Joulukuussa Jeffin ja Arin seuraksi saapuivat Heinz ja Marianne Wertholz, jotka olivat valmistuneet Wiesbadenissa Saksassa pidetystä Gileadin rinnakkaiskoulusta. Aivan alusta pitäen Wertholzeihin teki syvän vaikutuksen se, miten ugandalaiset veljet kukoistivat vaarallisessa ja kovia kokeneessa yhteiskunnassa.

Heinz muistelee: ”Monet palvelut, kuten vesihuolto ja viestintäyhteydet, olivat poikki. Poliittinen tilanne oli edelleen jännittynyt. Useammin kuin kerran huhuttiin vallankumouksesta, ja armeijalla oli monia tiesulkuja. Ammuskelu ja ryöstely oli yleistä varsinkin pimeällä. Illan tullessa kaduilla ei saanut liikkua. Jokainen jäi kotiin toivoen – ja usein rukoillen – ettei yöllä tulisi kutsumattomia vieraita.”

Heinz ja Marianne saivat asua Sam Waiswan ja hänen perheensä luona sen aikaa kun he etsivät taloa, jota voitaisiin käyttää lähetyskotina. Vaikka Sam oli ammatiltaan opettaja, maassa vallitsevien olojen takia hänen taloudellinen tilanteensa oli kiristynyt, minkä vuoksi hänen perheensä vieraanvaraisuus oli erityisen merkittävää.

”Oli vaikea löytää taloa turvalliselta alueelta”, Heinz kertoo, ”ja niinpä jäimme Samin perheen luo viideksi kuukaudeksi. Opimme tuona aikana tuntemaan toisemme oikein hyvin. Toisinaan Samin suuri perhe nautti vain yhden aterian päivässä, mutta oli silti aina iloinen. Lapset olivat tottelevaisia ja kunnioittavia. Koska kaupungin vesihuolto ei toiminut kunnolla, lasten täytyi kantaa kotiin 20 litran muovisia vesikannuja päänsä päällä. Palveluksesta tullessamme meitä varten oli aina raikasta vettä. Opimme tietenkin säästäväisiksi. Esimerkiksi peseytymiseen käytimme vain muutaman litran vettä ja siitä jääneen veden säästimme astiassa WC:n huuhtelua varten.”

Huhtikuussa 1983, kymmenisen vuotta sen jälkeen kun ensimmäisten lähetystyöntekijöiden oli ollut pakko lähteä Ugandasta, nämä neljä uutta lähetystyöntekijää löysivät kodin suhteellisen turvalliselta alueelta. Yleinen turvattomuus ja elintarvikkeiden niukkuus tekivät elämästä monella tapaa haastavaa, mutta paikallisten veljien osoittama rakkaus korvasi monin verroin nuo epämukavuudet.

”Nautimme aina hyvän uutisen kertomisesta”, selittää Marianne. ”Ihmiset olivat uskonnollisia, useimmilla oli Raamattu, ja he olivat halukkaita keskustelemaan. Heitä oli helppo lähestyä, ja heillä oli hyvät tavat. Taloudellisista ja muista koettelemuksista huolimatta he hymyilivät aina iloisesti.”

[Kuva s. 107]

Heinz ja Marianne Wertholz olivat ensimmäisellä Gileadin rinnakkaiskoulun kurssilla Saksassa.