TOMU
Hienoista kiinteistä hiukkasista koostuva aine, joka on niin kevyttä, että ilmavirrat nostattavat ja kuljettavat sitä helposti. Raamatun maissa tavalliset kuivien aavikkoalueiden yli pyyhkivät voimakkaat tuulet synnyttävät usein rajuja tomumyrskyjä, joita jotkut pitävät pelottavampina kuin merellä riehuvia myrskyjä. Mineraalitomua syntyy yleensä tulivuorenpurkauksissa, tulipaloissa ja maatalouden harjoittamisen yhteydessä. Kasvien siitepölystä, homeesta, kuiduista ja siementen osista muodostuu tomua. Eläimistäkin lähtee epäsuorasti tomua, joka on peräisin kuivuneista ulosteista, hienoista karvoista ja bakteereista. Tavallisimmin Raamatussa käytetään tomusta heprealaista sanaa ʽa·farʹ, joka voi tarkoittaa myös ’multaa’ ja ’savilaastia’ (1Mo 26:15; 3Mo 14:41, 42).
Vaikka jotkut ehkä pitävätkin tomua kiusallisena, Luoja on tehnyt sen ja se on erittäin tärkeää ihmisen olemassaolon ja elämän miellyttävyyden kannalta. Se vaikuttaa merkittävästi kosteuden tiivistymiseen sateeksi tai usvaksi, mikä on elintärkeää kasvillisuudelle. Lisäksi jos ilmakehän tomu ei hajottaisi valoa, maan asukkaiden silmät altistuisivat auringon suorien säteiden sietämättömälle kirkkaudelle eikä olisi enää iltahämärää eikä kauniinvärisiä auringonlaskuja, joihin olemme tottuneet.
Luoja käytti ”maan tomua” muodostaessaan ensimmäisen ihmisen (1Mo 2:7; 1Ko 15:47, 48), ja kun Aadam tuomittiin Jumalan lain rikkomisesta, Jehova sääti: ”Tomuun sinä palaat.” (1Mo 3:19.) Jumala lausui myös kirouksen, jolla oli hyvin suuri profeetallinen merkitys, kun hän sanoi Eedenissä olleelle käärmeelle: ”Vatsallasi tulet kulkemaan ja tomua tulet syömään [tai: nielemään] kaikki elämäsi päivät.” (1Mo 3:14.)
Heikkous, kuolevaisuus ja alhaisuus. Ihminen on langennut täydellisyydestä, ja siitä johtuvaa ihmiskunnan heikkoutta kuvataan joskus tomulla. Jumala osoittaa armoa niille, jotka pelkäävät häntä, ja ”muistaa, että me olemme tomua” (Ps 103:13, 14; 1Mo 18:27). Tomu kuvaa myös ihmisten kuolevaisuutta, sillä kuollessaan he ”palaavat tomuunsa” (Ps 104:29; Sr 3:19, 20; 12:1, 7). Koska ihminen palaa kuollessaan tomuun, hautaa sanotaan joskus kuvakielellä ”tomuksi” (Ps 22:29; 30:9). Maan tomu voi tarkoittaa alhaista tilaa. Jehova ”kohottaa alhaisen tomusta” (1Sa 2:8; Ps 113:7).
Edustaa suurta määrää. Ihmisiä verrataan Raamatussa tomuhiukkasiin, kun kuvataan heidän suurta määräänsä tai sitä, etteivät ihmiset pysty laskemaan jonkin määrää. Jumala lupasi Abramille (Abrahamille): ”Minä teen siemenesi kuin maan tomuhiukkasiksi.” (1Mo 13:14, 16.) Jehova antoi samanlaisen lupauksen myös Jaakobille (1Mo 28:10, 13, 14). Bileam kysyi israelilaisista näiden erämaavaelluksen aikana: ”Kuka on lukenut Jaakobin tomuhiukkaset, ja kuka on laskenut Israelin neljäsosan?” (4Mo 23:10.) Jehova oli suuresti lisännyt Abrahamin jälkeläisten määrää Iisakin ja Jaakobin kautta. Sitä, miten runsaasti Jehova antoi liittokansalleen viiriäisiä erämaassa, kuvataan seuraavasti: ”Hän antoi sataa heille ravintoa kuin tomua, niin, siivekkäitä lentäviä luomuksia kuin merten hiekkajyväsiä.” (Ps 78:27; 2Mo 16:11–18; 4Mo 11:31, 32.)
Käyttö kansakuntiin kohdistuvissa Jumalan tuomioissa. Koska kansakunnat ovat Jumalan näkökannalta suhteellisen merkityksettömiä, hän pitää niitä ”kuin tomukerroksena vaa’assa” (Jes 40:15). Jehovan pelkoaherättävä voima ilmeni niiden iskujen yhteydessä, jotka hän kohdisti yhteen noista kansakunnista, Egyptiin. Kun kolmannen iskun oli määrä alkaa, Aaron Jumalan Moosekselle antaman käskyn mukaisesti ”ojensi kätensä ja sauvansa ja löi maan tomua, ja sääskiä tuli ihmisiin ja eläimiin”. Kun näin tapahtui kaikkialla Egyptissä, taikuutta harjoittavien pappien, jotka eivät pystyneet jäljittelemään tätä ihmettä, oli myönnettävä: ”Se on Jumalan sormi!” (2Mo 8:16–19.)
Israelilaisillekin sanottiin, että jos he eivät noudattaisi Jumalan käskyjä, he voisivat odottaa erilaisia kirouksia, joista yksi olisi kuivuus, sillä heille sanottiin: ”Jehova antaa pölyä ja tomua maasi sateeksi. Taivaasta se laskeutuu päällesi, kunnes olet tuhoutunut.” (5Mo 28:15, 24.)
Valituksen ja alennuksen vertauskuva. Jerusalemin vanhinten kuvataan istuvan vaiti maassa, ja he ovat ”panneet tomua päänsä päälle” sen vertauskuvaksi, että he valittavat murheissaan kaupungin tuhoutumista babylonialaisten käsissä 607 eaa. (Va 2:10). Vuosia aikaisemmin Jehova oli Jesajan kautta kehottanut Babylonia astumaan alas valtaistuimeltaan sanomalla: ”Astu alas ja istu tomuun, oi Babylonin neitsyttytär. Istuudu maahan, missä ei ole valtaistuinta, oi kaldealaisten tytär.” (Jes 47:1.) Babylon alennettiin tähän alhaiseen tilaan 539 eaa., jolloin meedialaiset ja persialaiset kukistivat sen. Ja vertauskuvallisen Suuren Babylonin tuhoutuessa laivankapteenien, laivalla matkustavien, merimiesten ja kaikkien, jotka ansaitsevat toimeentulonsa mereltä, kuvataan heittävän tomua päänsä päälle ja vaikeroivan sen hävitystä (Il 18:17–19).
Muuta käyttöä. Tomu yhdistetään Raamatussa myös katumukseen. Kun Job perui sanansa esitettyään ymmärtämättömästi asiansa Jumalan edessä, hän sanoi: ”Todella kadun tomussa ja tuhassa.” (Job 42:1, 3, 6.)
Se, että viholliset pannaan ’nuolemaan tomua’, merkitsee heidän kukistamistaan, heidän täydellistä alistamistaan (Ps 72:9; Mi 7:16, 17). Tomun viskominen ilmaan tai sen heitteleminen jonkun päälle osoitti voimakasta paheksuntaa häntä kohtaan. Joissakin Aasian osissa on tapana vaatia rikollisen tuomitsemista heittämällä hänen päälleen tomua. Jerusalemissa Paavalin sanoista aiheettomasti raivostunut väkijoukko osoitti vihamielisyytensä häntä kohtaan siten, että he ”viskoivat tomua ilmaan”. Heidän tunteenpurkauksensa ja sanansa tekivät sotapäällikölle selväksi, etteivät he hyväksyneet Paavalia. (Ap 22:22–24.) Myös Simei osoitti paheksuntansa Daavidin kuninkuutta kohtaan ”kävellen hänen rinnallaan kirotakseen, ja hän heitteli kiviä hänen rinnallaan, ja hän heitti paljon tomua” (2Sa 16:5–13).
Jeesus Kristus neuvoi opetuslapsiaan, että jos joku ei ottaisi heitä vastaan eikä kuuntelisi heidän sanojaan, heidän tuli pudistaa tai pyyhkiä tomu jaloistaan lähtiessään siitä talosta tai siitä kaupungista. Tämä menettely koitui ”todistukseksi heitä vastaan” ja merkitsi sitä, että Jeesuksen seuraajat lähtivät rauhallisesti tuosta talosta tai tuosta kaupungista ja jättivät sen kohtaamaan Jumalan aiheuttamat seuraukset. (Mt 10:11–15; Lu 9:5; 10:10–12; Ap 13:50, 51.)