KAIKKEINPYHIN

Tabernaakkelin ja myöhemmin temppelin sisin osasto (2Mo 26:33; 1Ku 6:16). Tabernaakkelissa tämä osasto oli ilmeisesti kuution muotoinen, niin että kukin sen kolmesta ulottuvuudesta oli kymmenen kyynärää (4,5 m). Salomon rakentaman temppelin kaikkeinpyhimmän ulottuvuudet olivat kaksi kertaa tabernaakkelin ulottuvuuksia suuremmat, joten sen tilavuus oli siihen verrattuna kahdeksankertainen. (2Mo 26:15, 16, 18, 22, 23; 1Ku 6:16, 17, 20; 2Ai 3:8.)

Ylimmäinen pappi meni kaikkeinpyhimpään vain vuotuisena sovituspäivänä; kukaan muu ei voinut milloinkaan mennä sen esiripun toiselle puolelle, joka riippui tämän osaston ja pyhän paikan välissä (3Mo 16:2). Ylimmäinen pappi oli kaikkeinpyhimmässä keskellä tabernaakkelin sisempiin peitteisiin ja esirippuun kirjailtuja värikkäitä kerubeja (2Mo 26:1, 31, 33). Salomon temppelissä seinät ja katto oli tehty kullalla päällystetystä setristä ja seiniin oli kaiverrettu kerubeja, palmukuvioita, kurpitsan muotoisia koristeita ja kukkakaiverruksia (1Ku 6:16–18, 29; 2Ai 3:7, 8).

Raamatussa kerrotaan ylimmäisen papin menneen kaikkeinpyhimpään sovituspäivänä kolme kertaa: ensin mukanaan kultainen suitsutusastia, jossa oli hyvänhajuista suitsuketta ja sen polttamista varten alttarilta otettuja hiiliä, toisen kerran mukanaan sonnin verta, joka oli pappisheimon syntiuhri, ja lopulta mukanaan vuohen verta, joka oli syntiuhri kansan puolesta (3Mo 16:11–15; Hpr 9:6, 7, 25). Hän vihmoi noiden eläinten verta maahan kultaisen liitonarkun eteen; arkun kannella olivat kultaiset kerubit ja sen yläpuolella oli Jehovan läsnäoloa kuvaava pilvi (2Mo 25:17–22; 3Mo 16:2, 14, 15). Tuo pilvi loisti ilmeisesti kirkasta valoa, ja se oli ainoa valo tässä tabernaakkelin osastossa, jossa ei ollut lainkaan lampunjalkaa.

Erämaassa tabernaakkelin kaikkeinpyhimmän yllä oli päivällä pilvi ja yöllä tulipatsas, joka näkyi koko Israelin leiriin (2Mo 13:22; 40:38; 4Mo 9:15; vrt. Ps 80:1).

Myöhemmissä temppeleissä ei ollut liiton arkkua. Ei tiedetä tarkoin, milloin ja millaisissa olosuhteissa liiton arkku katosi. Babylonialaiset eivät ilmeisestikään kaapanneet sitä ryöstäessään ja tuhotessaan temppelin 607 eaa., sillä arkkua ei luetella pois vietyjen temppelin esineiden joukossa (2Ku 25:13–17; Esr 1:7–11). Toisen, Serubbabelin rakentaman temppelin ja Herodeksen loisteliaamman temppelin kaikkeinpyhimmässä ei ollut liiton arkkua. Jeesuksen kuoleman aikaan Jumala ilmaisi suuttumuksensa aiheuttamalla kaikkeinpyhimmän ja pyhän välissä olevan paksun, painavan esiripun repeytymisen kahtia ylhäältä alas asti. Silloin papit, jotka tekivät työtään pyhässä paikassa, saattoivat nähdä kaikkeinpyhimpään ja vakuuttua siitä, ettei tässä osastossa ollut liiton arkkua, joka olisi edustanut Jumalan läsnäoloa heidän keskuudessaan. Tämä Jumalan toiminta vahvisti sen, ettei juutalaisen ylimmäisen papin esittämillä sovitusuhreilla ollut enää arvoa ja ettei leeviläisen papiston palveluksia enää tarvittu. (Mt 27:51; 23:38; Hpr 9:1–15.)

Vertauskuvallista käyttöä. Kohtaamisteltan eli tabernaakkelin kaikkeinpyhimmässä oli liiton arkku; tuon arkun kansi, josta kohosi kaksi kultaista kerubia, edusti Jumalan valtaistuinta. Näin ollen kaikkeinpyhintä käytettiin kuvaannollisesti edustamaan Jehova Jumalan asuinpaikkaa, itse taivasta. Henkeytetty Heprealaiskirje esittää asian tällä tavoin, kun siinä verrataan Israelin ylimmäisen papin menoa kaikkeinpyhimpään yhtenä vuoden päivänä, sovituspäivänä, siihen, että suuri ylimmäinen pappi Jeesus Kristus meni kaikkeinpyhimmän kuvaamaan paikkaan kerran kaikiksi ajoiksi mukanaan uhrinsa syntien edestä. Kirjeessä selitetään: ”Toiseen osastoon [kaikkeinpyhimpään] menee ylimmäinen pappi yksin kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa omasta puolestaan ja kansan tietämättömyydensyntien edestä. – – Juuri tämä teltta on sitä määräaikaa koskeva kuvaus, joka on nyt tullut – –. Mutta kun Kristus tuli sen hyvän ylimmäiseksi papiksi, joka on tullut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, joka ei ole käsin tehty, toisin sanoen ei tätä luomakuntaa, niin hän meni, ei vuohien ja nuorten sonnien verta mukanaan, vaan oma verensä mukanaan kerta kaikkiaan pyhään paikkaan ja hankki meille ikuisen vapautuksen. Sen tähden oli tarpeellista, että taivaallisten esikuvat puhdistettaisiin näillä keinoin [vihmomalla niiden päälle eläinuhrien verta], mutta itse taivaalliset paremmilla teurasuhreilla kuin nämä. Sillä Kristus ei mennyt käsin tehtyyn pyhään paikkaan, joka on todellisuuden jäljennös, vaan itse taivaaseen ilmaantuakseen nyt Jumalan kasvojen eteen meidän puolestamme.” (Hpr 9:7–12, 23, 24.)

Näin Jeesus Kristus suurena Melkisedekin tavan mukaisena ylimmäisenä pappina täytti sen, mitä Aaronin sukuhaaraan kuuluva Israelin ylimmäinen pappi saattoi tehdä vain esikuvallisesti mentyään maanpäälliseen kaikkeinpyhimpään (Hpr 9:24). Kristuksen hengellisiä veljiä, hänen perijätovereitaan, vahvistavat tuon saman Heprealaiskirjeen sanat: ”Jotta me, jotka olemme paenneet turvaan, saisimme – – voimakasta rohkaisua tarttuaksemme eteemme asetettuun toivoon. Tämä toivo on meillä kuin sielun ankkuri, sekä varma että luja, ja se ulottuu esiripun sisäpuolelle, jonne on meidän puolestamme mennyt edelläkävijä, Jeesus, josta on iäksi tullut ylimmäinen pappi Melkisedekin tavan mukaan.” (Hpr 6:18–20.)

Lisäksi Paavali rohkaisi näitä kristittyjä lähestymään Jumalaa täysin vapaasti ja luottavaisina ja pitämään kiinni toivostaan horjumatta. Hän sanoi: ”Sen tähden, veljet, koska meillä on rohkeutta Jeesuksen veren perusteella pyhään paikkaan vievää pääsytietä varten, jonka hän vihki meille uudeksi ja eläväksi tieksi esiripun, toisin sanoen lihansa, kautta, ja koska meillä on suuri pappi huolehtimassa Jumalan huoneesta, niin käykäämme esiin totuudellisin sydämin täydessä uskon varmuudessa, koska sydämemme on vihmomalla puhdistettu pahasta omastatunnosta ja ruumiimme pesty puhtaalla vedellä. Pitäkäämme kiinni toivomme julkisesta julistamisesta horjumatta, sillä hän, joka lupasi, on uskollinen.” (Hpr 10:19–23.)