”Eivätkö selitykset kuulu Jumalalle?”

JOOSEF käveli pitkin pimeää käytävää hiestä märkänä uurastettuaan tukahduttavassa kuumuudessa. Egyptin auringon korventama vankila oli kuin pätsi. Joskus hänestä tuntui, että hän tiesi jokaisen seinän joka ikisen tiilen ja halkeaman. Vankila oli nyt hänen koko maailmansa. Täällä häntä kyllä arvostettiin, mutta hän oli silti vanki.

Miten usein Joosefin onkaan täytynyt palata ajatuksissaan kotiseudulleen Hebronin kallioisille kukkuloille, missä hän oli paimentanut isänsä katraita. Hän oli ollut noin 17-vuotias, kun hänen isänsä Jaakob oli antanut hänelle tehtävän, joka vei hänet kymmenien kilometrien päähän kotoa. Nyt sellaista vapautta oli vaikea kuvitellakaan. Joosefin kateelliset veljet olivat nimittäin käyneet häneen raivoissaan käsiksi ja sitten myyneet hänet orjaksi. Hänet oli viety Egyptiin, missä hän oli aluksi palvellut egyptiläisen virkamiehen Potifarin talossa. Joosef oli nauttinut isäntänsä luottamusta, kunnes tämän vaimo oli syyttänyt häntä väärin raiskausyrityksestä. Sen jälkeen hänet oli heitetty tähän vankilaan.a (1. Mooseksen kirja, luvut 37 ja 39.)

Joosef oli nyt 28-vuotias, joten hän oli ollut orjuudessa ja vankeudessa jo kymmenisen vuotta. Hänen elämänsä ei todellakaan ollut muotoutumassa sellaiseksi kuin hän oli toivonut. Pääsisikö hän ikinä vapaaksi? Näkisikö hän enää koskaan iäkästä isäänsä, joka oli hänelle hyvin tärkeä, tai rakasta pikkuveljeään Benjaminia? Kuinka kauan hän joutuisi virumaan tässä loukossa?

Onko sinusta tuntunut samalta kuin Joosefista? Elämä saattaa joskus osoittautua aivan erilaiseksi kuin olimme nuorempana toivoneet. Toisinaan ahdistavat tilanteet näyttävät jatkuvan loputtomiin. Ulospääsytietä ei ehkä ole näkyvissä, ja voi olla vaikea löytää keinoja kestää. Katsotaanpa, mitä voimme oppia Joosefin uskosta.

Joosef tiesi, että hänen Jumalansa Jehova ei koskaan unohtaisi häntä, ja tämä tieto varmasti auttoi häntä kestämään. Jehova löysi tilaisuuksia siunata Joosefia jopa tässä vierasmaalaisessa vankilassa. Raamatussa kerrotaankin: ”Jehova oli – – edelleen Joosefin kanssa ja osoitti hänelle jatkuvasti rakkaudellista huomaavaisuutta ja antoi hänen saada suosion vankilan päällikön silmissä.” (1. Mooseksen kirja 39:21–23.) Tekemällä ahkerasti työtä Joosef toimi tavalla, jota Jehova saattoi siunata. Miten lohdulliselta Joosefista onkaan täytynyt tuntua se, että Jehova oli aina hänen kanssaan!

Sallisiko Jehova Joosefin jäädä vankilaan ikiajoiksi? Joosef saattoi vain arvailla, mutta hän piti varmasti asian esillä rukouksissaan. Vastaus tuli aivan odottamattomalla tavalla, kuten usein käy. Eräänä päivänä vankilassa syntyi hälinää, kun sinne tuotiin kaksi uutta vankia. He olivat virkamiehiä, jotka olivat kuuluneet faraon hoviin. Toinen oli ylileipuri ja toinen ylijuomanlaskija. (1. Mooseksen kirja 40:1–3.)

Henkivartioston päällikkö antoi Joosefille tehtäväksi huolehtia näistä huomattavassa asemassa olleista miehistä.b Eräänä yönä kumpikin heistä näki todentuntuisen ja arvoituksellisen unen. Kun Joosef näki miehet aamulla, hän huomasi, että jokin oli vialla. Niinpä hän kysyi: ”Mistä syystä kasvonne ovat synkät tänään?” (1. Mooseksen kirja 40:3–7.) Kenties juuri hänen huomaavaisuutensa ansiosta miehet rohkenivat paljastaa huolensa. Tämä keskustelu johtaisi suureen muutokseen Joosefin elämässä, vaikka hän ei sitä vielä tiennytkään. Olisiko keskustelua kuitenkaan syntynyt, ellei Joosef olisi osoittanut hyväntahtoista kiinnostusta näitä miehiä kohtaan? Joosefin esimerkki voi saada meidät pohtimaan, ilmaisemmeko me uskomme Jumalaan osoittamalla kiinnostusta toisia ihmisiä kohtaan.

Miehet kertoivat olevansa levottomia arvoituksellisten uniensa vuoksi ja myös siksi, ettei kukaan voinut selittää niitä heille. Unilla oli egyptiläisille suuri merkitys, ja he tukeutuivat vahvasti ihmisiin, jotka väittivät pystyvänsä tulkitsemaan niitä. Miehet eivät tienneet, että heidän unensa olivat lähtöisin Joosefin Jumalalta, Jehovalta. Mutta Joosef tiesi. Hän sanoi rauhoittavasti: ”Eivätkö selitykset kuulu Jumalalle? Kertoisitteko sen [unen] minulle.” (1. Mooseksen kirja 40:8.) Joosefin sanoilla on edelleen painoarvoa vilpittömille Raamatun tutkijoille. Kunpa kaikki uskonnolliset ihmiset osoittaisivat samanlaista nöyryyttä kuin Joosef. Meidän täytyy olla halukkaita hylkäämään ylpeä inhimillinen ajattelu ja luottaa Jumalaan, kun pyrimme tulkitsemaan hänen Sanaansa oikein. (1. Tessalonikalaisille 2:13; Jaakobin kirje 4:6.)

Juomanlaskija aloitti. Hän kertoi Joosefille unen viiniköynnöksestä, jossa oli kolme oksaa ja niissä rypäleterttuja. Rypäleet kypsyivät, ja juomanlaskija puristi niiden mehun faraon maljaan. Jehovan avulla Joosef tiesi heti, mitä uni merkitsi. Hän sanoi juomanlaskijalle, että kolme oksaa tarkoittivat kolmea päivää. Kolmen päivän kuluttua farao palauttaisi juomanlaskijan entiseen asemaansa. Huojennus levisi juomanlaskijan kasvoille. Tällöin Joosef esitti hänelle pyynnön: ”Sinun on, pyydän, osoitettava minulle rakkaudellista huomaavaisuutta ja mainittava minusta faraolle.” Joosef selitti, että hänet oli siepattu kotimaastaan ja vangittu, vaikka hän oli syytön. (1. Mooseksen kirja 40:9–15.)

Kun leipuri kuuli juomanlaskijan saamat hyvät uutiset, hän rohkaistui kysymään Joosefilta oman unensa merkitystä. Hän oli nähnyt unessa kolme leipäkoria, jotka olivat hänen päänsä päällä, ja linnut söivät yhdestä niistä. Joosefille annettiin vastaus myös tähän arvoitukseen. Se ei kuitenkaan tiennyt leipurille hyvää. Joosef sanoi: ”Tämä on – – selitys: Ne kolme koria ovat kolme päivää. Kolmen päivän kuluessa tästä lukien farao korottaa sinun pääsi ja on ripustava sinut paaluun, ja linnut syövät sinun lihasi.” (1. Mooseksen kirja 40:16–19.) Jumalan muiden uskollisten palvelijoiden tavoin Joosef kertoi Jumalalta saamansa sanomat rohkeasti – niin hyvät uutiset kuin tiedon uhkaavasta tuomiostakin (Jesaja 61:2).

Joosefin sanat toteutuivat kolme päivää myöhemmin. Farao järjesti syntymäpäiväjuhlatc ja julisti tuomiot kahdelle palvelijalleen. Leipuri teloitettiin, aivan kuten Joosef oli ennustanut, kun taas juomanlaskija palautettiin entiseen asemaansa. Valitettavasti juomanlaskija oli kuitenkin piittaamaton ja unohti Joosefin täysin. (1. Mooseksen kirja 40:20–23.)

Kului kaksi täyttä vuotta (1. Mooseksen kirja 41:1). Miten turhauttavaa aikaa sen onkaan täytynyt olla Joosefille! Kenties hänen toiveensa olivat olleet korkealla Jehovan autettua häntä selittämään juomanlaskijan ja leipurin arvoitukselliset unet. Aina uuden päivän valjetessa Joosef on saattanut herätä täynnä toivoa siitä, että vapaus koittaisi tuona päivänä – mutta sen sijaan vankilan ankea arki vain jatkui muuttumattomana. Nämä kaksi vuotta ovat hyvinkin voineet olla Joosefille kaikkein vaikeimpia kestää. Hän ei silti koskaan lakannut luottamasta Jumalaansa Jehovaan. Joosef ei antanut periksi epätoivolle vaan kesti päättäväisesti, ja tuo koetteleva aika tekikin hänestä entistä vahvemman (Jaakobin kirje 1:4).

Kenen meistä ei tarvitsisi kehittää kestävyyttä näinä vaikeina aikoina? Voidaksemme selviytyä kohtaamistamme koettelemuksista tarvitsemme sellaista päättäväisyyttä, kärsivällisyyttä ja sisäistä rauhaa, jota vain Jumala voi antaa. Hän voi auttaa meitä taistelemaan epätoivoa vastaan ja pitämään kiinni toivosta, kuten hän auttoi Joosefiakin. (Roomalaisille 12:12; 15:13.)

Juomanlaskija saattoi unohtaa Joosefin, mutta Jehova ei unohtanut. Eräänä yönä Jehova antoi faraon nähdä kaksi mieleenpainuvaa unta. Ensimmäisessä unessa tämä näki, että Niilistä nousi seitsemän kaunista ja lihavaa lehmää ja sen jälkeen seitsemän rumaa ja laihaa lehmää. Laihat lehmät söivät lihavat. Myöhemmin farao näki unessa viljankorren, johon puhkesi seitsemän hyvää tähkää. Mutta sitten ilmaantui seitsemän ohutta ja tuulen kuivattamaa tähkää, jotka nielivät hyvät tähkät. Aamulla farao heräsi unien vuoksi kiihdyksissä, joten hän kutsui luokseen kaikki Egyptin taikuutta harjoittavat papit ja viisaat, jotta he selittäisivät ne. He kaikki epäonnistuivat. (1. Mooseksen kirja 41:1–8.) Emme tiedä tarkoittaako tämä sitä, etteivät he kyenneet sanomaan mitään vai että he esittivät useita ristiriitaisia selityksiä. Joka tapauksessa he tuottivat faraolle pettymyksen. Hän halusi kuitenkin kiihkeämmin kuin koskaan saada arvoitukseen vastauksen.

Viimein juomanlaskija muisti Joosefin! Hän tunsi omantunnon pistoksen ja kertoi faraolle poikkeuksellisesta nuoresta miehestä, jonka hän oli tavannut kaksi vuotta aiemmin vankilassa ja joka oli tulkinnut oikein sekä hänen unensa että leipurin unen. Farao haetutti heti Joosefin vankilasta. (1. Mooseksen kirja 41:9–13.)

Kuvittele, miltä Joosefista tuntui, kun faraon sanansaattajat tulivat esittämään hänelle kuninkaallisen kutsun. Hän vaihtoi nopeasti vaatteensa sekä ajoi partansa ja todennäköisesti myös hiuksensa egyptiläisen tavan mukaan. Epäilemättä hän rukoili palavasti, että Jehova siunaisi tätä tapaamista. Pian hän huomasi olevansa loisteliaassa kuninkaallisessa palatsissa itse faraon edessä. Raamatun kertomus jatkuu: ”Sitten farao sanoi Joosefille: ’Olen nähnyt unen, mutta ei ole sen selittäjää. Olen nyt itse kuullut sanottavan sinusta, että kun kuulet unen, sinä voit selittää sen.’ ” Joosefin vastaus paljasti jälleen kerran hänen nöyryytensä ja uskonsa Jumalaan: ”Minua ei tarvitse ottaa huomioon! Jumala ilmoittaa faraolle hyvää.” (1. Mooseksen kirja 41:14–16.)

Jehova rakastaa nöyriä ja uskollisia ihmisiä, joten ei ole ihme, että hän antoi juuri Joosefille vastauksen, jota papit ja viisaat eivät olleet tienneet. Joosef selitti, että faraon kahdella unella oli sama merkitys. Välittämällä saman viestin kahdesti Jehova osoitti, että unien täyttymys oli varma – että hän oli ”lujasti vahvistanut” sen. Lihavat lehmät ja täyteläiset tähkät merkitsivät sitä, että Egyptiin tulisi seitsemän yltäkylläisyyden vuotta. Laihat lehmät ja ohuet tähkät tarkoittivat puolestaan seitsemää nälkävuotta, jotka seuraisivat yltäkylläisyyden vuosia. Nälänhätä kuluttaisi maassa vallinneen runsauden. (1. Mooseksen kirja 41:25–32.)

Farao tiesi, että Joosef oli selittänyt unet oikein. Mutta mitä oli tehtävissä? Joosef suositteli faraolle suunnitelmaa, jonka mukaan toimia. Faraon tuli etsiä ”ymmärtäväinen ja viisas mies”, joka valvoisi ylijäämäsadon kokoamista varastoihin seitsemän yltäkylläisyyden vuoden aikana ja sitten jakaisi ylijäämän puutteenalaisille nälänhädän aikana. (1. Mooseksen kirja 41:33–36.) Joosef olisi kokemuksensa ja kykyjensä ansiosta sopinut tuohon tehtävään paremmin kuin hyvin, mutta hän ei korottanut itseään. Hänen nöyryytensä vuoksi moinen julkeus ei tullut kysymykseenkään; hänen uskonsa vuoksi se ei edes ollut tarpeellista. Jos todella uskomme Jehovaan, meidän ei tarvitse olla kunnianhimoisia eikä korottaa itseämme. Voimme olla rauhallisin mielin ja jättää asiat hänen käsiinsä.

Farao ja kaikki hänen palvelijansa pitivät Joosefin ehdotusta järkevänä. Farao myös tunnusti, että Joosefin Jumala oli tämän viisaiden sanojen todellinen lähde. Hän sanoi ympärillä oleville palvelijoilleen: ”Voidaanko löytää toista tämänkaltaista miestä, jossa on Jumalan henki?” Joosefille hän sanoi: ”Koska Jumala on antanut sinun tietää tämän kaiken, ei ole ketään niin ymmärtäväistä ja viisasta kuin sinä olet. Sinä saat henkilökohtaisesti hoitaa talouttani, ja koko kansani tottelee sinua ehdottomasti. Ainoastaan valtaistuimen kannalta minä olen sinua suurempi.” (1. Mooseksen kirja 41:38–41.)

Farao piti sanansa. Joosef puettiin pian hienoon pellavaan, ja hän sai faraolta sinettisormuksen ja kaulaansa kultakäädyt. Lisäksi farao antoi hänelle kuninkaalliset vaunut ja täydet valtuudet kulkea kautta maan ja toteuttaa suunnitelmaansa. (1. Mooseksen kirja 41:42–44.) Joosef päätyi siis yhden ainoan päivän kuluessa vankilasta palatsiin. Hän heräsi alhaisena vankina mutta kävi levolle Egyptin toiseksi korkeimpana hallitusmiehenä. Joosefin usko Jehova Jumalaan ei selvästikään ollut turhaa! Jehova näki kaiken sen epäoikeudenmukaisuuden, jota hänen palvelijansa oli kokenut vuosien varrella. Hän puuttui asioihin juuri oikeaan aikaan ja juuri oikealla tavalla. Jehovan tarkoituksena oli paitsi korjata kaikki Joosefille tehty vääryys myös suojella tulevaa Israelin kansaa. Tämän sarjan seuraavassa kirjoituksessa selviää, miten tapahtumat etenivät.

Jos sinä kohtaat koettelemuksia – kuten epäoikeudenmukaisuutta, joka näyttää jatkuvan vuosikausia – älä menetä toivoasi. Muista Joosefia. Hän pysyi huomaavaisena, nöyränä ja kestävänä ja säilytti uskonsa, minkä vuoksi Jehovalla oli kaikki syyt palkita hänet aikanaan.