IRSTAUS

Tekoja, jotka heijastavat häpeämättömyyttä; asenne, joka paljastaa kunnioituksen puutetta lakia ja valtaa kohtaan ja jopa niiden halveksuntaa. Heprealainen sana zim·mahʹ käännetään vastineilla ”irstaus” ja ”siveettömyys” (3Mo 18:17; 19:29). Kreikkalainen sana a·selʹgei·a (irstaus) voidaan kääntää myös vastineilla ”hillittömyys, kevytmielisyys, häpeämätön käytös, säädytön käytös” (Ga 5:19, Rbi8, alav.; 2Pi 2:7, Rbi8, alav.). Kumpikaan ilmaus ei rajoitu sukupuoliseen moraalittomuuteen. Raamatussa määritellään irstaudeksi esimerkiksi joukkoraiskaus (Tu 19:25; 20:6), porttous (Jer 13:27; Hes 23:44) ja verenvuodatus (Ps 26:9, 10; Hes 22:9; Ho 6:9). ”Periaatteettoman” sanotaan suunnittelevan irstautta, ja niiden, joiden mielestä se on ”kuin huvia”, sanotaan olevan typeriä eli moraalisesti arvottomia (Jes 32:7; San 10:23).

”Sydämestä”. Jeesus osoittaa, että irstaus heijastaa sitä, mitä ihminen on sisäisesti. Hän sanoo: ”Sisältä, ihmisten sydämestä, tulevat ulos vahingolliset järkeilyt: haureudenteot, – – aviorikokset, – – irstaus – –. Kaikki tämä paha tulee ulos sisältä ja saastuttaa ihmisen.” (Mr 7:20–23.) Irstaus kuuluu ”lihan tekoihin”, niihin lihallisiin haluihin, jotka ”sotivat sielua vastaan”. ”Ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa”, sanotaan Jumalan sanassa. (Ga 5:19, 21; 1Pi 2:11.)

Totuuden valoa rakastavia kristittyjä kehotetaan: ”Vaeltakaamme säädyllisesti niin kuin päiväsaikaan, ei mässäilyissä eikä juopottelussa, ei luvattomassa sukupuoliyhteydessä eikä irstaudessa.” (Ro 13:13; Joh 3:19–21.) Apostoli Pietari toteaa: ”Sillä riittää, että kuluneen ajan [ennen Jumalan palvelijoiksi tuloa] olette toteuttaneet kansakuntien tahtoa kulkiessanne irstaissa teoissa.” (1Pi 4:3.) Myös apostoli Paavali varoittaa kristittyjä ja kuvailee niiden maailmallisiin kansakuntiin kuuluvien, joiden kanssa he aiemmin seurustelivat, olevan ”mieleltään pimeydessä ja vieraantuneita Jumalalle kuuluvasta elämästä. Menetettyään kaiken moraalitajunsa he ovat antautuneet irstauteen harjoittamaan ahneesti kaikenlaista epäpuhtautta.” (Ef 4:17–19.)

Jotkut, jotka väittävät olevansa Jumalan ja Kristuksen palvelijoita, kääntyvät kuitenkin pois valon tieltä, ilmaisevat häpeämättömyyttä Jumalan lain ja vallan edessä ja uhmaavat niitä. Paavalia murehduttivat sellaiset Korintin seurakunnan jäsenet, jotka kehotuksista huolimatta eivät olleet katuneet sitä ”epäpuhtautta ja haureutta ja irstautta, jota he – – [olivat] harjoittaneet” (2Ko 12:21). Pietari varoitti varhaiskristittyjä siitä, että heidän omasta keskuudestaan tulisi vääriä opettajia ja että monet seuraisivat heidän irstauden tekojaan tuottaen häpeää totuuden tielle (2Pi 2:1, 2). Apostoli Johanneksen noin vuonna 96 kirjoittamat Jeesuksen sanat Pergamonin ja Tyatiran seurakunnille ilmaisevat, että Pietarin ennustus täyttyi jossain määrin jo tuohon aikaan (Il 2:12, 14, 18, 20). Sekä Pietari että Juudas kertovat irstauden harjoittajia kohtaavasta tuomiosta (2Pi 2:17–22; Ju 7).

Yrittäessään houkutella ja pettää muita kristilliseen seurakuntaan kuuluvia jotkut irstautta harjoittavat väittävät, että Jumalan ansaitsematon hyvyys on suuri ja että hän jättää huomioon ottamatta heidän syntinsä, koska hän tuntee heidän epätäydellisyytensä ja lihalliset heikkoutensa. Jeesuksen velipuoli Juudas sanoi kuitenkin, että he olivat ”jumalattomia, jotka vääntävät Jumalamme ansaitsemattoman hyvyyden irstauden puolusteluksi ja osoittautuvat pettymykseksi ainoalle Omistajallemme ja Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle” (Ju 4). Sillä että he tunnustavat kristillisyyttä, ei ole mitään merkitystä. Jumala ei hyväksy heidän palvelustaan, ja viisas israelilainen kirjoittaja sanoikin: ”Jumalattomien teurasuhri on inhottava, saati sitten kun se tuodaan irstauden ohella.” (San 21:27.)

Lain alaisuudessa vallitsi sama näkemys irstaudesta. Jumala ei ole muuttunut tässä asiassa. Irstaus oli laissa kielletty, ja siitä rangaistiin kuolemalla (3Mo 18:17; 20:14). Daavid pyysi Jumalalta, ettei tämä ottaisi pois hänen henkeään yhdessä ”verivelkaisten miesten kanssa, joiden käsissä on irstautta” (Ps 26:9, 10).

Jehova varoitti profeettojensa Jeremian ja Hesekielin kautta Israelin kansaa tuomioista, jotka hän langettaisi sille sekä fyysisen että hengellisen irstauden vuoksi (Jer 13:26, 27; Hes 16:27, 43, 58; 22:9; 23:21–49; 24:13).