TAIVAASEENNOUSEMINEN

Jeesuksen Kristuksen paluu taivaaseen 40 päivää hänen ylösnousemuksensa jälkeen.

Jeesuksen taivaaseennouseminen tapahtui Öljyvuorella (Ap 1:9, 12) lähellä Betanian kylää (Lu 24:50), joka sijaitsi Öljyvuoren itärinteellä. Tuon taivaaseennousemisen todistajia oli rajallinen määrä: hänen uskolliset apostolinsa (Ap 1:2, 11–13). Kertomuksen mukaan ”hänet kohotettiin heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet ylös heidän näkyvistään”. He katselivat edelleen taivaalle, kunnes enkelit neuvoivat heitä toimimaan toisin ja kertoivat heille: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne ylös taivaaseen, tulee näin samalla tavalla kuin olette nähneet hänen taivaaseen menevän.” (Ap 1:9–11.)

On huomionarvoista, että enkelit puhuivat Jeesuksen lähdön ”tavasta” (kreik. troʹpos) eivätkä muodosta (kreik. mor·fēʹ). Kun pilvi vei hänet ylös, häntä ei enää voitu nähdä ihmissilmin. Apostolien teoissa osoitetaan, että hänen taivaaseennousemisensa ei tapahtunut loistavin menoin fanfaarien raikuessa, vaan ainoastaan muutamat uskolliset seuraajat näkivät sen ja hekin vain tuon taivaaseennousemisen alkuosan. Hänen taivaaseennousemisensa tapahtui sillä tavalla, että apostolit pystyisivät todistamaan siitä samoin kuin Jeesuksen ylösnousemuksesta (Ap 1:3). Hän ei siis vain yksinkertaisesti ’kadonnut’ heidän näkyvistään, kuten hän katosi aiemmin kahden opetuslapsen näkyvistä Emmauksessa tai kuten Gideonille näyttäytynyt enkeli ”hävisi hänen näkyvistään” (Lu 24:31; Tu 6:21, 22). Hänen taivaaseennousemisensa muistutti pikemminkin jossain määrin sen enkelin taivaaseennousemista, joka näyttäytyi Manoahille ja hänen vaimolleen. Enkeli kehotti heitä valmistamaan uhrin, ja ”kun liekki kohosi alttarilta kohti taivasta, niin Jehovan enkeli kohosi alttarin liekissä Manoahin ja hänen vaimonsa katsellessa”. (Tu 13:20.)

Koska Apostolien tekojen 1:3–9:ssä osoitetaan, että Jeesus nousi taivaaseen 40 päivää ylösnousemuksensa jälkeen, Luukkaan 24:1–49:ssä kerrottujen Jeesuksen ylösnousemuspäivän tapahtumien ja tuon luvun jakeessa 51 kuvatun Jeesuksen taivaaseennousemisen välillä kului jonkin verran aikaa. On myös huomionarvoista, että tuon jakeen sanat ”ja häntä alettiin kohottaa taivaaseen” puuttuvat joistakin vanhoista käsikirjoituksista, ja sen vuoksi jotkin nykykieliset käännökset (NE, AT) jättävät ne pois. Ne esiintyvät kuitenkin Bodmer-papyruksessa (P⁷⁵), Codex Alexandrinuksessa, Codex Vaticanuksessa ja muissakin vanhoissa käsikirjoituksissa.

Vaikutus opetuslapsiin. Nähtävästi opetuslapset ajattelivat aina siihen päivään asti, jona Jeesus nousi taivaaseen, että hänen oli määrä hallita maallista valtakuntaa, kuten käy ilmi heidän sanoistaan, jotka on kirjoitettu Apostolien tekojen 1:6:een. Aloittamalla taivaaseennousemisensa näkyvästi ja antamalla opetuslasten nähdä sen alkuosan Jeesus teki heille selväksi, että hänen Valtakuntansa oli taivaallinen ja että toisin kuin Daavidilla, joka ”ei todellakaan noussut taivaisiin”, Jeesuksella oli siitä lähtien asema ”Jumalan oikealla puolella”, kuten Pietari rohkeasti todisti helluntaipäivänä (Ap 2:32–36).

Tämä palautti varmasti opetuslasten mieleen myös paljon sellaista, mitä Jeesus oli aiemmin sanonut viitatessaan tuohon taivaalliseen asemaan, ja auttoi heitä ymmärtämään hänen sanansa. Hän oli järkyttänyt joitakuita sanomalla: ”Entä sitten jos näkisitte Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen?” (Joh 6:62.) Lisäksi hän sanoi juutalaisille: ”Te olette siitä, mikä on alhaalla; minä olen siitä, mikä on ylhäällä.” (Joh 8:23.) Viettäessään viimeistä iltaa apostoliensa kanssa hän kertoi heille, että hän ’oli menossa Isän luo valmistamaan heille sijaa’ (Joh 14:2, 28), ja ollessaan ihmiselämänsä viimeisenä iltana heidän keskuudessaan hän kertoi Isälleen, että hän oli ’vienyt maan päällä päätökseen työn’, joka hänelle oli annettu, ja hän rukoili: ”Kirkasta – – minut rinnallasi sillä kirkkaudella, joka minulla oli rinnallasi, ennen kuin maailma olikaan.” Hän sanoi myös: ”Minä olen tulossa sinun luoksesi.” (Joh 17:4, 5, 11.) Kun hänet pidätettiin, hän puhui samaan tapaan sanhedrinin edessä (Mt 26:64). Ylösnousemuksensa jälkeen hän sanoi Maria Magdaleenalle: ”Lakkaa pitämästä minusta kiinni. Sillä en minä ole vielä noussut Isän luo. Mutta mene veljieni luo ja sano heille: ’Minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo ja oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.’” (Joh 20:17.) Kaikesta tästä huolimatta opetuslapset ilmeisesti tajusivat näiden sanojen merkityksen kuitenkin vasta taivaaseennousemisen yhteydessä. Stefanos sai myöhemmin näyn, jossa Jeesus oli Jumalan oikealla puolella (Ap 7:55, 56), ja Paavali koki Jeesuksen taivaallisen kirkkauden vaikutukset (Ap 9:3–5).

”Uuden ja elävän tien” vihkiminen. Vaikka Jeesus aloittikin taivaaseennousemisensa aineellistuneena, niin että häntä katselevat opetuslapset saattoivat nähdä hänet, ei ole mitään syytä olettaa hänen pysyneen aineellistuneena sen jälkeen, kun pilvi peitti hänet. Apostoli Pietari toteaa, että Jeesus kuoli lihassa mutta hänet herätettiin ”hengessä” (1Pi 3:18). Paavali esittää säännön, jonka mukaan ’liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa’ (1Ko 15:50). (Vrt. myös Joh 12:23, 24:ssä olevia Jeesuksen sanoja 1Ko 15:35–45:een.) Paavali rinnastaa sen, että Jeesus nousi Jumalan läsnäoloon taivaisiin, siihen, että ylimmäinen pappi meni tabernaakkelin kaikkeinpyhimpään sovituspäivänä, ja mainitsee erityisesti, että ylimmäinen pappi vei silloin mukanaan vain uhrieläinten veren (ei niiden lihaa). (Hpr 9:7, 11, 12, 24–26.) Sitten Paavali vertaa esirippua, joka erotti ensimmäisen osaston kaikkeinpyhimmästä, Kristuksen lihaan. Kun ylimmäinen pappi meni kaikkeinpyhimpään, Jumalan esikuvalliseen läsnäoloon, hän ei vienyt mukanaan esirippua vaan kulki tuon esteen läpi sen toiselle puolelle, niin että se jäi hänen taakseen. Paavali sanookin, että ”meillä on rohkeutta Jeesuksen veren perusteella pyhään paikkaan vievää pääsytietä varten, jonka hän vihki meille uudeksi ja eläväksi tieksi esiripun, toisin sanoen lihansa, kautta”. (Hpr 9:3, 24; 10:10, 19, 20; vrt. Joh 6:51; Hpr 6:19, 20.)

Se, että Jeesus nousi taivaaseen esittämään elämänverensä lunastusarvon Jehovalle, vihki ”uuden ja elävän tien”, jonka kautta Jumalaa voitiin lähestyä rukouksessa. Se avasi myös tien taivaalliseen elämään, mikä on sopusoinnussa niiden Jeesuksen omien sanojen kanssa, joiden mukaan siihen mennessä vielä ”kukaan ei” ollut ”noussut taivaaseen paitsi hän, joka laskeutui taivaasta, Ihmisen Poika” (Joh 3:13). Tätä tietä ei siis vihkinyt Hanok eikä Elia eikä myöskään Daavid (1Mo 5:24; 2Ku 2:11; Ap 2:34). Paavali sanookin: ”Pyhä henki tekee selväksi, että tietä pyhään paikkaan ei ollut vielä tehty ilmeiseksi ensimmäisen teltan ollessa pystyssä.” (Hpr 9:8.) (Ks. ELIA nro 1; HANOK nro 2.)

Sanan täsmällisyys. Jotkut huomauttavat, että taivaaseennousemista käsittelevässä kertomuksessa esitetään se alkukantainen käsitys, että taivas on maan ”yläpuolella”, ja osoitetaan siten tietämättömyyttä kaikkeuden rakenteesta ja maan pyörimisliikkeestä. Näiden kriitikkojen miellyttäminen vaatisi kuitenkin sitä, että ihmisten puhumista kielistä poistettaisiin kokonaan sanat ”ylös”, ”yläpuolella” jne. Me elämme avaruusaikaa, mutta voimme yhä lukea, että astronautit ”nousivat” maan pinnalta ”noin 300 kilometrin korkeudessa sijaitsevalle kiertoradalle” (The New York Times 19.6.1983), vaikka tiedämmekin heidän teknisesti liikkuneen tuon matkan ulos- tai poispäin maan pinnalta. On mielenkiintoista havaita, että kertomuksessa enkelikuorosta, joka ilmoitti Jeesuksen syntymästä, sanotaan, että tehtävänsä täytettyään ’enkelit lähtivät paimenten luota taivaaseen’ (Lu 2:15; vrt. Ap 12:10). Vaikka Jeesuksen taivaaseennouseminen siis alkoikin hänen opetuslastensa näkökulmasta katsoen liikkumisella ylöspäin, se on sen jälkeen voinut jatkua mihin tahansa suuntaan, joka johti hänet hänen Isänsä taivaalliseen läsnäoloon. Se ei merkinnyt nousemista pelkästään suuntaa ajatellen vaan – mikä vielä tärkeämpää – toiminta-alaa ja olemassaolon tasoa ajatellen, nousemista henkimaailmaan ja Korkeimman Jumalan ylhäiseen läsnäoloon, maailmaan jota inhimilliset ulottuvuudet tai suunnat eivät hallitse (vrt. Hpr 2:7, 9).

Miksi tärkeää. Jeesuksen taivaaseennouseminen oli tärkeää useista syistä, ja sillä oli monta tarkoitusta. Hän sanoi, että hänen täytyi ’mennä pois’, jotta hän voisi lähettää Jumalan pyhän hengen auttajaksi opetuslapsilleen (Joh 16:7–14). Se että Jeesus vuodatti tuota henkeä helluntaipäivänä, oli opetuslapsille selvä osoitus siitä, että Jeesus oli päässyt Jumalan läsnäoloon ja että hän oli esittänyt lunastusuhrinsa arvon Hänelle (Ap 2:33, 38). Taivaaseennouseminen oli välttämätöntä myös sen vuoksi, että Jeesus voisi esittää elämänverensä arvon, sillä sitä ei ollut määrä tehdä maan päällä, Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhimmässä, vaan ainoastaan ”itse taivaassa – – Jumalan kasvojen edessä” (Hpr 9:24). Se oli tarpeellista myös siksi, että Jeesus nimitettiin ja kirkastettiin ”suureksi ylimmäiseksi papiksi, joka on kulkenut taivaiden läpi” (Hpr 4:14; 5:1–6). Paavali selittää, että jos Jeesus nyt ”olisi maan päällä, niin hän ei olisi pappi”, mutta koska hän on ”istunut Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle taivaissa”, hän on nyt ”saanut oivallisemman julkisen palveluksen, niin että hän on myös vastaavasti paremman liiton välittäjä” (Hpr 8:1–6). Tämän vuoksi perisynnin alaisia kristittyjä lohduttaa tieto siitä, että heillä ”on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus, vanhurskas” (1Jo 2:1; Ro 8:34; Hpr 7:25).

Taivaaseennouseminen oli tarpeellista vielä senkin vuoksi, että Jeesus voisi hallita Valtakuntaa, jonka perillinen hänestä tuli, kun ”enkelit ja vallat ja voimat tehtiin hänelle alamaisiksi” (1Pi 3:22; Fil 2:6–11; 1Ko 15:25; Hpr 10:12, 13; vrt. Da 7:14). Kun Jeesus oli ”voittanut maailman” (Joh 16:33), hän osallistui psalmin 68:18 ennustuksen täyttämiseen ’nousemalla korkeuteen ja viemällä pois vankeja’, minkä merkityksen Paavali selittää Efesolaiskirjeen 4:8–12:ssa.