MOITITTAVUUS, VIRHE

Virhe on laiminlyönti, oikeasta poikkeava seikka, puute, erehdys, epätäydellisyys; se voi tarkoittaa epäonnistumista oikein tekemisessä ja joskus myös vastuuta epäonnistumisesta tai väärinteosta (2Mo 5:16; Ps 50:20; Mt 18:15). Raamatussa virhe viittaa usein moitittavuuteen tai johonkin erityiseen paheksunnan syyhyn.

Virheen vuoksi moittiminen tai syyttäminen. Moittimisesta jonkin virheen vuoksi puhutaan sekä Raamatun heprealaisissa että kreikkalaisissa kirjoituksissa. Hepreassa ’moittimiseksi’ käännetään verbi riv, joka merkitsee ’otella’ fyysisessä, sanallisessa tai oikeudellisessa mielessä. Se käännetäänkin paitsi vastineella ”kiistellä” myös vastineilla ”riidellä”, ”otella” ja ”ajaa oikeusasia” (1Mo 26:20; 5Mo 33:7; 1Sa 24:15) sekä ”moittia” (Ne 5:7; 13:11, 17, 25; Ps 103:9; ks. RIITA, RIITELY).

Kreikkalainen sana ai·tiʹa, joka esiintyy ilmauksessa ”löytää jostakusta jotakin syytä”, käännetään myös vastineilla ”syy”, ”syytös”, ”ansaita”, ”syyttää” ja ”peruste” (Ap 13:28; 25:18; Mt 19:3). Kun Pilatus oli kuulustellut Jeesusta Kristusta juutalaisten esittämien syytteiden vuoksi, hän ei löytänyt mitään todisteita tämän syyllisyydestä ja ilmoitti juutalaisille kolme kertaa: ”En löydä hänestä mitään syytä.” (Joh 18:38; 19:4, 6.) Kreikkalainen sana memʹfo·mai käännetään vastineella ”moittia” (Ro 9:19; Hpr 8:8).

Jehovan suhtautuminen moitittavaan ihmiskuntaan. Se mitä Jehova Jumala tekee, on täydellistä, moitteetonta (hepr. ta·mimʹ, joka tarkoittaa virheetöntä, täydellistä tai moitteetonta), kuten kaikki hänen sanansa ja toimensakin (5Mo 32:4, Rbi8, alav.). Tämän vuoksi ja siksi, että hän on kaikkivaltias, hän saattoi oikaista Jobia seuraavin sanoin: ”Tulisiko moittijan [kirjm. ”kurittajan, oikaisijan”] kiistellä lainkaan Kaikkivaltiaan kanssa?” (Job 40:1, 2.) Apostoli Paavali tähdentää, että Jumalalla on oikeus menetellä luomustensa suhteen mielensä mukaan, kuten savenvalajakin tekee sellaisia astioita kuin hän haluaa. Jumala suvaitsee ”vihan astioita” tarkoituksensa mukaisesti, kuten hän suvaitsi faraotakin, mutta hän on armollinen ”armon astioita” kohtaan, emmekä me voi perustellusti asettaa tätä Jumalan menettelyä kyseenalaiseksi. (Ro 9:14–24.)

Ihmisen menettelytavat ja tuotteet ovat sen sijaan usein moitittavia. Kaikki ihmiset ovat perineet Aadamilta synnin ja erheen (Ro 5:12; Ps 51:5). Jehova, joka itse on moitteeton, kuitenkin ”tietää hyvin, miten meidät on muovattu, hän muistaa, että me olemme tomua”, ja on armollinen (Ps 103:13, 14). Hän piti uskollista ja tottelevaista Nooaa ”moitteettomana aikalaistensa keskuudessa” (1Mo 6:9). Hän käski Abrahamia: ”Vaella minun edessäni ja osoittaudu moitteettomaksi.” (1Mo 17:1.) Vaikka nuo molemmat miehet olivat epätäydellisiä ja kuolivat, Jehova, joka ”näkee, millainen sydän on”, piti heitä moitteettomina (1Sa 16:7; vrt. 2Ku 20:3; 2Ai 16:9). Hän käski Israelia: ”Sinun tulee osoittautua moitteettomaksi Jehovan, sinun Jumalasi, edessä.” (5Mo 18:13; 2Sa 22:24.) Hän antoi moitteettoman Poikansa (Hpr 7:26) lunastusuhriksi, ja sillä perusteella hän voi sanoa ”vanhurskaiksi” eli moitteettomiksi niitä, jotka uskovat ja tottelevat, ja säilyttää samanaikaisesti asemansa vanhurskaana ja moitteettomana Tuomarina (Ro 3:25, 26). (Ks. NUHTEETTOMUUS; TÄYDELLISYYS.)

Lakiliitto. Apostoli Paavali sanoo, että Laki on ”hengellinen” ja ”hyvä” (Ro 7:14; 1Ti 1:8), ja käsiteltyään sen kymmenettä käskyä hän toteaa, että ”Laki on itsessään pyhä, ja käsky on pyhä ja vanhurskas ja hyvä” (Ro 7:7–12). Miksi hän sitten kuitenkin sanoo: ”Jos – – tuo ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei toiselle olisi etsitty sijaa”? (Hpr 8:7.) Paavali selittää: ”Hän [Jehova – Jeremian kautta] todellakin moittii kansaa.” (Hpr 8:8, 9; vrt. Jer 31:31, 32.) Eräässä toisessa kohdassa hän osoittaa, että Laki oli kykenemätön, koska se ”lihan vuoksi oli heikko” (Ro 8:3). Lisäksi hän osoittaa johdonmukaisesti, että täydellisyyttä ei voitu saavuttaa leeviläisen pappeuden kautta, joka piti vaihtaa samoin kuin laki jonka mukaan se toimi, että ”Laki ei tehnyt mitään täydelliseksi” ja etteivät sen lahjat ja teurasuhrit ”kykene tekemään pyhää palvelusta suorittavaa omaltatunnoltaan täydelliseksi” (Hpr 7:11, 12, 19; 9:9).

Suhtautuminen toisten virheisiin. Raamattu neuvoo meitä ’kestämään jatkuvasti toisiamme ja antamaan jatkuvasti toisillemme auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan’ (Kol 3:13). Me kaikki olisimme tuomittuja, jos meidän kaikki virheemme pidettäisiin mielessä. Monet virheet voidaan sivuuttaa, eikä kristityn tulisi varmastikaan olla halukas tuomaan julki veljiensä virheitä. Raamattu sanoo jumalattomasta: ”Sinä istut puhumassa omaa veljeäsi vastaan, paljastat äitisi pojan virheen.” (Ps 50:16, 20.)

Jeesus Kristus antoi kuitenkin opetuslapsilleen neuvoja joidenkin vakavien syntien käsittelemistä varten. Ensimmäinen askel oli hänen neuvonsa mukaan seuraava: ”Jos veljesi tekee synnin, mene ja paljasta hänen virheensä [kirjm. ”ojenna häntä”] kahden kesken. Jos hän kuuntelee sinua, olet voittanut veljesi.” Sen jälkeen Jeesus kertoo toimenpiteistä, joihin tulisi ryhtyä, jos ensimmäinen yritys ei tuota tuloksia. (Mt 18:15–17; ks. myös Ga 6:1.)

Moitteeton palvelus. Apostoli Paavali, joka oli erittäin kiitollinen loistoisasta palvelusaarteestaan ja arvosti sitä suuresti, halusi huolellisesti kirkastaa tätä palvelusta valvomalla tarkoin jokaista elämänsä ja käytöksensä piirrettä. Hän sanoi kirjeessään Korintin seurakunnalle: ”Me emme millään tavalla anna aihetta kompastumiseen, jottei palvelustamme moitittaisi.” (2Ko 6:3.) Miehet, jotka asettivat Paavalin apostoliuden kyseenalaiseksi, olivat olleet sikäläisen seurakunnan yhteydessä ja sekä moittineet että panetelleet Paavalia kovasti vähätelläkseen häntä ja murtaakseen hänen apostolisen arvovaltansa seurakunnassa. Paavali ymmärsi tämän ja tiesi myös, että raha-asioihin liittyy moittimisen ja ongelmien vaara, ja siksi hän vakuutti seurakunnalle, että hän lähettäisi Tituksen ja jonkun toisen luotettavan, seurakuntien nimittämän veljen käsittelemään avustuksia. ”Näin vältymme siltä, että kukaan moittisi meitä tämän anteliaan avustuksen yhteydessä, joka on meidän toimitettavanamme”, kirjoitti Paavali. (2Ko 8:16–21.)