KUULUTTAJA

Hovivirkamies, jonka tehtävänä oli julistaa julkisesti kuninkaan käskyt ja säädökset. Sana esiintyy Danielin 3:4:ssä, missä kuuluttajan kerrotaan julistaneen Nebukadnessarin säädöksen, jonka mukaan kansan piti palvoa hänen tekemäänsä kuvapatsasta (ks. Rbi8, alav.). Kun Danielista oli kuningas Belsassarin käskyn mukaisesti määrä tulla Babylonian valtakunnan kolmas hallitsija, asia ”kuulutettiin” (Da 5:29, Rbi8, alav.). Muinaisissa kreikkalaisissa kisoissa kuuluttaja ilmoitti kunkin kilpailijan nimen ja kotimaan sekä voittajan nimen, kotimaan ja isän.

Vastineella ”saarnata” käännetty kreikan verbi on kē·rysʹsō. Tämä kreikankielinen verbi, joka esiintyy useita kertoja Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, voidaan kääntää myös vastineella ”kuuluttaa”. Tämän sanan käyttö Matteuksen 24:14:ssä ja Markuksen 13:10:ssä osoittaa, että Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistajat toimisivat ikään kuin kuuluttajina (ks. Rbi8, alaviitteet; vrt. Mr 1:45; Il 5:2).

Kē·rysʹsō merkitsee yleensä ’julistaa’ (hyvä tai huono uutinen) erotukseksi verbistä eu·ag·ge·liʹzo·mai ’julistaa hyvää uutista’. Nooa toimi saarnaajana (eli kuuluttajana, kēʹryks) varoittaessaan vedenpaisumusta edeltänyttä maailmaa (2Pi 2:5). Kristus saarnasi (kuuluttajan tavoin) vankilassa oleville hengille mutta ei vienyt niille hyvää uutista (1Pi 3:18, 19).