-
3. osa: 1935–1940 Kansainliitto horjuu kohti tuhoaanHerätkää! 1987 | 8. huhtikuuta
-
-
Maailma vuoden 1914 jälkeen
3. osa: 1935–1940 Kansainliitto horjuu kohti tuhoaan
KANSAINLIITTO oli sairaalloinen lapsi jo syntymästään lähtien. Historioitsija H. Gatzke sanoo, että sen vuonna 1920 pidetty ensimmäinen kokous oli ”ennemminkin konferenssi, jossa Euroopan tärkeimmät vallat ajoivat kansallisia etujaan ja yrittivät saada Kansainliiton palvelemaan omia poliittisia päämääriään, kuin kansojen maailmanliitto”. Jollei kansallismielistä ajattelutapaa voitaisi juuria pois, lapsen elämä olisi jatkuvasti vaakalaudalla.
1930-luvun alkupuolella monet Kansainliiton jäsenvaltioista olivat silminnähtävän tyytymättömiä. Esimerkiksi Italia oli sitä mieltä, ettei se saanut sille kuuluvaa osaa maailman raaka-aineista ja että siltä evättiin pääsy maailmanmarkkinoille ja sijoituskohteisiin. Niinpä se kansallisia etuja tavoitellen hyökkäsi vuonna 1935 Etiopiaan. Japanilla oli samanlaisia valituksen aiheita, ja se hyökkäsi Kiinaan vuonna 1937. Kummassakin tapauksessa Kansainliitto oli voimaton.
Vajaa 20-vuotias Kansainliitto ei selvästikään ollut se komea, terve teini-ikäinen, jollainen sen kannattajat halusivat sen olevan. Sen kuolemaan johtava sairaus aiheutti huolta jo vuonna 1936, jolloin historioitsija Hermann Gramlin mukaan ”tunnelma [Kansainliiton päämajassa] Genevessä muistutti hautajaisia”. Eikä ihme, kun ajatellaan, että Kansainliitto oli joutunut katselemaan Italian ja Japanin röyhkeää käytöstä, Adolf-nimisen miehen käyttäytymisestä puhumattakaan.
”Hitlerin mieliaihe”
Saksakaan ei ollut tyytyväinen. Se ponnisteli kovasti saadakseen takaisin Euroopan johtoaseman. Eräässä saksalaisessa oppikirjassa kerrotaan, että kenraali Hans von Seeckt, joka toimi Saksan sotavoimien päällikkönä 1920-luvulla, ’katsoi Saksan uuden nousun olevan mahdoton ilman uutta sotaa’; Hitlerkään ei sulkenut pois mahdollista sotilaallisen toiminnan tarvetta. Erään Saksan sotahistoriaa tutkivan järjestön mukaan sen vuoksi ”hallituksen kaikki tärkeät toimet [vuosina 1933–1939] edistivät joko suoranaisesti tai epäsuorasti uudelleen varustautumista”.
Hitlerin käsityksen mukaan ”Saksan ’kansa’ koostui 85 miljoonasta ihmisestä, jotka muodostavat yhtenäisen ’valtiasrodun’. Hitlerin näennäisdarvinistinen asenne edellytti sitä, että tämä ’valtiasrotu’ valloittaisi itselleen ’alueensa’.” Tübingenin yliopistossa opettava uuden ajan historian professori Gerhard Schulz selittääkin: ”Uuden alueen valtaaminen väkisin oli Hitlerin mieliaihe.”
Itse asiassa Kansainliitto auttoi Hitleriä päättämään, mistä aloittaa. Ensimmäisen maailmansodan lopussa Saarin alue, joka sijaitsi Ranskan ja Saksan välissä ja jota oli jo vuosisatojen ajan heitelty vuoroin kumpaisenkin omistukseen, asetettiin Kansainliiton hallintaan. Oli kuitenkin tehty valmisteluja sen hyväksi, että Saarin asukkaat saisivat myöhemmin äänestämällä päättää, haluavatko he pysyä Kansainliiton valvonnassa vai liittyä joko Ranskaan tai Saksaan. Kansanäänestys oli suunniteltu pidettäväksi vuonna 1935.
Hitler oli siihen aikaan erittäin suosittu. Nuoria oppilaita pyydettiin toisinaan kirjoittamaan sanelun mukaan esimerkiksi seuraavaa: ”Samoin kuin Jeesus vapautti ihmiskunnan synnistä ja helvetistä, Hitlerkin pelasti Saksan kansan perikadosta. Jeesusta ja Hitleriä vainottiin, mutta siinä missä Jeesus ristiinnaulittiin, Hitler korotettiin kansleriksi. – – Jeesus rakensi taivaita varten, Hitler Saksan maata varten.”
Uskonnolliset johtajat tekivät kaikkea muuta kuin osoittivat kristillistä puolueettomuutta: he sekaantuivat aktiivisesti kansanäänestyksen politiikkaan. Saarin asukkaat olivat valtaosaltaan katolilaisia, ja he ottivat sydämenasiakseen sen, mitä heidän piispansa sanoivat heille: ”Saksan katolilaisina meidän velvollisuutemme on tukea isänmaamme suuruutta, hyvinvointia ja rauhaa.” Lisäksi katoliset ammattiyhdistykset varoittivat: ”Se joka ei ole uskollinen isänmaalleen, ei ole uskollinen Jumalalleen.”
Kaikki eivät tietenkään olleet samaa mieltä. Sen ajan kuuluisa kirjailija Heinrich Mann varoitti: ”Jos äänestätte Hitleriä, pidennätte hänen elämäänsä ja olette osaltanne vastuussa hänen tihutöistään – –, jopa sodasta, joka hänen takiaan käy väistämättömäksi.” Sellaisia varoittavia ääniä oli kuitenkin harvassa. Sen vuoksi lehtimies Kurt Tucholsky kirjoitti, että ”Englanti, Ranska, Kansainliitto, kansainväliset työväenyhdistykset ja paavi” olivat hylänneet Saarin alueen.
Näissä olosuhteissa Hitlerin voitto kansanäänestyksessä oli itsestään selvä. Murskaavat 90,8 prosenttia äänesti uuteen Saksan valtakuntaan liittymisen puolesta.
Tämä ensimmäinen tärkeä ulkopoliittinen voitto kannusti Hitleriä jatkamaan eteenpäin. Jo kuolinvuoteellaan makaava Kansainliitto oli liian heikko estääkseen Hitleriä militarisoimasta uudelleen Versaillesin rauhansopimuksen vastaisesti Reininmaata vuonna 1936. Kukaan ei estänyt häntä valtaamasta Itävaltaa vuonna 1938 eikä ottamasta myöhemmin tuona vuonna haltuunsa Tšekkoslovakiaan kuuluneita, pääasiassa saksalaisten asuttamia Sudeettialueita ennen tunkeutumistaan koko Tšekkoslovakiaan vuonna 1939. Kaikki tämä nostatti tietenkin äänekkäitä vastalauseita – mutta siihen vastustus sitten jäikin.
Kenraaliharjoitukset – mille?
Hitlerin hyökkäyssodat olivat siihen asti edenneet ilman verenvuodatusta, mutta samaa ei voida sanoa niistä aiemmin mainituista selkkauksista, joihin Italia ja Japani olivat sekaantuneet. Italialainen hakuteos L’uomo e il tempo kertoo: ”Fasistisen Italian hyökkäys Etiopiaan valmisteltiin pienintäkin yksityiskohtaa myöten, ja se toteutettiin valtavin aineellisin kustannuksin ja suunnattoman propagandakoneiston tuella.” Tuo sota alkoi vuonna 1935, ja Etiopian valtaus saatiin päätökseen vuonna 1936. Maailma sai kuulla järkyttäviä uutisia pommihyökkäyksistä ja myrkkykaasun käytöstä.
Aasiassa Japanin militaristeista oli tullut niin voimakkaita, että kun Kiinaa syytettiin yrityksestä pommittaa Etelä-Mantšurian radalla kulkenutta junaa vuonna 1931, Japani pystyi käyttämään tätä syynä siirtää joukkoja Mantšuriaan. Vuonna 1937 japanilaiset etenivät Kiinan alueelle ja valtasivat suuria maa-alueita, joihin kuuluivat Shanghain, Pekingin, Nankingin, Hangzhoun ja Kantonin kaupungit.
Samaan aikaan Euroopassa oli puhjennut Espanjan sisällissota vuonna 1936. Hitler ja Mussolini näkivät tässä mahdollisuuden kokeilla uusimpia aseitaan ja sodankäyntimenetelmiään. Mantšuriassa, Kiinassa ja Etiopiassa käytyjen sotien tapaan sekin oli kenraaliharjoitus jollekin suuremmalle, mikä koittaisi tulevaisuudessa. Erään lähteen mukaan Espanjan selkkauksessa sai surmansa yli puoli miljoonaa ihmistä. Ei siis ihme, että se kiinnitti puoleensa maailman huomion. Ja jos kenraaliharjoitukset pääsivät uutisotsikoihin, niin mitä sitten on sanottava varsinaisesta päänäytöksestä, joka oli vielä tuleva?
Salamointi alkaa Euroopassa
Maailmannäyttämön kehitysvaiheita tarkkailevat demokratiat olivat huolissaan. Englanti otti käyttöön yleisen asevelvollisuuden. Sitten elokuussa 1939 Saksa ja Neuvostoliitto ällistyttivät maailman täysin allekirjoittamalla hyökkäämättömyyssopimuksen. Todellisuudessa se oli salainen sopimus Puolan jaosta niiden kesken. Hitler laski uhkarohkeasti, etteivät läntiset demokratiat tulisi tälläkään kertaa väliin, ja hyökkäsi joukkoineen Puolaan 1. syyskuuta 1939 kello 4.45.
Mutta tällä kertaa hän erehtyi. Englanti ja Ranska julistivat Saksalle sodan kaksi päivää myöhemmin. Syyskuun 17. päivänä Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Puolaan idästä, ja kuukauden loppuun mennessä Puolan kysymys oli käytännöllisesti katsoen ratkaistu. Toinen maailmansota oli alkanut; sen oli pannut käyntiin nopea sotaretki, jota kuvaa hyvin saksalainen ’salamasotaa’ merkitsevä ilmaisu Blitzkrieg. Voiton huumassa Hitler tarjoutui tekemään rauhan länsivaltojen kanssa. ”Siihen, oliko hän tässä vakavissaan, ei voida vastata varmasti”, kirjoittaa saksalainen historioitsija Walther Hofer.
Ensimmäisille sotavuosille olivat tunnusomaisia yllätyshyökkäykset, jotka tehtiin salamannopeasti ja jotka saivat aikaan paljon tuhoa. Neuvostoliitto pakotti nopeasti Viron, Latvian ja Liettuan sallimaan neuvostojoukkojen asettumisen asemiin niiden maaperälle. Kun Suomelta pyydettiin samaa, Suomi kieltäytyi, ja niinpä Neuvostoliitto hyökkäsi maahan 30. marraskuuta 1939. Suomi solmi rauhan Neuvostoliiton ehdoilla seuraavassa maaliskuussa.
Englanti ja Ranska olivat kuitenkin sillä välin suunnitelleet kulkevansa puolueettoman Norjan kautta auttamaan Suomea. Mutta kun Suomi solmi rauhan, liittoutuneet lykkäsivät noita suunnitelmiaan, koska niillä ei enää ollut syytä toimia niin. Myöhempää maihinnousua silmällä pitäen ne alkoivat miinoittaa Norjan aluevesiä 8. huhtikuuta 1940. Seuraavana päivänä norjalaisten protestoidessa tätä miinojen laskemista vastaan saksalaisia joukkoja nousi yllättäen maihin sekä Norjassa että Tanskassa. Vajaan viikon kuluttua englantilaisia joukkoja nousi maihin Norjassa, mutta useiden voittojen jälkeen niiden oli pakko vetäytyä, koska etelästä kantautui hämmentäviä tietoja.
Kuukausien ajan oli ollut epävarmaa, milloin ja mistä Saksa lähtisi Ranskaa vastaan. Aikaa kului, ja sotatoimet rajoittuivat pääasiassa meritaisteluihin. Maalla kaikki oli hiljaista. Jotkut lehtimiehet alkoivat puhua ”valesodasta”; enää ei puhuttu Blitzkriegistä, salamasodasta, vaan pikemminkin Sitzkriegistä, joka merkitsee kirjaimellisesti ’istumasotaa’.
Saksalaisten yllätyshyökkäys 10. toukokuuta 1940 ei kuitenkaan ollut mitään huijausta. Ohittaen Saksan vastaisella rajalla Ranskaa suojanneen puolustuslinjan, Maginot-linjan, he iskivät Alankomaiden kautta, kiitivät Belgian halki ja saavuttivat Ranskan rajan 12. toukokuuta. Toukokuun 14. päivään mennessä Alankomaat oli kukistettu. Saksan joukot pyyhälsivät Pohjois-Ranskan halki ja saivat tuhansia englantilaisia, ranskalaisia ja belgialaisia sotilaita ansaan Englannin kanaalin rannalle. Tämä ei ollut mitään istumasotaa, vaan täysimittaista salamasotaa!
Toukokuun 26. päivänä Dunkerquessa Ranskassa alkoi yksi sodankäynnin historian huomattavimmista pelastusoperaatioista. Kymmenen päivän aikana laivaston alukset ja sadat siviiliveneet kuljettivat noin 340000 miestä kanaalin yli Englantiin turvaan. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet pakoon. Kolmen viikon aikana saksalaiset ottivat yli miljoona vankia.
Kesäkuun 10. päivänä Italia julisti sodan Englannille ja Ranskalle. Sitten neljä päivää myöhemmin Pariisi antautui saksalaisille. Ennen kuin kuukausi oli kulunut loppuun, Ranskan ja Saksan välillä oli allekirjoitettu aselepo. Englanti oli nyt yksin. Hofer kuvailee tilannetta näin: ”Salamasodan vauhdilla, jota Hitler itsekään ei ollut pitänyt mahdollisena, Hitleristä oli tullut Länsi-Euroopan herra.”
Vastoin Hitlerin odotuksia englantilaiset eivät solmineetkaan rauhaa. Niinpä 16. heinäkuuta hän määräsi aloitettavaksi suunnitelmat operaatio ”Merileijonaa”, Englantiin tehtävää hyökkäystä varten. Englanti kokosi voimansa uudelleen alkavaa salamointia silmällä pitäen.
Mitä nyt seuraisi?
Jehovan todistajat olivat vuosia ennustaneet julkisesti Kansainliiton kuolemaa.a Nyt toisen maailmansodan salamannopea syttyminen oli lopettanut sen tuskallisen kamppailun elämän ja kuoleman välillä. Hautajaiset, jotka olisi pitänyt pitää jo aikoja sitten, voitiin vihdoin järjestää. Ruumis voitiin laskea lepoon siihen syvyyteen, josta Ilmestyksen 17:7–11 puhuu; juuri tämän kohdan perusteella Jehovan todistajat olivatkin ennustaneet sen tuhon.
Mutta mitä sen kuoleman jälkeen seuraisi? Johtaisiko sota mahdollisesti johonkin suurempaan, ehkäpä ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sotaan”, jota kutsutaan Harmagedoniksi? (Vrt. Ilmestys 6:4; 16:14, 16.) Vaikka Jehovan todistajat olivatkin innokkaita näkemään, miten sota myöhemmin kehittyisi, he olivat päättäneet olla itse sekaantumatta siihen. He säilyttäisivät kristillisen puolueettomuuden, vaikka se saattaisikin heidät alttiiksi – sekä totalitaarisissa että demokraattisissa maissa – kielloille, vangitsemisille, oikeustaisteluille ja roskajoukkojen väkivallalle. Heitä oli tuona sotavuonna 1940 alle satatuhatta, mutta siitä huolimatta he marssivat eteenpäin levittäen sanomaa todellisesta toivosta, sanomaa Jumalan perustetusta Valtakunnasta.
Ja toivoa kyllä tarvittiinkin! ”Kansat ahdingossa ja pelon vallassa” on tämän sarjan ”Maailma vuoden 1914 jälkeen” seuraavan eli neljännen osan otsikko.
[Alaviitteet]
a Esimerkiksi englantilaisessa Vartiotornin vuoden 1922 huhtikuun 1. päivän numerossa sivulla 108 sanottiin: ”Saatana – – yrittää nyt perustaa yleismaailmallisen valtakunnan kansainliitoksi tai kansainyhdistykseksi nimitetyn järjestelyn alaisuuteen. – – Tämä liitto on epäpyhä, ja se murskataan pian.”
-
-
3. osa: 1935–1940 Kansainliitto horjuu kohti tuhoaanHerätkää! 1987 | 8. huhtikuuta
-
-
[Kartta s. 20]
(Ks. painettu julkaisu)
Akselivaltojen valloitukset Euroopassa vuoteen 1940 mennessä
Akselivallat ja niiden valloitukset
Norja
Tanska
Alankomaat
Belgia
Sudeettialueet
Luxemburg
Reininmaa
Ranska
Puola
Tšekkoslovakia
Itävalta
Unkari
Romania
Albania
[Kuvat s. 18]
Sota enteili Kansainliiton loppua
[Lähdemerkintä]
Yhdysvaltain kansallisarkisto
[Lähdemerkintä]
Yhdysvaltain armeija
-