4. Mikä apostoli Paavalin neuvo täytyy ottaa vakavasti, jotta voisimme rohkaista toisia?

⁴ Voidaksemme olla rohkaisun lähteenä toisille meidän täytyy suhtautua vakavasti kehotukseen, jonka apostoli Paavali antoi heprealaiskristityille. Hän sanoi: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin,

Hepr. 10:24,

 5. Mitä se merkitsee, että ”otamme huomioon toinen toisemme”, ja millaisia ponnisteluja tämä vaatii?

⁵ Sanoja ”ottakaamme huomioon toinen toisemme” vastaava kreikan ilmaus merkitsee ’kohdistaa mielensä toisten tarpeisiin, ajatella niitä’. Voimmeko aidosti kohdistaa huomiota toisten tarpeisiin, jos vain lyhyesti tervehdimme heitä valtakunnansalilla tai tyydymme pelkästään pinnallisiin keskusteluihin? Tuskinpa. Pidämme tietysti ”huolen omista asioistamme” ja varomme sekaantumasta ”toisten asioihin” (1. Tess. 4:11; 1. Tim. 5:13). Mutta pystyäksemme rohkaisemaan veljiämme meidän täytyy tuntea heidät: olla selvillä heidän elämäntilanteestaan, ominaisuuksistaan, hengellisyydestään, vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Heidän täytyy voida luottaa ystävyyteemme ja rakkauteemme. Tämä edellyttää sitä, että vietämme heidän kanssaan aikaa – emme ainoastaan silloin, kun heillä on ongelmia tai he ovat lannistuneita. (Room. 12:13.)

 6. Mikä auttaa vanhimpia ”ottamaan huomioon” huolenpidossaan olevat lampaat?

⁶ Seurakunnan vanhimpia kehotetaan ”paimentamaan huolenpidossaan olevaa Jumalan laumaa” halukkaasti ja alttiisti (1. Piet. 5:1–3). Miten veljet voisivatkaan hoitaa paimennustyönsä hyvin, elleivät he todella tunne huolenpidossaan olevia lampaita! (Lue Sananlaskujen 27:23.) Jos vanhimmat ovat helposti tavoitettavissa ja viettävät mielellään aikaa uskontoveriensa kanssa, lauman jäsenet todennäköisemmin pyytävät heiltä apua sitä tarvitessaan. Veljien ja sisarten on tällöin myös helpompaa kertoa syvimmistä tunteistaan ja murheistaan. Tämän ansiosta vanhimmat pystyvät ”ottamaan huomioon” heidät ja antamaan kullekin oikeanlaista apua.

 7. Miten lannistuneiden ihmisten ”hillittömään puheeseen” tulisi suhtautua?

⁷ Paavali kirjoitti Tessalonikan seurakunnalle: ”Tukekaa heikkoja.” (Lue 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:14.) Lannistuneet tai ”masentuneet sielut” ovat jossakin suhteessa heikkoja. Sananlaskujen 24:10:ssä todetaan: ”Oletko osoittautunut lannistuneeksi ahdingon päivänä? Voimasi tulee olemaan vähäinen.” Syvästi lannistuneen ihmisen suusta voi joskus tulla ”hillitöntä puhetta” (Job 6:2, 3). On hyvä pitää mielessä, että sellainen puhe ei välttämättä heijasta hänen sisintään. Rachelle oppi tämän omakohtaisesti, kun hänen äitinsä masentui vakavasti. Rachelle kertoo: ”Monesti äitini saattoi puhua hyvin vihamielisesti. Tällaisissa tilanteissa yritin muistella, millainen äitini todellisuudessa on – rakastava, lempeä ja antelias. Huomasin, että masentuneet sanovat paljon sellaista, mitä he eivät oikeasti tarkoita. Pahinta olisi maksaa ilkeät sanat tai teot samalla mitalla takaisin.” Sananlaskujen 19:11:ssä sanotaan: ”Ihmisen ymmärtäväisyys hillitsee hänen suuttumuksensa, ja hänen on kaunista sivuuttaa rikkomus.”

 8. Erityisesti keitä kohtaan meidän täytyy ”vahvistaa rakkautemme” ja miksi?

⁸ Miten voimme ”ottaa huomioon” jonkun sellaisen, jota menneestä rikkomuksesta johtuva häpeä ja epätoivo murehduttaa, vaikka hän olisi jo tehnyt voitavansa asioiden korjaamiseksi? Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle eräästä katuvasta väärintekijästä, että heidän tulisi ”huomaavaisesti antaa anteeksi ja lohduttaa häntä, jottei sellaisen miehen liiallinen murhe vain nielaisisi häntä. Siksi kehotan teitä vahvistamaan rakkautenne häneen.” (2. Kor. 2:7, 8.) Erään sanakirjan mukaan ilmausta ”vahvistaa” vastaava kreikan sana tarkoittaa ’saattaa voimaan, tehdä laillisesti sitovaksi’. Emme voi vain olettaa, että veljemme tajuaa meidän rakastavan häntä ja välittävän hänestä. Meidän täytyy osoittaa se hänelle asenteellamme ja teoillamme.

 9. Miten voimme ”kannustaa rakkauteen ja hyviin tekoihin”?

⁹ ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin”, kirjoitti Paavali. Kun nuotio on sammumaisillaan, tulta täytyy kohentaa (2. Tim. 1:6). Samoin me voimme kasvattaa veljissämme halua ilmaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Parhaita tapoja tehdä näin on sopivan kiitoksen antaminen.

10, 11. a) Ketkä keskuudessamme tarvitsevat kiitosta? b) Kerro, miten kiitos voi auttaa jotakuta harha-askeleen ottanutta ystävää.

¹⁰ Olemmepa lannistuneita tai emme, me kaikki tarvitsemme kiitosta. Eräs vanhin kirjoitti: ”Isäni ei kertaakaan sanonut minun tehneen mitään hyvin. Niinpä vartuin vailla omanarvontuntoa. – – Vaikka olen nyt 50-vuotias, arvostan yhä sitä, että ystäväni vakuuttavat minun olevan hyvä vanhin. – – Oma kokemukseni on opettanut minulle, miten tärkeää on antaa rohkaisua toisille, ja teen parhaani antaakseni sitä.” Kiitoksen saaminen piristää meitä kaikkia – niin tienraivaajia, iäkkäitä kuin lannistuneitakin. (Room. 12:10.)

¹¹ Ne, ”joilla on hengellisiä edellytyksiä”, yrittävät ”palauttaa kohdalleen” harha-askeleen ottaneita. Vanhinten antama rakkaudellinen neuvonta ja sopiva kiitos saattavat kannustaa väärintekijää takaisin hyvien tekojen tielle. (Gal. 6:1.) Tämä osoittautui todeksi Miriam-nimisen sisaren tapauksessa. Hän kirjoittaa: ”Elin tunneperäisesti hyvin raskasta aikaa, kun jotkut läheiset ystäväni jättivät seurakunnan ja samoihin aikoihin isäni sai aivoverenvuodon. Masennuin täysin. Päästäkseni eroon masennuksesta aloin tapailla erästä ei-uskovaa poikaa.” Tämän johdosta Miriamista tuntui, ettei hän ollut enää Jehovan rakkauden arvoinen, ja hän harkitsi jättävänsä totuuden. Eräs vanhin kuitenkin palautti sisaren mieleen, miten uskollisesti tämä oli aiemmin palvellut Jehovaa. Se lämmitti Miriamin sydäntä. Hän otti vastaan vanhinten avun, ja he saivatkin hänet vakuuttuneeksi siitä, että Jehova rakastaa häntä. Vastaavasti Miriamin rakkaus Jehovaan syttyi uudelleen. Hän katkaisi suhteensa ei-uskovaan poikaan ja jatkoi Jehovan palvelemista.

12. Miksi ei ole hyvä yrittää kannustaa toisia häpeän tunteen, arvostelun tai syyllistämisen välityksellä?

¹² Haluamme kuitenkin olla varovaisia, kun yritämme kannustaa veljeämme. Jos esimerkiksi herättäisimme hänessä häpeää tekemällä epäedullisia vertailuja, arvostelisimme häntä omien joustamattomien sääntöjemme perusteella tai syyllistäisimme häntä siitä, että hän ei tee palveluksessa enempää, hän saattaisi lisätä aktiivisuuttaan hetkellisesti, mutta vaikutukset olisivat vain väliaikaisia. Toisaalta voimme saavuttaa pysyviä ja myönteisiä tuloksia, jos kiitämme veljeämme ja vetoamme hänen rakkauteensa Jumalaa kohtaan. (Lue Filippiläiskirjeen 2:1–4.)