URIM JA TUMMIM

Esineitä, joita käytettiin Jumalan tahdon varmistamiseksi, kun kansallisesti merkittävät kysymykset vaativat vastausta Jehovalta.

Kuten 3. Mooseksen kirjan 8:8:sta ilmenee, Mooses asetti ensin Aaronin ylle rintakilven ja pani sen jälkeen urimin ja tummimin rintakilpeen. Vaikka tässä käytetty hepreankielinen prepositio voi tarkoittaa illatiivia (-een, -hin) siinä merkityksessä, että johonkin pintaan kiinnitetään tai kirjoitetaan jotakin (2Mo 31:18), se voi tarkoittaa myös jonkin sisään panemista. Samaa prepositiota käytetään esim. 2. Mooseksen kirjan 25:16:ssa, kun puhutaan kahden kivitaulun panemisesta liiton arkkuun. Jotkut ovat arvelleet, että urim ja tummim tarkoittivat niitä 12 kiveä, jotka oli kiinnitetty rintakilpeen. Tämän olettamuksen osoittaa vääräksi se, että pappien virkaanvihkimistilaisuudessa Aaronin ylle asetettiin valmis rintakilpi, johon oli ommeltu 12 kiveä, ja urim ja tummim pantiin siihen sen jälkeen. Lisäksi 2. Mooseksen kirjan 28:9, 12, 30:n vertailu kumoaa teorian, jonka mukaan ne tarkoittivat kahta ylimmäisen papin efodin olkakappaleisiin kiinnitettyä onyksikiveä (2Mo 28:9–14). Ne olivat selvästi eri esineitä.

Käyttö. On huomionarvoista, että urimin ja tummimin piti olla Aaronin sydämen päällä, kun hän meni ”Jehovan eteen”, mikä ilmaus epäilemättä viittaa siihen, että Aaron seisoi pyhässä osastossa kaikkeinpyhimpään johtavan esiripun edessä, kun hän tiedusteli asioita Jehovalta. Urimin ja tummimin sijoittaminen ”Aaronin sydämen päälle” näyttäisi viittaavan siihen, että ne pantiin taitokseen eli taskuun, joka muodostui, koska rintakilpi oli taitettu kaksinkerroin. Ne oli tarkoitettu ”Israelin poikien tuomioita” varten, ja niitä käytettiin, kun tarvittiin Jehovan vastauksia tärkeisiin kansakunnan johtajia – ja siten itse kansakuntaa – koskeviin kysymyksiin. Jehova, Israelin Lainsäätäjä, vastasi ylimmäiselle papille, mikä kussakin tapauksessa oli oikea menettely. (2Mo 28:30.)

Daavid pyysi Abjataria käyttämään urimia ja tummimia, kun tämä tuli Daavidin luo efodi mukanaan päästyään pakoon Nobissa toimeenpantua pappien joukkosurmaa, jossa hänen isänsä kuoli. Kyseessä oli ilmeisesti nimenomaan ylimmäisen papin efodi. (1Sa 22:19, 20; 23:6–15.)

Saattoivat olla arpoja. Niistä Raamattuun kirjoitetuista tapauksista päätellen, joissa Jehovalta kysyttiin neuvoa urimin ja tummimin välityksellä, kysymykset esitettiin nähtävästi niin, että niihin voitiin vastata ”kyllä” tai ”ei” tai antaa ainakin hyvin lyhyt ja suora vastaus. Eräässä tapauksessa (1Sa 28:6) mainitaan vain urim, mutta ilmeisesti tummimin ymmärrettiin sisältyvän siihen.

Monet raamatunselittäjät uskovat, että urim ja tummim olivat arpoja. James Moffatin käännöksessä niiden sanotaan 2. Mooseksen kirjan 28:30:ssä olevan ”pyhiä arpoja”. Jotkut olettavat, että niihin kuului kolme osaa, joista yhteen oli kaiverrettu sana ”kyllä”, toiseen sana ”ei” ja kolmas oli jätetty tyhjäksi. Niitä vetämällä saatiin vastaus esitettyyn kysymykseen, paitsi jos vedettiin tyhjä, jolloin vastausta ei saatu lainkaan. Toiset arvelevat niiden ehkä olleen kaksi litteää kiveä, joiden toinen puoli oli valkoinen ja toinen musta. Jos molemmista jäi maahan heitettäessä valkoinen puoli ylöspäin, vastaus oli ”kyllä”, jos molemmista jäi musta puoli ylöspäin, vastaus oli ”ei”, ja jos toisesta jäi valkoinen ja toisesta musta puoli ylöspäin, vastausta ei saatu. Kun Saul kerran tiedusteli papin välityksellä, pitäisikö hänen ryhtyä hyökkäykseen filistealaisia vastaan, hän ei saanut vastausta. Koska hänestä tuntui, että joku hänen miehistään oli tehnyt syntiä, hän pyysi: ”Oi Israelin Jumala, anna tummim!” Läsnäolijoista poimittiin Saul ja Jonatan, ja sen jälkeen arvottiin heidän välillään. Tässä kertomuksessa pyyntö ”anna tummim” näyttää olleen eri asia kuin arpojen käyttäminen, vaikka se saattaakin viitata siihen, että ne liittyivät jollain tavoin toisiinsa. (1Sa 14:36–42.)

Yhdistivät kuninkuuden ja pappeuden. 5. Mooseksen kirjan 33:8–10:ssä tarkoitetaan Aaronin pappeutta, kun siinä sanotaan: ”Sinun tummimisi ja urimisi kuuluvat sinua kohtaan uskolliselle miehelle.” Se, että niiden mainitaan kuuluvan ”sinua [Jehovaa] kohtaan uskolliselle miehelle”, viittaa ehkä Leevin heimon (josta Aaronin pappeus tuli) uskollisuuteen, joka ilmeni kultaisen vasikan tapauksessa (2Mo 32:25–29).

Jehova toimi viisaasti antaessaan urimin ja tummimin ja asettaessaan ne ylimmäisen papin käsiin. Näin kuningas oli suuressa määrin riippuvainen papeista, ja se esti liian suuren vallan keskittymisen kuninkaan käsiin. Kuninkaan ja pappien täytyi olla yhteistyössä. (4Mo 27:18–21.) Jehova teki tahtonsa Israelille tunnetuksi kirjoitetun Sanansa sekä profeettojen ja unien välityksellä. Näyttää kuitenkin siltä, että profeettoja ja unia käytettiin erikoistapauksissa, kun taas ylimmäinen pappi sekä urim ja tummim olivat aina kansan käytettävissä.

Käyttö lakkasi 607 eaa. Juutalaisen perimätiedon mukaan urimin ja tummimin käyttö lakkasi, kun kuningas Nebukadnessarin johtamat Babylonian sotajoukot autioittivat Jerusalemin ja tuhosivat sen temppelin 607 eaa. (Babylonian Talmud, Sotah 48b). Tätä näkemystä tukee se, mitä näistä esineistä sanotaan Esran ja Nehemian kirjoissa. Niiden mukaan joillekin miehille, jotka väittivät olevansa papillista syntyperää mutta jotka eivät löytäneet nimiään julkisista luetteloista, kerrottiin, etteivät he voineet syödä papeille kuuluvia erittäin pyhiä antimia, ennen kuin nousisi pappi, jolla olisi urim ja tummim. Missään ei kuitenkaan sanota, että niitä olisi käytetty tuohon aikaan, eikä näitä pyhiä esineitä enää tämän jälkeen mainita Raamatussa. (Esr 2:61–63; Ne 7:63–65.)

Suurempi Ylimmäinen Pappi kysyy neuvoa Jehovalta. Jeesus Kristus kuvataan Paavalin kirjoittamassa Heprealaiskirjeessä suureksi Kuningas-Papiksi Melkisedekin tavan mukaan (Hpr 6:19, 20; 7:1–3). Hänessä yhdistyvät kuninkuus ja pappeus. Muinaisen Israelin ylimmäisen papin työ esikuvasi hänen toimintaansa pappina (Hpr 8:3–5; 9:6–12). Ihmiskunnan kaikki tuominta on annettu tämän Ylimmäisen Papin käsiin (Joh 5:22). Ollessaan maan päällä Jeesus kuitenkin julisti: ”Niitä asioita, jotka minä sanon teille, en puhu omasta aloitteestani, vaan Isä, joka pysyy minun yhteydessäni, tekee tekojaan” (Joh 14:10), ja ’en tee mitään omasta aloitteestani, vaan puhun näitä asioita niin kuin Isä on minua opettanut’ (Joh 8:28). Hän sanoi myös: ”Jos minä tuomitsenkin, niin minun tuomioni on totuudenmukainen, sillä en ole yksin, vaan Isä, joka on lähettänyt minut, on minun kanssani.” (Joh 8:16.) Korotetussa taivaallisessa asemassaan, iäksi täydellistettynä Ylimmäisenä Pappina, hän tosiaankin pysyy alamaisena Isälleen ja etsii tuomitessaan hänen ohjaustaan (Hpr 7:28; vrt. 1Ko 11:3; 15:27, 28).