JUOKSIJAT

Jonkun huomattavan henkilön nopeajalkaisia pikalähettejä tai palvelijoita, jotka juoksivat hänen vaunujensa edellä. Sana on käännetty heprealaisen sanan ruts ’juosta’ partisiippimuodosta. Joissakin käännöksissä käytetään vastineita ”jalkamiehet”, ”vartijat” tai ”saattue”. On kuitenkin myös toinen ’jalkamiestä’ tarkoittava ilmaus, nimittäin rag·liʹ tai täydellisemmässä muodossa ʼiš rag·liʹ.

Sana ”juoksijat” voi tarkoittaa keitä tahansa nopeita sanansaattajia tai nopeajalkaisia ihmisiä; esimerkkeinä voidaan mainita Joabin veli Asael ja Sadokin poika Ahimaas (2Sa 2:18; 18:19, 23, 27). Erään kerran Elia juoksi kuningas Ahabin vaunujen edellä Karmelista Jisreeliin kenties ainakin 30 km, koska ”Jehovan käsi osoittautui olevan Elian päällä” (1Ku 18:46).

Viralliset juoksijat olivat nopeajalkaisia miehiä, jotka oli valittu juoksemaan kuninkaan vaunujen edellä. Kun Absalom ja myöhemmin Adonia vehkeilivät anastaakseen kuninkuuden, kumpikin pestasi vaunujensa eteen 50 juoksijaa tehostaakseen juonensa arvovaltaisuutta ja arvokkuutta (2Sa 15:1; 1Ku 1:5). Juoksijat toimivat kuninkaan henkilökohtaisina turvamiehinä, vähän nykyisten henkivartijoiden tapaan (1Sa 22:17; 2Ku 10:25). He vartioivat kuninkaan talon sisäänkäyntiä ja kulkivat kuninkaan mukana hänen talostaan temppeliin (1Ku 14:27, 28; 2Ku 11:6–8, 11; 2Ai 12:10). He veivät kuninkaan sanomia (2Ai 30:6). Persian kuninkaan Ahasveroksen päivinä jalkaisin kulkevat pikalähetit korvattiin ilmeisesti miehillä, jotka ratsastivat nopeilla postihevosilla (Est 3:13, 15; 8:10, 14).

Kuvaannollista käyttöä. Vain muutamassa kohdassa Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ’juoksemisella’ viitataan pelkkään kiiruhtamiseen (Mt 28:8; Mr 9:15, 25; 10:17; Joh 20:2). Apostoli Paavali puhuu kuitenkin juoksemisesta kuvaannollisessa merkityksessä. Hän kirjoitti Korintin seurakunnalle: ”Ettekö tiedä, että ne, jotka juoksevat kilpajuoksussa, tosin kaikki juoksevat, mutta vain yksi saa palkinnon? Juoskaa siten, että voitte saavuttaa sen. Sitä paitsi jokainen kilpailuun osallistuva harjoittaa itsehillintää kaikessa, he tietysti saadakseen turmeltuvan kruunun, mutta me turmeltumattoman. Siksi minä en juokse epävarmalla tavalla; en suuntaa iskujani sillä tavalla kuin hosuisin ilmaan, vaan minä kuritan lyönnein ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa, etten itse toisille saarnattuani tulisi mitenkään kelpaamattomaksi.” (1Ko 9:24–27.)

Kreikkalaisten kisojen kilpailijoita valmennettiin ankarasti, kuri oli kovaa, ja ruokavaliota ja käytöstä valvottiin tarkoin. Tuomarit pitivät tiukasti kiinni kilpailujen säännöistä. Jos juoksija tuli maaliin ensimmäisenä mutta oli rikkonut sääntöjä, hänen juoksemisensa oli turhaa, minkä apostoli ilmaisi seuraavasti: ”Lisäksi jos joku kilpailee vaikkapa urheilukisoissa, häntä ei seppelöidä, ellei hän ole kilpaillut sääntöjen mukaan.” (2Ti 2:5.) Juoksijat kohdistivat katseensa maaliviivalle asetettuun palkintoon. Paavali ’juoksi’ tällaisella määrätietoisella ja kokosydämisellä tavalla (Ga 2:2; Fil 2:16; 3:14). Vähän ennen kuolemaansa hän saattoi sanoa: ”Olen taistellut hyvän taistelun, olen juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästä lähtien minulle on varattuna vanhurskauden kruunu.” (2Ti 4:7, 8.)

Kun Paavali käsitteli sitä, miten Jumala oli toiminut valitessaan hengelliseen Israeliin kuuluvia, hän selitti, että lihalliset israelilaiset luottivat siihen lihalliseen suhteeseen, joka heillä oli Abrahamiin (Ro 9:6, 7, 30–32). He ajattelivat olevansa valittuja ja ’juoksivat’ eli pyrkivät vanhurskauteen, mutta väärällä tavalla. Yrittäessään vahvistaa vanhurskauttaan omilla teoillaan he eivät alistuneet Jumalan vanhurskauteen (Ro 10:1–3). Paavali kiinnittää huomiota siihen, että Jumala toimi oikeudenmukaisesti hylätessään lihallisen Israelin kansakuntana ja muodostaessaan hengellisen Israelin. Tätä asiaa käsitellessään hän sanoo, että ”se ei siis riipu siitä, joka tahtoo, eikä siitä, joka juoksee, vaan Jumalasta, joka on armollinen” (Ro 9:15, 16).