihmisen asemaan, jossa hän voi oppia toisilta.

Valvo siis, ettei vahvasta puolestasi tule heikkouttasi. Älä halvenna kykyjäsi ja saavutuksiasi kerskailemalla. Lisää hyveisiisi vaatimattomuus. Juuri se kohottaa arvoasi toisten silmissä. Se auttaa ihmistä nauttimaan paremmista suhteista toisiin ja tuo Jehova Jumalan hyväksynnän (Miika 6:8; 2. Korinttolaisille 10:18).