PILKKA

Jonkun vähättelemistä tai saattamista halveksinnan ja ivan kohteeksi tai naurunalaiseksi. Heprean ja kreikan kielissä on useita sanoja, jotka ilmaisevat erilaisia pilkan asteita, ja niitä käytetään kulloisenkin tilanteen mukaan. Siksi voimme lukea Raamatusta ihmisistä, jotka pilkkaavat toisia, hymyilevät heille ivallisesti, ivaavat tai ilkkuvat heitä, nauravat heille tai tekevät heistä pilaa.

Yleensä pilkkaajia pidetään inhottavina (San 24:9). Jos he eivät ota vastaan ojennusta, heitä odottaa tuho (San 1:22–27). Ja kuinka halveksittavia ovatkaan ne, jotka pilkkaavat köyhiä tai vanhempiaan! (San 17:5; 30:17.) Pilkkaajat kieltäytyvät usein kuuntelemasta nuhdetta (San 13:1), eivätkä he pidä niistä, jotka ojentavat heitä (San 9:7, 8; 15:12). Heitä tulee kuitenkin kurittaa toisten hyödyksi (San 9:12; 19:25, 29; 21:11). Noiden epäpyhien kanssa ei kannata seurustella, vaan on parempi ajaa heidät pois; ne jotka kieltäytyvät istumasta jumalattomien pilkkaajien kanssa, ovat paljon onnellisempia (Ps 1:1; San 22:10).

Jumalan palvelijoiden pilkkaaminen. Jehovan uskolliset palvelijat kohtaavat kaikenlaista epäoikeudenmukaista pilkkaa. Jobia syytettiin väärin toisten pilkkaamisesta (Job 11:3), vaikka hän itse oli todellisuudessa pilkan kohteena nuhteettomuutensa vuoksi (Job 12:4; 17:2; 21:3). Daavidia pilkattiin (Ps 22:7; 35:16). Myös Elisa (2Ku 2:23), Nehemia ja hänen toverinsa (Ne 2:19; 4:1) ja monet muut ”kokivat koettelemuksensa ivailuissa” (Hpr 11:36). Kun Juudan kuningas Hiskia lähetti juoksijoita kaikkiin Efraimin ja Manassen kaupunkeihin kutsuakseen niiden asukkaita Jerusalemiin viettämään pesahia, monet ivasivat ja pilkkasivat noita sanansaattajia (2Ai 30:1, 10). Itse asiassa Israelin molempien huoneiden luopiot kohtelivat Jumalan profeettoja ja sanansaattajia tällä tavoin, kunnes Jehovan vihastus pyyhkäisi heidät kaikki pois (2Ai 36:15, 16).

Jeesuksen ja hänen opetuslastensa pilkkaaminen. Kun Jeesus Kristus toimi maan päällä Jumalan palvelijana ja profeettana, hänelle naurettiin ja hymyiltiin ivallisesti, hänestä tehtiin pilaa, häntä kohdeltiin röyhkeästi ja hänen päälleen jopa syljettiin (Mr 5:40; Lu 16:14; 18:32). Juutalaisten pappien ja hallitusmiesten pilkka oli erityisen ilkeää (Mt 27:41; Mr 15:29–31; Lu 23:11, 35). Roomalaiset sotilaat yhtyivät tuohon pilantekoon, kun hänet luovutettiin heille (Mt 27:27–31; Mr 15:20; Lu 22:63; 23:36).

Tietämättömät ja ei-uskovat pilkkasivat myös Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia (Ap 2:13; 17:32). Kun apostoli Paavali puhuu pilkasta, jota hänen uskonveljensä joutuivat juutalaisilta kestämään, hän viittaa muinaiseen profeetalliseen esikuvaan, jossa noin 5-vuotiaan Iisakin 19-vuotias velipuoli Ismael pilkkasi häntä, kun hän ”ilvehti” Iisakille (”pilkkasi” Iisakia; KJ, Yg) mustasukkaisena (1Mo 21:9). Paavali soveltaa sen profeetallisesti sanoessaan: ”Nyt me, veljet, olemme lupauksen lapsia, samoin kuin Iisak oli. Mutta niin kuin silloin lihallisella tavalla syntynyt alkoi vainota hengellisellä tavalla syntynyttä [Jumalan puututtua asioihin niin, että Iisak syntyi], niin nytkin.” (Ga 4:28, 29.) Myöhemmin Paavali kirjoittaa: ”Niin, kaikkia, jotka haluavat elää jumalista antaumusta osoittaen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tullaan myös vainoamaan.” (2Ti 3:12.)

Pilkan kestäminen oikean asenteen avulla. Jeesus Kristus tiesi koko ajan, että häntä pilkattaisiin ja että se huipentuisi hänen surmaamiseensa. Hän tajusi kuitenkin, että tuo häväistys kohdistui varsinaisesti Jehovaan, jota hän edusti, ja se oli hänelle sitäkin vaikeampaa, sillä hän ’teki aina sitä, mikä oli mieluista hänen Isälleen’ (Joh 8:29), ja hän oli kiinnostuneempi Isänsä nimen pyhittämisestä kuin mistään muusta (Mt 6:9). Niinpä ”kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.” Apostoli Pietari tähdentää tätä kirjoittaessaan kristityille – etenkin orjille – ja kehottaessaan heitä, etteivät he antaisi sellaisen kohtelun saada heitä maksamaan samalla mitalla takaisin, sillä Kristus on heidän esimerkkinsä, ”malli”, kuten Pietari sanoo, jotta ’he seuraisivat tarkoin hänen askeleitaan’. (1Pi 2:18–23; Ro 12:17–21.)

Jumalan profeetta Jeremia sanoi eräässä uransa vaiheessa: ”Minusta tuli naurun aihe pitkin päivää; jokainen pitää minua pilkkanaan.” Hän tunsi hetkellistä heikkoutta ja harkitsi profeetan tehtävänsä lopettamista lakkaamattoman häväistyksen ja ilkunnan vuoksi. Mutta hän ymmärsi, että pilkka johtui ”Jehovan sanasta”, ja Jumalan sana oli hänen sydämessään kuin polttava tuli, jota hän ei jaksanut pidättää. Hänen uskollisuutensa takia Jehova oli hänen kanssaan ”kuin hirmuinen mahtaja”, ja niin Jeremia sai voimaa jatkaa työtään uskollisena. (Jer 20:7–11.)

Job säilytti vanhurskaana nuhteettomuutensa monista pilkkapuheista huolimatta. Hän omaksui kuitenkin väärän näkemyksen ja erehtyi, minkä vuoksi häntä oikaistiin. Elihu sanoi hänestä: ”Kuka voimakas mies on Jobin kaltainen, joka juo pilkkaa niin kuin vettä?” (Job 34:7.) Job oli liian huolissaan oman syyttömyytensä eikä niinkään Jumalan syyttömyyden todistamisesta, ja hän oli taipuvainen pitämään omaa vanhurskauttaan suurempana kuin Jumalan vanhurskautta (Job 35:2; 36:24). Kuunnellessaan kolmen ”toverinsa” kovia pilkkapuheita Job katsoi niiden kohdistuvan pikemminkin häneen kuin Jumalaan. Hän oli tässä suhteessa kuin ihminen, joka antautuu pilkattavaksi ja saa siitä iloa ja nauttii siitä, ikään kuin hän joisi nautinnollisesti vettä. Jumala selitti Jobille myöhemmin, että nuo pilkkaajat puhuivat oikeastaan (loppujen lopuksi) valhetta Jumalasta (Job 42:7). Jehova sanoi samaan tapaan profeetta Samuelille, kun israelilaiset vaativat itselleen kuningasta: ”Sinua he eivät ole hylänneet, vaan minut he ovat hylänneet olemasta heidän kuninkaanaan.” (1Sa 8:7.) Jeesus puolestaan sanoi opetuslapsilleen: ”Te tulette olemaan kaikkien kansakuntien vihan kohteita [ette itsenne takia, vaan] minun nimeni vuoksi.” (Mt 24:9.) Näiden asioiden muistaminen auttaa kristittyä kestämään pilkkaa oikeassa hengessä ja oikeuttaa hänet saamaan palkan kestävyydestään (Lu 6:22, 23).

Aiheellista pilkkaa. Pilkka voi olla myös ansaittua ja hyvin perusteltua. Ihminen, joka ei ennakoi tilanteita tai joka ei noudata hyviä neuvoja, saattaa toimia typerästi ja joutua siten pilkan kohteeksi. Jeesus kertoi esimerkin miehestä, joka alkoi rakentaa tornia laskematta ensin kustannuksia (Lu 14:28–30). Jehova asetti israelilaiset heidän ’naapureittensa häväistäväksi, heidän ympärillään olevien pilkattavaksi ja ilkuttavaksi’, ja se oli täysin aiheellista, koska he olivat itsepäisiä ja tottelemattomia Jumalalle – jopa siinä määrin, että he tuottivat häpeää Jumalan nimelle kansakuntien keskuudessa (Ps 44:13; 79:4; 80:6; Hes 22:4, 5; 23:32; 36:4, 21, 22). Profeetta Elia pilkkasi aiheellisesti Baalin pappeja, jotka uhmasivat Jehovaa (1Ku 18:26, 27). Sen jälkeen kun Sanherib oli pilkannut ja herjannut Jehovaa kuningas Hiskian ja Jerusalemin asukkaiden edessä, osat vaihtuivat; tuo ylimielinen Assyrian kuningas ja hänen armeijansa saivat puolestaan kokea pilkkaa, häväistystä ja häpeällisen tappion (2Ku 19:20, 21; Jes 37:21, 22). Moabista tuli samalla tavoin pilkan kohde (Jer 48:25–27, 39). Maan kansat ovat menneet äärimmäisyyksiin pilkatessaan Jumalaa, mutta Jehova nauraa niille ja pitää niitä pilkkanaan, kun ne niittävät oman menettelynsä huonoja hedelmiä, koska ne vastustavat röyhkeästi Hänen kaikkeuden suvereeniuttaan (Ps 2:2–4; 59:8; San 1:26; 3:34).

Pilkkaajat ”viimeisinä päivinä”. Yksi ”viimeisten päivien” tunnusmerkin piirre olisivat ”pilkkapuheineen pilkkaajat [kirjm. ”leikillään (pilkkaajat)”], jotka kulkevat omien halujensa [”omien jumalattomiin asioihin tuntemiensa halujen”; Ju 17, 18] mukaan ja sanovat: ’Missä on se hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jona esi-isämme nukahtivat pois, kaikki pysynyt juuri sellaisena kuin luomakunnan alusta asti.’” (2Pi 3:3, 4.) He eivät selvästikään noudata Jesajan 28:21, 22:n varoitusta Jehovan ivaamisen vakavuudesta.

”Jumalaa ei voida pitää pilkkana.” Apostoli Paavali varoittaa siitä vakavasta vaarasta, joka liittyy yritykseen pilkata Jumalaa. Sellaiseen vaaraan joutuu se, joka ajattelee, että Jumalan hallintoperiaatteita voidaan halveksia tai että ne voidaan onnistua kiertämään. Paavali kirjoittaa Galatian kristityille: ”Sillä jos joku luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää omaa mieltään. – – Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää, sillä se, joka kylvää lihaansa silmällä pitäen, niittää lihastaan turmeluksen, mutta se, joka kylvää henkeä silmällä pitäen, niittää hengestä ikuisen elämän.” (Ga 6:3–8.)

Apostoli osoittaa siten, ettei ihmisen pitäisi pettää itseään arvioimalla itsensä väärin ja jättämällä siten Jumalan ja Hänen Sanansa huomioon ottamatta. Hänen tulisi puhdistaa elämänsä ja vaeltaa hengen mukaan noudattaen Sanan ohjeita. Jos joku ei toimi näin vaan kylvää jatkuvasti lihallisia haluja silmällä pitäen, hän ’ottaa vastaan Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden ja jättää huomioon ottamatta sen tarkoituksen’ ja pitää Jumalan ohjeita halveksittavina (2Ko 6:1). Hän saattaa pettää itsensä luulemaan, että hän on turvassa, mutta Jumala tuntee hänen sydämensä ja tuomitsee hänet sen mukaan.