Luku 11

Luopumus – este tiellä Jumalan luo

 1, 2. a) Miksi kristikunnan historian ensimmäiset 400 vuotta ovat tärkeät? b) Minkä vaihtoehtoja koskevan totuuden Jeesus esitti?

MIKSI kristikunnan historian ensimmäiset 400 vuotta ovat niin tärkeät? Samasta syystä kuin lapsen ensimmäiset elinvuodet ovat tärkeät – koska ne ovat kehitysvuosia, joina luodaan perusta yksilön tulevalle persoonallisuudelle. Mitä kristikunnan varhaiset vuosisadat paljastavat?

² Ennen kuin vastaamme tähän kysymykseen, palauttakaamme mieleemme totuus, jonka Jeesus Kristus esitti: ”Menkää sisään kapeasta portista, koska se tie on leveä ja avara, joka vie tuhoon, ja monet ovat ne, jotka menevät siitä sisään, kun taas se portti on kapea ja tie ahdas, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka löytävät sen.” Oman edun tie on leveä, mutta oikeiden periaatteiden tie kapea. – Matteus 7:13, 14.

 3. Mitkä kaksi tietä olivat kristillisyyden alkuvaiheessa valittavana?

³ Kristillisyyden alkuvaiheessa tuon epäsuositun uskon kannattajilla oli valittavanaan kaksi tietä: pitää kiinni Kristuksen ja Raamatun ehdottomista opetuksista ja periaatteista tai luisua kohti sen ajan maailman kanssa sovittelemisen leveää ja helppoa tietä. Kuten kohta näemme, niin ensimmäisten 400 vuoden historia osoittaa, kumman tien enemmistö lopulta valitsi.

Filosofian houkutus

 4. Miten pakanallinen Rooma historioitsija Durantin mukaan vaikutti varhaiskirkkoon?

⁴ Historioitsija Will Durant selittää Kulttuurihistoriansa 3. osassa ”Keisari ja Kristus”: ”Kirkko omaksui joitakin esikristillisen ajan [pakanallisessa] Roomassa vallinneita yleisiä uskonnollisia tapoja ja muotomenoja: pakanapappien stolan ja muita asusteita, suitsukkeen ja pyhän veden käytön puhdistusmenoissa, kynttilöiden polttamisen ja ikuisen valon alttarin edessä, pyhimysten palvonnan, basilika-arkkitehtuurin, Rooman lain kanonisen lain perustaksi, pontifex maximus -arvonimen paaville ja 300-luvulla latinan kielen – –. Pian kaupunkien järjestyksestä ja vallankäytöstä vastasivat piispat Rooman prefektien asemesta; metropoliitat ja arkkipiispat tukivat maakuntien hallitsijoita, elleivät sitten syrjäyttäneet heitä, ja piispainsynodi korvasi maakuntakokouksen. Rooman kirkko astui Rooman valtion jäljissä.” – The Story of Civilization: Part III – Caesar and Christ.

 5. Millainen vastakohta roomalaisen pakanamaailman kanssa sovitteleva asenne on varhaiskristittyjen kirjoituksille?

⁵ Tällainen roomalaisen maailman kanssa sovitteleva asenne on jyrkkä vastakohta Kristuksen ja apostolien opetuksille. (Ks. kehystettyä tekstiä sivulta 262.) Apostoli Pietari neuvoi: ”Rakkaat – – minä muistuttamalla herätän teidän selvää ajattelukykyänne, jotta muistaisitte pyhien profeettojen ennen puhumat sanat ja apostolienne välittämän Herran ja Pelastajan käskyn. Koska teillä, rakkaat, on siis tämä ennakkotieto, niin olkaa varuillanne, ettei lakia uhmaavien erhe veisi teitä mukanaan ja ettette lankeaisi pois omasta lujittuneisuudestanne.” Paavali antoi selkeän neuvon: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen epäuskoisten kanssa. Sillä mitä tekemistä vanhurskaudella on laittomuuden kanssa? Tai mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa? – – ’”Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa”, sanoo Jehova, ”ja lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen”’; ’”ja minä otan teidät vastaan.”’” – 2. Pietari 3:1, 2, 17; 2. Korinttolaisille 6:14–17; Ilmestys 18:2–5.

 6, 7. a) Miten kreikkalainen filosofia vaikutti varhaisiin ”kirkkoisiin”? b) Missä opetuksissa kreikkalainen vaikutus erityisesti ilmeni? c) Minkä varoituksen Paavali esitti filosofiasta?

⁶ Tästä selkeästä kehotuksesta huolimatta 100-luvulla eläneet luopiokristityt omaksuivat piirteitä Rooman pakanallisesta uskonnosta. He poikkesivat puhtaalta raamatulliselta perustaltaan ja pukeutuivat sen sijaan Rooman pakanallisen uskonnon vaatteisiin, omaksuivat roomalaisia arvonimiä ja täyttivät mielensä kreikkalaisella filosofialla. Harvardin yliopiston professori Wolfson selittää, että 100-luvulla kristillisyyteen virtasi runsaasti ”filosofista opetusta saaneita pakanoita”. Nämä ihailivat kreikkalaisten viisautta ja luulivat näkevänsä yhtäläisyyksiä kreikkalaisen filosofian ja Raamatun opetusten välillä. Wolfson jatkaa: ”Joskus he ilmaisevat eri tavoin sensuuntaisia ajatuksia, että filosofia on Jumalan kreikkalaisille inhimillisen järkeilyn kautta antama erikoislahja samoin kuin Raamattu on annettu juutalaisille suoran ilmoituksen kautta.” Hän jatkaa: ”Kirkkoisät – – ryhtyivät järjestelmälliseen hankkeeseen sen osoittamiseksi, että sen jokapäiväisen kielen takana, jolla Raamatussa ajatuksia esitetään, on kätkössä filosofisia opetuksia, jotka käyvät ilmi erityisistä peiteilmaisuista, jotka oli keksitty heidän Akademeiassaan, Lykeionissaan ja Stoassaan [filosofisen pohdinnan keskuksissaan].” – The Crucible of Christianity.

⁷ Sellainen asenne jätti tien avoimeksi sille, että kreikkalainen filosofia ja sen termit tunkeutuivat kristikunnan opetuksiin, varsinkin mitä tulee kolminaisuusoppiin ja käsitykseen kuolemattomasta sielusta. Wolfson sanookin: ”Kirkkoisät alkoivat etsiä filosofisen terminologian varastosta kahta hyvää termiä, joista toista käytettäisiin tarkoittamaan sitä todellisuutta, että kolminaisuuden kukin jäsen on erillinen yksilö, ja toista käytettäisiin tarkoittamaan niiden perimmäistä ykseyttä.” Heidän oli kuitenkin myönnettävä, että ”kolmiyhteisen Jumalan käsite on mysteeri, jota ei voida ratkaista ihmisjärjellä”. Sitä vastoin Paavali oli selvästi tajunnut sellaisen turmeluksen ja ’hyvän uutisen vääristymisen’ vaaran, kun hän kirjoitti Galatian ja Kolossan kristityille: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla [kreik. fi·lo·so·fiʹas] ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” – Galatalaisille 1:7–9; Kolossalaisille 2:8; 1. Korinttolaisille 1:22, 23.

Ylösnousemus tehdään tyhjäksi

 8. Mikä arvoitus on askarruttanut ihmistä, ja miten useimmat uskonnot ovat yrittäneet ratkaista sen?

⁸ Kuten olemme nähneet läpi tämän kirjan, ihmistä on jatkuvasti askarruttanut hänen lyhyen ja rajallisen, kuolemaan päättyvän olemassaolonsa arvoitus. Saksalainen kirjailija Gerhard Herm sanoikin kirjassaan ”Keltit – pimeydestä tullut kansa”: ”Uskonto on muun muassa keino saada ihmiset alistumaan siihen tosiasiaan, että jonakin päivänä heidän täytyy kuolla, ja se käyttää tässä joko lupausta paremmasta elämästä haudan takana, jälleensyntymistä tai molempia.” (Die Kelten. Das Volk, das aus dem Dunkel kam) Käytännöllisesti katsoen jokainen uskonto luottaa siihen käsitykseen, että ihmissielu on kuolematon ja että se kuoleman jälkeen matkustaa tuonpuoleiseen tai että se vaeltaa toiseen luontokappaleeseen.

 9. Mitä espanjalainen oppinut Miquel de Unamuno päätteli Jeesuksen uskosta ylösnousemukseen?

⁹ Nykyäänkin lähes kaikki kristikunnan uskonnot kannattavat tätä uskonkäsitystä. Miguel de Unamuno, 1900-luvun huomattava espanjalainen oppinut, kirjoitti Jeesuksesta: ”Hän uskoi juutalaisen tavan mukaisesti pikemminkin lihan ylösnousemukseen [kuten Lasaruksen tapauksessa (ks. sivuja 249–252)], eikä [kreikkalaisen] platonisen tavan mukaisesti sielun kuolemattomuuteen. – – Todisteet tästä voidaan nähdä missä tahansa rehellisessä selityskirjassa.” Hän päätteli: ”Sielun kuolemattomuus – – on pakanallinen filosofinen opinkappale.” (La Agonía Del Cristianismo [Kristillisyyden kuolinkamppailu]) Tuo ”pakanallinen filosofinen opinkappale” tunkeutui kristikunnan opetuksiin, vaikka Kristuksella ei selvästikään ollut sellaista ajatusta. – Matteus 10:28; Johannes 5:28, 29; 11:23, 24.

10. Mitä seurauksia oli kuolemattomaan sieluun uskomisesta?

¹⁰ Kreikan filosofian salakavalalla vaikutuksella oli avainmerkitys siinä luopumuksessa, joka seurasi apostolien kuolemaa. Kuolematonta sielua koskeva kreikkalainen opetus loi tarpeen esittää sielulle erilaisia määränpäitä, kuten taivaan, helvetintulen, kiirastulen, paratiisin ja limbuksen.a Tällaisten opetusten hyväksikäyttö teki pappisluokalle helpoksi pitää laumansa alistuvaisina ja tuonpuoleisen pelossa ja kiristää heiltä lahjoituksia. Tämä johdattaakin meidät seuraavaan kysymykseen: miten kristikunnan erillinen pappisluokka sai alkunsa? – Johannes 8:44; 1. Timoteukselle 4:1, 2.

Miten pappisluokka muodostui?

11, 12. a) Mikä oli yksi merkki luopumuksesta? b) Mikä tehtävä oli apostoleilla ja vanhimmilla Jerusalemissa?

¹¹ Yksi osoitus luopumuksesta oli vetäytyminen Jeesuksen ja hänen apostoliensa opettamasta kaikkien kristittyjen yleisestä sananpalveluksesta ja sen korvaaminen erityisellä pappeudella ja pappishierarkialla, joka kehittyi kristikunnassa. (Matteus 5:14–16; Roomalaisille 10:13–15; 1. Pietari 3:15) Kuitenkin ensimmäisellä vuosisadalla, Jeesuksen kuoleman jälkeen, hänen apostolinsa yhdessä Jerusalemin muiden hengellisesti pätevien kristittyjen vanhinten kanssa neuvoivat ja ohjasivat kristillistä seurakuntaa. Kukaan ei ollut toisia ylempänä. – Galatalaisille 2:9.

¹² Vuonna 49 heille kävi tarpeelliseksi kokoontua Jerusalemiin ratkaisemaan yleensä kristittyihin vaikuttavia kysymyksiä. Raamatun kertomus sanoo, että keskusteltuaan avoimesti ”apostolit ja vanhimmat [pre·sbyʹte·roi] sekä koko seurakunta näkivät hyväksi lähettää keskuudestaan valittuja miehiä Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, – – ja heidän kätensä kautta he kirjoittivat: ’Apostolit ja vanhimmat, veljet, kansoista oleville Antiokian ja Syyrian ja Kilikian veljille: Tervehdys!’” Ilmeisesti apostolit ja vanhimmat palvelivat eri puolille levinneiden kristillisten seurakuntien hallintoelimenä. – Apostolien teot 15:22, 23.

13. a) Minkä järjestelyn avulla kutakin varhaiskristillistä seurakuntaa paikallisesti valvottiin? b) Millaisia olivat seurakunnan vanhinten pätevyysvaatimukset?

¹³ Koska tuo Jerusalemissa toiminut hallintoryhmä siis oli se varhaiskristillinen järjestely, jonka välityksellä yleinen valvonta ulotettiin kaikkiin kristittyihin, niin millainen johtamista koskeva järjestelmä heillä oli kussakin seurakunnassa, paikallisella tasolla? Paavalin kirje Timoteukselle osoittaa selvästi, että seurakunnilla oli valvojia (kreik. e·piʹsko·pos, sanan ”episkopaalinen” juurisana), jotka olivat hengellisiä vanhimpia (pre·sbyʹte·roi), miehiä jotka käytöksensä ja hengellisyytensä perusteella olivat päteviä opettamaan toisia kristittyjä. (1. Timoteukselle 3:1–7; 5:17) Ensimmäisellä vuosisadalla nämä miehet eivät muodostaneet erillistä pappisluokkaa. He eivät käyttäneet mitään tunnusomaista kaapua. Heidän tunnuspiirteenään oli heidän hengellisyytensä. Itse asiassa jokaisella seurakunnalla oli vanhimmisto (valvojien ryhmä), ei monarkkinen yhden miehen valta. – Apostolien teot 20:17; Filippiläisille 1:1.

14. a) Miten kristityt valvojat lopulta korvattiin kristikunnan piispoilla? b) Kuka pyrki saamaan ensi sijan piispojen keskuudessa?

¹⁴ Vasta myöhemmin sanasta e·piʹsko·pos (valvoja) johdettiin sana ”piispa” tarkoittamaan sellaista pappia, jonka vallan alaisuudessa ovat muut hänen hiippakuntansa papiston jäsenet. Espanjalainen jesuiitta Bernardino Llorca selittää: ”Aluksi piispojen ja presbyteerien välillä ei ollut riittävästi eroa, ja huomiota kiinnitettiin vain sanojen merkitykseen: piispa vastaa valvojaa, presbyteeri vastaa vanhinta. – – Mutta vähitellen ero kävi selvemmäksi, niin että nimeä piispa käytettiin tärkeämmistä valvojista, joilla oli ylin papillinen valta ja oikeus käsien päälle panemiseen ja papiksi vihkimiseen.” (Historia de la Iglesia Católica [Katolisen kirkon historia]) Piispat alkoivat itse asiassa toimia eräänlaisena yksinvaltaisena järjestelmänä, varsinkin 300-luvun alusta lähtien. Perustettiin hierarkia eli hallitseva papisto, ja myöhemmin monet tunnustivat, että Rooman piispa, joka väitti itseään Pietarin seuraajaksi, oli ylin piispa ja paavi.

15. Miten tapa, jolla varhaiskristittyjä johdettiin, eroaa kristikunnan menettelystä?

¹⁵ Nykyään piispoilla on kristikunnan eri kirkoissa hyvin arvossapidetty ja vaikutusvaltainen asema, ja yleensä he saavat hyvää palkkaa ja usein kuuluvat kansan hallitsevaan valiojoukkoon. Mutta heidän mahtava korotettu asemansa eroaa suuresti Kristuksen alaisuudessa toimineen järjestön yksinkertaisuudesta ja varhaiskristillisten seurakuntien vanhinten eli valvojien vaatimattomuudesta. Ja kuinka suuri onkaan ero Pietarin ja hänen niin kutsuttujen seuraajiensa välillä, jotka ovat hallinneet Vatikaanin loiston keskellä? – Luukas 9:58; 1. Pietari 5:1–3.

Paavin valta ja arvostettu asema

16, 17. a) Mistä tiedämme, ettei varhainen Rooman seurakunta ollut piispan tai paavin vallan alaisuudessa? b) Miten arvonimen ”paavi” käyttö kehittyi?

¹⁶ Niiden varhaiskristillisten seurakuntien joukossa, jotka ottivat vastaan ohjausta Jerusalemissa olleilta apostoleilta ja vanhimmilta, oli Rooman seurakunta. Kristillinen totuus saapui sinne luultavasti jonkin aikaa vuoden 33 helluntain jälkeen. (Apostolien teot 2:10) Minkä tahansa muun silloisen kristillisen seurakunnan tavoin siinä oli vanhimpia, jotka palvelivat valvojien ryhmänä kenenkään heistä omaksumatta johtavaa asemaa. Varmasti ketään Rooman seurakunnan ensimmäisistä valvojista eivät heidän aikalaisensa pitäneet piispana tai paavina, koska yksinvaltaista piispanvirkaa ei ollut vielä kehittynyt Roomassa. On vaikeaa määrittää tarkoin, milloin tällainen yksinvaltainen eli yhden miehen episkopaatti alkoi. Todisteet viittaavat siihen, että se alkoi kehittyä 100-luvulla. – Roomalaisille 16:3–16; Filippiläisille 1:1.

¹⁷ Arvonimeä ”paavi” (kreikan sanasta paʹpas, isä) ei käytetty kahdella ensimmäisellä vuosisadalla. Entinen jesuiitta Michael Walsh selittää: ”Näyttää siltä, että Rooman piispaa kutsuttiin ensimmäistä kertaa ’paaviksi’ 200-luvulla, ja tuo arvonimi annettiin paavi Calixtukselle – –. 400-luvun lopulle tultaessa ’paavilla’ tarkoitettiin tavallisesti vain Rooman piispaa, ei ketään muuta. Mutta vasta 1000-luvulla paavi saattoi vaatia, että tuota arvonimeä käytetään yksin hänestä.” – An Illustrated History of the Popes.

18. a) Kuka oli ensimmäisiä Rooman piispoista, jotka korostivat heille kuuluvaa valtaa? b) Mihin vaatimus paavin ylimmästä vallasta perustuu? c) Millainen on Matteuksen 16:18, 19:n oikea tulkinta?

¹⁸ Ensimmäisiä Rooman piispoista, jotka korostivat heille kuuluvaa valtaa, oli paavi Leo I (paavina v. 440–461). Michael Walsh selittää edelleen: ”Leo omaksui itselleen aikoinaan pakanallisen arvonimen pontifex maximus, jota paavit yhä nykyään käyttävät ja jota Rooman keisarit käyttivät 300-luvun lopulle saakka.” Leo I vetosi menettelynsä tueksi Matteuksen 16:18, 19:ssä olevien Jeesuksen sanojen katoliseen tulkintaan. (Ks. sivua 268.) Hän ”julisti, että koska pyhä Pietari oli ensimmäinen apostolien joukossa, niin pyhän Pietarin kirkolle tulisi antaa etusija kirkkojen joukossa”. (Man’s Religions [Ihmiskunnan uskonnot]) Tällä toimenpiteellä Leo I teki selväksi, että vaikka keisarilla oli maallinen valta Konstantinopolissa idässä, hänellä itsellään oli Roomasta käsin hengellinen valta lännessä. Tästä vallasta saatiin uusi esimerkki, kun paavi Leo III kruunasi Kaarle Suuren Pyhän Rooman valtakunnan keisariksi vuonna 800.

19, 20. a) Miten paaviin on nykyään suhtauduttu? b) Mainitse joitakin paavin virallisista arvonimistä. c) Mikä vastakohta voidaan nähdä paavien käytöksen ja Pietarin käytöksen välillä?

¹⁹ Maalliset hallitukset ovat vuodesta 1929 lähtien katsoneet Rooman paavin olevan erillisen suvereenin valtion, Vatikaanivaltion, hallitsija. Näin ollen roomalaiskatolinen kirkko voi toisin kuin mikään muu uskonnollinen järjestö lähettää diplomaattiedustajia, nuntiuksia, maailman hallitusten luo. (Johannes 18:36) Paaville on annettu monia kunnioittavia arvonimiä, esimerkiksi Jeesuksen Kristuksen sijainen, apostoliruhtinaan seuraaja, yleismaailmallisen kirkon ylimmäinen pappi, Lännen patriarkka, Italian primaatti ja Vatikaanivaltion suvereeni. Häntä ympäröivät loisto ja monet muotomenot. Hänelle osoitetaan valtionpäämiehelle kuuluvaa kunnioitusta. Huomaa toisaalta, miten Pietari, jonka oletetaan olleen ensimmäinen paavi ja Rooman piispa, suhtautui, kun roomalainen sadanpäämies Kornelius lankesi hänen jalkojensa juureen ja kumarsi häntä: ”Pietari nosti hänet ylös sanoen: ’Nouse, minäkin olen ihminen.’” – Apostolien teot 10:25, 26; Matteus 23:8–12.

²⁰ Nyt haluamme tietää, miten noiden varhaisten vuosisatojen luopiokirkko ylipäätään sai niin paljon valtaa ja niin arvostetun aseman? Miten Kristuksen ja varhaiskristittyjen vaatimattomuus ja nöyryys muuttuivat kristikunnan ylpeydeksi ja loistoksi?

Kristikunnan perustaminen

21, 22. Minkä suuren muutoksen sanotaan tapahtuneen Konstantinuksen elämässä, ja miten hän käytti sitä hyväkseen?

²¹ Tämän uuden uskonnon käännekohta Rooman valtakunnassa oli vuonna 313, jolloin keisari Konstantinuksen sanotaan kääntyneen ”kristillisyyteen”. Miten tämä kääntymys tapahtui? Konstantinus nousi vuonna 306 valtaan isänsä jälkeen, ja lopulta hänestä tuli Liciniuksen ohella Rooman valtakunnan rinnakkaishallitsija. Häneen vaikuttivat hänen äitinsä antautuminen kristillisyyteen ja hänen oma uskonsa Jumalan suojelukseen. Ennen kuin hän lähti käymään taistelua lähellä Roomaa sijaitsevalla Milviuksen sillalla vuonna 312, hän väitti saaneensa unessa kehotuksen maalata ”kristillinen” monogrammi – kreikkalaiset kirjaimet khi ja rho, Kristuksen nimen kaksi ensimmäistä kirjainta kreikaksi – sotilaittensa kilpiin.b Tämän ’pyhän talismaanin’, onnea tuottavan taikavälineen, avulla Konstantinuksen joukot löivät hänen vihollisensa Maxentiuksen.

²² Pian tässä taistelussa saamansa voiton jälkeen Konstantinus väitti tulleensa uskovaksi, vaikka hänet kastettiin vasta juuri ennen kuolemaansa noin 24 vuotta myöhemmin. Hän hankki sitten valtakunnassaan olevien kristityiksi tunnustautuvien tuen ”ottamalla [kreikkalaiset kirjaimet] khi-rhon [Kuva: kreikkalaisia kirjaimia] tunnuksekseen – –. Khi-rho oli kuitenkin jo ollut käytössä ligatuurina [kirjainyhdistelmänä] sekä pakanallisissa että kristillisissä yhteyksissä.” – The Crucible of Christianity, toim. Arnold Toynbee.

23. a) Milloin kristikunta erään kommentaattorin mukaan alkoi? b) Miksi voimme sanoa, ettei Kristus perustanut kristikuntaa?

²³ Tämä johti kristikunnan perustuksen laskemiseen. Oli niin kuin englantilainen radiotoimittaja Malcolm Muggeridge kirjoitti kirjassaan ”Kristikunnan loppu”: ”Kristikunta alkoi keisari Konstantinuksesta.” Hän esitti kuitenkin myös tarkkanäköisen huomion: ”Voisi jopa sanoa, että Kristus itse lakkautti kristikunnan ennen sen alkamista sanoessaan, että hänen valtakuntansa ei olisi tästä maailmasta – se on kauaskantoisimpia ja tärkeimpiä kaikista hänen lausunnoistaan.” (The End of Christendom) Se on myös lausunto, jonka kristikunnan uskonnolliset ja poliittiset hallitsijat yleisimmin jättävät huomioon ottamatta. – Johannes 18:36.

24. Mikä muutos tapahtui kirkossa Konstantinuksen ”kääntymyksen” myötä?

²⁴ Konstantinuksen tuella kristikunnan uskonnosta tuli Rooman virallinen valtionuskonto. Uskonnon professori Elaine Pagels selittää: ”Kristityt piispat, jotka olivat kerran pidätysten, kidutusten ja teloitusten kohteina, saivat nyt verovapauksia, lahjoja keisarin rahastosta, arvostusta ja jopa vaikutusvaltaa hovissa; heidän kirkkonsa saivat uusia rikkauksia, valtaa ja huomattavan aseman.” Heistä oli tullut keisarin ystäviä, roomalaisen maailman ystäviä. – Jaakob 4:4.

Konstantinus, kerettiläisyys ja puhdasoppisuus

25. a) Mikä teologinen kiista riehui Konstantinuksen aikoina? b) Miten Kristuksen suhde hänen Isäänsä ymmärrettiin ennen 300-lukua?

²⁵ Miksi Konstantinuksen ”kääntymys” oli niin merkittävä asia? Siksi, että hänellä keisarina oli voimakas vaikutus opillisesti jakautuneen ”kristillisen” kirkon asioihin, ja hän halusi valtakuntaansa yksimielisyyttä. Tuohon aikaan kreikkaa puhuvien ja latinaa puhuvien piispojen keskuudessa riehui kiista ”suhteesta, joka vallitsi Jeesuksessa lihaksi tulleen ’Sanan’ eli ’Jumalan’ ’Pojan’ ja itse ’Jumalan’ välillä, jota nyt kutsuttiin ’Isäksi’ – hänen nimensä Jahve oli yleensä unohdettu”. (The Columbia History of the World) Jotkut kannattivat sitä Raamatun tukemaa näkemystä, että Kristus, Loʹgos, luotiin ja oli siksi Isää alempi. (Matteus 24:36; Johannes 14:28; 1. Korinttolaisille 15:25–28) Näiden joukossa oli Areios, joka toimi pappina Aleksandriassa Egyptissä. Jumaluusopin professori R. P. C. Hanson sanookin: ”Idän tai lännen kirkossa ei ole ennen areiolaisen kiistan puhkeamista [300-luvulla] yhtäkään teologia, joka ei jossakin mielessä pidä Poikaa Isää alempana.” – The Search for the Christian Doctrine of God (Kristillisen Jumala-opin etsintä).

26. Millainen tilanne kolminaisuusopetuksen suhteen vallitsi 300-luvun alussa?

²⁶ Toisten mielestä näkemys Kristuksen alemmuudesta oli kerettiläisyyttä, ja he olivat taipuvaisempia palvomaan Jeesusta ”ruumiillistuneena Jumalana”. Professori Hanson kuitenkin sanoo, ettei kyseisen ajanjakson (300-luvun) historia suinkaan ole ”hyväksytyn ja vakiintuneen [kolminaisuus-]puhdasoppisuuden puolustautumista avoimen kerettiläisyyden [areiolaisuuden] hyökkäyksiä vastaan. Asiasta, joka ensisijaisesti oli esillä, ei ollut vielä olemassakaan ortodoksista oppia.” Hän jatkaa: ”Kaikki osapuolet uskoivat, että Raamatun arvovalta oli heidän puolellaan. Kukin sanoi toisten olevan kerettiläisiä, perinteiden vastaisia ja epäraamatullisia.” Tämä teologinen kiistakysymys teki uskonnollisen maailman hyvin eripuraiseksi. – Johannes 20:17.

27. a) Mitä Konstantinus teki yrittäessään tyynnyttää Jeesuksen luontoa koskevan väittelyn? b) Miten hyvin Nikean kirkolliskokous edusti kirkkoa? c) Tyynnyttikö Nikean uskontunnustus kehittyvää kolminaisuusoppia koskevan kiistan?

²⁷ Konstantinus halusi valtakuntansa olevan yksimielinen, ja vuonna 325 hän kutsui koolle piispainkokouksen Nikeaan, valtakuntansa itäiselle, kreikankieliselle alueelle, kaupunkiin, joka sijaitsi uudesta Konstantinopolin kaupungista katsoen Bosporinsalmen toisella puolella. Arviot läsnä olleiden piispojen määrästä vaihtelevat 250:n ja 318:n välillä, mikä oli vain vähemmistö heidän yhteismäärästään, ja useimmat läsnä olleista olivat kreikankieliseltä seudulta. Edes paavi Sylvester I ei ollut läsnä.c Kiivaan väittelyn jälkeen tuo kaikkea muuta kuin edustava neuvosto esitti Nikean uskontunnustuksen, joka kallistui voimakkaasti kolminaisuusajatuksen puolelle. Se ei kuitenkaan onnistunut tyynnyttämään opillista väittelyä. Se ei selvittänyt Jumalan pyhän hengen asemaa kolminaisuusteologiassa. Väittely jatkui kiivaana vuosikymmeniä, ja vaadittiin lisää kirkolliskokouksia, useiden eri keisarien arvovaltaa ja maastakarkotuksen käyttöä, ennen kuin sovinto lopulta saatiin aikaan. Se oli voitto teologialle ja tappio niille, jotka pitivät kiinni Raamatusta. – Roomalaisille 3:3, 4.

28. a) Mitä seurauksia kolminaisuusopista on ollut? b) Miksi ei ole olemassa raamatullisia perusteita Marian syvään kunnioittamiseen ”Jumalan äitinä”?

²⁸ Yksi tulos kolminaisuusopetuksesta on satojen vuosien kuluessa ollut se, että ainoa tosi Jumala Jehova on painettu kristikunnan Jumala-Kristus-teologian hetteikköön.d Tuo teologia johti loogisesti seuraavaksi siihen, että jos Jeesus oli todella lihaksi tullut Jumala, niin Jeesuksen äiti, Maria, oli ilmeisesti ”Jumalan äiti”. Tällainen käsitys on vuosien kuluessa johtanut Marian syvään kunnioittamiseen monin eri tavoin huolimatta siitä, ettei Raamattu missään kohdin sano Marialla olleen mitään merkittävää osaa sitä lukuun ottamatta, että hän oli Jeesuksen vaatimaton biologinen äiti.e (Luukas 1:26–38, 46–56) Roomalaiskatolinen kirkko on satojen vuosien kuluessa kehittänyt Jumalan äiti -opetusta ja lisännyt siihen uusia piirteitä, niin että monien katolilaisten kunnioitus Mariaa kohtaan on paljon hartaampaa kuin heidän Jumalan palvontansa.

Kristikunnan hajaannus

29. Mistä kehityksestä Paavali varoitti?

²⁹ Yksi luopumuksen tyypillinen piirre on edelleen se, että se johtaa jakaumiin ja hajaannukseen. Apostoli Paavali oli ennustanut: ”Minä tiedän, että poismenoni jälkeen keskuuteenne tulee sortavia susia, jotka eivät kohtele laumaa hellästi, ja omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.” Paavali oli antanut selvän neuvon korinttolaisille sanoessaan: ”Minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että puhuisitte kaikki yhtäpitävästi ja ettei keskuudessanne olisi jakaumia, vaan että olisitte sopeutuvasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa.” Paavalin kehotuksesta huolimatta luopumus ja jakaumat pääsivät pian juurtumaan. – Apostolien teot 20:29, 30; 1. Korinttolaisille 1:10.

30. Mikä tilanne kehittyi pian varhaiskirkossa?

³⁰ Jo muutamien kymmenien vuosien kuluttua apostolien kuolemasta ilmeni jakaumia kristittyjen keskuudessa. Will Durant sanoo: ”Itse Celsus [kristillisyyden vastustaja 100-luvulta] oli ivallisesti huomauttanut, että kristityt olivat ’jakautuneet moniin ryhmäkuntiin, koska jokainen yksilö halusi saada oman puolueensa’. Noin vuonna 187 Irenaeus luetteli 20 kristillisyyden eri haaraa; noin vuonna 384 Epifanios laski niiden määräksi 80.” – The Story of Civilization: Part III – Caesar and Christ.

31. Miten katolisessa kirkossa kehittyi suuri jakauma?

³¹ Konstantinus suosi valtakuntansa itäistä, kreikkalaista puolta valitsemalla uuden pääkaupungin paikasta, joka tunnetaan nykyään Turkkina. Tätä kaupunkia kutsuttiin myöhemmin Konstantinopoliksi (nykyään Istanbul). Tuloksena oli, että katolinen kirkko satojen vuosien mittaan jakautui sekä kielellisesti että maantieteellisesti, niin että vastakkain olivat latinaa puhuva Rooma lännessä ja kreikkaa puhuva Konstantinopoli idässä.

32, 33. a) Mitä muita syitä oli kristikunnan eripuraisuuteen? b) Mitä Raamattu sanoo kuvien käytöstä palvonnassa?

³² Eripuraisuutta synnyttävät kiistat yhä kehittymässä olleen kolminaisuusopetuksen eri puolista kuohuttivat jatkuvasti kristikuntaa. Toinen kirkolliskokous pidettiin vuonna 451 Khalkedonissa sen määrittelemiseksi, millaisia olivat Kristuksen ”luonnot”. Vaikka tämän kirkolliskokouksen laatima uskontunnustus hyväksyttiinkin lännessä, niin idän kirkot olivat eri mieltä, mikä johti koptilaisen kirkon muodostumiseen Egyptissä ja Abessiniassa ja jakobiittikirkkojen muodostumiseen Syyriassa ja Armeniassa. Vaikeatajuisissa teologisissa asioissa, varsinkin kolminaisuusopin määrittelemisessä, vallinnut eripuraisuus uhkasi alituisesti katolisen kirkon ykseyttä.

³³ Toinen eripuraisuuden aihe oli kuvien kunnioittaminen. Idän piispat kapinoivat 700-luvulla epäjumalanpalvelusta vastaan ja aloittivat aikakauden, jota kutsutaan ikonoklastiseksi eli kuvien tuhoamisen aikakaudeksi. Aikanaan he palasivat ikonien käyttöön. – 2. Mooseksen kirja 20:4–6; Jesaja 44:14–18.

34. a) Mikä johti katolisessa kirkossa suureen välirikkoon? b) Mikä oli tämän välirikon lopputulos?

³⁴ Seuraava suuri koetus tuli, kun läntinen kirkko lisäsi latinalaisen sanan filioque (”ja Pojasta”) Nikean uskontunnustukseen sen osoittamiseksi, että Pyhä Henki oli lähtöisin sekä Isästä että Pojasta. Tämä 500-luvulla tehty korjaus johti kirkossa lopulta välirikkoon, kun ”vuoden 876 [piispain]synodi Konstantinopolissa tuomitsi paavin hänen poliittisista toimistaan ja siksi, että hän ei oikaissut filioque-lauseketta koskevaa kerettiläisyyttä. Näin idässä otettiin yksi askel sen paavin väitteen täydelliseksi hylkäämiseksi, että hänellä on yleismaailmallinen tuomiovalta kirkossa.” (Man’s Religions) Vuonna 1054 paavin edustaja julisti Konstantinopolin patriarkan pannaan, ja tämä vuorostaan julisti paavin kirkonkiroukseen. Tämä välirikko johti lopulta idän ortodoksisten kirkkojen – kreikkalaisen, venäläisen, romanialaisen, puolalaisen, bulgarialaisen, serbialaisen ja muiden itsenäisten kirkkojen – muodostumiseen.

35. Keitä olivat valdolaiset, ja miten heidän uskonkäsityksensä erosivat katolisen kirkon käsityksistä?

³⁵ Toisenkinlainen liikehdintä alkoi kuohuttaa kirkkoa. 1100-luvulla Lyonista Ranskasta oleva Pierre Valdès ”palkkasi joitakin oppineita kääntämään Raamattua Etelä-Ranskassa puhutulle murteelle [langue d’oc]. Hän tutki innokkaasti käännöstä ja tuli siihen tulokseen, että kristittyjen tulisi elää apostolien tavoin – vailla henkilökohtaista omaisuutta.” (Will Durant, The Age of Faith [Uskon aikakausi]) Hän pani alulle valdolaisina tunnettujen saarnaajien liikkeen. Nämä hylkäsivät katolisen pappeuden, aneet, kiirastulen, transsubstantiaation eli opin ehtoollisleivän ja -viinin muuttumisesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi ja muita perinteisiä katolisia tapoja ja uskonkäsityksiä. He levittäytyivät muihin maihin. Toulousen kirkolliskokous yritti pysähdyttää heidät vuonna 1229 kieltämällä raamatullisten kirjojen omistamisen. Vain liturgiakirjat sallittiin ja nekin ainoastaan kuolleella latinan kielellä. Mutta lisää uskonnollisia jakaumia ja vainoa oli vielä tulossa.

Albigenssien vaino

36, 37. a) Keitä olivat albigenssit, ja mitä he uskoivat? b) Miten albigenssit kukistettiin?

³⁶ Etelä-Ranskassa alkoi 1100-luvulla vielä yksi liike – albigenssit (jotka tunnetaan myös kataareina). He saivat nimensä Albin kaupungin mukaan, jossa heillä oli paljon kannattajia. Heillä oli oma selibaatissa elävä pappisluokkansa, joka odotti toisilta kunnioittavia tervehdyksiä. He uskoivat, että Jeesus puhui kuvaannollisesti sanoessaan viimeisellä ehtoollisellaan leivästä: ”Tämä on minun ruumiini.” (Matteus 26:26, KR) He hylkäsivät kolminaisuutta, neitseellistä syntymää, helvetintulta ja kiirastulta koskevat opit. Näin he saattoivat aktiivisesti Rooman opetukset epäilyksen alaisiksi. Paavi Innocentius III antoi ohjeita albigenssien vainoamisesta. Hän sanoi: ”Jos se on tarpeellista, niin hävittäkää heidät miekalla.”

³⁷ Näitä ”kerettiläisiä” vastaan pantiin toimeen ristiretki, ja katoliset ristiretkeläiset surmasivat sen yhteydessä 20000 miestä, naista ja lasta Béziersissä Ranskassa. Paljon verta vuodatettiin, ennen kuin albigenssit kukistettiin ja rauha syntyi vuonna 1229. Narbonnen kirkolliskokous ”kielsi maallikkoja omistamasta yhtäkään Raamatun osaa”. Katolisen kirkon ongelmat johtuivat ilmeisesti siitä, että Raamattu oli saatavissa kansan kielellä.

38. Mikä oli inkvisitio, ja miten se toimi?

³⁸ Seuraavaksi kirkko perusti inkvisition, tuomioistuimen, joka pystytettiin kerettiläisyyden tukahduttamiseksi. Suvaitsemattomuuden henki oli jo vallannut ihmiset, jotka olivat taikauskoisia ja varsin halukkaita lynkkaamaan ja murhaamaan ”kerettiläisiä”. 1200-luvun olosuhteet olivat sellaiset, että kirkon oli helppo käyttää väärin valtaansa. Kuitenkin ”kirkon tuomitsemat kerettiläiset piti luovuttaa ’maallisen vallan’ – paikallisten viranomaisten – käsiin poltettaviksi kuoliaaksi”. (The Age of Faith) Jättäessään varsinaiset teloitukset maallisille viranomaisille kirkko jäi näennäisesti vapaaksi verivelasta. Inkvisitio aloitti uskonnollisen vainon aikakauden, joka johti pahoinpitelyihin, valheellisiin ja nimettömiin ilmiantoihin, murhiin, ryöstöihin, kidutuksiin ja hitaaseen kuolemaan, jotka tulivat niiden tuhansien osaksi, jotka uskalsivat uskoa eri tavoin kuin kirkko. Uskonnollinen ilmaisuvapaus tukahdutettiin. Oliko tosi Jumalan etsijöillä jäljellä mitään toivoa? Luku 13 vastaa siihen.

39. Mikä uskonnollinen liike sai alkunsa 600-luvulla ja miten?

³⁹ Samalla kun kaikki tämä tapahtui kristikunnassa, asettui muuan yksinäinen arabi Keski-idässä vastustamaan oman kansansa uskonnollista välinpitämättömyyttä ja epäjumalanpalvelusta. Hän aloitti 600-luvulla uskonnollisen liikkeen, jonka käskyille lähes miljardi ihmistä on nykyään tottelevaisia ja alamaisia. Tuo liike on islam. Seuraava lukumme tarkastelee sen profeetan ja perustajan historiaa sekä selittää joitakin hänen opetuksiaan ja niiden alkuperää.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 262]

Varhaiskristityt ja pakanallinen Rooma

”Kun kristillinen liike nousi esiin Rooman valtakunnassa, se asetti pakanakäännynnäisillekin haasteen muuttaa asennettaan ja käytöstään. Monet pakanat, jotka oli kasvatettu pitämään avioliittoa pohjimmiltaan yhteiskunnallisena ja taloudellisena järjestelynä, homoseksuaalisia suhteita miesten kasvatukseen kuuluvana luonnollisena osana, niin miesten kuin naistenkin prostituutiota tavanomaisena ja laillisena sekä avioeroa, aborttia, syntyvyyden säännöstelyä ja ei-toivottujen lasten heitteillejättöä oman edun kannalta tarkoituksenmukaisina asioina, omaksuivat perheidensä hämmästykseksi kristillisen sanoman, joka vastusti näitä tapoja.” – Elaine Pagels, Adam, Eve, and the Serpent (Aadam, Eeva ja käärme).

[Tekstiruutu s. 266]

Kristillisyys ja kristikunta vastakkain

Porfyrios, 200-luvulla elänyt filosofi Tyroksesta ja kristillisyyden vastustaja, herätti kysymyksen, ”olisivatko Jeesuksen seuraajat eikä itse Jeesus vastuussa tuon ajan kristillisen uskonnon tunnusomaisesta muodosta. Porfyrios (ja Julianus [300-luvulla elänyt Rooman keisari ja kristillisyyden vastustaja]), osoittivat Uuden testamentin perusteella, että Jeesus ei kutsunut itseään Jumalaksi ja että hän ei saarnannut itsestään, vaan ainoasta Jumalasta, kaikkien Jumalasta. Hänen seuraajansa hylkäsivät hänen opetuksensa ja esittivät omia uusia näkemyksiään, joiden mukaan (ei ainoa Jumala vaan) Jeesus oli palvonnan ja jumaloinnin kohde. – – [Porfyrios] kajosi kristittyjä ajattelijoita vaivaavaan kiistakysymykseen: pohjautuuko kristillinen usko Jeesuksen saarnaamiseen vai niihin ajatuksiin, jotka hänen opetuslapsensa sepittivät sukupolvia hänen kuolemansa jälkeen?” – The Christians as the Romans Saw Them (Kristityt roomalaisten silmin nähtynä).

[Tekstiruutu s. 268]

Pietari ja paavius

Jeesus sanoi Matteuksen 16:18:ssa apostoli Pietarille: ”Ja minä sanon sinulle, että sinä olet Pietari [kreik. Peʹtros], ja tälle kalliolle [kreik. peʹtra] minä rakennan kirkkoni, ja kuoleman voimat eivät sitä voita.” (RS) Tämän perusteella katolinen kirkko väittää, että Jeesus rakensi kirkkonsa Pietarille, jonka he sanovat olleen ensimmäinen Rooman piispojen ja Pietarin seuraajien katkeamattomassa sarjassa.

Kuka oli se kallio, johon Jeesus viittasi Matteuksen 16:18:ssa? Oliko kallio Pietari vai Jeesus? Tekstiyhteys osoittaa, että keskustelun ydinasiana oli Jeesuksen tunnistaminen ”Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi”, kuten Pietari itse tunnusti. (Matteus 16:16, RS) Siksi kirkon vakaa kallioperusta olisi johdonmukaisesti Jeesus itse eikä Pietari, joka myöhemmin kielsi Kristuksen kolme kertaa. – Matteus 26:33–35, 69–75.

Mistä tiedämme, että Kristus on tuo peruskivi? Pietarin omasta todistuksesta, jonka hän esitti kirjoittaessaan: ”Tullessanne hänen luokseen niin kuin elävän kiven luokse, joka tosin on ihmisten hylkäämä, mutta Jumalan edessä valittu, kallis – –. Sillä Raamatussa on kirjoitettuna: ’Katso! Minä lasken Siioniin kiven, valitun, peruskulmakiven, kalliin, eikä yksikään siihen uskova tule suinkaan pettymään.’” Myös Paavali sanoi: ”Ja teidät on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle Kristuksen Jeesuksen itsensä ollessa peruskulmakivenä.” – 1. Pietari 2:4–8; Efesolaisille 2:20.

Raamatussa tai historiassa ei ole mitään todisteita siitä, että Pietaria olisi pidetty toisia apostoleja ylempänä. Hän ei mainitse sellaista omissa kirjeissään, eivätkä kolme muuta evankeliumia – mukaan luettuna Markuksen evankeliumi (jonka aineiston Pietari ilmeisesti kertoi Markukselle) – edes mainitse Jeesuksen Pietarille esittämää lausuntoa. – Luukas 22:24–26; Apostolien teot 15:6–22; Galatalaisille 2:11–14.

Siitä, että Pietari olisi koskaan edes ollut Roomassa, ei myöskään ole mitään varmoja todisteita. (1. Pietari 5:13) Kun Paavali vieraili Jerusalemissa, ”Jaakob ja Keefas [Pietari] ja Johannes, jotka näyttivät olevan pylväitä”, tukivat häntä. Siihen aikaan Pietari siis oli yksi ainakin kolmesta seurakunnan pylväästä. Hän ei ollut ”paavi”, eikä häntä tunnettu sellaisena eikä Jerusalemin ylimpänä ”piispana”. – Galatalaisille 2:7–9; Apostolien teot 28:16, 30, 31.

[Kuva s. 264]

Kristikunnan kolminaisuusmysteeriä edustava kolmio

[Kuvat s. 269]

Vatikaani (jonka lippu näkyy alla) lähettää diplomaatteja maailman hallitusten luo

[Kuvat s. 275]

Nikean kirkolliskokous loi perustan sille, mistä tuli myöhemmin kolminaisuusoppi

[Kuvat s. 277]

Marian ja lapsen (keskellä) kunnioitus jäljittelee paljon vanhempaa pakanajumalattarien palvontaa – vasemmalla Egyptin Isis ja Horus, oikealla Rooman Mater Matuta

[Kuvat s. 278]

Ortodoksisia kirkkoja – Sveti Nikolaj Sofiassa Bulgariassa ja alla St. Vladimirin kirkko New Jerseyssä USA:ssa

[Kuva s. 281]

”Kristillisiä” ristiretkiä järjestettiin paitsi vapauttamaan Jerusalem islamin vaikutuksesta, myös sellaisten ”kerettiläisten” kuin valdolaisten ja albigenssien surmaamiseksi joukoittain

[Kuvat s. 283]

Dominikaanimunkki Tomás de Torquemada johti julmaa Espanjan inkvisitiota, jossa käytettiin kidutusvälineitä tunnustusten kiristämiseksi