EPÄJUMALA, EPÄJUMALANPALVELUS

Epäjumala on minkä tahansa sellaisen todellisen tai kuvitellun kuva tai symboli, jolle osoitetaan intohimoista antaumusta. Yleensä epäjumalanpalveluksella tarkoitetaan jonkin epäjumalan uskonnollista kunnioitusta, rakastamista, palvontaa tai ihailua. Se kohdistetaan tavallisesti todelliseen tai kuviteltuun korkeampaan voimaan, jonka uskotaan olevan joko elollinen (esim. ihminen, eläin tai järjestö) tai eloton (esim. jokin luonnonvoima tai elottoman luonnon osa). Epäjumalanpalvelukseen liittyy yleensä joitakin tapoja, seremonioita tai rituaaleja.

Epäjumalista käytetyt heprealaiset sanat korostivat usein epäjumalien alkuperää ja arvottomuutta tai olivat halventavia haukkumasanoja. Tällaisia ovat mm. sanat, jotka on käännetty vastineilla ”veistetty kuva” (kirjm. ’jokin veistetty’), ”valettu patsas, kuva tai epäjumala” (kirjm. ’jokin valettu’), ”pöyristyttävä epäjumala”, ”turha epäjumala” (kirjm. ’turhuus’) ja ”saastainen epäjumala”. ”Epäjumalaksi” käännetään tavallisesti kreikan sana eiʹdō·lon.

Kaikki kuvat eivät ole epäjumalia. Jumalan lain kielto olla tekemättä kuvia (2Mo 20:4, 5) ei kieltänyt kaikkien kuvien ja patsaiden tekemistä. Tämän osoittaa Jehovan myöhemmin antama käsky tehdä kaksi kultaista kerubia liiton arkun kanteen ja kirjailla kerubien kuvia tabernaakkelin sisäpuolen kymmeneen telttakankaaseen sekä esirippuun, joka erotti pyhän kaikkeinpyhimmästä (2Mo 25:18; 26:1, 31, 33). Daavid sai Salomon temppelin rakennussuunnitelmat Jumalan henkeytyksestä (1Ai 28:11, 12), ja myös sen sisäosat koristeltiin kauniilla kaiverruksilla, jotka esittivät kerubeja, palmuja ja kukkia. Kaksi öljypuista, kullalla päällystettyä kerubia seisoi tuon temppelin kaikkeinpyhimmässä. (1Ku 6:23, 28, 29.) Valettu meri lepäsi 12 kuparisonnin varassa, ja temppelissä käytettävien kuparisten siirtovaunujen laidat oli koristeltu leijonien, sonnien ja kerubien kuvilla (1Ku 7:25, 28, 29). Salomon valtaistuimelle johtavia portaita reunusti 12 leijonaa (2Ai 9:17–19).

Nämä kuvat eivät kuitenkaan olleet palvottavaksi tarkoitettuja epäjumalia. Vain virantoimituksessa olevat papit näkivät kuvat, jotka olivat tabernaakkelin sisäpuolella ja myöhemmin temppelin sisäpuolella. Ainoastaan ylimmäinen pappi meni kaikkeinpyhimpään ja hänkin vain sovituspäivänä (Hpr 9:7). Ei siis ollut mitään vaaraa, että israelilaiset olisivat sotkeutuneet pyhäkön kultakerubien palvontaan. Näiden kuvien ensisijainen tarkoitus oli esittää taivaallisia kerubeja (vrt. Hpr 9:23, 24). Se ettei niille ollut määrä osoittaa uskonnollista kunnioitusta, käy ilmi siitä, ettei enkeleitä itseäänkään tullut palvoa (Kol 2:18; Il 19:10; 22:8, 9).

Aika ajoin kuvista tosin tuli epäjumalia, vaikka niitä ei ollutkaan alun perin tarkoitettu uskonnollisen kunnioituksen kohteiksi. Mooseksen erämaassa tekemää kuparikäärmettä alettiin palvoa, ja sen vuoksi uskollinen kuningas Hiskia murskasi sen palasiksi (4Mo 21:9; 2Ku 18:1, 4). Tuomari Gideonin tekemästä efodista tuli ”ansa” hänelle ja hänen huonekunnalleen (Tu 8:27).

Kuvat palvonnan välineinä. Raamatussa ei hyväksytä kuvien käyttöä puhuttaessa Jumalalle rukouksessa. Tällainen tapa on vastoin sitä periaatetta, jonka mukaan niiden, jotka haluavat palvella Jehovaa, täytyy palvoa häntä hengessä ja totuudessa (Joh 4:24; 2Ko 4:18; 5:6, 7). Hän ei suvaitse epäjumalanpalvelukseen liittyvien tapojen sekoittamista tosi palvontaan, kuten käy ilmi siitä, että hän tuomitsi vasikanpalvonnan, vaikka israelilaiset olivat yhdistäneet siihen hänen nimensä (2Mo 32:3–10). Jehova ei jaa kunniaansa veistettyjen kuvien kanssa (Jes 42:8).

Raamatussa ei mainita ainuttakaan tapausta, jossa Jehovan uskolliset palvelijat olisivat turvautuneet näkyviin apuvälineisiin rukoillessaan Jumalaa tai harjoittaneet jonkinlaista suhteellista palvontaa. Jotkut voivat tietenkin viitata Heprealaiskirjeen 11:21:een, jossa sanotaan katolisen Douay-käännöksen mukaan: ”Uskon vaikutuksesta kuolemaisillaan oleva Jaakob siunasi kummankin Joosefin pojista ja palvoi sauvansa päätä.” Tämän jakeen alaviitteessä sanotaan, että Jaakob osoitti suhteellista kunniaa ja uskonnollista kunnioitusta Joosefin sauvan päälle, ja esitetään ajatus: ”Jotkut kääntäjät, jotka eivät ole tämän suhteellisen kunnian ystäviä, ovat turmelleet tekstin kääntämällä sen: hän palvoi sauvansa päähän nojaten.” Sen sijaan, että teksti olisi turmeltu, kuten tässä alaviitteessä väitetään, jälkimmäinen käännös ja siihen verrattavat muunnokset ovat sopusoinnussa 1. Mooseksen kirjan 47:31:n heprealaisen tekstin ajatuksen kanssa, ja jotkin katolisetkin käännökset, mm. The Jerusalem Bible, ovat käyttäneet niitä.

Epäjumalanpalveluksen muotoja. Raamatussa mainittuja epäjumalanpalvelukseen liittyviä tekoja ovat mm. sellaiset kuvottavat tavat kuin palvontamenona harjoitettu prostituutio, lasten uhraaminen, juopumus ja itsensä verille viiltely (1Ku 14:24; 18:28; Jer 19:3–5; Ho 4:13, 14; Am 2:8). Epäjumalille osoitettiin kunnioitusta nauttimalla ruokaa ja juomia niiden kunniaksi järjestetyissä juhlissa tai seremonioissa (2Mo 32:6; 1Ko 8:10), kumartamalla niitä ja uhraamalla niille, laulamalla ja tanssimalla niiden edessä ja jopa suutelemalla niitä (2Mo 32:8, 18, 19; 1Ku 19:18; Ho 13:2). Epäjumalanpalvelusta oli myös se, että katettiin väärille jumalille pöytä, jossa oli ruokaa ja juomia (Jes 65:11), uhrattiin juomauhreja ja uhrikakkuja, suitsutettiin uhrisavua (Jer 7:18; 44:17) ja itkettiin uskonnollisissa seremonioissa (Hes 8:14). Jotkin toimenpiteet oli kielletty Mooseksen laissa, mahdollisesti ainakin osittain siksi, että ne yhdistettiin naapurikansojen parissa vallalla olleisiin epäjumalanpalvelukseen liittyviin tapoihin. Tällaisia toimenpiteitä olivat esim. ihon tatuoiminen ja viilteleminen, otsan tekeminen kaljuksi, hiusten leikkaaminen sivuilta ympäriinsä lyhyeksi ja parran reunan turmeleminen leikkaamalla. (3Mo 19:26–28; 5Mo 14:1.)

On olemassa myös peitellympiä epäjumalanpalveluksen muotoja. Ahneus on epäjumalanpalvelusta (Kol 3:5), koska ihmisen voimakkaan halun kohde suuntaa kiintymyksen pois Luojasta, jolloin siitä itse asiassa tulee epäjumala. Sen sijaan että ihminen palvelisi uskollisesti Jehova Jumalaa, hänestä voi tulla vatsansa, ts. lihallisen halun tai ruokahalun, orja, ja hän voi tehdä siitä jumalansa (Ro 16:18; Fil 3:18, 19). Koska rakkaus Luojaa kohtaan osoitetaan tottelemalla häntä (1Jo 5:3), kapinointi ja julkea edelle tunkeutuminen ovat verrattavissa epäjumalanpalvelukseen (1Sa 15:22, 23).

Epäjumalanpalvelus ennen vedenpaisumusta. Epäjumalanpalvelus ei alkanut näkyvässä vaan näkymättömässä maailmassa. Loistoisassa henkiluomuksessa kehittyi ahne halu tulla Korkeimman kaltaiseksi. Hänen halunsa oli niin voimakas, että se vieraannutti hänet hänen Jumalastaan Jehovasta, ja hänen epäjumalanpalveluksensa sai hänet kapinoimaan. (Job 1:6–11; 1Ti 3:6; vrt. Jes 14:12–14; Hes 28:13–15, 17.)

Samalla tavoin Eeva teki itsestään ensimmäisen epäjumalaa palvovan ihmisen, kun hän himoitsi kiellettyä hedelmää ja tämä väärä halu sai hänet olemaan tottelematon Jumalan käskylle. Myös Aadam syyllistyi epäjumalanpalvelukseen antamalla itsekkään halun kilpailla Jehovan rakastamisen kanssa ja olemalla sitten tottelematon hänelle. (1Mo 3:6, 17.)

Eedenin kapinasta lähtien vain ihmiskunnan vähemmistö on pysynyt erossa epäjumalanpalveluksesta. Aadamin pojanpojan Enosin elinaikana harjoitettiin ilmeisesti jonkinlaista epäjumalanpalvelusta. ”Siihen aikaan ruvettiin huutamaan avuksi Jehovan nimeä.” (1Mo 4:26.) Ilmeisesti Jehovaa ei kuitenkaan huudettu avuksi uskossa, niin kuin vanhurskas Abel oli tehnyt vuosia aiemmin, minkä vuoksi hän kuoli marttyyrina veljensä Kainin käsissä (1Mo 4:4, 5, 8). Nähtävästi Enosin päivinä aloitettiin väärä palvontamuoto, jossa Jehovan nimeä käytettiin väärin tai sovellettiin sopimattomasti. Ihmiset joko käyttivät Jehovan nimeä itsestään tai muista ihmisistä (joiden välityksellä he teeskentelivät lähestyvänsä Jumalaa ja palvovansa häntä) tai sitten he yhdistivät Jumalan nimen epäjumalanpalvelukseen liittyviin esineisiin (joita he käyttivät näkyvinä, konkreettisina apuvälineinä yrittäessään palvoa näkymätöntä Jumalaa).

Raamatussa ei kerrota, missä määrin epäjumalanpalvelusta harjoitettiin Enosin ajasta vedenpaisumukseen asti. Tilanteen on täytynyt pahentua pahentumistaan, koska Nooan päivinä ”Jehova näki, että ihmisen pahuus maan päällä oli hyvin suuri ja että hänen sydämensä ajatusten kaikki taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat”. Ihmisen perityn syntisen taipumuksen lisäksi aineellistuneet enkelit, jotka olivat sukupuolisuhteissa ihmisten tyttärien kanssa, ja näistä liitoista syntyneet sekasikiöjälkeläiset, nefilit, ohjasivat tuon ajan maailmaa voimakkaasti pahuuteen. (1Mo 6:4, 5.)

Epäjumalanpalvelus patriarkkojen päivinä. Vaikka Nooan ajan vedenpaisumus tuhosi kaikki epäjumalia palvovat ihmiset, epäjumalanpalvelus alkoi uudestaan Nimrodin johdolla, joka oli ”mahtava metsästäjä Jehovaa vastustamassa” (1Mo 10:9). Epäilemättä Babelin ja sen tornin (todennäköisesti zikkurat, jota käytettiin epäjumalien palvontamenoissa) rakentaminen alkoi Nimrodin ohjauksessa. Noiden rakentajien suunnitelmat tehtiin tyhjäksi, kun Jehova sekoitti heidän kielensä. Koska he eivät voineet enää ymmärtää toisiaan, he lakkasivat vähitellen rakentamasta kaupunkia ja hajaantuivat. Babelissa alkanut epäjumalanpalvelus ei kuitenkaan loppunut siihen. Nuo rakentajat veivät väärät uskonnolliset käsityksensä mukanaan minne menivätkin. (1Mo 11:1–9; ks. JUMALAT JA JUMALATTARET.)

Seuraavaa Raamatussa mainittua kaupunkia, Kaldean Uria, ei ollut omistettu tosi Jumalan Jehovan palvonnalle, kuten ei Babeliakaan. Siellä tehdyt arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet, että tuon kaupungin nimikkojumala oli kuunjumala Sin. Abramin (Abrahamin) isä Terah asui Urissa. (1Mo 11:27, 28.) Koska Terah eli keskellä epäjumalanpalvelusta, hän on saattanut osallistua siihen, mihin viittaavat Joosuan satoja vuosia myöhemmin israelilaisille lausumat sanat: ”Esi-isänne asuivat kauan sitten Virran [Eufratin] toisella puolella, Terah, Abrahamin isä ja Nahorin isä, ja he palvelivat muita jumalia.” (Jos 24:2.) Mutta Abraham osoitti uskovansa tosi Jumalaan Jehovaan.

Menivätpä Abraham ja myöhemmin hänen jälkeläisensä minne hyvänsä, he kohtasivat epäjumalanpalvelusta, johon oli vaikuttanut alun perin Babelissa tapahtunut luopumus. Tuosta epäjumalanpalveluksesta oli siis mahdollista saastua milloin vain. Jopa Abrahamin sukulaisilla oli epäjumalia. Labanilla, Abrahamin pojanpojan Jaakobin apella, oli hallussaan terafim-kuvia eli sukujumalia (1Mo 31:19, 31, 32). Jaakob itse näki parhaaksi neuvoa huonekuntaansa panemaan pois kaikki vieraat jumalansa, ja hän kätki hänelle annetut epäjumalat (1Mo 35:2–4). Ehkä hän hankkiutui niistä tällä tavalla eroon, niin ettei kukaan hänen huonekuntaansa kuuluva olisi käyttänyt niiden metallia johonkin muuhun ja katsonut sillä olevan erityistä arvoa, koska sitä oli aiemmin käytetty epäjumalanpalveluksessa. Sitä, sulattiko tai murskasiko Jaakob nuo kuvat ensin, ei kerrota.

Epäjumalanpalvelus ja Jumalan liittokansa. Niin kuin Jehova oli sanonut Abrahamille, tämän jälkeläiset, israelilaiset, joutuivat asumaan muukalaisina maassa, joka ei ollut heidän omansa, nimittäin Egyptissä, missä he kärsivät ahdistusta (1Mo 15:13). Egyptissä he joutuivat kosketuksiin ylettömän epäjumalanpalveluksen kanssa, sillä kuvien tekeminen rehotti tuossa maassa. Monia siellä palvottuja jumalia edustivat eläinten päät, mm. kissapäistä Bastia, lehmäpäistä Hathoria, haukkapäistä Horusta, sakaalipäistä Anubista (kuva, 1. osa, s. 946) ja iibispäistä Thotia. Uskonnollista kunnioitusta osoitettiin meri- ja maaeläimille sekä linnuille, ja kuoleman jälkeen nuo ”pyhät” eläimet muumioitiin.

Laki, jonka Jehova antoi kansalleen sen jälkeen, kun hän oli vapauttanut sen Egyptistä, oli selvästi suunnattu niitä epäjumalanpalvelukseen liittyviä tapoja vastaan, jotka olivat hyvin yleisiä muinaisten kansojen keskuudessa. Toisessa kymmenestä käskystä kiellettiin nimenomaan tekemästä palvontaa varten veistettyä kuvaa tai minkään sellaisen kuvaa, mikä on taivaissa, maan päällä tai vesissä (2Mo 20:4, 5; 5Mo 5:8, 9). Israelilaisille lopuksi antamissaan kehotuksissa Mooses korosti sitä, ettei tosi Jumalasta voinut tehdä kuvaa, ja muistutti heitä varomaan epäjumalanpalveluksen ansaa (5Mo 4:15–19). Israelilaisten suojelemiseksi epäjumalanpalvelukselta heitä kiellettiin myös tekemästä liittoja tai lankoutumasta sen maan pakana-asukkaiden kanssa, johon he olivat menossa. Heidän tuli sen sijaan tuhota heidät. Kaikki epäjumalanpalvelukseen liittyvät varusteet – alttarit, pyhät patsaat, pyhät paalut ja veistetyt kuvat – piti hävittää. (5Mo 7:2–5.)

Mooseksen seuraaja Joosua kokosi kaikki Israelin heimot Sikemiin ja neuvoi heitä vakavasti poistamaan väärät jumalat ja palvelemaan uskollisesti Jehovaa. Kansa suostui tekemään niin ja jatkoi Jehovan palvelemista Joosuan elinajan ja niiden vanhinten elinajan, joiden päivät jatkuivat Joosuan jälkeen. (Jos 24:14–16, 31.) Sen jälkeen tapahtui kuitenkin joukkoluopumus. Kansa alkoi palvoa kanaanilaisjumalia: Baalia, Astoretia ja pyhää paalua eli Aseraa. Niinpä Jehova hylkäsi israelilaiset heidän vihollistensa käsiin. Mutta kun he katuivat, hän herätti heille armollisesti tuomareita vapauttamaan heidät. (Tu 2:11–19; 3:7; ks. ASTORET; BAAL nro 4; PYHÄ PAALU; PYHÄ PATSAS.)

Kuninkaiden hallitessa. Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin, hänen poikansa Is-Bosetin ja Daavidin hallituskausilta ei ole mitään mainintaa siitä, että israelilaiset olisivat harjoittaneet laajaa epäjumalanpalvelusta. On kuitenkin viitteitä siitä, että epäjumalanpalvelus kyti valtakunnassa. Esimerkiksi Saulin omalla tyttärellä Mikalilla oli hallussaan terafim-kuva (1Sa 19:13; ks. TERAFIM-KUVAT). Vasta Daavidin pojan Salomon hallituskauden jälkipuoliskolla ryhdyttiin kuitenkin harjoittamaan suoranaista epäjumalanpalvelusta, ja lukuisten vierasmaalaisten vaimojensa vaikutuksesta kuningas itse antoi pontta epäjumalanpalvelukselle hyväksymällä sen. Astoretille, Kemosille ja Milkomille eli Molekille rakennettiin uhrikukkuloita. Tavallinen kansa lankesi väärään palvontaan ja alkoi kumartaa näitä epäjumalia. (1Ku 11:3–8, 33; 2Ku 23:13; ks. KEMOS; MOLEK.)

Tämän epäjumalanpalveluksen vuoksi Jehova repäisi kymmenen heimoa pois Salomon pojalta Rehabeamilta ja antoi ne Jerobeamille (1Ku 11:31–35; 12:19–24). Vaikka Jerobeamille oli vakuutettu, että hänen valtakuntansa pysyisi lujana, jos hän jatkaisi uskollisesti Jehovan palvelusta, hän pani kuninkaaksi tultuaan alulle vasikanpalvonnan, koska hän pelkäsi kansan kapinoivan hänen hallintoaan vastaan, jos he menisivät edelleen Jerusalemiin palvomaan (1Ku 11:38; 12:26–33). Vasikanpalvonta jatkui koko kymmenen heimon valtakunnan olemassaolon ajan, ja Ahabin hallituskaudella aloitettiin tyroslaisen Baalin palvonta (1Ku 16:30–33). Kaikki eivät kuitenkaan luopuneet tosi palvonnasta. Ahabin hallitessa oli yhä jäljellä 7000 sellaista, jotka eivät olleet notkistaneet polveaan Baalille eivätkä suudelleet häntä, vaikka tuolloin Jehovan profeettoja tapettiin miekalla, epäilemättä Ahabin vaimon Isebelin aloitteesta (1Ku 19:1, 2, 14, 18; Ro 11:4). (Ks. VASIKKA: Vasikanpalvonta.)

Lukuun ottamatta sitä, että Jeehu poisti Baalin palvonnan (2Ku 10:20–28), yhdenkään kymmenen heimon valtakunnan kuninkaan ei kerrota tehneen mitään uskonnollisia uudistuksia. Pohjoisen valtakunnan kansa ja hallitsijat eivät kiinnittäneet huomiota profeettoihin, joita Jehova yhä uudelleen lähetti heidän luokseen, niin että lopulta Kaikkivaltias hylkäsi heidät assyrialaisten käsiin heidän saastaisen epäjumalanpalveluksensa takia (2Ku 17:7–23).

Tilanne ei ollut kovinkaan toisenlainen Juudan valtakunnassa, joskin jotkut kuninkaat tekivät joitakin uudistuksia. Vaikka valtakunnan jakautuminen johtui suoranaisesti epäjumalanpalveluksesta, Salomon poika Rehabeam ei pannut sydämelleen Jehovan kuritusta eikä karttanut epäjumalanpalvelusta. Heti kun hänen asemansa oli turvattu, hän luopui tosi palvonnasta ja koko Juuda seurasi häntä (2Ai 12:1). Kansa rakensi uhrikukkuloita ja pystytti niille pyhiä patsaita ja pyhiä paaluja sekä harjoitti prostituutiota palvontamenona (1Ku 14:23, 24). Vaikka Abiam (Abia) ilmaisi uskoa Jehovaan sotiessaan Jerobeamia vastaan ja häntä siunattiin voitolla, hän jäljitteli suuressa määrin isänsä ja edeltäjänsä Rehabeamin syntistä menettelyä (1Ku 15:1, 3; 2Ai 13:3–18).

Kaksi seuraavaa Juudan kuningasta, Asa ja Josafat, palvelivat uskollisesti Jehovaa ja yrittivät juuria epäjumalanpalveluksen pois valtakunnasta. Juuda oli kuitenkin niin uppoutunut palvomaan uhrikukkuloilla, että huolimatta näiden molempien kuninkaiden yrityksistä hävittää ne, uhrikukkulat nähtävästi säilyivät salassa tai ne ilmaantuivat uudelleen. (1Ku 15:11–14; 22:42, 43; 2Ai 14:2–5; 17:5, 6; 20:31–33.)

Juudan seuraavan kuninkaan Joramin hallituskausi alkoi verenvuodatuksella ja aloitti uuden luvun Juudan epäjumalanpalveluksessa. Tämän katsotaan johtuneen siitä, että hänen vaimonsa oli epäjumalia palvovan Ahabin tytär Atalja. (2Ai 21:1–4, 6, 11.) Kuningataräiti Ataljasta tuli myös Joramin pojan Ahasjan neuvonantaja. Näin ollen epäjumalanpalvelus jatkui Ahasjan ja vallananastaja Ataljan hallituskausilla hallitsijoiden hyväksymänä. (2Ai 22:1–3, 12.)

Tosi palvonta ennallistettiin Joasin hallituskauden alkupuolella Ataljan teloituksen jälkeen. Mutta ylimmäisen papin Jehojadan kuoltua palattiin Juudan ruhtinaiden yllytyksestä jälleen epäjumalien palvontaan. (2Ku 12:2, 3; 2Ai 24:17, 18.) Sen vuoksi Jehova hylkäsi Juudan joukot maahan tunkeutuneiden syyrialaisten käsiin ja Joasin omat palvelijat murhasivat hänet (2Ai 24:23–25).

Juudalle toimeenpantu Jumalan tuomio ja Amasjan isän Joasin väkivaltainen kuolema vaikuttivat epäilemättä syvästi Amasjaan, niin että hän alkoi ensin tehdä sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä (2Ai 25:1–4). Kukistettuaan edomilaiset ja otettuaan heidän jumalankuvansa hän alkoi kuitenkin palvella kukistettujen vihollistensa jumalia (2Ai 25:14). Rangaistus tuli, kun kymmenen heimon valtakunta kukisti Juudan ja kun salaliittolaiset myöhemmin murhasivat Amasjan (2Ai 25:20–24, 27). Vaikka Asarjan (Ussian) ja hänen poikansa Jotamin kerrotaankin yleensä tehneen sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä, heidän alamaisensa harjoittivat itsepintaisesti epäjumalanpalvelusta uhrikukkuloilla (2Ku 15:1–4, 32–35; 2Ai 26:3, 4, 16–18; 27:1, 2).

Jotamin pojan Ahasin kuninkuuden aikana Juudan uskonnollinen tila vajosi uusiin syvyyksiin. Ahas alkoi harjoittaa epäjumalanpalvelusta Juudassa ennennäkemättömässä määrin; hän on ensimmäinen Juudan kuningas, jonka kerrotaan uhranneen jälkeläisensä tulessa väärään uskontoon liittyvänä menona. (2Ku 16:1–4; 2Ai 28:1–4.) Jehova kuritti Juudaa siten, että sen viholliset voittivat sen. Sen sijaan että Ahas olisi katunut, hän päätteli, että Syyrian kuninkaiden jumalat antoivat heille voiton, ja siksi hän päätti uhrata näille jumalille, jotta ne auttaisivat häntäkin. (2Ai 28:5, 23.) Lisäksi Jehovan temppelin ovet suljettiin, ja sen välineet hakattiin kappaleiksi (2Ai 28:24).

Vaikka Ahas ei hyötynytkään Jehovan kurituksesta, hänen poikansa Hiskia hyötyi (2Ai 29:1, 5–11). Aivan ensimmäisenä vuonna kuninkaaksi tulonsa jälkeen Hiskia ennallisti Jehovan tosi palvonnan (2Ai 29:3). Hänen hallituskaudellaan hävitettiin väärään palvontaan liittyneet varusteet sekä Juudasta ja Benjaminista että Efraimista ja Manassesta (2Ai 31:1).

Hiskian oma poika Manasse elvytti kuitenkin täysin epäjumalanpalveluksen (2Ku 21:1–7; 2Ai 33:1–7). Tämän syytä ei Raamatussa kerrota. Manasse alkoi hallita 12-vuotiaana, ja häntä johtivat ehkä alun perin harhaan neuvonantajat ja ruhtinaat, jotka eivät olleet omistautuneet yksinomaan Jehovan palvelukseen. Toisin kuin Ahas Manasse kuitenkin katui ollessaan vankina Babylonissa, jonne hän oli joutunut Jehovan ankaran kurin vuoksi, ja Jerusalemiin palattuaan hän ryhtyi tekemään muutoksia. (2Ai 33:10–16.) Hänen poikansa Amon alkoi kuitenkin jälleen uhrata veistetyille kuville (2Ai 33:21–24).

Seuraavaksi koitti Josian hallituskausi ja epäjumalanpalveluksen perusteellinen hävittäminen Juudasta. Siellä ja jopa Samarian kaupungeissa olleet epäjumalien palvontaan käytetyt paikat häväistiin. Vieraiden jumalien papit ja ne, jotka suitsuttivat uhrisavua Baalille sekä auringolle, kuulle, eläinradan tähdistöille ja kaikelle taivaiden armeijalle, pantiin viralta. (2Ku 23:4–27; 2Ai 34:1–5.) Tämä laaja epäjumalanpalveluksen vastainen kampanja ei kuitenkaan saanut aikaan pysyvää uudistusta. Neljä viimeistä Juudan kuningasta, Jehoahas, Jojakim, Jojakin ja Sidkia, pitivät itsepintaisesti kiinni epäjumalanpalveluksesta (2Ku 23:31, 32, 36, 37; 24:8, 9, 18, 19). (Ks. ELÄINRATA; TÄHDISTÄENNUSTAJAT; UHRIKUKKULAT.)

Profeettojen kirjoituksissa olevat viittaukset epäjumalanpalvelukseen valaisevat lisää sitä, mitä tapahtui Juudan valtakunnan viimeisinä vuosina. Edelleen oli paikkoja, joissa harjoitettiin epäjumalanpalvelusta ja uskonnollisiin menoihin liittyvää prostituutiota sekä uhrattiin lapsia. (Jer 3:6; 17:1–3; 19:2–5; 32:29, 35; Hes 6:3, 4.) Jopa leeviläiset syyllistyivät epäjumalanpalvelukseen (Hes 44:10, 12, 13). Hesekiel vietiin näyssä Jerusalemin temppeliin, missä hän näki inhottavan epäjumalan, ”mustasukkaisuuden vertauskuvan”, sekä ryömivien eläinten ja iljettävien nelijalkaisten eläinten kuvien uskonnollista kunnioitusta ja väärän Tammus-jumalan ja auringon palvontaa (Hes 8:3, 7–16).

Huolimatta siitä, että israelilaiset palvoivat epäjumalia jopa siinä määrin, että uhrasivat niille omia lapsiaan, he jatkoivat näennäistä Jehovan palvontaa ja järkeilivät, ettei mikään onnettomuus kohtaisi heitä (Jer 7:4, 8–12; Hes 23:36–39). Ihmiset olivat epäjumalanpalvelusta harjoittaessaan tulleet niin älyttömiksi, että kun onnettomuus sitten tuli ja Jehovan sana täyttyi babylonialaisten autioittaessa Jerusalemin 607 eaa., he katsoivat sen johtuvan siitä, etteivät he olleet suitsuttaneet uhrisavua eivätkä vuodattaneet juomauhreja ”taivaiden kuningattarelle” (Jer 44:15–18; ks. TAIVAIDEN KUNINGATAR).

Miksi Israel kääntyi epäjumalanpalvelukseen. Oli useita syitä, joiden vuoksi niin monet israelilaiset hylkäsivät toistuvasti tosi palvonnan. Koska epäjumalanpalvelus on lihan teko, se vetosi lihan haluihin (Ga 5:19–21). Asetuttuaan asumaan Luvattuun maahan israelilaiset ehkä näkivät pakananaapuriensa, joita he eivät olleet karkottaneet kokonaan maasta, saavan runsaita satoja, koska heillä oli enemmän kokemusta maanviljelystä. Monet todennäköisesti esittivät kanaanilaisnaapureilleen kysymyksiä siitä, miten kunkin maapalan Baalia eli ”omistajaa” voitiin miellyttää, ja noudattivat sitten heidän neuvojaan. (Ps 106:34–39.)

Lisäksi luopumukseen houkuttelivat epäjumalanpalvelijoiden kanssa solmitut avioliitot (Tu 3:5, 6). Mikään vähäinen kiusaus ei ollut myöskään epäjumalanpalvelukseen liittyvä sukupuolinen hillittömyys. Tuhannet israelilaiset esimerkiksi antautuivat moraalittomuuteen ja väärään palvontaan Sittimissä Moabin tasangoilla (4Mo 22:1; 25:1–3). Hillitön juopottelu väärien jumalien pyhäköissä oli ehkä joidenkuiden mielestä houkuttelevaa (Am 2:8).

Oli myös houkutus yrittää saada selville, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, ja tämä johtui halusta varmistaa, että kaikki sujuisi hyvin. Tästä ovat esimerkkejä se, että Saul kysyi neuvoa meediolta, ja se, että Ahasja lähetti tiedustelemaan asioita Ekronin jumalalta Baal-Sebubilta (1Sa 28:6–11; 2Ku 1:2, 3).

Epäjumalien palvonnan typeryys. Raamatussa kiinnitetään yhä uudelleen huomiota siihen, miten tyhmää on luottaa puusta, kivestä tai metallista tehtyihin jumaliin. Jesaja kuvailee epäjumalien tekemistä ja osoittaa, miten tyhmä on ihminen, joka käyttää osan puupölkystä valmistaakseen ruokansa ja lämmitelläkseen ja tekee sitten lopusta jumalan, jolta hän pyytää apua (Jes 44:9–20). Jesaja kirjoitti, että Jehovan vimman päivänä väärien jumalien palvojat heittäisivät arvottomat epäjumalansa päästäisille ja lepakoille (Jes 2:19–21). ”Voi sitä, joka sanoo puunkappaleelle: ’Oi herää toki!’, mykälle kivelle: ’Oi nouse!’” (Hab 2:19.) Niistä, jotka tekevät mykkiä epäjumalia, tulee niiden kaltaisia, ts. elottomia (Ps 115:4–8; 135:15–18; ks. Il 9:20).

Suhtautuminen epäjumalanpalvelukseen. Jehovan uskolliset palvelijat ovat aina inhonneet epäjumalia. Raamatussa vääristä jumalista ja epäjumalista käytetään toistuvasti halveksivia ilmauksia, joiden mukaan ne ovat arvottomia (1Ai 16:26; Ps 96:5; 97:7), pöyristyttäviä (1Ku 15:13; 2Ai 15:16), häpeällisiä (Jer 11:13; Ho 9:10), inhottavia (Hes 16:36, 37) ja iljettäviä (Hes 37:23). Usein puhutaan ”saastaisista epäjumalista”, mikä on käännös heprealaisesta sanasta gil·lu·limʹ, joka on sukua ’lantaa’ merkitsevälle sanalle (1Ku 14:10; Sef 1:17). Tätä halveksintaa osoittavaa ilmausta, joka esiintyy ensimmäisen kerran 3. Mooseksen kirjan 26:30:ssä, on käytetty yksin Hesekielin kirjassa lähes 40 kertaa, joista ensimmäinen on 6. luvun jakeessa 4.

Uskollinen Job tajusi, että jos hänen sydämensä olisi joutunut salaa viekoitelluksi katselemaan taivaankappaleita, esim. kuuta, ja hänen ’kätensä olisi lähettänyt lentosuukkoja’ (ilmeisesti epäjumalanpalvelukseen liittyvänä tekona), sekin olisi jo ollut Jumalan kieltämistä ja näin ollen epäjumalanpalvelusta (Job 31:26–28; vrt. 5Mo 4:15, 19). Profeetta Hesekielin kautta Jehova sanoi vanhurskauden harjoittajasta, että hän ei ”ole silmiään kohottanut Israelin huoneen saastaisten epäjumalien puoleen”, ts. ei ole esittänyt niille rukouksia eikä odottanut niiltä apua (Hes 18:5, 6).

Vielä yksi hyvä esimerkki epäjumalanpalveluksen karttamisesta olivat kolme heprealaista, Sadrak, Mesak ja Abednego, jotka kieltäytyivät kumartamasta kuningas Nebukadnessarin Duran tasangolle pystyttämää kultaista kuvapatsasta, vaikka heidät uhattiin tappaa tulipätsissä (Da 3).

Varhaiskristityt noudattivat henkeytettyä neuvoa: ”Paetkaa epäjumalanpalvelusta” (1Ko 10:14), ja kuvien tekijät pitivät kristillisyyttä uhkana kannattavalle liiketoiminnalleen (Ap 19:23–27). Kuten maalliset historioitsijat vahvistavat, Rooman imperiumin alueella asuneet kristityt joutuivat epäjumalanpalveluksen karttamisen vuoksi usein samanlaiseen tilanteeseen kuin kolme heprealaista olivat joutuneet. Nuo kristityt olisivat voineet välttyä kuolemalta uhraamalla hyppysellisen suitsuketta ja tunnustamalla siten keisarin valtionpäämiehen asemassaan jumalaksi, mutta vain harvat luopuivat vakaumuksestaan. Nuo varhaiskristityt ymmärsivät täysin, että kun he kerran olivat kääntyneet pois epäjumalista palvelemaan tosi Jumalaa (1Te 1:9), niin paluu epäjumalanpalvelukseen olisi merkinnyt sitä, etteivät he olisi päässeet Uuteen Jerusalemiin ja että he olisivat menettäneet elämän palkinnon (Il 21:8; 22:14, 15).

Jehovan palvelijoiden täytyy varjella itseään epäjumalilta (1Jo 5:21) nykyäänkin. Ennustettiin, että kaikkia maan asukkaita painostettaisiin suuresti palvomaan vertauskuvallista ”petoa” ja sen ”kuvaa”. Kukaan, joka pitää itsepintaisesti kiinni sellaisesta epäjumalien palvonnasta, ei saa Jumalalta ikuisen elämän lahjaa. ”Tässä on kyseessä pyhien kestävyys.” (Il 13:15–17; 14:9–12; ks. ILJETYS.)