ERÄMAA

Erämaaksi käännetty heprealainen sana (mid·barʹ) tarkoittaa yleensä harvaan asuttua, viljelemätöntä maata (Jer 2:2). Siellä saattoi olla laitumia (Ps 65:12; Jer 23:10; 2Mo 3:1), vesisäiliöitä (2Ai 26:10), taloja ja joskus jopa kaupunkeja (1Ku 2:34; Jos 15:61, 62; Jes 42:11). Vaikka mid·barʹ tarkoittaakin usein yksinkertaisesti aroa, jossa kasvaa pensaikkoa ja ruohoa, se voi tarkoittaa myös vedettömiä seutuja, joita voitaisiin sanoa suorastaan aavikoiksi. Nimenomaan näistä alueista käytetyt heprean sanat esiintyvät usein runoudessa mid·barʹ-sanan rinnakkaisilmauksina (Ps 78:40; Jer 50:12).

Sana ješi·mōnʹ tarkoittaa luonnostaan autiota paikkaa eli aavikkoa (Ps 68:7; Jes 43:19, 20). Se on nähtävästi voimakkaampi sana kuin mid·barʹ ja viittaa karumpaan ympäristöön, kuten ilmauksessa ”tyhjä, ulvova aavikko [ješi·monʹ]” (5Mo 32:10). Kun sen yhteydessä käytetään määräistä artikkelia, se tarkoittaa eräitä nimenomaisia erämaa-alueita (4Mo 21:20; 1Sa 23:19, 24; ks. JESIMON).

Sanalla ʽara·vahʹ kuvataan kuivia ja hedelmättömiä alueita, esim. Jerikosta katsottuna Jordanin toisella puolella olleita alueita (4Mo 22:1). Sellaisia aavikkotasankoja saattoi syntyä, kun metsät tuhoutuivat tai kun maata ei suojeltu eikä viljelty kunnolla tai kun kuivuus jatkui pitkään; tällaisissa oloissa tuottoisa maa muuttui hedelmättömäksi autiomaaksi (Jes 33:9; Jer 51:43). Jos sanan yhteydessä on määräinen artikkeli, se voi tarkoittaa myös tiettyä Luvatun maan osaa (ks. ARABA; ARABAN PUROLAAKSO). Sana tsij·jahʹ kuvailee ”vedetöntä seutua”, ja sitä käytetään edellä mainittujen sanojen rinnakkaisilmauksena (Ps 107:35; Jes 35:1).

Nekin seudut, joita Raamatussa sanotaan ”aavikoksi”, olivat harvoin samanlaisia hiekka-aavikoita kuin Saharan aavikon liikkuvia hiekkadyynejä sisältävät alueet. Ne olivat tavallisesti suhteellisen puuttomia, kuivia tai puolikuivia tasankoja, kallioisia ylätasankoja tai autioita, vedettömiä laaksoja, joita reunustivat korkeat vuoret paljaine huippuineen. (Job 30:3–7; Jer 17:6; Hes 19:13.)

Kun Israelin kansa lähti Egyptistä, Jumala ohjasi heidät Punaisenmeren rannalla olevaan erämaahan, mikä sai faraon olettamaan, että he olivat eksyneet (2Mo 13:18–20; 14:1–3). Punaisenmeren toisella puolella israelilaiset kulkivat 40 vuoden ajan erämaasta toiseen, mm. Surin, Siinin, Siinain, Paranin ja Sinin erämaissa (2Mo 15:22; 16:1; 19:1; 4Mo 10:12; 20:1), ja toisinaan he leiriytyivät keitaille, esim. Elimiin, missä oli 12 lähdettä ja 70 palmua (2Mo 15:27), ja Kadesiin (4Mo 13:26; 5Mo 2:14). (Kartta, 1. osa, s. 541.)

Itse Luvattu maa, joka on osa ns. Hedelmällistä puolikuuta, oli kapea, hyvin viljelty maa-alue, jota reunustivat yhdeltä puolelta Välimeri ja kahdelta puolelta valtavat erämaa-alueet, idässä Syyrian aavikko ja etelässä Siinain niemimaa (2Mo 23:31). Maan rajojen sisäpuolella oli pienempiä erämaa-alueita, esim. Dotanin liepeillä, aivan Jisreelinlaakson eteläpuolella oleva erämaa-alue, missä Joosefin veljet heittivät hänet vesikuoppaan (1Mo 37:17, 22), Juudan erämaa ja siihen kuuluvat Sifin, Maonin ja En-Gedin kaupunkien ympärillä olevat erämaa-alueet, joihin Daavid pakeni Saulia (Tu 1:16; 1Sa 23:14, 24; 24:1), sekä Jordanin itäpuolella olevat erämaa-alueet, jotka yhtyivät Syyrian aavikkoon (4Mo 21:13; 5Mo 1:1; 4:43). Suuri osa siitä hautavajoamasta, jota pitkin Jordan virtaa (ja josta nykyään käytetään nimeä el-Ghor), on aavikkoa.

Vaikka monet Raamatussa mainituista erämaa-alueista ovat nykyään täysin kasvittomia aavikoita, todisteet osoittavat, etteivät ne kaikki ole aina olleet sellaisia. Denis Baly sanoo kirjassa The Geography of the Bible (1957, s. 91), että ”kasvillisuuden luonteessa on täytynyt tapahtua hyvin suuria muutoksia Raamatun aikojen jälkeen”. Alkuperäiset tasapainoiset olosuhteet, joissa maaperä, ilmasto ja kasvillisuus muodostivat vakaan ympäristön ja jossa tapahtui vain vähän maaperän eroosiota, joutuivat pois tasapainosta, kun metsiä tuhottiin eikä istutettu uudelleen. Kun puiden tuoma varjo hävisi eivätkä juuret enää sitoneet maaperää, kesän paahtava kuumuus ja rankat talvisateet tuhosivat sitä. Aurinko kovetti maata, tuulet lakaisivat sitä pois, äärimmäiset lämpötilan vaihtelut saivat sen halkeilemaan ja sateet huuhtoivat sen mennessään. Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että monilla nykyään täysin kasvittomilla alueilla oli aikoinaan ”laitumia, tasankoja ja keitaita, joissa lähteet ja ajoittaiset sateet sekä huolellinen veden talteenotto mahdollistivat kylien rakentamisen ja tärkeiden karavaanireittien ylläpidon” (The Interpreter’s Dictionary of the Bible, toim. G. Buttrick, 1962, 1. osa, s. 828). Nykyäänkin monia noista erämaa-alueista peittää keväällä paksu vihreä ruoho, mutta kesän loppuun mennessä kuumuus ja kuivuus ovat paahtaneet ne paljaiksi.

Erämaavaelluksen aikaiset olosuhteet. Vaikka olot olivat joillakin erämaa-alueilla varsin todennäköisesti paremmat muinoin kuin nykyään, Mooses saattoi sanoa, että kulkiessaan Siinain läpi israelilaiset vaelsivat ”suuren ja pelottavan erämaan poikki, jossa oli myrkkykäärmeitä ja skorpioneja ja janoista, vedetöntä maata” (5Mo 1:19; 8:15; kuvat 1. osa, s. 542). Se oli ”kuumeiden maa” (Ho 13:5), kuoppien ja syvän varjon maa (Jer 2:6). Karummat erämaa-alueet olivat joko asumattomia (Job 38:26) tai paikkoja, joissa teltoissa asuvat oleskelivat ja paimenet vaeltelivat (1Ai 5:9, 10; Jer 3:2). Niissä kasvoi piikki- ja orjantappurapensaita (1Mo 21:14, 15; 2Mo 3:1, 2; Tu 8:7), piikkisiä lootuspuita ja okaisten akasiapuiden tiheikköjä (2Mo 25:10; Job 40:21, 22).

Uupuneet matkamiehet, jotka kulkivat pitkin tallattuja polkuja (Jer 12:12), saattoivat etsiä varjoa kinsteripensaan ohuiden, vitsamaisten oksien alta (1Ku 19:4, 5) tai synkännäköisen kääpiökatajan alta (Jer 48:6) tai kyhmyisen tamariskipuun rungon luota, puun jossa on pienen pienet höyhenmäiset, ainavihannat lehdet (1Mo 21:33). Korkealla pilvettömällä taivaalla lentelivät kotkat ja muut petolinnut (5Mo 32:10, 11), sarvikyyt ja nuolikäärmeet liukuivat kivien yli ja pensaiden alitse, hietaliskot vilistelivät sinne tänne, ja suuret aavikkovaraanit kömpivät maassa lyhyillä, voimakkailla jaloillaan (3Mo 11:30; Ps 140:3; Jes 34:15). Kallionkielekkeillä näkyi vuorikauriita (1Sa 24:2), villiaasit, seeprat, kamelit ja strutsit etsiskelivät niukkaa kasvillisuutta, ja joskus nähtiin jopa pelikaaneja ja piikkisikoja (Job 24:5; 39:5, 6; Jer 2:24; Va 4:3; Sef 2:13, 14). Öisin sakaalien ja susien ulvontaan yhtyi pöllöjen huhuilu tai kehrääjälintujen hyrinä, mikä lisäsi autiuden ja yksinäisyyden tunnetta (Jes 34:11–15; Jer 5:6). Ne, jotka nukkuivat erämaassa, eivät yleensä tunteneet oloaan kovinkaan turvalliseksi (vrt. Hes 34:25).

Siellä täällä sijaitsevia keitaita lukuun ottamatta Siinain niemimaa on suurelta osin hiekkaa, karkeaa soraa ja kallioita. Vähäinen kasvillisuus löytyy wadeista. Muinoin on saattanut olla enemmän sadetta ja myös enemmän kasvillisuutta. Joka tapauksessa israelilaiset, joita oli ehkä kolmisen miljoonaa, eivät olisi mitenkään selvinneet tässä karussa maassa ilman Jumalan huolenpitoa. Mooses sanoikin heille Moabin tasangoilla: ”Varo, ettet unohda Jehovaa, Jumalaasi, – – joka toi sinut pois Egyptin maasta, orjahuoneesta, joka pani sinut vaeltamaan suuren ja pelottavan erämaan poikki, jossa oli myrkkykäärmeitä ja skorpioneja ja janoista, vedetöntä maata, joka antoi sinulle vettä piikivikalliosta, joka ravitsi sinua erämaassa mannalla, jota isäsi eivät tunteneet, jotta hän nöyrryttäisi sinua ja panisi sinut koetukselle tehdäkseen sinulle hyvää myöhempinä päivinäsi.” (5Mo 8:11–16.)

Erämaa Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Yleensä heprealaista sanaa mid·barʹ vastaa kreikkalainen sana eʹrē·mos (Lu 15:4). Sitä käytetään erämaasta, jossa Johannes Kastaja saarnasi (Mt 3:1), ja niistä syrjäisistä paikoista, joihin muuan demoni oli ajanut riivaamansa miehen (Lu 8:27–29). Sen jälkeen kun Jeesus oli kastettu, hän paastosi ja Saatana kiusasi häntä erämaassa (Mt 4:1; vrt. 3Mo 16:20–22). Jeesus vetäytyi joskus palveluksensa aikana erämaahan rukoilemaan (Lu 5:16). Hän vakuutti kuitenkin opetuslapsilleen, että hänen läsnäolonsa kuninkaallisessa vallassa ei rajoittuisi mihinkään syrjäiseen erämaahan vaan se olisi ilmeistä kaikkialla (Mt 24:26). Erämaassa oli omat vaaransa vielä silloinkin, kun apostoli Paavali teki lähetysmatkansa (2Ko 11:26; vrt. Ap 21:38).

Kuvaannollista käyttöä. Palestiinan itä- ja kaakkoispuolella sijaitsevilla erämaa-alueilla syntyi myös voimakkaita kuumia tuulia, joista nykyään käytetään nimitystä sirokko; se tulee arabialaisesta ’itätuulta’ tarkoittavasta sanasta (šarquijje). Nämä aavikolta puhaltavat tuulet ovat tukahduttavan kuumia, ne imevät ilmasta kaiken kosteuden ja kuljettavat usein mukanaan hienoa kellertävää tomua (Jer 4:11). Sirokko-tuulet puhaltavat pääasiassa keväällä ja syksyllä, ja keväällä ne voivat tuhota paljon kasvillisuutta ja satoa (Hes 17:10). Puhuessaan Efraimista Israelin pohjoista luopiovaltakuntaa edustavana heimona Jehova ennusti, että vaikka Efraim ”olisi hedelmällinen, tulee itätuuli – –. Erämaasta se nousee, ja se kuivattaa sen kaivon ja ehdyttää sen lähteen. Se ryöstää kaikkien haluttavien esineiden aarteen.” Tämä erämaasta tuleva tuhoisa itätuuli kuvasi sitä, että Assyria hyökkäisi Israelin kimppuun idästä, ryöstäisi sen ja veisi israelilaiset vangeiksi. (Ho 13:12–16.)

Harvaan asutuilla erämailla, joita ihminen ei viljellyt ja joista hän ei muutenkaan pitänyt huolta, kuvattiin usein vihollishyökkäyksen tuhoisia seurauksia. Juudan uskottomuuden tähden Babylonin armeijat tekisivät sen ’pyhät kaupungit erämaaksi, Siionin pelkäksi erämaaksi, Jerusalemin autioksi’ (Jes 64:10), sen hedelmätarhat ja pellot alkaisivat näyttää erämaalta (Jer 4:26; 9:10–12). Sen ruhtinaat, jotka olivat olleet kuin majesteettisia metsässä kasvavia setrejä, kaadettaisiin (Jer 22:6, 7; vrt. Hes 17:1–4, 12, 13). Toisaalta nuo viholliskansat, mm. Babylon, Egypti ja Edom, joutuisivat kokemaan saman rangaistukseksi siitä, että ne olivat vihanneet ja vastustaneet Jumalan valtakuntajärjestelyä. Varsinkin Babylonin sanottiin tulevan ”vedettömäksi erämaaksi ja aavikkotasangoksi”, jossa ei asuttaisi ja joka unohdettaisiin autiuteensa. (Jer 50:12–16; Jl 3:19; Sef 2:9, 10.)

Sitä vastoin Juudan ennallistaminen 70 vuotta kestäneen pakkosiirtolaisuuden jälkeen olisi kuin erämaan muuttamista Eedenin puutarhaksi, jossa olisi satoisia hedelmätarhoja ja viljavia peltoja, joita virrat ja joet kastelisivat, ja ruo’ot, rehevät puut ja kukassa olevat kasvit saisivat maan näyttämään siltä kuin se riemuitsisi (Jes 35:1, 2; 51:3).

Ihmiset. Samanlaiset viittaukset ihmisiin osoittavat, että nuo profetiat toteutuvat pikemminkin hengellisesti kuin kirjaimellisesti. Sellaista, joka luottaa ihmisiin eikä Jehovaan, verrataankin yksinäiseen aavikkotasangolla kasvavaan puuhun, jolla ei ole toiveita nähdä hyvää. Jehovaan luottava sen sijaan on kuin ”vesien partaalle istutettu puu”, hedelmällinen, rehevä ja turvassa. (Jer 17:5–8.) Nämä vastakohdat auttavat myös luomaan mielikuvan erämaassa vallitsevista olosuhteista.

”Meren erämaa”. Joidenkin kommentaattorien käsityksen mukaan Jesajan 21:1:ssä mainittu ”meren erämaa [mid·bar]” tarkoittaa muinaisen Babylonian eteläosaa. Kun Eufrat ja Tigris vuosittain tulvivat yli äyräittensä, tästä seudusta tuli kuin ’erämaameri’.

Ilmestyskirjassa. Erämaata käytetään Ilmestyskirjassa kahdessa merkityksessä: edustamaan sitä yksinäistä paikkaa, johon kuninkaallisen poikalapsen synnyttävä vertauskuvallinen nainen pakenee takaa-ajajiaan (Il 12:6, 14), ja seitsenpäisellä pedolla ratsastavan vertauskuvallisen naisen, ”Suuren Babylonin”, tapauksessa edustamaan petojen tyyssijaa (Il 17:3–6, 12–14).