SAARA

(’ruhtinatar’), Saarai (mahd. ’riitaisa’).

Abrahamin sisarpuoli ja vaimo sekä Iisakin äiti (1Mo 11:29; 20:12; Jes 51:2). Hänen nimensä oli alun perin Saarai (1Mo 17:15). Hän oli kymmenen vuotta Abrahamia nuorempi (1Mo 17:17) ja meni tämän kanssa naimisiin, kun he asuivat kaldealaisessa Urin kaupungissa (1Mo 11:28, 29). Saara oli hedelmätön, kunnes hänen lisääntymiskykynsä elvytettiin ihmeen välityksellä hänen kuukautistensa jo lakattua (1Mo 18:11; Ro 4:19; Hpr 11:11).

Saara oli ehkä kuusissakymmenissä, kun hän lähti Abrahamin mukana Urista ja asettui asumaan Haraniin. 65-vuotiaana hän lähti miehensä kanssa Haranista Kanaanin maahan (1Mo 12:4, 5). Siellä he asuivat jonkin aikaa Sikemissä ja Betelin itäpuolella olevassa vuoristossa sekä monissa muissa paikoissa, ennen kuin nälänhätä pakotti heidät menemään Egyptiin (1Mo 12:6–10).

Vielä ikääntyneenäkin Saara oli erittäin kaunis. Sen vuoksi Abraham oli etukäteen pyytänyt, että aina kun olisi tarpeellista heidän matkansa aikana, Saara sanoisi Abrahamin olevan hänen veljensä, jotteivät toiset tappaisi Abrahamia saadakseen Saaran (1Mo 20:13). Egyptissä tämä johti siihen, että Saara vietiin faraon ruhtinaiden kehotuksesta tämän huonekuntaan. Jumalan puuttuminen asiaan esti kuitenkin faraota kajoamasta häneen. Sitten farao palautti Saaran Abrahamille ja pyysi heitä lähtemään maasta. Lisäksi hän huolehti siitä, että Abraham ja hänen omaisuutensa saatettiin turvallisesti matkaan. (1Mo 12:11–20.)

On huomionarvoista, että muuan muinainen papyrus kertoo faraosta, joka käski aseellisia miehiä ottamaan kiinni erään viehättävän naisen ja surmaamaan hänen aviomiehensä. Näin ollen Abrahamin pelko siitä, että hänet tapettaisiin Saaran takia, ei ollut perusteeton. Sen sijaan että Abraham olisi vaarantanut elämänsä yrittämällä turhaan pelastaa vaimonsa kunniaa vieraassa maassa, hän toimi tavalla, joka hänestä näytti turvallisimmalta. On syytä muistaa, että Abraham oli vaimonsa omistaja. Saara palveli mielellään Jehovaa ja Abrahamia tällä tavoin. Raamatussa ei milloinkaan arvostella Abrahamia tämän teon johdosta.

Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Saara ja Abraham olivat alun perin saapuneet Kanaanin maahan, 75-vuotias Saara pyysi miestään olemaan sukupuolisuhteissa hänen egyptiläisen palvelijattarensa Hagarin kanssa, jotta Saara saisi hänestä lapsia (1Mo 16:1–3). Sen johdosta syntyneet vaikeudet osoittivat selvästi, että tämä ei ollut Jehovan tapa täyttää se ”siementä” koskeva lupaus, jonka hän oli aiemmin antanut Abrahamille (1Mo 15:1–16). Kun Hagar sai tietää olevansa raskaana, hän alkoi halveksia emäntäänsä. Saaran valitettua asiasta Abrahamille, tämä antoi vaimolleen täydet valtuudet kohdella Hagaria kuin palvelijatartaan. Saaran nöyryytettyä Hagaria tämä pakeni emäntäänsä mutta palasi sitten Jumalan ohjeiden mukaisesti, minkä jälkeen hän synnytti Ismaelin. (1Mo 16:4–16.)

Noin 13 vuotta Ismaelin syntymän jälkeen, kun Jumala oli käskenyt Abrahamia ympärileikkaamaan kaikki huonekuntansa miespuoliset jäsenet, Abrahamille sanottiin myös, ettei hänen tulisi enää kutsua vaimoaan ”Saaraiksi” vaan häntä tuli sanoa ”Saaraksi”, joka merkitsee ’ruhtinatarta’. Jumala sanoi Saarasta: ”Minä olen siunaava häntä ja myös annan sinulle hänestä pojan; niin, olen siunaava häntä, ja hänestä on tuleva kansakuntia; hänestä tulee kansojen kuninkaita.” (1Mo 17:9–27.) Pian sen jälkeen yksi kolmesta enkelivieraasta vahvisti Mamressa, että Saara synnyttäisi pojan. Satuttuaan kuulemaan sen ”Saara alkoi nauraa itsekseen ja sanoi: ’Heräisikö minussa näin kuihtuneena todellakin halu, kun vielä herranikin on vanha?’” Kun Saaraa ojennettiin siitä, että hän oli nauranut, hän peloissaan kielsi tehneensä niin. (1Mo 18:1–15; Ro 9:9.) Koska Saaraan viitataan Heprealaiskirjeen 11:11:ssä uskon esimerkkinä, hänen naurunsa ei ilmeisesti osoittanut täydellistä uskon puutetta vaan ilmaisi ainoastaan, että ajatus pojan saamisesta niin iäkkäänä oli hänestä nähtävästi jokseenkin huvittava. Se että Saara tunnusti (sisimmässään) Abrahamin olevan hänen herransa, antaa ymmärtää hänen olleen tottelevainen ja alamainen aviomiespäälleen, ja kristittyjä vaimoja kannustetaan noudattamaan hänen esimerkkiään (1Pi 3:5, 6).

Saara ja hänen miehensä asettuivat asumaan Gerariin. Sielläkin Abraham sanoi vaimoaan sisarekseen. Sitten Gerarin kuningas Abimelek lähetti hakemaan Saaran. Jälleen Jehovan puuttuminen asiaan esti Saaraan kajoamisen. Palauttaessaan Saaran Abrahamille Abimelek antoi tälle karjaa sekä palvelijoita ja palvelijattaria, kenties korvaukseksi siitä, että hän oli tilapäisesti vienyt Abrahamilta tämän vaimon. Lisäksi hän antoi Abrahamille tuhat hopearahaa (n. 2200 dollaria). Näiden hopearahojen tarkoitus oli toimia todistuksena siitä, että Saara oli puhdistettu kaikesta häväistyksestä ja että hän oli siveellinen nainen. (1Mo 20.)

90-vuotiaana Saaralla oli ilo synnyttää Iisak. Silloin hän huudahti: ”Jumala on valmistanut minulle naurun: jokainen, joka kuulee siitä, nauraa minulle.” Tämä tarkoitti ilmeisesti lapsen syntymän aiheuttamaa ilon ja hämmästyksen naurua. Saara imetti poikaansa viitisen vuotta. Kun Iisak lopulta vieroitettiin, Abraham järjesti suuret juhlat. Tuossa tilaisuudessa Saara näki Hagarin pojan Ismaelin, joka oli nyt noin 19-vuotias, ’ilvehtivän’ eli leikkivän Iisakin kanssa pilkaten häntä. Nähtävästi Saara pelkäsi poikansa Iisakin tulevaisuuden puolesta ja pyysi sen vuoksi Abrahamia lähettämään Hagarin ja Ismaelin pois. Abraham teki niin saatuaan Jumalalta hyväksymyksen toimilleen. (1Mo 21:1–14.)

Suunnilleen 32 vuotta myöhemmin Saara kuoli 127-vuotiaana ja Abraham hautasi hänet ”Makpelan kedon luolaan” (1Mo 23:1, 19, 20).

Vertauskuvallisen näytelmän osapuoli. Kun apostoli Paavali kirjoitti galatalaisille, hän osoitti, että Abrahamin vaimo Saara edusti ”ylhäällä olevaa Jerusalemia”, hengellä voideltujen kristittyjen, Abrahamin hengellisen ”siemenen”, äitiä. Saaran tavoin ”ylhäällä oleva Jerusalem”, Jumalan vertauskuvallinen vaimo, ei ole koskaan ollut orjuudessa, ja sen vuoksi myös tämän vaimon lapset ovat vapaita. Jotta jostakusta voisi tulla ”ylhäällä olevan Jerusalemin” vapaa lapsi, jolla on ”hänen vapautensa”, Jumalan Pojan täytyy vapauttaa hänet synnin orjuudesta. (Ga 4:22–31; 5:1, Rbi8, alav.) Kristus Jeesus sanoikin Abrahamin luonnollisille jälkeläisille: ”Totta totisesti minä sanon teille: jokainen synnin tekijä on synnin orja. Lisäksi orja ei pysy huonekunnassa ikuisesti; poika pysyy ikuisesti. Jos siis Poika vapauttaa teidät, niin te tulette olemaan todella vapaita.” (Joh 8:34–36.) (Ks. HAGAR; VAPAA NAINEN.)