HEPREALAINEN

Nimitystä ”heprealainen” käytettiin ensimmäiseksi Abramista, ja se erotti hänet hänen amorilaisista naapureistaan (1Mo 14:13). Sen jälkeen miltei jokaisessa tapauksessa sanaa ”heprealainen” käytetään vastakohtaisessa tai erottavassa merkityksessä: puhuja kuuluu ei-israelilaiseen kansakuntaan (1Mo 39:13, 14, 17; 41:12; 2Mo 1:16; 1Sa 4:6, 9), tai israelilainen puhuttelee vierasmaalaista (1Mo 40:15; 2Mo 1:19; 2:7; Jn 1:9), tai samassa yhteydessä mainitaan vierasmaalaisia (1Mo 43:32; 2Mo 1:15; 2:11–13; 1Sa 13:3–7).

Kuten edellä olevat raamatunkohdat osoittavat, nimitys ”heprealainen” oli egyptiläisille tuttu jo 1700-luvulla eaa. Tämä näyttäisi ilmaisevan, että Abraham, Iisak ja Jaakob olivat tulleet varsin hyvin tunnetuiksi laajalla alueella, minkä vuoksi tiedettiin, mitä yleisnimi ”heprealainen” tarkoitti. Kun Joosef puhui ”heprealaisten maasta” (1Mo 40:15) kahdelle faraon palvelijalle, hän epäilemättä tarkoitti Hebronia ympäröivää seutua, joka oli jo kauan ollut hänen isällään ja esi-isillään jonkinlaisena tukikohtana. Kuutisensataa vuotta myöhemmin filistealaiset puhuivat israelilaisista yhä ”heprealaisina”. Kuningas Saulin aikaan ”heprealaiset” ja ”Israel” tarkoittivat samaa. (1Sa 13:3–7; 14:11; 29:3.) 800-luvulla eaa. profeetta Joona paljasti Joppen satamasta lähteneen laivan merimiehille (mahdollisesti foinikialaisia) olevansa heprealainen (Jn 1:9). Myös Laissa erotettiin ”heprealaiset” orjat toista rotua tai kansallisuutta olevista orjista (2Mo 21:2; 5Mo 15:12), ja viitatessaan tähän Jeremian kirja (600-luvulta eaa.) osoittaa sanan ”heprealainen” silloin tarkoittaneen samaa kuin ”juutalainen” (Jer 34:8, 9, 13, 14).

Myöhempinä aikoina kreikkalaiset ja roomalaiset kirjoittajat kutsuivat israelilaisia säännöllisesti joko ”heprealaisiksi” tai ”juutalaisiksi” mutta eivät ”israelilaisiksi”.

Sanan alkuperä ja merkitys. Käsitykset sanan ”heprealainen” alkuperästä ja merkityksestä voidaan yleensä pelkistää seuraavaan:

Erään käsityksen mukaan nimi tulee sanajuuresta ʽa·varʹ ’kulkea, kulkea ohi, kulkea yli, ylittää’. Tässä mielessä sana soveltuisi Abrahamiin sellaisena, jonka Jumala otti ”Virran [Eufratin] toiselta puolelta” (Jos 24:3). Kreikkalaisen Septuagintan kääntäjät käsittivät tämän sanan näin, ja niinpä he kutsuivat 1. Mooseksen kirjan 14:13:ssa Abrahamia ”ylikulkijaksi” eivätkä ”heprealaiseksi”. Tämä teoria on varsin suosittu mutta ei ongelmaton. Sanassa ʽiv·riʹ (heprealainen) on sama pääte kuin joissakin muissa sanoissa, jotka ovat selvästi patronyymejä eli nimiä, jotka on muodostettu lisäämällä isän tai esi-isän nimeen sukulaisuussuhdetta osoittava etu- tai jälkiliite. Niinpä mō·ʼa·viʹ (moabilainen) tarkoittaa pikemminkin Moabin (Mō·ʼavʹ) jälkeläistä kuin maantieteelliseltä alueelta olevaa; vastaavia nimityksiä ovatʽam·mō·niʹ (ammonilainen), da·niʹ (danilainen) ynnä monet muut.

Lisäksi jos ”heprealainen” soveltuisi Abrahamiin yksistään sillä perusteella, että hän ’ylitti’ Eufratin, niin tämä nimitys näyttäisi olevan hyvin laajakäsitteinen ja sovellettavissa jokaiseen, joka teki samoin, ja todennäköisesti tällaisia emigrantteja oli monia vuosisatojen kuluessa. Jos sanalla on tällainen alkuperä, niin se voisi olla tunnusmerkillinen vain siinä tapauksessa, että Abrahamin Eufratin-ylityksen tunnustettiin tapahtuneen Jumalan kutsusta. On kyseenalaista, joskaan ei mahdotonta, tunnustivatko tätä nimitystä käyttävät pakanat tämän tosiasian.

Toinen, joidenkin oppineiden hyväksymä käsitys on, että tämä nimi tarkoittaa vierailijoita eli ’läpikulkijoita’ erotukseksi niistä, jotka ovat vakinaisia asukkaita tai siirtolaisia (vrt. sanan ʽa·varʹ käyttöä seuraavissa kohdissa: 1Mo 18:5; 2Mo 32:27; 2Ai 30:10). Vaikka israelilaiset viettivätkin paimentolaiselämää jonkin aikaa, niin he eivät viettäneet sitä enää Kanaanin valloituksen jälkeen. Silti nimi heprealainen soveltui heihin edelleenkin. Tätä käsitystä vastaan puhuu myös sen laajasisältöisyys, koska se käsittäisi kaikki paimentolaisryhmät. Jehova tunnetaan Raamatussa ”heprealaisten Jumalana”, joten on selvää, ettei tässä tarkoiteta kaikkia paimentolaisia, sillä monet paimentolaiskansat olivat väärien jumalien palvojia (2Mo 3:18; 5:3; 7:16; 9:1, 13; 10:3).

Kolmas, Raamatun todisteiden kanssa hyvin yhteen sopiva käsitys on, että ”heprealainen” (ʽiv·riʹ) tulee nimestä Eber (ʽEʹver). Eber oli Seemin pojanpojanpoika ja Abrahamin esi-isä (1Mo 11:10–26). Tosin Eberistä tiedetään vain, että hän oli yksi rengas siinä polveutumisketjussa, joka johti Seemistä Abrahamiin. Ei ole kerrottu mitään erikoista Eberin tekoa tai muuta henkilökohtaista piirrettä, joka olisi perusteena sille, että hänen jälkeläisensä käyttivät hänen nimeään niin huomattavalla tavalla. On kuitenkin merkittävää, että juuri Eber mainitaan 1. Mooseksen kirjan 10:21:ssä, kun Seemiä sanotaan siinä ”kaikkien Eberin poikien esi-isäksi”. Eberin nimeä käytettiin vuosisatoja hänen kuolemansa jälkeen tietystä kansasta tai seudusta, mikä käy ilmi 1400-luvulta eaa. peräisin olevasta Bileamin profetiasta (4Mo 24:24). Nimen käyttö patronyyminä yhdistäisi myös israelilaiset tiettyyn haaraan heidän Nooasta ”polveutumisensa mukaan”, kuten on kerrottu 1. Mooseksen kirjan 10:1–32:ssa.

Tästä kuten muistakin edellä mainituista käsityksistä herää kuitenkin kysymys, miksi ”heprealainen”, jos se johtuu nimestä Eber, soveltuisi yksinomaan israelilaisiin. Eberillä oli poikansa Joktanin kautta muita jälkeläisiä, jotka eivät kuuluneet Abrahamin (ja Israelin) sukuhaaraan (1Mo 10:25–30; 11:16–26). Sanan ʽiv·riʹ (heprealainen) luulisi soveltuvan kaikkiin niihin jälkeläisiin, joilla olisi oikeus väittää Eberiä esi-isäkseen. Jotkut oppineet esittävät ajatuksen, että alun perin näin on voinut ollakin mutta että aikaa myöten tämä nimi rajoittui koskemaan yksinomaan israelilaisia, koska heistä tuli eberiläisistä eli heprealaisista huomattavimpia. Tälle olisi Raamatun kertomuksessa rinnakkaisuuksiakin. Vaikka Abrahamilla oli monia ei-israelilaisia jälkeläisiä, mm. edomilaisia ja ismaelilaisia ja niitä, jotka hän oli saanut vaimostaan Keturasta, niin nimenomaan israelilaisia kutsutaan ”Abrahamin siemeneksi” (Ps 105:6; Jes 41:8; vrt. Mt 3:9; 2Ko 11:22). Tämä johtui tietenkin siitä, että Jumalalla oli heihin erikoissuhde Abrahamin kanssa tehdyn liiton vuoksi. Mutta jo se, että Jumala teki israelilaisista kansakunnan ja antoi heille perinnöksi Kanaanin maan sekä voittoja monista voimakkaista vihollisista, erotti varmasti heidät ei vain Abrahamin muista jälkeläisistä vaan myös Eberin kaikista muista jälkeläisistä. On myös mahdollista, että monet näistä muista jälkeläisistä kadottivat ”eberiläisyytensä” solmiessaan avioliittoja muihin kansoihin kuuluvien kanssa.

Voi siis hyvinkin olla, että Eber on mainittu sukuluetteloissa erikseen siksi, että Jumala halusi näin ilmaista Nooan Seemille lausuman siunauksen täyttyneen erikoisesti Eberin jälkeläisissä, ja myöhemmin osoittautui, että ennen kaikkea israelilaiset saivat osakseen tämän siunauksen. Tällainen Eberin erikoismaininta osoittaisi myös, mitä kautta 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä esitetyssä Jehovan profetiassa luvattu Siemen polveutuisi, koska Eberistä tulisi täten tärkeä rengas Seemin ja Abrahamin välille. Tällainen yhteys olisi myös sopusoinnussa sen kanssa, että Jehovaa kutsuttiin ”heprealaisten Jumalaksi”.

Bileamin profetia. Neljännen Mooseksen kirjan 24:24:ssä olevan Bileamin profetian ymmärtäminen riippuu siitä, käytettiinkö Eberiä siinä maantieteellisenä terminä tarkoittamassa ’toisella puolella olevaa maata (tai kansaa)’ vai patronyyminä, joka soveltui erityisesti heprealaisiin (israelilaisiin). Useimmat kommentaattorit pitävät Kittimiä, jonka rannikolta tulisi profetian mukaan laivoja ahdistamaan Assyriaa ja Eberiä, ensi sijassa Kyproksen vanhana nimityksenä. Kuten artikkeleissa KYPROS ja KITTIM kuitenkin osoitetaan, Kypros joutui voimakkaan kreikkalaisen vaikutuksen alaisuuteen; vastaavasti Kittimin nimi voi soveltua laajemmin kuin vain Kyproksen saareen ja kenties yhdistää sen Kreikkaan. Useimmat oppineet katsovatkin tämän profetian liittyvän kreikkalaisten eli makedonialaisten suorittamaan Lähi-idän kansakuntien, mm. Assyrian, valloitukseen. Ne, joiden mielestä Eberiä on tässä käytetty maantieteellisessä mielessä, katsovat Eberin ahdistamisen tarkoittavan, että Assyrian lisäksi kaikki Mesopotamian vallat (kansa ’toisella puolella’) saatettaisiin länsimaisen herruuden alaisiksi. Ne taas, jotka katsovat Eberin tarkoittavan heprealaisia, esittävät, että ennustettu ahdistus kohtasi näitä Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen ja seleukidien hallitsijasuvun, varsinkin Antiokhos Epifaneen, aikana. Tässä raamatunkohdassa esiintyvä nimi Assyria on heprealaisessa tekstissä todellisuudessa nimi Assur, ja näyttää siltä, että ”Eber” on samalla tavoin pikemminkin heprealaisia tarkoittava patronyymi kuin pelkästään maantieteellinen nimitys.

Käyttö Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa Paavali kuvailee itseään ensiksikin heprealaiseksi, toiseksi israelilaiseksi ja kolmanneksi Abrahamin siemeneen kuuluvaksi (2Ko 11:22). Tässä on saatettu käyttää ’heprealaista’ osoittamaan hänen rodullista alkuperäänsä (vrt. Fil 3:4, 5) ja ehkä kieltä, ’israelilaista’ osoittamaan, että hän kuului luonnostaan siihen kansakuntaan, jonka Jumala oli alun perin valinnut nimikkokansakseen (vrt. Ro 9:3–5), ja ”Abrahamin siementä” osoittamaan hänen kuulumistaan niihin, jotka perivät Abrahamin kanssa tehdyn liiton luvatut siunaukset.

”Habiru”. Lukuisissa nuolenpääteksteissä, jotka ovat peräisin toisen vuosituhannen alusta eaa., esiintyy akkadinkielinen (assyrialais-babylonialainen) sana habiru eli hapiru. Habirut toimivat Mesopotamian eteläosassa ja Vähässä-Aasiassa sekä Haranin ja Marin alueilla. Lisäksi noin 60:ssä Amarnan kirjeessä, jotka on löydetty Egyptistä, kanaanilaiset vasallihallitsijat valittivat Egyptin faraolle (silloiselle yliherralleen) mm. eräiden ”habirun” kanssa liitossa olleiden hallitsijoiden hyökänneen heidän kaupunkejaan vastaan.

Habiruja oli Mesopotamiassa maatyöläisinä, palkkasotureina, rosvoina, orjina jne. Vaikka jotkut oppineet ovat yrittäneet yhdistää habirut israelilaisten suorittamaan Kanaanin valloitukseen, todisteet eivät tue sellaista käsitystä. Tästä sanotaan teoksessa The New International Dictionary of Biblical Archaeology (toim. E. Blaiklock ja R. Harrison, 1983, s. 223, 224): ”Siitä lähtien kun habiru ensi kerran löytyi Amarna-teksteistä 1800-luvun lopulla, tutkijoilla on ollut kiusaus yhdistää habirut Raamatussa esiintyvään sanaan ʽibrim ’heprealaiset’, joka esiintyy VT:ssa 34 kertaa joko vierasmaalaisten käyttämänä tai vierasmaalaisten yhteydessä. – – Useimmat tutkijat eivät samasta heprealaisia suoranaisesti habiruihin seuraavista syistä: 1) yhtäläistämisessä on kielitieteellisiä vaikeuksia; 2) habiru on luultavasti luokkaa kuvaileva yleisnimi, kun taas ʽibri on etninen termi; 3) näiden kahden ryhmän levinneisyydessä, toiminnassa ja luonteessa on melkoisia eroavuuksia.”

”Habiru” esiintyy egyptiläisissä asiakirjoissa nimellä ʽapiru. Habirut tekivät työtä louhijoina, viininpusertajina ja kivenvetäjinä. Kielitieteellisesti ei ole mahdollista samastaa egyptiläistä sanaa ʽapiru heprealaiseen sanaan ʽiv·riʹ. Lisäksi asiakirjat mainitsevat habirujen olleen Egyptissä kauan sen jälkeen kun heprealaiset olivat jo lähteneet tuosta maasta.