Ota toiset huomioon ja rohkaise heitä

1, 2. Mikä auttoi 230:tä Jehovan todistajaa selviytymään kuolemanmarssista toisen maailmansodan lopulla?

TOINEN MAAILMANSOTA läheni loppuaan ja Hitlerin armeija oli häviämässä sodan. Natsihallinto teki päätöksen tuhansien keskitysleirivankien tuhoamiseksi. Sachsenhausenin leirin vangit oli tarkoitus siirtää satamakaupunkeihin ja lastata laivoihin, jotka upotettaisiin mereen. Tällaiset vankien siirrot tulivat myöhemmin tunnetuiksi ”kuolemanmarsseina”.

² Sachsenhausenin keskitysleirin vangeista oli 33 000:n määrä marssia 250 kilometriä Lyypekkiin, Pohjois-Saksassa sijaitsevaan satamakaupunkiin. Heidän joukossaan oli kuudesta maasta 230 Jehovan todistajaa, joiden käskettiin marssia yhdessä. Kaikki olivat nälän ja sairauksien heikentämiä. Miten veljemme onnistuivat selviytymään marssista? ”Me kannustimme koko ajan toinen toistamme jatkamaan eteenpäin”, yksi heistä sanoi. Jumalan ”voima, joka ylittää tavanomaisen”, sekä heidän keskinäinen rakkautensa auttoivat heitä selviytymään koettelemuksesta (2. Kor. 4:7).

 3. Miksi meidän on tarpeen rohkaista toinen toistamme?

³ Vaikka emme nykyään ole tällaisella kuolemanmarssilla, kohtaamme silti monia vaikeuksia. Kun Jumalan valtakunta vuonna 1914 perustettiin, Saatana karkotettiin taivaasta ja suljettiin maan läheisyyteen. Sen jälkeen hän on ollut ”suuren suuttumuksen vallassa, koska hän tietää, että hänen aikansa on lyhyt”. (Ilm. 12:7–9, 12.) Harmagedonin lähestyessä Saatana koettelee ja painostaa meitä heikentääkseen hengellisyyttämme. Tämän lisäksi arkielämän huolet kuormittavat meitä (Job 14:1; Saarn. 2:23). Joskus vaikeudet kasaantuvat ja väsymme niiden alla. Vaikka kuinka vahvistaisimme itseämme tunneperäisesti ja hengellisesti, saatamme lannistua. Esimerkiksi eräs veli oli vuosikymmenten ajan antanut hengellistä apua lukuisille ystäville. Ikääntyessään hän ja hänen vaimonsa alkoivat sairastella. Tämän johdosta veli tunsi itsensä hyvin lannistuneeksi. Tuon veljen tavoin me kaikki tarvitsemme Jehovalta ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen”, samoin kuin rohkaisua toinen toiseltamme.

 4. Mikä apostoli Paavalin neuvo täytyy ottaa vakavasti, jotta voisimme rohkaista toisia?

⁴ Voidaksemme olla rohkaisun lähteenä toisille meidän täytyy suhtautua vakavasti kehotukseen, jonka apostoli Paavali antoi heprealaiskristityille. Hän sanoi: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:24, 25.) Miten voimme omakohtaisesti soveltaa näitä painavia sanoja?

 5. Mitä se merkitsee, että ”otamme huomioon toinen toisemme”, ja millaisia ponnisteluja tämä vaatii?

⁵ Sanoja ”ottakaamme huomioon toinen toisemme” vastaava kreikan ilmaus merkitsee ’kohdistaa mielensä toisten tarpeisiin, ajatella niitä’. Voimmeko aidosti kohdistaa huomiota toisten tarpeisiin, jos vain lyhyesti tervehdimme heitä valtakunnansalilla tai tyydymme pelkästään pinnallisiin keskusteluihin? Tuskinpa. Pidämme tietysti ”huolen omista asioistamme” ja varomme sekaantumasta ”toisten asioihin” (1. Tess. 4:11; 1. Tim. 5:13). Mutta pystyäksemme rohkaisemaan veljiämme meidän täytyy tuntea heidät: olla selvillä heidän elämäntilanteestaan, ominaisuuksistaan, hengellisyydestään, vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Heidän täytyy voida luottaa ystävyyteemme ja rakkauteemme. Tämä edellyttää sitä, että vietämme heidän kanssaan aikaa – emme ainoastaan silloin, kun heillä on ongelmia tai he ovat lannistuneita. (Room. 12:13.)

 6. Mikä auttaa vanhimpia ”ottamaan huomioon” huolenpidossaan olevat lampaat?

⁶ Seurakunnan vanhimpia kehotetaan ”paimentamaan huolenpidossaan olevaa Jumalan laumaa” halukkaasti ja alttiisti (1. Piet. 5:1–3). Miten veljet voisivatkaan hoitaa paimennustyönsä hyvin, elleivät he todella tunne huolenpidossaan olevia lampaita! (Lue Sananlaskujen 27:23.) Jos vanhimmat ovat helposti tavoitettavissa ja viettävät mielellään aikaa uskontoveriensa kanssa, lauman jäsenet todennäköisemmin pyytävät heiltä apua sitä tarvitessaan. Veljien ja sisarten on tällöin myös helpompaa kertoa syvimmistä tunteistaan ja murheistaan. Tämän ansiosta vanhimmat pystyvät ”ottamaan huomioon” heidät ja antamaan kullekin oikeanlaista apua.

 7. Miten lannistuneiden ihmisten ”hillittömään puheeseen” tulisi suhtautua?

⁷ Paavali kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle: ”Tukekaa heikkoja.” (Lue 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:14.) Lannistuneet tai ”masentuneet sielut” ovat jossakin suhteessa heikkoja. Sananlaskujen 24:10:ssä todetaan: ”Oletko osoittautunut lannistuneeksi ahdingon päivänä? Voimasi tulee olemaan vähäinen.” Syvästi lannistuneen ihmisen suusta voi joskus tulla ”hillitöntä puhetta” (Job 6:2, 3). On hyvä pitää mielessä, että sellainen puhe ei välttämättä heijasta hänen sisintään. Rachelle oppi tämän omakohtaisesti, kun hänen äitinsä masentui vakavasti. Rachelle kertoo: ”Monesti äitini saattoi puhua hyvin vihamielisesti. Tällaisissa tilanteissa yritin muistella, millainen äitini todellisuudessa on – rakastava, lempeä ja antelias. Huomasin, että masentuneet sanovat paljon sellaista, mitä he eivät oikeasti tarkoita. Pahinta olisi maksaa ilkeät sanat tai teot samalla mitalla takaisin.” Sananlaskujen 19:11:ssä sanotaan: ”Ihmisen ymmärtäväisyys hillitsee hänen suuttumuksensa, ja hänen on kaunista sivuuttaa rikkomus.”

 8. Erityisesti keitä kohtaan meidän täytyy ”vahvistaa rakkautemme” ja miksi?

⁸ Miten voimme ”ottaa huomioon” jonkun sellaisen, jota menneestä rikkomuksesta johtuva häpeä ja epätoivo murehduttaa, vaikka hän olisi jo tehnyt voitavansa asioiden korjaamiseksi? Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle eräästä katuvasta väärintekijästä, että heidän tulisi ”huomaavaisesti antaa anteeksi ja lohduttaa häntä, jottei sellaisen miehen liiallinen murhe vain nielaisisi häntä. Siksi kehotan teitä vahvistamaan rakkautenne häneen.” (2. Kor. 2:7, 8.) Erään sanakirjan mukaan ilmausta ”vahvistaa” vastaava kreikan sana tarkoittaa ’saattaa voimaan, tehdä laillisesti sitovaksi’. Emme voi vain olettaa, että veljemme tajuaa meidän rakastavan häntä ja välittävän hänestä. Meidän täytyy osoittaa se hänelle asenteellamme ja teoillamme.

 9. Miten voimme ”kannustaa rakkauteen ja hyviin tekoihin”?

⁹ ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin”, kirjoitti Paavali. Kun nuotio on sammumaisillaan, tulta täytyy kohentaa (2. Tim. 1:6). Samoin me voimme kasvattaa veljissämme halua ilmaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Parhaita tapoja tehdä näin on sopivan kiitoksen antaminen.

10, 11. a) Ketkä keskuudessamme tarvitsevat kiitosta? b) Kerro, miten kiitos voi auttaa jotakuta harha-askeleen ottanutta ystävää.

¹⁰ Olemmepa lannistuneita tai emme, me kaikki tarvitsemme kiitosta. Eräs vanhin kirjoitti: ”Isäni ei kertaakaan sanonut minun tehneen mitään hyvin. Niinpä vartuin vailla omanarvontuntoa. – – Vaikka olen nyt 50-vuotias, arvostan yhä sitä, että ystäväni vakuuttavat minun olevan hyvä vanhin. – – Oma kokemukseni on opettanut minulle, miten tärkeää on antaa rohkaisua toisille, ja teen parhaani antaakseni sitä.” Kiitoksen saaminen piristää meitä kaikkia – niin tienraivaajia, iäkkäitä kuin lannistuneitakin. (Room. 12:10.)

¹¹ Ne, ”joilla on hengellisiä edellytyksiä”, yrittävät ”palauttaa kohdalleen” harha-askeleen ottaneita. Vanhinten antama rakkaudellinen neuvonta ja sopiva kiitos saattavat kannustaa väärintekijää takaisin hyvien tekojen tielle. (Gal. 6:1.) Tämä osoittautui todeksi Miriam-nimisen sisaren tapauksessa. Hän kirjoittaa: ”Elin tunneperäisesti hyvin raskasta aikaa, kun jotkut läheiset ystäväni jättivät seurakunnan ja samoihin aikoihin isäni sai aivoverenvuodon. Masennuin täysin. Päästäkseni eroon masennuksesta aloin tapailla erästä ei-uskovaa poikaa.” Tämän johdosta Miriamista tuntui, ettei hän ollut enää Jehovan rakkauden arvoinen, ja hän harkitsi jättävänsä totuuden. Eräs vanhin kuitenkin palautti sisaren mieleen, miten uskollisesti tämä oli aiemmin palvellut Jehovaa. Se lämmitti Miriamin sydäntä. Hän otti vastaan vanhinten avun, ja he saivatkin hänet vakuuttuneeksi siitä, että Jehova rakastaa häntä. Vastaavasti Miriamin rakkaus Jehovaan syttyi uudelleen. Hän katkaisi suhteensa ei-uskovaan poikaan ja jatkoi Jehovan palvelemista.

12. Miksi ei ole hyvä yrittää kannustaa toisia häpeän tunteen, arvostelun tai syyllistämisen välityksellä?

¹² Haluamme kuitenkin olla varovaisia, kun yritämme kannustaa veljeämme. Jos esimerkiksi herättäisimme hänessä häpeää tekemällä epäedullisia vertailuja, arvostelisimme häntä omien joustamattomien sääntöjemme perusteella tai syyllistäisimme häntä siitä, että hän ei tee palveluksessa enempää, hän saattaisi lisätä aktiivisuuttaan hetkellisesti, mutta vaikutukset olisivat vain väliaikaisia. Toisaalta voimme saavuttaa pysyviä ja myönteisiä tuloksia, jos kiitämme veljeämme ja vetoamme hänen rakkauteensa Jumalaa kohtaan. (Lue Filippiläiskirjeen 2:1–4.)

13. Mitä toisten rohkaisemiseen sisältyy? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

¹³ Meidän on tarpeen ”rohkaista toisiamme – – sitä enemmän, kuta enemmän näemme sen päivän lähestyvän”. Toisten rohkaisemiseen sisältyy se, että innostamme heitä jatkamaan edelleen Jumalan palvelemista. Jos rakkauteen ja hyviin tekoihin kannustamista voidaan verrata hiipuvan nuotion kohentamiseen, toisten rohkaiseminen on ikään kuin puiden lisäämistä nuotioon, jotta se palaisi kauemmin ja voimakkaammin. Rohkaisemiseen sisältyy myös niiden vahvistaminen ja lohduttaminen, jotka ovat masentuneita. Kun meillä on tilaisuus rohkaista tällaista ystävää, puhumme lempeästi ja lämpimään sävyyn. (Sananl. 12:18.) Olkaamme lisäksi ”nopeita kuulemaan” ja ”hitaita puhumaan” (Jaak. 1:19). Jos kuuntelemme empaattisesti, saatamme oivaltaa, millaiset olosuhteet ovat saaneet uskonveljemme apealle mielelle, ja sanoa jotain, mikä auttaa häntä kestämään niitä.

14. Miten erästä lannistunutta veljeä autettiin?

¹⁴ Miten eräs myötätuntoinen vanhin pystyi auttamaan veljeä, joka oli ollut toimettomana useita vuosia? Vanhimman kuunnellessa veljeä kävi ilmi, että tämä veli rakasti yhä syvästi Jehovaa. Hänellä oli tapana tutkia jokainen Vartiotornin numero ja hän pyrki käymään säännöllisesti kokouksissa. Veli oli kuitenkin pettynyt joidenkin seurakunnan ystävien toiminnan johdosta ja tunsi hieman katkeruutta. Vanhin ei ollut tuomitseva vaan kuunteli empaattisesti ja ilmaisi lämmintä kiinnostusta veljeä ja hänen perhettään kohtaan. Vähitellen veli tajusi, että hän itse asiassa salli aiempien huonojen kokemusten estää häntä palvelemasta Jumalaa, jota hän rakasti. Vanhin pyysi veljeä mukaansa saarnaamistyöhön. Tuon vanhimman avulla veli aloitti jälleen palveluksensa, ja aikanaan hän pätevöityi taas vanhimmaksi.

15. Mitä Jehovan esimerkki opettaa meille masentuneiden rohkaisemisesta?

¹⁵ Lannistunut ihminen ei ehkä reagoi tarjoamaamme apuun kovin nopeasti eikä heti tunne voivansa paremmin. Hänen tukemistaan on kenties jatkettava pidempään. Paavali sanoi: ”Pitäkää kiinni heikoista, olkaa kärsivällisiä jokaista kohtaan.” (1. Tess. 5:14, An American Translation.) Sen sijaan, että luopuisimme toivosta heikkojen suhteen, pitäkäämme ikään kuin kiinni heistä ja olkaamme edelleen heidän tukenaan. Menneisyydessä Jehova kohteli kärsivällisesti niitä palvelijoitaan, jotka olivat aika ajoin lannistuneita. Hän suhtautui hyvin myötämielisesti esimerkiksi Eliaan ja otti huomioon hänen tunteensa. Jehova antoi tuolle profeetalle sen, mitä tämä tarvitsi jatkaakseen palvelustaan. (1. Kun. 19:1–18.) Toinen esimerkki on Daavid, joka katui aidosti ja jolle Jehova siksi antoi huomaavaisesti anteeksi (Ps. 51:7, 17). Jumala antoi apua myös psalmin 73 kirjoittajalle, joka oli luopumaisillaan hänen palvelemisestaan (Ps. 73:13, 16, 17). Jehova on suosiollinen ja huomaavainen meitä kohtaan erityisesti silloin, kun olemme masentuneita ja lannistuneita (2. Moos. 34:6). ”Hänen armonosoituksensa eivät totisesti lopu. Ne ovat uudet joka aamu.” (Valit. 3:22, 23.) Jehova odottaa, että noudatamme hänen esimerkkiään ja kohtelemme alakuloisia hellästi.

16, 17. Mitä meidän on nyt tämän järjestelmän lopun lähestyessä päätettävä tehdä ja miksi?

¹⁶ Niistä 33 000 vangista, jotka lähtivät Sachsenhausenin keskitysleiristä, kuoli tuhansia. Kuitenkin kaikki joukossa olleet 230 Jehovan todistajaa selvisivät tuon koettelemuksen läpi elävinä. Avaintekijä, joka käänsi kuolemanmarssin heidän pelastuksekseen, oli heidän toisiltaan saamansa rohkaisu ja tuki.

¹⁷ Me olemme nyt tiellä, ”joka vie elämään” (Matt. 7:14). Pian kaikki Jehovan palvojat kulkevat yhdessä uuteen vanhurskaaseen maailmaan (2. Piet. 3:13). Päättäkäämme auttaa toisiamme tällä ikuiseen elämään johtavalla tiellä.