ONNELLISUUS

Onnellisuudella tarkoitetaan sellaista hyvää oloa, joka on suhteellisen pysyvää, jonka tunnetilat vaihtelevat tasaisesta tyytyväisyydestä syvään ja voimakkaaseen elämäniloon ja jonka on luonnollista haluta jatkuvan. Se eroaa siis pelkästä mielihyvästä, jota voidaan saada jostain satunnaisesta kontaktista tai virikkeestä.

Heprealainen ’onnellisuutta’ merkitsevä sana on ʼeʹšer (Ps 40:4), ja sen sukulaisverbin ʼa·šarʹ merkitys on ’sanoa onnelliseksi’ (1Mo 30:13). Näitä heprealaisia sanoja käytetään ihmisistä. Ne viittaavat usein jonkin myönteisen toiminnan, esimerkiksi alhaiselle osoitetun huomion tai Jehovan pelkäämisen, tuloksiin (Ps 41:1; 112:1). ”Onnelliseksi” käännetty kreikan kielen sana on ma·kaʹri·os.

Psalmeissa ja Sananlaskuissa ja varsinkin Jeesuksen Kristuksen vuorisaarnassa esitettyjä onnellisuutta tuottavien asioiden määritelmiä sanotaan usein ”autuaaksijulistuksiksi”. ”Onnellisuus” on kuitenkin Raamatussa käytettyjen sanojen nykykielisempi ja täsmällisempi käännös, ja monissa nykyissä raamatunkäännöksissä sanojen ʼa·šarʹ ja ma·kaʹri·os vastineina onkin käytetty sanoja ”onnellinen” tai ”onnellisuus” (mm. Sa, UM, UTN). Ma·kaʹri·os on käännetty ”onnelliseksi” vuosien 1992 ja 1938 kirkkoraamatuissa Apostolien tekojen 26:2:ssa ja Roomalaiskirjeen 14:22:ssa.

Jehova ja Jeesus Kristus. Jehova on ”onnellinen Jumala” ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen sanotaan olevan ”onnellinen ja ainoa Valtias” (1Ti 1:11; 6:15). Vaikka Jehovan suvereenius asetettiin kyseenalaiseksi pahuuden ilmaantuessa sekä taivaaseen että maan päälle (ks. JEHOVA), hän on kuitenkin varma tarkoitustensa toteutumisesta; mitään ei voida tehdä hänen sallimattaan (Jes 46:10, 11; 55:10, 11). Sillä, että hän on niin pitkämielisesti suvainnut olosuhteita, jotka hän pystyy muuttamaan, on ollut tietty tarkoitus; sen vuoksi hän on onnellinen. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Jumala, vaikkakin hän tahtoo osoittaa vihastustaan ja tehdä voimansa tunnetuksi, suvaitsi hyvin pitkämielisesti vihan astioita, jotka oli tehty sopiviksi tuhoon, tehdäkseen tunnetuksi kirkkautensa rikkauden armon astioissa, jotka hän valmisti etukäteen kirkkauteen.” (Ro 9:22–24.)

Psalminkirjoittaja huudahtaakin: ”Jehovan kunnia tulee pysymään ajan hämärään asti. Jehova tulee iloitsemaan teoistaan.” (Ps 104:31.) Hän on suurin ja huomattavin Antaja, joka ei muutu eikä anna anteliaisuutensa eikä armollisen, rakkaudellisen asenteensa vaihtua katkeruudeksi joidenkin luomustensa kiittämättömyyden vuoksi. ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja on ylhäältä, sillä se tulee alas taivaan valojen Isältä, jonka luona ei ole varjon kääntymisen vaihtelua.” (Ja 1:17.) Hänen Poikansa Jeesus Kristus, joka luottaa täysin Isäänsä ja tekee aina sitä, mikä tätä miellyttää, on onnellinen (Joh 8:29). Koettelemuksissa ja kärsimyksissäkin Jeesus tunsi sisäistä iloa (Hpr 12:2; vrt. Mt 5:10–12).

Mikä on todellisen onnellisuuden perusta?

Kaikki Raamatussa luvattu onnellisuus riippuu oikeasta suhteesta Jumalaan, ja se voidaan saavuttaa rakastamalla Jumalaa ja palvelemalla häntä uskollisesti. Todellista onnellisuutta ei voi saada, jos ei tottele Jehovaa. Jehovan siunaus on välttämätöntä onnellisuuden saamiseksi, sillä onnellisuus on yksi hänen ”hyvä antinsa” ja ”täydellinen lahjansa”.

Vallan tai aineellisen rikkauden haaliminen ei tee onnelliseksi. Jeesus sanoi: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Ap 20:35.) Sille, joka kiinnittää huomiota alhaiseen ja nauttii siten antamisen onnea, luvataan: ”Jehova itse varjelee hänet ja säilyttää hänet elossa. Häntä sanotaan onnelliseksi maassa.” (Ps 41:1, 2.) Tosi onnellisuuteen vaikuttavia asioita ovat Jehovan tunteminen, häneltä tuleva viisaus ja jopa häneltä saatu oikaisu ja kuri (San 2:6; 3:13, 18; Ps 94:12). Todella onnellinen ihminen luottaa Jehovaan (San 16:20), iloitsee Hänen laistaan ja vaeltaa sen mukaan (Ps 1:1, 2; 112:1), noudattaa oikeutta (Ps 106:3) ja pelkää Jumalaa (Ps 128:1).

Onnellinen kansakunta. Kokonainen kansakunta voi olla onnellinen, jos se todella seuraa Jehovaa Jumalanaan ja tottelee hänen lakejaan (Ps 33:12; 144:15). Daavidin vanhurskaan hallinnon jälkeen, niin kauan kuin kuningas Salomo noudatti Jehovan lakeja, Israelin kansa oli turvassa ja onnellinen ja israelilaisia oli ”niin paljon kuin on hiekkajyväsiä meren rannalla; he söivät ja joivat ja iloitsivat” (1Ku 4:20, 25; 10:8; 2Ai 9:7). Tämä osoittaa, miten vanhurskas hallinto vaikuttaa kansaan (vrt. San 29:2, 18). Jeesus osoitti kansallismielisille juutalaisille selvästi, mitä vaaditaan, jotta koko kansa voisi olla onnellinen. Juutalaiset nimittäin ajattelivat, että koska he olivat Abrahamin ja Jaakobin lihallisia jälkeläisiä, niin he olivat se ’onnellinen kansakunta, jonka Jumala on Jehova’ (Ps 33:12). Hän sanoi heille suoraan, että Jumalan valtakunta otettaisiin heiltä pois ja annettaisiin ”kansakunnalle, joka tuottaa sen hedelmiä” (Mt 21:43). Apostoli Pietari käytti myöhemmin sanaa ”kansakunta” Kristuksen yhteydessä olevista hengellä voidelluista sanoessaan: ”Te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansakunta, erikoisomaisuudeksi otettu kansa julistaaksenne laajalti sen oivallisuuksia’, joka kutsui teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa.” (1Pi 2:9.)

Kristuksen neuvoja onnellisuudesta. Jeesus aloitti vuorisaarnansa vaikuttavasti luettelemalla yhdeksän onnellisuusjulistusta ja mainitsemalla niissä ominaisuuksia, joiden avulla ihminen pääsee Jumalan suosioon ja saa mahdollisuuden periä taivasten valtakunnan (Mt 5:1–12). Näissä julistuksissa voidaan panna merkille se, että onnellisuus ei ole riippuvainen niistä olosuhteista, joissa ihminen ajan ja sattuman vuoksi elää, eikä sitä saavuteta myöskään pelkästään ihmisystävällisillä teoilla. Tosi onnellisuus saadaan hengellisistä asioista, Jumalan palvonnasta ja Jumalan lupausten täyttymisestä. Jeesus sanoo esimerkiksi: ”Autuaita ovat hengessään köyhät – –” (KR-92) eli ymmärrettävämmin käännettynä: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan, koska taivasten valtakunta kuuluu heille.” (Mt 5:3.) Hän jatkaa: ”Onnellisia ovat ne, jotka surevat, koska heidät tullaan lohduttamaan.” (Mt 5:4.) On selvää, ettei hän tarkoita kaikkia ihmisiä, jotka jostakin syystä surevat. Suremisen syynä täytyy olla heidän huono hengellinen tilansa, heidän syntisyytensä ja ne ahdistavat olosuhteet, jotka johtuvat ihmisen syntisyydestä, sekä heidän vanhurskauden nälkänsä ja janonsa. Jumala panisi merkille tällaiset surevat ja siunaisi heitä tyydyttämällä heidän hengelliset tarpeensa, kuten Jeesus lupaa: ”He tulevat kylläisiksi.” (Vrt. 2Ko 7:10; Jes 61:1–3; Hes 9:4.)

Ilmestyskirjassa Jeesus Kristus julistaa enkelisanansaattajan välityksellä seitsemän onnellisuuden lähdettä (Il 1:3; 14:13; 16:15; 19:9; 20:6; 22:7; 22:14). Kirjan johdannossa julistetaan: ”Onnellinen on se, joka lukee ääneen, ja onnellisia ovat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja noudattavat sitä, mitä siihen on kirjoitettu” (Il 1:3), ja loppusanoissa todetaan: ”Onnellisia ovat ne, jotka pesevät pitkät vaatteensa, jotta heillä olisi valta mennä elämän puille ja jotta he pääsisivät kaupunkiin [Uuteen Jerusalemiin] sen porteista.” (Il 22:14.)

Iloitse Jehovassa. Kokoavasti voidaan todeta, että todellisen onnellisuuden saavat Jumalan ”pyhään kansakuntaan” kuuluvat (1Pi 2:9) sekä kaikki ne tuon kansakunnan yhteydessä olevat, jotka sydämestään palvelevat ja tottelevat Jehovaa. Psalminkirjoittaja sanoo: ”Iloitkaa Jehovassa, oi te vanhurskaat, ja kiittäkää hänen pyhää muistoaan.” (Ps 97:12.) Apostoli Paavali toistaa tämän kehotuksen kirjoittaessaan kristilliselle seurakunnalle: ”Iloitkaa aina Herrassa. Sanon vielä kerran: iloitkaa!” (Fil 4:4.) Ihminen ei siis saa onnellisuutta vauraudestaan eikä viisaudestaan, ei omista saavutuksistaan eikä väkevyydestään. Se saadaan Jehovan tuntemisesta, ja Hän neuvoo: ”Älköön viisas kerskailko viisaudestaan, älköönkä väkevä kerskailko väkevyydestään. Älköön rikas kerskailko rikkaudestaan. Mutta joka kerskailee, kerskailkoon nimenomaan siksi, että hänellä on ymmärtäväisyyttä ja tietoa minusta, että minä olen Jehova, joka noudatan rakkaudellista huomaavaisuutta, oikeutta ja vanhurskautta maassa; sillä näihin minä olen mieltynyt.” (Jer 9:23, 24.)