Luku 8

Hyvän uutisen julistaminen keskeytyksettä (1942–1975)

”KAIKILLE TEOKRATIAA RAKASTAVILLE:

Rakas veljemme J. F. Rutherford päätti tammikuun 8. päivänä 1942 uskollisena maallisen vaelluksensa – –. Hänelle tuotti suurta iloa ja lohtua nähdä ja tietää, ettei kukaan Herran todistajista seuraa ihmistä, vaan Kuningasta Kristusta Jeesusta Johtajanaan ja että he menevät eteenpäin työssä täysin yhtenäisesti toimien.” (Kirje jossa ilmoitettiin veli Rutherfordin kuolemasta.)a

UUTINEN veli Rutherfordin kuolemasta järkytti hetkeksi Jehovan todistajia kautta maailman. Monet tiesivät hänen sairastelleen, mutta he eivät odottaneet hänen kuolevan näin pian. He olivat murheissaan menettäessään rakkaan veljensä, mutta päättivät ”mennä eteenpäin työssä” – Jumalan valtakunnan julistustyössä. He eivät pitäneet J. F. Rutherfordia johtajanaan. Charles E. Wagner, joka oli työskennellyt veli Rutherfordin toimistossa, sanoi: ”Veljet olivat kaikkialla täysin vakuuttuneita siitä, että Jehovan työ ei riipu kenestäkään ihmisestä.” Joku kuitenkin tarvittiin kantamaan sitä vastuuta, jota veli Rutherford oli kantanut Vartiotorni-seuran presidenttinä.

”Päättäneet pysyä lähellä Herraa”

Veli Rutherford oli sydämestään toivonut, että Jehovan todistajat julistaisivat hyvää uutista keskeytyksettä. Siksi hän joulukuun puolivälissä 1941, muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa, kutsui koolle neljä johtokunnan jäsentä kahdesta Jehovan todistajien käyttämästä laillisesta pääyhdistyksestä ja ehdotti, että mahdollisimman pian hänen kuolemansa jälkeen kaikki näiden kahden johtokunnan jäsenet kutsuttaisiin yhteiseen kokoukseen, jossa valittaisiin presidentti ja varapresidentti.

Iltapäivällä 13. tammikuuta 1942, vain viisi päivää Rutherfordin kuoleman jälkeen, kaikki noiden kahden yhdistyksen johtokuntien jäsenet kokoontuivat Brooklynin Beeteliin. Useita päiviä aiemmin Seuran varapresidentti, 36-vuotias Nathan H. Knorr, oli ehdottanut, että he etsisivät hartaasti jumalallista viisautta rukoillen ja pohtien. Johtokunnan jäsenet tajusivat, että samalla kun presidentiksi valittava veli hoitaisi Vartiotorni-seuran laillisia asioita, hän palvelisi myös järjestön päävalvojana. Kenellä oli tarvittavat hengelliset edellytykset kantaa tätä raskasta vastuuta, huolehtia Jehovan työstä? Yhteiskokous aloitettiin rukouksella, ja huolellisen harkinnan jälkeen veli Knorr valittiin yksimielisesti näiden kahden yhdistyksen presidentiksi ja Seuran 30-vuotias lakimies Hayden C. Covington, varapresidentiksi.b

Myöhemmin samana päivänä Seuran sihteeri-rahastonhoitaja W. E. Van Amburgh ilmoitti vaalin tulokset Beetel-perheelle. R. E. Abrahamson, joka oli läsnä tuossa tilaisuudessa, muisteli Van Amburghin sanoneen: ”Voin muistaa ajan, jolloin C. T. Russell kuoli ja J. F. Rutherford tuli hänen tilalleen. Herra on jatkuvasti johtanut työtään ja saanut sen menestymään. Nyt luotan täysin siihen, että työ menee eteenpäin Nathan H. Knorrin ollessa presidenttinä, koska tämä on Herran työtä, ei ihmisen.”

Mitä Brooklynin Beetel-perheen jäsenet ajattelivat vaalin tuloksista? Heidän liikuttava kirjeensä, joka oli päivätty 14. tammikuuta 1942, vaalin jälkeisenä päivänä, vastaa: ”Hänen [Rutherfordin] kokemansa muutos ei hidasta vauhtiamme Herran meille määräämän työn tekemisessä. Me olemme päättäneet pysyä lähellä Herraa ja toisiamme sekä tarmokkaasti ja hellittämättä jatkaa taistelua kohden porttia kamppaillen olka olkaa vasten. – – Lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt läheinen toveruutemme veli Knorrin kanssa – – saa meidät tajuamaan, että Herra johti veli Knorrin valintaa presidentiksi ja että Herra näin pitää rakkaudellisesti huolta kansastaan.” Kannatusta ilmaisevia kirjeitä ja sähkeitä virtasi pian päätoimistoon eri puolilta maailmaa.

Siitä, mitä tehtäisiin, ei oltu lainkaan epävarmoja. Vartiotornin samaan englanninkieliseen numeroon 1.2.1942, jossa ilmoitettiin J. F. Rutherfordin kuolemasta, laadittiin erikoisartikkeli (ilmestyi suom. lehdessä Jumalan Valtakunta 1.7.1942). ”Herran toimittama lopullinen kokoaminen on käynnissä”, siinä sanottiin. ”Älköön mikään hetkeksikään katkaisko Hänen liittokansansa eteenpäinmenoa Hänen palveluksessaan. – – Nuhteettomuutemme säilyttäminen nyt Kaikkivaltiaan Jumalan edessä on kaikkein tärkein asia.” Jehovan todistajia kehotettiin jatkamaan hyvän uutisen julistamista innokkaasti.

”Nuhteettomuuden säilyttäminen” oli kuitenkin todellinen haaste 1940-luvun alussa. Maailma oli yhä sodassa. Sota-ajan rajoitukset vaikeuttivat Jehovan todistajien saarnaamista monissa osissa maailmaa. Heidän pidätyksensä ja heihin kohdistunut joukkoväkivalta jatkuivat laantumatta. Seuran lainopillinen neuvonantaja Hayden Covington johti tuomioistuimissa käytävää taistelua milloin Brooklynin päätoimistossa sijainneesta toimistostaan, milloin junista käsin, joissa hän matkusti huolehtiessaan oikeusjutuista. Veli Covington työskenteli sellaisten paikallisten lakimiesten kuin Victor Schmidtin, Grover Powellin ja Victor Blackwellin kanssa ja taisteli ankarasti vahvistaakseen Jehovan todistajien perustuslaillisen oikeuden saarnata talosta taloon ja levittää raamatullista kirjallisuutta paikallisten viranomaisten estämättä.c

”Jatkakaa”-merkki annetaan

Sota-aikaisesta ruoan ja bensiinin säännöstelystä huolimatta maaliskuun alussa 1942 ilmoitettiin suunnitelmista Uuden maailman teokraattisen konventin pitämiseksi 18.–20. syyskuuta. Matkustamisen helpottamiseksi valittiin 52 konventtikaupunkia eri puolilta Yhdysvaltoja, ja monet niistä yhdistettiin puhelinlinjoilla Clevelandiin Ohioon, joka oli keskuskaupunki. Samoihin aikoihin Jehovan todistajat kokoontuivat 33 muussa kaupungissa eri puolilla maailmaa. Mikä oli tämän konventin tarkoitus?

”Me emme ole kokoontuneet tänne mietiskelemään menneitä tai sitä, mitä jotkut yksilöt ovat tehneet”, sanoi puheenjohtaja veli Covington esitellessään ensimmäisen ohjelmajakson. Sitten hän ilmoitti Jesajan 59. ja 60. lukuun perustuvasta avainpuheesta ”Ainoa valo”, jonka piti veli Franz. Viitaten Jesajan kirjoittamaan Jehovan profeetalliseen käskyyn puhuja julisti innostavasti: ”Meillä on siis tässä ’Jatkakaa’-merkki Korkeimmalta Auktoriteetilta, käsky jatkaa Hänen – – ’työtään’ ja viedä todistusta, tapahtukoonpa mitä tahansa, ennen kuin Harmagedonin taistelu tulee.” (Jes. 6:1–12.) Nyt ei ollut aika hellittää eikä antaa käsiensä hervota.

”Työtä on vielä tehtävä – paljon työtä!” julisti N. H. Knorr ohjelman seuraavassa puheessa. Kuulijoidensa auttamiseksi vastaamaan ”Jatkakaa”-merkkiin veli Knorr ilmoitti, että Seuran omassa painossa oli painettu Raamatun englanninkielisen Kuningas Jaakon käännöksen laitos, jossa oli erityisesti Jehovan todistajien kenttäpalvelusta varten suunniteltu hakemisto. Sen julkaiseminen ilmaisi, että veli Knorr oli hyvin kiinnostunut Raamatun painamisesta ja levittämisestä. Tultuaan Seuran presidentiksi aiemmin samana vuonna veli Knorr oli ryhtynyt nopeasti toimiin varmistaakseen Seuralle tämän käännöksen painatusoikeudet ja järjestääkseen hakemiston ja muiden osien valmistuksen. Muutaman kuukauden kuluttua tämä Kuningas Jaakon käännöksen erikoispainos oli valmis julkaistavaksi konventissa.

Konventin viimeisenä päivänä veli Knorr piti puheen ”Rauha – voiko se olla pysyvä?”. Hän esitti siinä Ilmestyksen 17:8:sta voimakkaita todisteita sen puolesta, että parhaillaan raivoava toinen maailmansota ei johtaisi Harmagedoniin, kuten jotkut ajattelivat, vaan että sota loppuisi ja alkaisi rauhan kausi. Jumalan valtakuntaa piti vielä julistaa. Konventissa läsnä oleville kerrottiin, että järjestön odotettavissa olevasta kasvusta huolehtimiseksi Seura lähettäisi seuraavasta kuusta lähtien ”veljienpalvelijoita” työskentelemään seurakuntien kanssa. Jokaisessa seurakunnassa vierailtaisiin puolen vuoden välein.

”Tuo Uuden maailman teokraattinen konventti lujitti Jehovan järjestön ykseyttä edessä olevaa työtä varten”, sanoo Marie Gibbard, joka oli vanhempiensa kanssa Dallasin konventissa Texasissa. Työtä olikin vielä paljon. Jehovan todistajat odottivat tulossa olevaa rauhan kautta. He olivat päättäneet raivata tiensä vastustuksen ja vainon läpi julistaakseen hyvää uutista keskeytyksettä!

Lisääntyneen koulutuksen aika

Jehovan todistajat olivat käyttäneet todistuskorttia ja gramofonia saarnatessaan talosta taloon, mutta voisiko kukin heistä parantaa kykyään selittää raamatullisia perusteita toivolleen? Seuran kolmas presidentti N. H. Knorr oli sitä mieltä, että he voisivat. C. James Woodworth, jonka isä toimi vuosikausia lehtien Kultainen Aika ja Lohdutus toimittajana, sanoi: ”Kun veli Rutherfordin aikana oli teemana: ’Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä’, niin nyt koitti yleismaailmallisen laajennuksen aikakausi, ja sekä raamatullinen että organisaatiokoulutus alkoivat sellaisessa mitassa, että Jehovan kansa ei ollut siihen mennessä kokenut vastaavaa.”

Koulutuksen aika alkoi melkein heti. Helmikuun 9. päivänä 1942, noin kuukauden kuluttua siitä kun N. H. Knorr valittiin Seuran presidentiksi, Brooklynin Beetelissä tehtiin kauaskantoinen ilmoitus. Beetelissä järjestettiin teokraattisen palveluksen täydennyskurssi – koulu jonka oppiaineita olivat Raamatun tutkiminen ja julkinen puhuminen.

Seuraavana vuonna luotiin perusta samanlaisen koulun pitämiselle Jehovan todistajien paikallisseurakunnissa. ”Kutsu toimintaan” -konventeissa, joita pidettiin eri puolilla Yhdysvaltoja 17. ja 18. huhtikuuta 1943, julkaistiin kirjanen Teokraattisen virantoimituksen oppikurssi. Jokaista seurakuntaa kehotettiin käynnistämään tuo uusi koulu, ja Seura nimitti opettajat toimimaan puheenjohtajina ja antamaan rakentavia neuvoja harjoituspuheista, joita kouluun ilmoittautuneet miehet pitivät. Kurssiaineisto käännettiin ja kurssi aloitettiin muissa maissa mahdollisimman nopeasti.

Se johti siihen, että tässä palveluskoulussa valmennetut pätevät puhujat alkoivat osallistua maailmanlaajuiseen esitelmärynnistykseen Valtakunnan sanoman julistamiseksi. Monet heistä saattoivat myöhemmin hyödyntää tuota valmennusta toimiessaan konventtipuhujina ja huolehtiessaan vaativista tehtävistä järjestössä.

Yksi heistä oli Angelo C. Manera jr, joka toimi matkavalvojana noin 40 vuotta. Hän oli ensimmäisiä, jotka hänen seurakunnassaan ilmoittautuivat kouluun, ja hän sanoi: ”Ne meistä, jotka ovat vuosikausia käyneet kokouksissa ja kenttäpalveluksessa ilman tätä järjestelyä, ovat oppineet pitämään sitä suurena edistysaskeleena sekä itselleen että järjestölle.”

George Gangas, joka toimi vuonna 1942 kreikan kielen kääntäjänä, sanoi myöhemmin valmennuksestaan Brooklynin Beetelissä siihen aikaan aloitetussa koulussa: ”Muistan ensimmäisen kuusi minuuttia kestäneen puheeni. Koska en luottanut itseeni, kirjoitin sen paperille. Mutta kun nousin pitämään sitä, niin esiintymispelko valtasi minut ja änkytin ja sammalsin muistamatta, mitä minun piti sanoa. Sitten turvauduin käsikirjoituksestani lukemiseen. Mutta käteni tärisivät niin, että rivit hyppivät silmissäni!” Hän ei kuitenkaan luovuttanut. Aikanaan hän oli pitävä puheita suurille konventtiyleisöille ja palveleva jopa Jehovan todistajien hallintoelimen jäsenenä.

Uskoon perustuva koulu

Syyskuun 24. päivänä 1942 otettiin seuraava harppaus tämän lisääntyneen koulutuksen aikana. Kahden laillisen yhdistyksen johtokuntien yhteisessä kokouksessa veli Knorr ehdotti, että Seura perustaisi koulun myös rakennukseen, joka oli valmistettu Valtakunnanmaatilalle South Lansingiin New Yorkin osavaltioon, 410 kilometriä New Yorkin kaupungista luoteeseen. Tämän koulun tarkoitus olisi valmentaa lähetystyöntekijöitä palvelemaan muissa maissa, joissa tarvittiin kipeästi Valtakunnan julistajia. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Albert D. Schroeder, joka oli silloin 31-vuotias, määrättiin rehtoriksi, ja hän palveli uuden koulun järjestelykomitean puheenjohtajana. ”Kuinka sydämemme sykähtikään ilosta saatuamme tämän hämmästyttävän uuden tehtävän!” hän sanoo. Opettajat alkoivat kiireesti toimia; heillä oli vain neljä kuukautta aikaa valmistaa oppikurssit, laatia luennot ja kerätä kirjasto. ”Korkeatasoinen kristillinen koulutus kesti viisi kuukautta, ja Raamattu oli pääoppikirja”, selittää veli Schroeder, joka palvelee nyt hallintoelimen jäsenenä.

Maanantaina 1. helmikuuta 1943 oli New Yorkin osavaltion pohjoisosassa kylmä talvipäivä, kun ensimmäinen 100 oppilaan kurssi alkoi. Tämä koulu perustui tosiaan uskoon. Keskellä toista maailmansotaa maailmassa oli vain harvoja alueita, joille lähetystyöntekijöitä voitiin lähettää. Tulevia lähetystyöntekijöitä kuitenkin valmennettiin luottaen täysin siihen, että koittaisi rauhan aika, jolloin heitä voitaisiin käyttää.

Sodanjälkeinen uudelleenorganisointi

Toisen maailmansodan vihollisuudet loppuivat Euroopassa toukokuussa 1945. Neljä kuukautta myöhemmin, syyskuussa, taistelut päättyivät Tyynellämerellä. Toinen maailmansota oli ohi. Lokakuun 24. päivänä 1945, vähän yli kolme vuotta sen jälkeen kun Seuran presidentti oli pitänyt puheen ”Rauha – voiko se olla pysyvä?”, astui voimaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja.

Euroopasta oli jo alkanut tihkua tietoja Jehovan todistajien toiminnasta siellä. Valtakunnan julistustyö oli sodasta huolimatta edennyt Euroopan maissa niin hyvin, että se hämmästytti veljiä ja sisaria eri puolilla maailmaa. Vartiotornissa (engl.) 15.7.1945 kerrottiin: ”Vuonna 1940 Ranskassa oli 400 julistajaa, nyt 1100 ihmistä puhuu siellä Valtakunnasta. – – Vuonna 1940 Hollannissa oli 800 julistajaa. 400 heistä heitettiin Saksan keskitysleireihin. Jäljelle jääneet puhuivat Valtakunnasta. Mikä oli tulos? Tuossa maassa on nyt 2000 Valtakunnan julistajaa.” Vapauden avoin ovi soi nyt tilaisuuksia jatkaa hyvän uutisen julistamista, ei vain Euroopassa, vaan joka puolella maailmaa. Paljon piti kuitenkin ensin rakentaa ja organisoida uudelleen.

Seuran presidentti ja hänen sihteerinsä Milton G. Henschel olivat innokkaita ottamaan selvää sodan runtelemissa maissa asuvien Jehovan todistajien tarpeista. Siksi he lähtivät marraskuussa 1945 matkalle Isoon-Britanniaan, Ranskaan, Sveitsiin, Belgiaan, Alankomaihin ja Pohjoismaihin kannustaakseen veljiä ja tarkastaakseen Seuran haaratoimistoja.d Heidän tavoitteenaan oli sodanjälkeinen uudelleenorganisointi. Järjestelyjä tehtiin kirjallisuuden sekä ruoan ja vaatteiden lähettämiseksi tarpeessa oleville veljille. Haaratoimistoja avattiin uudelleen.

Veli Knorr ymmärsi selvästi, että tarvittiin hyvää haaratoimisto-organisaatiota saarnaamistyön edistymisen tasalla pysymiseksi. Hänen luontaista organisointikykyään hyödynnettiin suuresti Seuran haaratoimistotilojen laajentuessa kautta maailman. Vuonna 1942, kun hänestä tuli presidentti, haaratoimistoja oli 25. Vuonna 1946 haaratoimistoja oli kielloista ja toisen maailmansodan aiheuttamista esteistä huolimatta 57 maassa. Seuraavien 30 vuoden aikana, vuoteen 1976 mennessä, haaratoimistojen määrä kasvoi 97:ään.

Varustautuneita opetustyöhön

Matkustellessaan heti sodan jälkeen eri maissa Seuran presidentti tuli siihen tulokseen, että Jehovan todistajat piti varustaa paremmin Jumalan sanan opettajiksi. Tarvittiin lisää raamatullista koulutusta ja myös sopivia välineitä kenttäpalvelukseen. Nuo tarpeet täytettiin pian sodanjälkeisen kauden alettua.

Iloisten kansojen teokraattisessa konventissa, joka pidettiin Clevelandissa Ohiossa 4.–11. elokuuta 1946, veli Knorrilla oli puhe ”Kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut”. Hän herätti koko kuulijakunnan mielenkiinnon kysyessään: ”Eikö olisi suunnattoman hyödyllistä saada tietoa jokaisesta Raamatun 66 kirjasta? Eikö Raamatun ymmärtämisessä olisi apua siitä, että tietäisimme, kuka kirjoitti kunkin Raamatun kirjan, milloin kukin kirja kirjoitettiin ja missä se kirjoitettiin?” Kuulijakunnan täytti jännittynyt odotus, kun hän sitten sanoi: ”Veljet, te saatte kaikki nämä tiedot ja paljon enemmänkin uudesta kirjasta, jonka nimenä on ’Kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut’!” Ilmoitusta seurasi suosionosoitusten myrsky. Uutta julkaisua käytettäisiin seurakunnissa pidettävän palveluskoulun oppikirjana.

Sen lisäksi että Jehovan todistajat saivat julkaisun, joka syvensi heidän raamatuntuntemustaan, he saivat myös joitakin erinomaisia apuneuvoja kenttäpalvelukseensa. Vuoden 1946 konventti muistetaan pitkään siitä, että silloin julkaistiin englanniksi ensimmäinen Herätkää!-lehden numero. Tämä uusi lehti tuli Lohdutuksen (aiemman Kultaisen Ajan) tilalle. Lisäksi julkaistiin kirja ”Olkoon Jumala totinen”.e Henry A. Cantwell, joka palveli myöhemmin matkavalvojana, selittää: ”Olimme jo jonkin aikaa kaivanneet kovasti kirjaa, jota voitaisiin käyttää tehokkaasti johdettaessa raamatuntutkisteluja vastakiinnostuneille ja joka käsittelisi Raamatun perusoppeja ja -totuuksia. Nyt kirjan ’Olkoon Jumala totinen’ julkaiseminen täytti tarpeemme.”

Saatuaan tällaisia arvokkaita opetusvälineitä Jehovan todistajat odottivat kasvun jatkuvan nopeana. Puhuessaan konventille aiheesta ”Uudelleenrakentamisen ja laajentamisen ongelmat” veli Knorr selitti, että todistustyö ei ollut pysähtynyt maailmanlaajuisen sodan vuosina. Vuosina 1939–46 oli tullut yli 110000 uutta Valtakunnan julistajaa. Tyydyttääkseen raamatullisen kirjallisuuden kasvavan maailmanlaajuisen kysynnän Seura suunnitteli Brooklynin kirjapainon ja Beetel-kodin laajentamista.

Odotettu maailman rauhan kausi oli alkanut. Maailmanlaajuisen kasvun ja raamatullisen koulutuksen aika oli päässyt hyvään vauhtiin. Jehovan todistajat palasivat Iloisten kansojen teokraattisesta konventista entistä paremmin varustautuneina hyvän uutisen opettajiksi.

Valtakunnan julistus etenee nopeasti

Maailmanlaajuista kasvua silmällä pitäen Seuran presidentti ja hänen sihteerinsä Milton G. Henschel lähtivät 6. helmikuuta 1947 maailman ympäri ulottuvalle lähes 77000 kilometrin palvelusmatkalle. Se vei heidät Tyynenmeren saarille, Uuteen-Seelantiin, Australiaan, Kaakkois-Aasiaan, Intiaan, Lähi-itään, Välimeren alueelle, Keski- ja Länsi-Eurooppaan, Pohjoismaihin, Englantiin ja Newfoundlandiin. Seuran Brooklynissa sijaitsevan päätoimiston henkilökunnan edustajat saattoivat nyt ensi kertaa vuoden 1933 jälkeen käydä saksalaisten veljiensä luona. Jehovan todistajat maailman eri osissa seurasivat näiden kahden veljen matkaa niiden selostusten avulla, joita julkaistiin Vartiotornissa vuosina 1947–48.f

”Saatoimme ensi kertaa tutustua Aasiassa ja muualla asuviin veljiimme ja nähdä, mitä tarvittiin”, selittää veli Henschel, joka nyt on Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen. ”Koska tarkoituksemme oli lähettää noihin maihin lähetystyöntekijöitä, meidän piti saada selville, millaisiin oloihin he joutuisivat ja mitä he tarvitsisivat.” Tuon matkan jälkeen lähti Gileadissa valmennettuja lähetystyöntekijöitä jatkuvana virtana ulkomaille johtamaan Valtakunnan julistustyötä. Ja tulokset olivat vaikuttavia. Viiden seuraavan vuoden kuluessa (1947–52) Valtakunnan saarnaajien määrä yli kaksinkertaistui koko maailmassa – 207552:sta 456265:een.

Teokratian kasvu

Kesäkuun 25. päivänä 1950 Korean demokraattisen kansantasavallan sotajoukot hyökkäsivät maan eteläpuolella sijaitsevaan Korean tasavaltaan. Lopulta sinne lähetettiin joukkoja 16 muustakin maasta. Mutta kun sota syöksi suuria kansoja toisiaan vastaan, Jehovan todistajat valmistautuivat kokoontumaan kansainväliseen konventtiin, joka osoittaisi heidän maailmanlaajuisen ykseytensä lisäksi sen, että Jehova siunasi heitä kasvulla (Jes. 60:22).

Teokratian kasvun konventti suunniteltiin pidettäväksi 30.7.–6.8.1950. Tämä olisi ehdottomasti suurin konventti, jonka Jehovan todistajat olivat siihen mennessä pitäneet yhdessä paikassa. Noin 10000 ulkomaista osanottajaa Euroopasta, Afrikasta, Aasiasta, Latinalaisesta Amerikasta ja Tyynenmeren saarilta – yhteensä 67 maasta – saapui New Yorkin Yankee-stadionille. Esitelmässä saavutettu yli 123000 läsnäolijan huippu oli itsessään vaikuttava osoitus kasvusta, sillä vain neljä vuotta aiemmin pidetyn Iloisten kansojen teokraattisen konventin läsnäolijoiden huippu oli ollut 80000.

Jumalan sanan painaminen ja levittäminen ovat merkittävästi edistäneet Jehovan todistajien määrän kasvua. Virstanpylväs saavutettiin tässä suhteessa 2. elokuuta 1950, jolloin veli Knorr ilmoitti nykykielisen Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksen ilmestymisestä englanniksi. Konventtiyleisö oli innoissaan kuullessaan, että tämä uusi käännös palautti Jumalan nimen Jehova varsinaisen tekstin 237 kohtaan Matteuksesta Ilmestyskirjaan saakka! Lopuksi puhuja esitti kannustavan vetoomuksen: ”Hankkikaa tämä käännös. Lukekaa se läpi. Tutkikaa sitä, sillä se auttaa teitä ymmärtämään paremmin Jumalan sanaa. Viekää se toistenkin käsiin.” Lisäosia tulisi seuraavien kymmenen vuoden kuluessa, niin että lopulta Jehovan todistajilla olisi koko Raamatusta täsmällinen ja helppolukuinen käännös, jota he voisivat tarjota innokkaasti muillekin.

Konventin osanottajia kehotettiin ennen kaupungista lähtöään menemään kiertokäynnille Columbia Heights 124:ssä sijaitsevaan uuteen päätoimistoon ja Adams Street 117:ssä sijaitsevaan suuresti laajennettuun kirjapainoon. Beetelin uudet tilat oli rakennettu eri puolilla maailmaa asuvien Jehovan todistajien taloudellisen tuen turvin, ja ne saattoivat päätökseen sen valtavan laajennusohjelman, josta oli ilmoitettu ja jota oli kannatettu innokkaasti Clevelandin konventissa vuonna 1946. Jehovan todistajat eivät silloin voineet kuvitellakaan, miten paljon toiminta vielä laajenisi sekä Brooklynissa että kaikkialla maailmassa. Useampia ja entistä suurempia kirjapainoja tarvittaisiin huolehtimaan Valtakunnan julistajien alati kasvavista riveistä.

Tehokkaampi valmennus talosta-taloon-palvelukseen

Uuden maailman yhteiskunnan konventissa, joka pidettiin New Yorkissa 19.–26. heinäkuuta 1953, Jehovan todistajat saivat uusia julkaisuja itselleen ja käytettäväksi erityisesti julistettaessa Valtakuntaa talosta taloon. Esimerkiksi kirjan ”Varmistautukaa kaikesta” julkaiseminen maanantaina 20. heinäkuuta sai 125040 läsnäolijalta raikuvat kättentaputukset. Tästä 416-sivuisesta taskukokoisesta kirjasta, johon oli koottu yli 4500 raamatunkohtaa 70 pääaiheen alle, saatiin kätevä väline kenttäpalvelukseen. Jehovan todistajilla oli nyt käden ulottuvilla raamatulliset vastaukset kysymyksiin, joita herätettäisiin heidän saarnatessaan talosta taloon.

Keskiviikkoaamuna veli Knorr ilmoitti puheen ”Kaikkien palvelijoitten pääasiallinen työ” aikana eräästä Jehovan todistajien jatkuvan koulutuksen lisäaskeleesta: kaikissa seurakunnissa käynnistettäisiin laajakantoinen valmennusohjelma talosta-taloon-palveluksen tehostamiseksi. Kokeneempia julistajia pyydettiin auttamaan vähemmän kokeneita tulemaan säännöllisiksi ja tehokkaiksi julistaessaan Valtakuntaa talosta taloon. Tämän kauaskantoisen ohjelman mukaan alettiin toimia 1. syyskuuta 1953. Valmennustyöhön osallistunut matkavalvoja Jesse L. Cantwell huomautti: ”Tämä ohjelma todella auttoi julistajia tulemaan tehokkaammiksi.”

Vuoden 1953 heinäkuuta seuranneina kuukausina pidettiin kaikilla viidellä mantereella lisäkonventteja, joissa oli sama ohjelma paikallisiin olosuhteisiin sovellettuna. Tehokkaampi valmennus talosta-taloon-palvelukseen aloitettiin näin Jehovan todistajien seurakunnissa kautta maailman. Samana vuonna oli Valtakunnan julistajien huippu 519982.

Maailmanlaajuisen kasvun luomien tarpeiden täyttäminen

Järjestön nopean kasvun tasalla pysymiseksi tehtiin 1950-luvun puolivälissä uusia järjestelyjä. Toistakymmentä vuotta N. H. Knorr oli matkustanut eri puolilla maapalloa tarkastamassa haaratoimistojen toimintaa. Näiden matkojen avulla pystyttiin varmistamaan se, että työtä valvottiin asianmukaisesti kussakin maassa, ja lujittamaan Jehovan todistajien maailmanlaajuista ykseyttä. Veli Knorr tunsi syvää rakkautta lähetystyöntekijöitä ja eri maiden haaratoimistoissa palvelevia veljiä kohtaan. Minne tahansa hän menikin, hän varasi aikaa keskustellakseen heidän kanssaan heidän ongelmistaan ja tarpeistaan, ja kannustaakseen heitä heidän palveluksessaan. Mutta vuonna 1955 Vartiotorni-seuralla oli 77 haaratoimistoa ja 1814 Gileadin käynyttä lähetystyöntekijää palveli 100 maassa. Veli Knorr tajusi, ettei hän voisi enää hoitaa kaikkea yksin, ja siksi hän ryhtyi toimiin saadakseen muita mukaan tähän tärkeään työhön: vierailemaan haaratoimistoissa ja lähetyskodeissa.

Maapallo jaettiin kymmeneen vyöhykkeeseen siten, että kunkin vyöhykkeen alueelle jäi useita Seuran haaratoimistoja. Päteviä Brooklynin toimistossa työskenteleviä veljiä ja kokeneita haaratoimistonvalvojia nimitettiin vyöhykepalvelijoiksi (heitä sanotaan nykyään vyöhykevalvojiksi), ja veli Knorr valmensi heidät tähän työhön. Ensimmäinen näistä vyöhykepalvelijoista alkoi tässä uudessa palveluksessa vierailla haaratoimistoissa 1. tammikuuta 1956. Vuonna 1992 palveli vyöhykevalvojina yli 30 veljeä, heidän joukossaan hallintoelimen jäseniä.

Opetusta Jumalan tahdosta

Kesällä 1958 Lähi-idässä uhkasi syttyä sota. Huolimatta kansojen välisestä jännityksestä Jehovan todistajat valmistautuivat kokoontumaan kansainväliseen konventtiin, jossa he saisivat lisää opetusta Jumalan tahdosta. Se osoittautuisi myös suurimmaksi konventiksi, jonka he ovat pitäneet yhdessä kaupungissa.

Jumalan tahdon kansainväliseen konventtiin, joka pidettiin 27.7.–3.8. New Yorkin Yankee-stadionilla ja Polo Grounds -kentällä, saapui enimmillään 253922 osanottajaa 123 maasta. ”Jehovan todistajat täyttävät stadionin”, kirjoitti New Yorkissa ilmestyvä sanomalehti Daily News 26.7.1958. ”Jäseniä tulee kahdeksalla erikoisjunalla, 500 tilausbussilla ja 18000 yksityisautolla sekä kahdella tilauslaivalla ja 65 tilauslentokoneella.”

Gileadissa valmennetut lähetystyöntekijät olivat kertoneet Seuran päätoimiston veljille, että heidän oli vaikea opettaa Raamatun totuutta ihmisille, jotka eivät tienneet kristikunnan kirkkojen uskonkäsityksistä ja opeista. Jospa heillä olisi julkaisu, joka vain esittäisi suoraan Raamatun tosi opetukset ja jonka aineistoa olisi helppo lukea ja ymmärtää! Torstai-iltapäivänä 31. heinäkuuta läsnä olleiden 145488:n iloksi veli Knorr päästi julkisuuteen uuden kirjan, Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin.

Veli Knorr kehotti kaikkia käyttämään tätä uutta kirjaa kenttäpalveluksessaan. Hän sanoi myös, että vanhemmat toteaisivat sen hyödylliseksi apuneuvoksi opettaessaan lapsilleen Raamatun totuutta. Monet vanhemmat noudattivat tätä vihjettä. Grace A. Estep, opettaja, joka vietti lapsuutensa eräässä Pittsburghin lähistöllä Pennsylvanian osavaltiossa sijaitsevassa pikkukaupungissa, kertoi: ”On kasvanut kokonainen sellaisten lasten sukupolvi, jotka ovat selailleet Paratiisi-kirjaa, ottaneet sen mukaan kokouksiin ja katselleet sitä pienten leikkitovereidensa kanssa. Jo kauan ennen kuin nuo lapset olivat kyllin vanhoja osatakseen lukea, he kykenivät kertomaan kokonaisia Raamatun kertomusten sarjoja vain tuossa kirjassa olevien kuvien perusteella.”

Edistyneemmätkin Jumalan sanan tutkijat saivat antoisaa aineistoa. Innostavan puheensa ”Tapahtukoon sinun tahtosi” lopussa veli Knorr sai kuulijoidensa keskuudessa aikaan kohahduksen, kun hän ilmoitti uuden kirjan, ”Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä”, julkaisemisesta. Tämä uusi julkaisu, joka sisälsi Danielin kirjan seikkaperäisen tutkielman, opetti lukijoilleen, miten Jumalan tahto on tapahtunut ja tapahtuu parhaillaan. ”Tulette nauttimaan suunnattomasti tästä kirjasta!” sanoi puhuja. Suuri 175441 henkeä käsittävä kuulijakunta ilmaisi raikuvin kättentaputuksin ilonsa tästä uudesta välineestä, joka syventäisi sitä lukevien arvostusta Jumalan tahtoa kohtaan!

Veli Knorr ilmoitti loppuhuomautuksissaan uusista erikoiskoulutusohjelmista, jotka hyödyttäisivät maailmanlaajuista järjestöä. ”Koulutustyö ei vähene, vaan pikemminkin lisääntyy”, Knorr sanoi. Hän kertoi suunnitelmista, joiden mukaan Seuran haaratoimistoissa eri puolilla maailmaa toimivat valvojat pääsisivät kymmenkuukautiselle valmennuskurssille Brooklyniin. Monissa maissa pidettäisiin lisäksi kuukauden kestäviä valmennuskursseja matkavalvojille ja seurakuntien valvojille. Miksi kaikki tämä koulutus? ”Haluamme kohottaa ymmärryksemme tasoa päästäksemme syvemmälle niihin Jehovan ajatuksiin, jotka hän on ilmaissut Sanassaan”, hän selitti.

Näiden valmennusohjelmien oppikurssien valmistelutyö alkoi heti. Seitsemän kuukautta myöhemmin, 9. maaliskuuta 1959, uuden koulun, Valtakunnan palveluskoulun, ensimmäinen kurssi alkoi South Lansingissa New Yorkissa, jossa Gilead-koulukin toimi. Siellä alkanut uusi koulu laajeni pian eri puolille maailmaa sitä mukaa kuin sen avulla valmennettiin seurakuntien valvojia.

Vahvistetut pysymään ”lujina uskossa”

Uskonnollisten ja yhteiskunnallisten muutosten hyökyaalto hautasi maailman alleen 1960-luvulla. Papit leimasivat osia Raamatusta taruksi tai vanhanaikaiseksi. ”Jumala on kuollut” -ideologian suosio kasvoi. Maailma vajosi yhä syvemmälle sukupuolisen moraalittomuuden suohon. Jehovan kansaan kuuluvia vahvistettiin Vartiotornin ja muiden julkaisujen sekä konventtiohjelmien välityksellä pysymään ”lujina uskossa” tuolla kuohuvalla vuosikymmenellä (1. Kor. 16:13).

Puheessa ”’Iankaikkisen hyvän uutisen’ Kirja on hyödyllinen”, joka esitettiin vuonna 1963 ympäri maailman pidettyjen konventtien sarjassa, puolustettiin Raamattua kriitikkojen hyökkäyksiä vastaan. ”Raamatunkriitikkojen ei tarvitse osoittaa, että pelkät ihmiset kirjoittivat tämän kirjan”, selitti puhuja. ”Raamattu itsekin ilmoittaa sen meille rehellisesti. Mutta tämän kirjan tekee kaikista muista ihmisten kirjoittamista kirjoista erilaiseksi se, että Pyhä Raamattu on ’Jumalan henkeyttämä’.” (2. Tim. 3:16, 17.) Tämä innostava puhe johti kirjan ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen” julkaisemiseen. Tässä uudessa julkaisussa käsiteltiin jokaista Raamatun kirjaa erikseen ja kerrottiin sen tausta, esimerkiksi kuka sen kirjoitti, milloin ja missä se kirjoitettiin, sekä todisteita sen oikeaperäisyydestä. Sitten esitettiin yhteenveto tuon Raamatun kirjan sisällöstä, ja sen jälkeen oli jakso ”Miksi hyödyllinen”, jossa osoitettiin, miksi tämä nimenomainen Raamatun kirja on hyvin arvokas lukijalle. Tätä julkaisua, joka oli silloin arvokas väline Jehovan todistajien jatkuvassa raamatullisessa koulutuksessa, käytetään yhä teokraattisen palveluskoulun oppikirjana noin 30 vuotta sen julkaisemisen jälkeen!g

Jehovan todistajat eivät olleet immuuneja 1960-luvulla tapahtuneelle seksivallankumoukselle. Useita tuhansia – pieni prosentti heidän kokonaismäärästään – jouduttiin erottamaan joka vuosi, useimmat sukupuolisen moraalittomuuden takia. Oli siksi hyvin aiheellista, että Jehovan kansalle esitettiin suorasukaisia neuvoja vuonna 1964 pidetyssä piirikonventtien sarjassa. Lyle Reusch, Saskatchewanista Kanadasta kotoisin oleva matkavalvoja, muistaa puheen ”Julkisten palvelijoiden järjestön pitäminen puhtaana ja siveänä”. Reusch sanoi: ”Asiat tehtiin hyvin selviksi moraalia suorasukaisesti käsittelevässä selkeässä puheessa.”

Puheen sisältö julkaistiin Vartiotornissa 15.2.1965. Siinä sanottiin muun muassa: ”Tytöt, älkää tehkö itsestänne likaista pyyheliinaa yleiseen käyttöön, sellaista, mikä olisi kenen tahansa elostelijan, vertauskuvallisen ’koiran’, likaisten käsien saatavilla.” (Vrt. Ilm. 22:15.)

Tällaiset suorat neuvot oli tarkoitettu auttamaan Jehovan todistajia kansana säilyttämään moraalisesti puhtaan tilan, niin että he olisivat kelvollisia jatkamaan Valtakunnan sanoman julistamista. (Vrt. Room. 2:21–23.)

”Sanohan, mitä tämä vuosi 1975 merkitsee”

Jehovan todistajilla oli pitkään ollut se vakaumus, että Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi alkaisi ihmisen historian 6000 vuoden kuluttua. Mutta milloin ihmisen olemassaolon 6000 vuotta päättyisivät? Vuoden 1966 piirikonventtien sarjassa englanniksi julkaistu kirja Iankaikkinen elämä Jumalan lasten vapaudessa viittasi vuoteen 1975. Veljien tarkastellessa heti konventissa uuden kirjan sisältöä heräsi paljon keskustelua vuodesta 1975.

Baltimoren konventissa Marylandissa F. W. Franz piti loppupuheen. Hän aloitti sen sanomalla: ”Juuri ennen kuin tulin lavalle, saapui luokseni eräs nuori mies ja sanoi: ’Sanohan, mitä tämä vuosi 1975 merkitsee.’” Veli Franz viittasi sitten moniin kysymyksiin, joita oli herännyt siitä, merkitseekö uuden kirjan aineisto sitä, että Harmagedon olisi käyty ja Saatana sidottu vuoteen 1975 mennessä. Hän esitti seuraavia ajatuksia: Saattaa merkitä. Mutta me emme sano sitä. Kaikki on mahdollista Jumalalle. Mutta me emme mene sanomaan. Älköönkä kukaan teistä menkö nimenomaan sanomaan mitään, mitä tulee tapahtumaan vuoteen 1975 mennessä. Tärkeä seikka tässä kaikessa, rakkaat ystävät, on tämä: Aika on vähissä. Aika on loppumaisillaan, siitä ei ole epäilystäkään.

Monet Jehovan todistajat toimivat vuotta 1966 seuranneina vuosina noiden neuvojen hengen mukaisesti. Aiheesta julkaistiin kuitenkin muita lausuntoja, ja jotkin niistä olivat ilmeisesti tarpeettoman ehdottomia. Tämä myönnettiin Vartiotornissa 15.6.1980 (s. 17). Jehovan todistajia kuitenkin myös varoitettiin siitä, että he eivät olisi liiaksi kiinnostuneita aikamääristä ja varhaisen pelastuksen odotteista, vaan keskittyisivät pääasiassa Jehovan tahdon tekemiseen.h

Välikappale työn jouduttamiseksi

Jehovan todistajat julistivat 1960-luvun lopussa hyvää uutista toiveikkaasti ja palavasti. Vuoden 1968 aikana Valtakunnan julistajien määrä oli kasvanut 1221504:ään 192 maassa. Ei kuitenkaan ollut epätavallista, että jotkut tutkivat Raamattua vuodesta toiseen toimimatta saamansa tiedon mukaisesti. Oliko olemassa keinoa opetuslasten tekemisen jouduttamiseksi?

Vastaukseksi julkaistiin vuonna 1968 englanniksi uusi Raamatun tutkimisen apuneuvo, Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Tämä 192-sivuinen taskukokoinen kirja valmistettiin vastakiinnostuneita silmällä pitäen. Siinä oli 22 kiinnostavaa lukua, jotka käsittelivät esimerkiksi aiheita ”Miksi on viisasta tutkia uskontoasi”, ”Miksi me vanhenemme ja kuolemme”, ”Missä ovat kuolleet?”, ”Miksi Jumala on sallinut pahuutta meidän aikaamme asti?”, ”Mistä tosi uskonto voidaan tuntea” ja ”Onnellisen perhe-elämän rakentaminen”. Totuus-kirja oli suunniteltu niin, että se kannusti Raamatun tutkijaa pohtimaan käsiteltävää aineistoa ja soveltamaan sitä omaan elämäänsä.

Tätä uutta julkaisua oli määrä käyttää kuuden kuukauden raamatuntutkistelukurssin yhteydessä. Valtakunnan Palveluksen toukokuun 1969 numero selitti, miten tämä uusi tutkistelukurssi toimisi: ”Olisi hyvä pyrkiä tutkimaan ’Totuus’-kirjan koko luku joka viikko, vaikkakaan tämä ei ehkä ole mahdollista kaikissa paikoissa eikä kaikkien lukujen kohdalla. – – Kun olet johtanut tutkistelua tarmokkaasti kuusi kuukautta ja ponnistellut määrätietoisesti heidän saamisekseen kokouksiin, jos he eivät käy vielä seurakunnan kokouksissa, voi olla parasta käyttää aikasi tutkistelun johtamiseen jollekulle toiselle, joka todella haluaa oppia tuntemaan totuuden ja edistyä. Pidä tavoitteenasi esittää hyvää uutista raamatuntutkisteluissa sellaisella tavalla, että kiinnostuneet alkavat toimia kuuden kuukauden kuluessa!”

Ja kyllä he toimivatkin! Kuuden kuukauden raamatuntutkistelukurssilla oli lyhyessä ajassa hämmästyttävä menestys. Kolmen palvelusvuoden aikana, 1.9.1968–31.8.1971, kastettiin yhteensä 434906 henkeä – yli kaksi kertaa se määrä, joka oli kastettu kolmen edellisen palvelusvuoden aikana! Koska Totuus-kirja ja kuuden kuukauden raamatuntutkistelurynnistys tulivat sellaisena ajankohtana, jona Jehovan todistajien keskuudessa vallitsi toiveikas ja palava henki, ne jouduttivat suuresti opetuslasten tekemistä (Matt. 28:19, 20).

”Sen täytyy toimia, se on Jehovalta”

Useiden vuosien ajan Jehovan todistajien seurakunnat järjestettiin niin, että Seura nimitti yhden hengellisesti pätevän miehen seurakunnanpalvelijaksi eli ”valvojaksi” ja muut nimitetyt ”palvelijat” auttoivat häntä (1. Tim. 3:1–10, 12, 13).i Näiden miesten oli määrä palvella laumaa, ei hallita sitä herroina (1. Piet. 5:1–4). Mutta voisivatko seurakunnat päästä vielä lähemmäksi ensimmäisen vuosisadan kristillisten seurakuntien rakennetta?

Vuonna 1971 pidettiin kautta maailman konventtien sarja, jossa esitettiin puhe ”Teokraattinen järjestys demokratioiden ja kommunismin keskellä”. F. W. Franz piti tuon puheen New Yorkin Yankee-stadionilla 2. heinäkuuta. Hän osoitti siinä, että jos saatavilla oli riittävästi päteviä miehiä, niin ensimmäisen vuosisadan seurakunnissa oli useampia kuin yksi valvoja (Fil. 1:1). Hän sanoi: ”Valvojien seurakunnallinen ryhmä muodosti ’vanhimmiston’ – –. Tällaisen ’vanhimmiston’ jäsenet olivat kaikki tasa-arvoisia, heillä oli sama virka-asema, joten yksikään heistä ei ollut tärkein, huomattavin tai voimakkain jäsen seurakunnassa.” (1. Tim. 4:14.) Tuo puhe todella sävähdytti koko konventtia. Miten tämä tieto tulisi vaikuttamaan Jehovan todistajien seurakuntiin kautta maailman?

Vastaus saatiin kaksi päivää myöhemmin veli N. H. Knorrin pitämässä loppupuheessa. Seurakuntien valvonnassa tapahtuvat muutokset astuisivat eri puolilla maailmaa voimaan 1. lokakuuta 1972. Enää ei olisi vain yhtä seurakunnanpalvelijaa eli valvojaa, vaan lokakuun 1. päivää 1972 edeltävinä kuukausina kunkin seurakunnan vastuuntuntoiset, kypsät miehet esittäisivät Seuralle suosituksen niiden nimittämisestä, jotka palvelisivat vanhimmistona (ja niiden, jotka palvelisivat avustavina palvelijoina). Yksi vanhin nimitettäisiin puheenjohtajaksi,j mutta kaikilla vanhimmilla olisi yhtäläinen valta ja vastuu osallistua ratkaisujen tekemiseen. Veli Knorr selitti: ”Nämä järjestössä tapahtuvat muutokset auttavat seurakuntien toiminnan saattamisessa läheisemmin Jumalan sanan mukaiseksi, ja varmasti se johtaa Jehovalta tuleviin runsaampiin siunauksiin.”

Miten konventin osanottajat suhtautuivat tähän tietoon järjestössä tapahtuvista muutoksista? Eräs matkavalvoja sanoi liikuttuneena: ”Sen täytyy toimia, se on Jehovalta.” Toinen todistaja, jolla oli takanaan pitkä kokemus, lisäsi: ”Se rohkaisee kaikkia kypsiä miehiä kantamaan vastuuta.” Todellakin kaikki pätevät miehet saattoivat nyt ”tavoitella valvojan virkaa” ja tulla nimitetyiksi siihen (1. Tim. 3:1). Yhä useammat veljet saattoivat siten saada arvokasta kokemusta seurakuntavastuun kantamisessa. Vaikka he eivät ensin tajunneetkaan sitä, niin kaikkia heitä tarvittaisiin paimentamaan niiden uusien valtavaa joukkoa, jotka tulisivat järjestöön seuraavina vuosina.

Konventissa esitetty aineisto johti myös joihinkin selvennyksiin ja korjauksiin, jotka koskivat hallintoelintä. Syyskuun 6. päivänä 1971 päätettiin, että hallintoelimen puheenjohtaja vaihtuisi kunkin jäsenen sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Joitakin viikkoja myöhemmin, 1. lokakuuta 1971, F. W. Franzista tuli hallintoelimen puheenjohtaja yhdeksi vuodeksi.

Seuraavana vuonna, syyskuussa 1972, alkoi tehtävien vaihtaminen seurakunnissa, ja 1. lokakuuta vuorottelujärjestelyt oli saatu useimmissa seurakunnissa päätökseen. Kolmen seuraavan vuoden kuluessa Jehovan todistajien määrä kasvoi huomiota herättävästi – yli 750000 kastettiin. Mutta nyt oli edessä syksy 1975. Jos kaikki vuotta 1975 koskevat odotukset eivät toteutuisikaan, niin miten se vaikuttaisi heidän intoonsa maailmanlaajuisessa saarnaamistoiminnassa samoin kuin heidän maailmanlaajuiseen ykseyteensä?

Lisäksi Nathan H. Knorrilla, joka oli dynaaminen mies ja huomattavan kyvykäs organisoija, oli ollut avainasema järjestön koulutuksen edistämisessä ja Raamatun saattamisessa ihmisten käsiin sekä heidän auttamisessaan ymmärtämään sitä. Miten se, että hallintoelin alkaisi valvoa asioita tiiviimmin, vaikuttaisi näihin tavoitteisiin?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 92]

Saarnaaminen jatkui pidätyksistä ja väkijoukkojen vastustuksesta huolimatta

[Huomioteksti s. 94]

Yleismaailmallista laajennusta ja koulutusta ennennäkemättömässä mitassa

[Huomioteksti s. 103]

Raamattua puolustettiin kriitikkojen hyökkäyksiä vastaan

[Huomioteksti s. 104]

Tärkeä seikka tässä kaikessa, rakkaat ystävät, on tämä: Aika on vähissä

[Huomioteksti s. 106]

”Se rohkaisee kaikkia kypsiä miehiä kantamaan vastuuta”

[Tekstiruutu s. 91]

N. H. Knorrin tausta

Nathan Homer Knorr syntyi Bethlehemissä Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa 23. huhtikuuta 1905. Hän tuli 16-vuotiaana raamatuntutkijoiden Allentownin seurakunnan yhteyteen. Vuonna 1922 hän oli läsnä Cedar Pointin konventissa Ohiossa, jossa hän päätti erota reformoidusta kirkosta. Seuraavana vuonna, 4. heinäkuuta 1923, kun Brooklynin Beetelistä tullut Frederick W. Franz oli pitänyt kastepuheen, 18-vuotias Nathan oli niiden joukossa, jotka kastettiin Little Lehigh -joessa Itä-Pennsylvaniassa. Syyskuun 6. päivänä 1923 veli Knorrista tuli Brooklynin Beetel-perheen jäsen.

Veli Knorr työskenteli ahkerasti lähetysosastossa, ja ennen pitkää hänen luontaiset organisointikykynsä huomattiin. Kun Seuran kirjapainoa johtanut Robert J. Martin kuoli 23. syyskuuta 1932, veli Knorr nimitettiin hänen tilalleen. Tammikuun 11. päivänä 1934 veli Knorr valittiin Kansan saarnastuoliseuran (New Yorkissa rekisteröidyn nykyisen Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran) johtokunnan jäseneksi, ja seuraavana vuonna hänestä tehtiin tuon seuran varapresidentti. Kesäkuun 10. päivänä 1940 hänestä tuli Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran (Pennsylvanian yhdistyksen) varapresidentti. Hänen valintansa molempien seurojen sekä Englannin yhdistyksen, Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran, presidentiksi tapahtui tammikuussa 1942.

Seuraavina vuosina veli Knorrin lähimpiin tovereihin ja luotetuimpiin neuvonantajiin kuului Frederick W. Franz, joka oli häntä vanhempi ja jonka kielitaito ja tausta Raamattuun perehtyneenä tutkijana olivat aina osoittautuneet järjestölle hyvin suuriarvoisiksi.

[Tekstiruutu s. 93]

Rohkaiseva silmäys eteenpäin

Clevelandissa Ohiossa syyskuussa 1942 pidetyn Uuden maailman teokraattisen konventin osanottajat olivat iloisia, kun Seuran iäkäs sihteeri-rahastonhoitaja W. E. Van Amburgh puhui konventille. Veli Van Amburgh muisteli, että ensimmäinen konventti, jossa hän oli läsnä, pidettiin Chicagossa vuonna 1900 ja se oli ”suuri” konventti – läsnä oli noin 250 henkeä. Lueteltuaan muita ”suuria” konventteja vuosien varrelta hän loi lopuksi rohkaisevan silmäyksen eteenpäin: ”Tämä konventtik näyttää nyt meistä suurelta, mutta samoin kuin tämä konventti on suuri verrattuna niihin konventteihin, joissa olen ollut menneisyydessä, odotan tämän konventin olevan hyvin pieni verrattuna niihin, jotka ovat tulossa, kun Herra alkaa koota kansaansa maailman kaikilta kolkilta.”

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kartat s. 96]

N. H. Knorrin palvelusmatkat 1945–56

1945–46: Keski-Amerikka, Etelä-Amerikka, Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Karibianmeren saaret

1947–48: Pohjois-Amerikka, Tyynenmeren saaret, itämaat, Lähi-itä, Eurooppa, Afrikka

1949–50: Pohjois-Amerikka, Keski-Amerikka, Etelä-Amerikka, Karibianmeren saaret

1951–52: Pohjois-Amerikka, Tyynenmeren saaret, itämaat, Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka

1953–54: Etelä-Amerikka, Karibianmeren saaret, Pohjois-Amerikka, Keski-Amerikka

1955–56: Eurooppa, Tyynenmeren saaret, itämaat, Pohjois-Amerikka, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka

[Kartat]

(Ks. painettu julkaisu)

[Tekstiruutu s. 105]

”Tänään aloin ajatella uudelleen”

Jehovan todistajat käyttivät laajalti vuonna 1968 julkaistua kirjaa ”Totuus joka johtaa ikuiseen elämään” tutkiessaan Raamattua kiinnostuneiden kanssa. Tämä ajankohtainen väline auttoi satojatuhansia ajattelevia ihmisiä saamaan Raamatun täsmällistä tuntemusta. Eräältä yhdysvaltalaiselta lukijalta tuli vuonna 1973 kiitoskirje, jossa sanottiin: ”Erittäin miellyttävä nainen tuli tänään ovelleni ja antoi minulle kirjan nimeltä ’Totuus joka johtaa ikuiseen elämään’. Luin sen juuri läpi. Ensimmäisen kerran elämässäni olen lukenut 190 sivua yhtenä päivänä. Kesäkuun 29. päivänä 1967 lakkasin uskomasta Jumalaan. Tänään aloin ajatella uudelleen.”

[Kuva s. 95]

Gilead-koulu South Lansingissa New Yorkin osavaltiossa

[Kuva s. 97]

Veli Knorr, joka on tässä Kuubanvierailulla, matkusti monta kertaa maailman ympäri

[Kuvat s. 98]

Veli Knorr oli sitä mieltä, että jokaisen Jehovan todistajan pitäisi kyetä saarnaamaan talosta taloon

Englanti

Libanon

[Kuva s. 99]

Veli Knorr työskenteli Seuran presidenttinä läheisesti veli Franzin kanssa yli 35 vuotta

[Kuva s. 100]

Pennsylvaniassa rekisteröidyn Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran johtokunta 1950-luvun puolivälissä. (Vasemmalta oikealle) Lyman A. Swingle, Thomas J. Sullivan, Grant Suiter, Hugo H. Riemer, Nathan H. Knorr, Frederick W. Franz ja Milton G. Henschel

[Kuvat s. 102]

Vuonna 1958 tuli osanottajia 123 maasta Yankee-stadionille Jumalan tahdon kansainväliseen konventtiin

[Kuva s. 107]

Julkaisuja Jehovan todistajien valmentamiseksi palvelukseen

[Kuva s. 107]

Joitakin kenttäpalveluksessa käytettäviä julkaisuja

[Kuva s. 107]

Kirjoja jotka tarjosivat vahvaa ruokaa Jehovan kansan hengelliseksi vahvistukseksi

[Kuva s. 107]

Tutkimisvälineitä