VALO

Heprealainen sana ʼōr ja kreikkalainen sana fōs tarkoittavat sellaista, mikä säteilee jostain valonlähteestä, esim. lampusta (Jer 25:10) tai auringosta, ja pimeyden vastakohtaa – sekä kirjaimellista että kuvaannollista (Jes 5:20; Joh 11:10, 11). Yleensä uskotaan, että valo koostuu energiahiukkasista ja että se on aaltoluonteista. Vielä nykyäänkään ihmiset eivät kuitenkaan pysty täysin vastaamaan valon Luojan yli kolme tuhatta vuotta sitten esittämään kysymykseen: ”Missä on nyt tie, jota myöten valo jakaantuu?” (Job 38:24.)

Auringon valo on yhdistelmä värejä, joista jokaisella on erilainen aallonpituus. Esineen väri riippuu siitä, mitä nimenomaista valon osaa sen pinta heijastaa. Näin ollen ne lukuisat värisävyt, jotka ilahduttavat ihmisen silmää, johtuvat valosta. Se on myös välttämätöntä maanpäällisen elämän – kasvien, eläinten ja ihmisten elämän – jatkumisen kannalta.

Valon Lähde. Jehova Jumala on valon Muodostaja ja pimeyden Luoja (Jes 45:7). Heti ensimmäisenä luomispäivänä hän sanoi: ”Tulkoon valoa.” (1Mo 1:3.) Sitä ennen hän oli luonut taivaat (myös ”suuret valot”: auringon, kuun ja tähdet; vrt. Ps 136:7–9) ja maan (1Mo 1:1). Valon tuominen olemassaoloon maahan nähden merkitsi siis ilmeisesti jonkin sellaisen vähittäistä poistamista, mikä oli aiemmin estänyt auringon säteitä ulottumasta tälle planeetalle. Ja valon ja pimeyden ’erottamisen’ on täytynyt aiheutua maan kiertoliikkeestä sen kiertäessä aurinkoa (1Mo 1:4, 5). Paljon myöhemmin Jehova vitsasi aurinkoa palvovia egyptiläisiä pimeydellä, joka ei vaikuttanut israelilaisiin (2Mo 10:21–23). Johdattaessaan kansansa pois Egyptistä hän antoi sille valoa tulipatsaan välityksellä (2Mo 13:21; 14:19, 20; Ps 78:14).

Valo yhdistetään Raamatussa toistuvasti sen Luojaan. Psalmista sanoi: ”Oi Jehova, Jumalani, sinä olet osoittautunut hyvin suureksi. Arvokkuuteen ja loistoon olet pukeutunut verhoutuen valoon kuin vaatteeseen.” (Ps 104:1, 2.) Tämä julistus on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Hesekiel kuvaili nähneensä näyssään: ”Minä saatoin nähdä jotakin kullan ja hopean seoksen hehkun kaltaista, sisäosastaan joka puolelta näöltään tulen kaltaista, siinä, mikä näytti hänen lanteiltaan, ja ylöspäin; ja siinä, mikä näytti hänen lanteiltaan, ja alaspäin minä näin jotakin näöltään tulen kaltaista, ja hohde ympäröi hänet. Oli jokin näöltään kaaren kaltainen, joka ilmaantuu pilvimassaan rankkasateen päivänä. Sellainen oli näöltään ympäröivä hohde. Siltä näytti Jehovan kirkkauden kaltainen.” (Hes 1:27, 28.) Satoja vuosia aiemmin pelkästään tuon kirkkauden osittainen ilmentymä sai Mooseksen kasvot sädehtimään (2Mo 33:22, 23; 34:29, 30).

”Jumala on valo eikä hänen yhteydessään ole lainkaan pimeyttä.” (1Jo 1:5.) Hän on vanhurskas, oikeamielinen ja pyhä (5Mo 32:4; Il 4:8), eikä hänellä ole mitään yhteistä niiden alhaisten ja epäpuhtaiden tapojen kanssa, jotka yleensä yhdistetään pimeyteen (vrt. Job 24:14–16; 2Ko 6:14; 1Te 5:7, 8). Sen vuoksi ihmiset, jotka vaeltavat pimeydessä ilmaisemalla vihaa veljeään kohtaan eivätkä harjoita totuutta, eivät voi koskaan olla Jumalan yhteydessä (1Jo 1:6; 2:9–11).

Jehova on ”taivaan valojen Isä” (Ja 1:17). Sen lisäksi, että hän ”on antanut auringon valoksi päivällä, kuun ja tähdet säädöksineen valoksi yöllä” (Jer 31:35), hän on myös kaiken hengellisen valistuksen Lähde (2Ko 4:6). Hänen lakinsa, oikeudelliset päätöksensä ja sanansa ovat valona niille, jotka antavat niiden olla oppaanaan (Ps 43:3; 119:105; San 6:23; Jes 51:4). Psalmista julisti: ”Sinun valossasi me voimme nähdä valon.” (Ps 36:9; vrt. Ps 27:1; 43:3.) Niin kuin auringon valo kirkastuu aamunkoitosta ”täyteen päivään saakka”, myös vanhurskaiden polku, jota jumalinen viisaus valaisee, kirkastuu kirkastumistaan (San 4:18). Jehovan viitoittaman elämäntavan noudattaminen on vaeltamista hänen valossaan (Jes 2:3–5). Toisaalta kun ihminen katsoo asioita epäpuhtaasti tai paha mielessään, hän on suuressa hengellisessä pimeydessä. Jeesus esitti sen seuraavasti: ”Jos silmäsi on paha, niin koko ruumiisi tulee olemaan pimeä. Jos todellisuudessa se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan se pimeys!” (Mt 6:23; vrt. 5Mo 15:9; 28:54–57; San 28:22; 2Pi 2:14.)

Valo ja Jumalan Poika. Siitä lähtien kun Kristus Jeesus herätettiin kuolleista ja hän nousi taivaaseen, tuo ”kuninkaina hallitsevien Kuningas ja herroina hallitsevien Herra” ’on asunut luoksepääsemättömässä valossa’. Tuo valo on niin kirkasta, että heikkojen ihmissilmien on mahdotonta katsella häntä (1Ti 6:15, 16). Muuan mies, tarsolainen Saul (Paavali), todellisuudessa sokaistui nähdessään taivaasta tulevan valon, kun kirkastettu Jumalan Poika näyttäytyi tälle Jeesuksen seuraajien vainoojalle (Ap 9:3–8; 22:6–11).

Maanpäällisen palveluksensa aikana Jeesus Kristus oli valo, joka valaisi hengellisesti Jumalan tarkoituksia ja tahtoa niille, jotka halusivat saada Jumalan suosion (Joh 9:5; vrt. Jes 42:6, 7; 61:1, 2; Lu 4:18–21). Aluksi vain ”Israelin huoneen kadonneet lampaat” hyötyivät tuosta ”suuresta valosta” (Jes 9:1, 2; Mt 4:13–16; 15:24). Mutta hengellistä valistusta ei ollut määrä rajoittaa vain luonnollisiin juutalaisiin ja käännynnäisiin (Joh 1:4–9; vrt. Ap 13:46, 47). Kun Jeesus pienokaisena vietiin ensimmäisen kerran temppeliin, iäkäs Simeon sanoi hänen olevan ”valo, joka poistaa verhon kansakunnilta” (Lu 2:32). Kuten Paavali selitti efesolaisille, ympärileikkaamattomat ei-juutalaiset olivat olleet pimeydessä Jumalan ja hänen tarkoitustensa suhteen: ”Te olitte aikaisemmin kansakuntien ihmisiä lihaan katsoen – se, mitä kutsutaan ’ympärileikkaukseksi’, joka on tehty käsin lihaan, kutsui teitä ’ympärileikkaamattomuudeksi’ – – te olitte juuri tuohon aikaan ilman Kristusta, vieraantuneita Israelin valtiosta ja vieraita lupauksen liittoihin nähden, eikä teillä ollut toivoa, ja te olitte ilman Jumalaa maailmassa.” (Ef 2:11, 12.) Mutta kun hyvä uutinen Kristuksesta vietiin ei-juutalaisille, ne, jotka suhtautuivat siihen myönteisesti, ’kutsuttiin pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valoon’ (1Pi 2:9). Toiset taas antoivat edelleen hänen, joka muuttaa itseään ”valon” eli valistuksen enkeliksi (2Ko 11:14), ”tämän asiainjärjestelmän jumalan”, sokaista heidät, jotta ’Kristusta koskevan hyvän uutisen valaistus ei säteilisi läpi’ (2Ko 4:4). He pitivät enemmän pimeydestä, sillä he halusivat jatkaa itsekästä menettelyään (vrt. Joh 3:19, 20).

Kristuksen seuraajista tulee valoja. Ne, jotka uskoivat Kristuksen Jeesuksen olevan ”maailman valo” ja ryhtyivät hänen seuraajikseen, tulivat itse ”valon pojiksi” (Joh 3:21; 8:12; 12:35, 36, 46). He kertoivat toisille, mitä vaadittiin Jumalan suosion ja elämän saamiseksi, ja he toimivat ”valossa”, ts. avoimesti (Mt 10:27). Myös Johannes Kastaja oli palvellut valona, kun hän ”saarnasi kastetta vertauskuvaksi katumuksesta” ja puhui Messiaan tulosta (Lu 3:3, 15–17; Joh 5:35). Lisäksi Kristuksen seuraajat antoivat valonsa loistaa hyvien tekojensa, puheensa ja esimerkkinsä, välityksellä (Mt 5:14, 16; vrt. Ro 2:17–24). ”Valon hedelmä koostuu kaikenlaisesta hyvyydestä ja vanhurskaudesta ja totuudesta.” Sen vuoksi se paljastaa niiden pimeyteen kuuluvien häpeällisten tekojen (haureuden, kaikenlaisen epäpuhtauden, ahneuden yms.) alhaisuuden, joita ”tottelemattomuuden pojat” harjoittavat. Näin ollen nuo häpeälliset teot nähdään oikeassa valossa, ja niistä itsestään tulee valoa siinä mielessä, että ne tulevat ilmeisiksi asioina, jotka Jumala tuomitsee. (Ef 5:3–18; vrt. 1Te 5:4–9.) Varustautuneina ”valon aseilla”, Jumalan hengellisellä sota-asulla, kristityt käyvät sotaa ”hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tämän pimeyden maailmanhallitsijoita vastaan, taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan”, ja siten he voivat pysyä lujina Jumalan hyväksyminä palvelijoina (Ro 13:12–14; Ef 6:11–18).

Muuta kuvaannollista käyttöä. Raamatussa on monia kuvaannollisia viittauksia valoon. Sanoilla ’omien silmieni valo’ tarkoitetaan näkökykyä (Ps 38:10). Se, että Jumala ”antaa valoa” joillekuille, merkitsee sitä, että hän antaa heille elämän tai sallii sen jatkua (Job 3:20, 23; vrt. Ps 56:13). ’Lapset, jotka eivät ole nähneet valoa’, ovat kuolleina syntyneitä (Job 3:16; vrt. Ps 49:19). Lauseen ”silmien on hyvä nähdä aurinko” voidaan ymmärtää tarkoittavan ’on hyvä olla elossa’ (Sr 11:7).

Aamun valon kuvaillaan elävästi ’tarttuvan maan ääriin ja ravistavan jumalattomat pois siitä’, koska aamunkoitto saa pahantekijät hajaantumaan. Pimeys on heidän ”valonsa”, sillä he ovat tottuneet tekemään pahaa sen turvin, ja aamun koittaessa ilmaantuva kirjaimellinen valo riistää heiltä tämän kuvaannollisen ”valon”. (Job 38:12–15; vrt. Job 24:15–17.)

Jehovan epäsuotuisat tuomiot nähdään yhtä selvästi kuin auringosta tuleva valo. Tähän viitataan Hoosean 6:5:ssä: ”Sinua kohtaavat tuomiot ovat kuin valo, joka tulee esiin.”

’Jumalan kasvojen valo’ merkitsee Jumalan suosiota (Ps 44:3; 89:15). Ilmaus ”kohota kasvojesi valo meidän puoleemme” tarkoittaa ’osoita meille suosiota’ (Ps 4:6). Samaan tapaan ”kuninkaan kasvojen valo” viittaa hallitsijan suosioon (San 16:15).

Valo voi tarkoittaa iloa tai hyvää mieltä, synkkyyden vastakohtaa (Job 30:26). Ehkä tämä selittää, mitä merkitsevät Jobin (29:24) sanat: ”Eivätkä he heikentäneet kasvojeni valoisuutta.” Vaikka toiset olivat synkkiä ja alakuloisia, heidän mielialansa ei tarttunut Jobiin.

Valoa käytetään toisinaan kielikuvana iloisesta odotteesta, esim. pelastuksesta tai vapautuksesta (Est 8:16; Ps 97:11; Jes 30:26; Mi 7:8, 9). Se, että Jehova pani kirkkautensa loistamaan Siionin ylle, viittasi sen tulevaan vapautumiseen vankeudestaan. Silloin Siionista tulisi valon, ts. valistuksen, lähde kansakunnille. (Jes 60:1–3, 19, 20; vrt. Il 21:24; 22:5.) Toisaalta se, että aurinko, kuu ja tähdet eivät anna valoaan, merkitsee onnettomuutta (Jes 13:10, 11; Jer 4:23; Hes 32:7, 8; Mt 24:29).