-
UgandaJehovan todistajien vuosikirja 2010
-
-
Konventissa läsnä olleita ugandalaisia olivat muun muassa George ja Gertrude Ochola. ”Se oli ihka ensimmäinen konventtini”, muistelee Gertrude, ”ja konventti, jossa menin kasteelle.” George ei vielä tuolloin ollut Jehovan todistaja. Hän oli intohimoinen jalkapallon ystävä, ja stadion kiinnosti häntä lähinnä urheilumielessä. Hänen vaimonsa hyvä käytös ja se, että hän itse tutki Raamattua, saivat hänet kuitenkin vihkiytymisensä vertauskuvaksi menemään lopulta vesikasteelle Keniassa vuonna 1975.
Gertrude kertoo, että hän oli ensimmäisiä niistä, jotka oppivat totuuden Pohjois-Ugandassa. ”Kun vuonna 1972 menin kasteelle”, hän muistelee, ”minusta tuntui, että asuin kovin syrjäisellä alueella. Nykyään täällä on kuitenkin valtakunnansali samoin kuin lähetyskoti ja käännöstoimisto. Tämä innostaa minua vielä enemmän kuin kasteelle menoni.”
-
-
UgandaJehovan todistajien vuosikirja 2010
-
-
[Kuva s. 90]
George ja Gertrude Ochola
-