Syntien tunnustaminen – ihmisen vai Jumalan tavalla?

KATOLILAISTEN keskuudessa synnintunnustus on muuttunut melkoisesti vuosisatojen kuluessa. Katolisen kirkon alkuaikoina synnintunnustusta ja katumusta vaadittiin vain vakavien syntien ollessa kyseessä. Kirja Religion in the Medieval West sanoo tästä: ”500-luvun loppupuolelle saakka katumusjärjestys oli hyvin ankara: parannuksen sakramentti voitiin myöntää vain kerran elämässä, synnintunnustus oli julkinen, katumusharjoitukset kestivät kauan ja ne olivat ankaria.”

Kuinka ankaria sellaiset katumusharjoitukset olivat? Vuonna 1052 erästä katumuksentekijää vaadittiin kävelemään paljain jaloin koko matka Belgian Bruggesta Jerusalemiin! ”Vielä 1700-luvulla saattoi tavata katolilaisia, jotka esittivät katumusrukouksiaan polvistuneina kaulaansa myöten pyhien kaivojen ja lähteiden jääkylmään veteen”, sanoo kirja Christianity in the West 1400–1700. Koska synninpäästöä ei tuolloin annettu, ennen kuin katumustyö oli täysin suoritettu, monet lykkäsivät synnintunnustustaan kuolinvuoteelleen.

Milloin nykyinen synnintunnustuskäytäntö alkoi? Kirja Religion in the Medieval West toteaa: ”500-luvun lopulla kelttiläiset munkit ottivat Ranskassa käyttöön katumuksen uuden muodon. – – Tämä oli salarippi, jossa katuva ihminen tunnusti syntinsä papille yksityisesti, ja se oli mukaelma siitä tavasta, jolla luostareissa annettiin hengellistä neuvontaa.” Vanhan, luostareissa yleisesti käytössä olleen tavan mukaan munkit tunnustivat syntinsä toinen toiselleen saadakseen hengellistä apua heikkouksiensa voittamiseksi. Tässä uudessa tulokkaassa, sala- eli korvaripissä, kirkko kuitenkin väitti papilla olevan paljon suurempi ”valta antaa syntejä anteeksi”. – New Catholic Encyclopedia.

Antoiko Jeesus todella joillekuille seuraajilleen tällaisen vallan? Mitä sellaista hän sanoi, mikä on saanut jotkut päättelemään näin?

”Valtakunnan avaimet”

Eräässä tilanteessa Jeesus Kristus sanoi apostoli Pietarille: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” (Matteus 16:19, KR) Mitä Jeesus tarkoitti ”valtakunnan avaimilla”? Voimme ymmärtää tämän paremmin, jos katsomme erästä toista tilannetta, jolloin Jeesus käytti sanaa ”avain”.

Jeesus sanoi kerran Mooseksen lakiin perehtyneille juutalaisille uskonnollisille johtajille: ”Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.” (Luukas 11:52, KR) Mihin ’sisälle meneviä he olivat estäneet’? Jeesus kertoo sen meille Matteuksen 23:13:ssa (KR): ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.” Riistämällä monilta ihmisiltä mahdollisuuden olla Jeesuksen Kristuksen kanssa taivaassa juutalainen papisto ikään kuin sulki heiltä oven. ”Avaimella”, jonka nuo uskonnolliset johtajat olivat ”vieneet”, ei ollut mitään tekemistä syntien anteeksiannon kanssa. Se oli jumalallisen tiedon avain.

Myöskään Pietarille annetut ”valtakunnan avaimet” eivät edusta valtaa ilmoittaa taivaaseen, keiden synnit pitäisi antaa anteeksi tai pidättää. Pikemminkin ne edustavat Pietarin suurenmoista etua avata tie taivaaseen levittämällä jumalallista tietoa palveluksessaan. Hän kertoi sitä ensiksi juutalaisille ja juutalaiskäännynnäisille, sitten samarialaisille ja lopulta pakanoille. – Apostolien teot 2:1–41; 8:14–17; 10:1–48.

”Kaikki, minkä te sidotte maan päällä”

Myöhemmin Jeesus toisti toisille opetuslapsille sen, mitä hän oli sanonut Pietarille. ”Totisesti minä sanon teille”, sanoi Jeesus, ”kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.” (Matteus 18:18, KR) Minkä valtuuden Kristus antoi tässä opetuslapsilleen? Tekstiyhteys osoittaa, että hän puhui uskovien välisten ongelmien selvittämisestä ja seurakunnan pitämisestä puhtaana katumattomista pahantekijöistä. – Matteus 18:15–17.

Kun Jumalan lakia olisi rikottu vakavasti, seurakunnan vastuullisten miesten täytyisi harkita asiaa ja päättää, tulisiko väärintekijä ’sitoa’ (pitää syyllisenä) vai ’päästää’ (julistaa syyttömäksi). Merkitsikö tämä sitä, että taivas toimisi ihmisten päätösten mukaan? Ei, sillä kuten raamatunoppinut Robert Young osoittaa, mikä tahansa opetuslasten tekemä päätös seuraisi taivaan päätöstä, ei edeltäisi sitä. Hän sanoo, että jakeen 18 tulisi kirjaimellisesti kuulua: mitä sidotte maan päällä, ”on oleva se, mikä (jo) on sidottu” taivaassa.

On tosiaan järjetöntä ajatella, että joku epätäydellinen ihminen voisi tehdä päätöksiä, jotka sitoisivat taivaallisilla tuomioistuimilla istuvia. On paljon järkevämpää todeta, että Kristuksen nimittämät edustajat noudattaisivat hänen ohjeitaan pitääkseen hänen seurakuntansa puhtaana. He toimisivat näin nojautumalla ratkaisuissaan periaatteisiin, jotka on jo laadittu taivaassa. Jeesus itse ohjaisi heitä tämän tekemisessä. – Matteus 18:20.

Voiko kukaan ihminen ”edustaa Kristusta isällisenä tuomarina” siinä määrin, että voisi ratkaista palvojatoverinsa ikuisen tulevaisuuden? (New Catholic Encyclopedia) Synnintunnustuksia kuulevat papit antavat miltei poikkeuksetta synninpäästön, vaikka katolisten teologien keskuudessa ”näyttää vallitsevan sellainen ääneen lausumaton käsitys, että harvat ihmiset todella katuvat syntejään”. (The New Encyclopædia Britannica) Milloin tosiaan viimeksi kuulit papin kieltäytyneen myöntämästä synninpäästöä tai julistamasta väärintekijää syyttömäksi? Tämä johtuu todennäköisesti siitä, ettei kukaan yksittäinen pappi ajattele pystyvänsä päättämään, onko synnintekijä katuva vai ei. Mutta jos näin on, miksi hän väittää, että hänellä on valta myöntää synninpäästö?

Kuvittele tuomioistuinta, jossa myötätuntoinen tuomari yhtä mittaa julistaisi syyttömäksi rikollisia, jopa itsepintaisia lainrikkojia, koska he kävisivät läpi rituaalin, jossa he tunnustaisivat rikoksensa ja sanoisivat olevansa pahoillaan. Vaikka tämä saattaisi olla väärintekijöiden mieleen, tällainen virheellinen käsitys armosta jäytäisi vakavasti kunnioitusta oikeutta kohtaan. Voisiko olla niin, että katolisessa kirkossa harjoitettu synnintunnustus itse asiassa paaduttaa ihmiset synnin tiellä? – Saarnaaja 8:11.

”Synnintunnustus ei saa aikaan halua yrittää välttää syntiä tulevaisuudessa”, sanoo Ramona oman kokemuksensa perusteella. Katolilaisena hän tunnusti syntejään 7-vuotiaasta lähtien. Hän lisää: ”Ripittäytyminen kehittää sellaisen ajatuksen, että Jumala antaa kaiken anteeksi ja että mitä tahansa epätäydellinen lihasi saa sinut tekemään, hän antaa sen anteeksi. Se ei saa aikaan voimakasta halua tehdä sitä, mikä on oikein.”a

Mutta mitä tarkoittavat Johanneksen 20:22, 23:een (KR) muistiinmerkityt Jeesuksen sanat? Hän sanoi siinä opetuslapsilleen: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” Eikö Jeesus tässä nimenomaan valtuuttanut opetuslapsensa antamaan syntejä anteeksi?

Irrallisena tästä raamatunkohdasta saattaisi saada sellaisen vaikutelman. Mitä meidän on kuitenkin pääteltävä, kun näitä sanoja tarkastellaan Matteuksen 18:15–18:ssa olevan kertomuksen kanssa ja kaiken muun kanssa, mitä Raamattu opettaa syntien tunnustamisesta ja anteeksi antamisesta? Toteamme, että Johanneksen 20:22, 23:ssa Jeesus antoi opetuslapsilleen valtuuden erottaa seurakunnasta vakaviin synteihin syyllistyneet katumattomat synnintekijät. Samalla Jeesus valtuutti seuraajansa osoittamaan armoa ja antamaan anteeksi katuville synnintekijöille. Jeesus ei varmastikaan sanonut, että hänen opetuslastensa pitäisi tunnustaa kaikki syntinsä papille.

Seurakunnassa olevat vastuulliset miehet valtuutettiin näin ollen päättämään, miten tulisi kohdella vakaviin synteihin syyllistyneitä. Tällaiset päätökset tehtäisiin Jumalan pyhän hengen ohjauksessa ja sopusoinnussa Jeesuksen Kristuksen ja Raamatun kautta saatavien Jumalan ohjeiden kanssa. (Vrt. Apostolien teot 5:1–5; 1. Korinttolaisille 5:1–5, 11–13.) Nämä vastuulliset miehet osoittaisivat siten vastakaikua taivaasta tulevalle ohjaukselle eivätkä tyrkyttäisi omia päätöksiään taivaalle.

’Tunnustakaa toisillenne syntinne’

Milloin sitten kristittyjen on sopivaa tunnustaa syntejä toisilleen? Kun on kyse vakavasta synnistä (ei jokaisesta pienestä epäonnistumisesta), yksilön tulisi tunnustaa se seurakunnan vastuullisille valvojille. Vaikkei synti ole vakava, mutta jos synnintekijän omatunto vaivaa häntä kovasti, silloin syntien tunnustaminen ja hengellisen avun etsiminen on erittäin arvokasta.

Raamatunkirjoittaja Jaakob sanoo tästä: ”Jos joku teistä sairastaa [hengellisesti], kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta.” – Jaakob 5:14–16, KR.

Näissä sanoissa ei viitata muodolliseen, rituaaliseen salarippiin. Sen sijaan kun joku kristitty on niin synnin kuormittama, että hän ei tunne voivansa rukoilla, hänen pitäisi kutsua luokseen seurakunnan nimitetyt vanhimmat eli valvojat, ja he rukoilevat hänen kanssaan. Auttaakseen häntä toipumaan hengellisesti he käyttävät myös Jumalan sanan öljyä. – Psalmi 141:5; vrt. Luukas 5:31, 32; Ilmestys 3:18.

On myös merkille pantavaa, että Johannes Kastaja kehotti ’tuottamaan katumukseen sopivaa hedelmää’. (Matteus 3:8; vrt. Apostolien teot 26:20.) Aidosti katuva väärintekijä hylkää syntisen menettelytapansa. Katuva synnintekijä, joka tunnustaa erehdyksensä Jumalalle, saa muinaisen Israelin kuninkaan Daavidin tavoin anteeksi. Daavid kirjoitti: ”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: ’Minä tunnustan Herralle rikokseni’, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.” – Psalmi 32:5.

Tällaista anteeksiantoa ei voida ansaita katumustöillä. Vain Jumala voi suoda sen. Hän ottaa huomioon täydellisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, mutta hänen anteeksiantavaisuutensa ilmaisee hänen rakkautensa ihmiskuntaa kohtaan. Hänen anteeksiantonsa on myös Jeesuksen Kristuksen lunastusuhriin perustuvan ansaitsemattoman hyvyyden ilmaus, ja se ulotetaan vain katuville syntisille, jotka ovat kääntyneet pois siitä, mikä on pahaa Jumalan silmissä. (Psalmi 51:9; Jesaja 1:18; Johannes 3:16; Roomalaisille 3:23–26) Vain ne, joille Jehova Jumala on antanut anteeksi, saavat ikuisen elämän. Saadaksemme tällaisen anteeksiannon meidän täytyy tunnustaa synnit Jumalan, ei ihmisen, tavalla.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 7]

Daavid tunnusti syntinsä Jehovalle, joka soi anteeksiannon