Kahdeksas luku

Luoja ilmaisee itsensä – meidän hyödyksemme!

UKKOSEN jyrähdellessä ja salamoiden leiskuessa noin kolme miljoonaa ihmistä seisoi mahtavan vuoren edustalla Siinain niemimaalla. Pilvet peittivät Siinainvuoren, ja maa tärisi. Tällaisissa mieleen painuvissa olosuhteissa Mooses johdatti muinaisen Israelin viralliseen suhteeseen taivaan ja maan Luojan kanssa. (2. Mooseksen kirjan 19. luku; Jesaja 45:18.)

Mutta miksi kaikkeuden Luoja ilmaisisi itsensä erityisellä tavalla yhdelle kansalle, joka oli kaiken lisäksi verrattain vähäpätöinen? Mooses esitti valaisevia syitä: ”Koska Jehova rakasti teitä ja koska hän piti esi-isillenne vannomansa valan.” (5. Mooseksen kirja 7:6–8.)

Tämä toteamus paljastaa, että Raamatulla on meille paljon muutakin kerrottavaa kuin maailmankaikkeuden ja maapallolla olevan elämän syntyyn liittyviä tosiseikkoja. Sillä on paljon sanottavaa Luojan muinaisesta, nykyisestä ja tulevasta kanssakäymisestä ihmisten kanssa. Raamattu on maailman tutkituin ja laajimmalle levinnyt kirja, joten jokaisen, joka antaa arvoa sivistykselle, pitäisi tuntea sen sisältö. Luodaanpa yleissilmäys siihen, mitä Raamattu sisältää, ja keskitytään ensin siihen osaan, jota sanotaan yleensä Vanhaksi testamentiksi. Saamme näin arvokasta, syvällistä tietoa maailmankaikkeuden Luojan ja Raamatun Tekijän persoonallisuudesta.

Kuudennesta luvusta ”Eräs muinainen luomiskertomus – voitko luottaa siihen?” havaitsimme, että Raamatun luomiskertomuksessa on sellaista tietoa ensimmäisistä esivanhemmistamme – alkuperästämme – jota emme voisi saada muualta. Tämä Raamatun ensimmäinen kirja sisältää paljon muutakin. Mitä esimerkiksi?

Kreikkalaisten ja muiden kansojen mytologioissa kuvaillaan aikaa, jolloin jumalat ja puolijumalat olivat tekemisissä ihmisten kanssa. Lisäksi antropologit kertovat, että eri puolilla maapalloa esiintyy taruja, joiden mukaan muinainen vedenpaisumus tuhosi suurimman osan ihmiskunnasta. Saatat aiheellisesti heittää mielestäsi tällaiset myytit. Mutta tiesitkö, että vain 1. Mooseksen kirja paljastaa meille taustalla olevat historialliset tosiasiat, jotka myöhemmin kuvastuivat tällaisista myyteistä ja taruista? (1. Mooseksen kirjan 6. ja 7. luku.)a

Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta voi lukea miehistä ja naisista – todellisista ihmisistä, joihin me voimme samaistua – jotka tiesivät Luojan olevan olemassa ja jotka ottivat hänen tahtonsa huomioon elämässään. Olemme itsellemme velkaa sen, että tutustumme esimerkiksi Abrahamiin, Iisakiin ja Jaakobiin, jotka kuuluivat Mooseksen mainitsemiin ”esi-isiin”. Luoja tutustui Abrahamiin ja käytti hänestä nimitystä ”ystäväni” (Jesaja 41:8; 1. Mooseksen kirja 18:18, 19). Miksi? Jehova oli tarkkaillut Abrahamia ja oppinut luottamaan häneen uskon miehenä (Heprealaisille 11:8–10, 17–19; Jaakobin kirje 2:23). Abrahamin kokemus osoittaa, että Jumalaa on helppo lähestyä. Vaikka hänen mahtinsa ja kykynsä ovat kunnioitusta herättäviä, hän ei silti ole vain jokin persoonaton voima tai syy. Hän on todellinen persoona, jonka kanssa meidän kaltaisemme ihmiset voivat pitää yllä kunnioittavaa suhdetta – meidän pysyväksi hyödyksemme.

Jehova lupasi Abrahamille: ”Sinun siemenesi välityksellä kaikki maan kansakunnat siunaavat itsensä.” (1. Mooseksen kirja 22:18.) Tämä lupaus rakentuu Aadamin päivinä esitetylle lupaukselle tulevasta ”siemenestä” ja laajentaa sitä (1. Mooseksen kirja 3:15). Se mitä Jehova sanoi Abrahamille, tosiaan vahvisti sen toivon, että aikanaan ilmaantuisi joku – Siemen – jonka ansiosta siunaus tulisi kaikkien kansojen ulottuville. Tulet havaitsemaan, että tämä on Raamatun läpi kulkeva keskeinen teema, mikä korostaa sitä, että tämä kirja ei ole kokoelma ihmisten erillisiä kirjoituksia. Ja Raamatun teeman tunteminen auttaa sinua tajuamaan, että Jumala käytti yhtä muinaista kansaa tarkoituksenaan siunata kaikki kansat (Psalmit 147:19, 20).

Se että Jehovalla oli tämä päämäärä ollessaan tekemisissä Israelin kanssa, osoittaa, että ’hän ei ole puolueellinen’ (Apostolien teot 10:34; Galatalaisille 3:14). Sitä paitsi vaikka Jumala olikin pääasiassa tekemisissä Abrahamin jälkeläisten kanssa, muidenkin kansojen ihmiset olivat tervetulleita palvelemaan Jehovaa (1. Kuninkaiden kirja 8:41–43). Ja kuten myöhemmin tulemme havaitsemaan, Jumala on niin puolueeton, että nykyään me kaikki – olipa meidän kansallinen tai etninen taustamme mikä hyvänsä – voimme tuntea hänet ja miellyttää häntä.

Voimme oppia paljon sen kansan historiasta, jonka kanssa Luoja oli tekemisissä satojen vuosien ajan. Jaetaanpa sen historia kolmeen osaan. Kun tarkastelemme näitä osia, pane merkille, miten Jehova toimi nimensä merkityksen ’Hän saattaa tulemaan (joksikin)’ mukaisesti ja miten hänen persoonallisuutensa kävi ilmi, kun hän oli tekemisissä todellisten ihmisten kanssa.

Ensimmäinen osa: kansa jota Luoja hallitsi

Abrahamin jälkeläisistä tuli orjia Egyptissä. Lopulta Jumala herätti Mooseksen, joka johti heidät vapauteen vuonna 1513 eaa. Kun Israelista tuli kansakunta, Jumala oli sen hallitsija. Mutta vuonna 1117 eaa. kansa pyysi ihmiskuningasta.

Mitkä vaiheet johtivat siihen, että Israel oli Mooseksen kanssa Siinainvuoren luona? Raamatussa oleva 1. Mooseksen kirja antaa taustatietoja. Aiemmin, kun Jaakob (jota nimitetään myös Israeliksi) asui Egyptin koillispuolella, koko silloin tunnetussa maailmassa alkoi nälänhätä. Huoli perheestä sai Jaakobin pyytämään ruokaa Egyptistä, jonka varastoissa oli runsaasti viljaa. Hän sai tietää, että elintarvikkeiden jakelusta vastaava viranomainen oli todellisuudessa hänen poikansa Joosef, jonka Jaakob luuli kuolleen vuosia aiemmin. Jaakob ja hänen perheensä muuttivat Egyptiin, ja heitä pyydettiin jäämään sinne. (1. Mooseksen kirja 45:25–46:5; 47:5–12.) Joosefin kuoleman jälkeen uusi farao kuitenkin pani Jaakobin jälkeläiset pakkotyöhön ja katkeroitti ”jatkuvasti heidän elämäänsä ankaralla orjuudella savilaastin ja tiilien teossa” (2. Mooseksen kirja 1:8–14). Voit lukea tämän vaikuttavan kertomuksen ja paljon muuta Raamatun toisesta kirjasta, 2. Mooseksen kirjasta.

Israelilaiset saivat kärsiä huonosta kohtelusta vuosikymmeniä, ja ”heidän jatkuva avunhuutonsa – – kohosi tosi Jumalan luo”. Oli viisasta kääntyä Jehovan puoleen. Hän oli kiinnostunut Abrahamin jälkeläisistä, ja hän oli päättänyt toteuttaa tarkoituksensa antaa tulevaisuudessa kaikille kansoille siunaus. Jehova ’kuuli Israelin voihkinan ja kiinnitti huomiota’, mikä osoittaa meille, että Luoja suhtautuu myötätuntoisesti sorrettuihin ja kärsiviin ihmisiin. (2. Mooseksen kirja 2:23–25.) Hän valitsi Mooseksen johtamaan israelilaiset pois orjuudesta. Mutta kun Mooses ja hänen veljensä, Aaron, tulivat pyytämään Egyptin faraolta, että tämän orjuutetun kansan annettaisiin lähteä, tämä vastasi uhmakkaasti: ”Kuka on Jehova, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään ja lähettää Israel pois?” (2. Mooseksen kirja 5:2.)

Voisitko kuvitella, että maailmankaikkeuden Luoja säikähtäisi tällaista haastetta, vaikka sen esittikin suurimman silloisen sotilasmahdin hallitsija? Jumala löi faraota ja egyptiläisiä vitsausten sarjalla. Viimein, kymmenennen vitsauksen jälkeen, farao suostui vapauttamaan israelilaiset (2. Mooseksen kirja 12:29–32). Näin Abrahamin jälkeläiset oppivat tuntemaan Jehovan todellisena persoonana – sellaisena joka järjestää vapautuksen omana aikanaan. Nimensä mukaisesti Jehovasta tosiaan tuli vaikuttavalla tavalla lupaustensa täyttäjä. (2. Mooseksen kirja 6:3.) Farao ja israelilaiset oppisivat kuitenkin vielä lisää tuohon nimeen liittyvää.

Näin kävi, koska farao muutti pian mielensä. Hän lähti armeijoineen ajamaan kiivaasti takaa pois kulkevia orjia ja saavutti heidät lähellä Punaistamerta. Israelilaiset jäivät ansaan meren ja Egyptin armeijan väliin. Silloin Jehova puuttui tapahtumien kulkuun avaamalla tien Punaisenmeren läpi. Faraon olisi pitänyt tajuta, että tämä oli osoitus Jumalan vastustamattomasta voimasta. Sen sijaan hän johti joukkonsa suoraa päätä israelilaisten perään – ja hukkui armeijoineen, kun Jumala antoi meren palata takaisin paikoilleen. Toisen Mooseksen kirjan kertomus ei sano täsmällisesti, miten Jumala sai aikaan nämä voimannäytteet. Voimme aiheellisesti sanoa niitä ihmeiksi, koska nämä teot ja niiden ajoitus eivät olleet ihmisten hallittavissa. Varmasti tällaiset teot eivät olisi mahdottomia Hänelle, joka loi sekä maailmankaikkeuden että kaikki sen lait. (2. Mooseksen kirja 14:1–31.)

Tämä tapaus osoitti israelilaisille – ja sen tulisi tähdentää meillekin – että Jehova on Pelastaja, joka elää nimensä mukaisesti. Meidän pitäisi kuitenkin oivaltaa tästä kertomuksesta muutakin Jumalan ominaisuuksista. Esimerkiksi hän pani oikeuden täytäntöön sortavaa kansakuntaa vastaan mutta osoitti rakkaudellista huomaavaisuutta kansalleen, jonka kautta Siemen tulisi. Kun jälkimmäinen seikka otetaan huomioon, 2. Mooseksen kirjan aineisto on selvästi paljon enemmän kuin muinaista historiaa: se liittyy Jumalan tarkoitukseen saattaa siunaus kaikkien ulottuville.

Matkalla Luvattuun maahan

Lähdettyään Egyptistä Mooses ja kansa kulkivat aavikon halki Siinainvuoren luo. Siellä seuranneet tapahtumat ohjasivat vuosisatojen ajan sitä, miten Jumala oli tekemisissä tämän kansan kanssa. Hän antoi lakeja. Luoja oli tietenkin jo mittaamattoman pitkiä ajanjaksoja aiemmin säätänyt lakeja, jotka hallitsevat maailmankaikkeudessamme olevaa ainetta ja jotka ovat edelleen voimassa. Mutta Siinainvuoren luona hän antoi Mooseksen välityksellä kansallisia lakeja. Voimme lukea Jumalan teoista ja hänen antamastaan lakikokoelmasta 2. Mooseksen kirjasta sekä 3. Mooseksen kirjasta, 4. Mooseksen kirjasta ja 5. Mooseksen kirjasta. Oppineet uskovat, että Mooses kirjoitti myös Jobin kirjan. Tarkastelemme joitakin kohtia sen tärkeästä sisällöstä 10. luvussa.

Vielä nykyäänkin miljoonat ihmiset tuntevat kymmenen käskyä, tämän täydellisen lakikokoelman keskeiset moraaliohjeet, ja yrittävät noudattaa niitä. Tämä laki sisältää kuitenkin monia muita ohjeita, joiden oivallisuutta ihaillaan. Ymmärrettävästi monet säännökset keskittyivät israelilaisten silloiseen elämään, esimerkiksi hygieniaa ja sairauksia koskevat säännöt. Vaikka nämä lait tarkoitettiin alun perin muinaiselle kansalle, niistä kuvastuu sellaisten tieteellisten tosiasioiden tuntemus, jotka ihmisasiantuntijat ovat havainneet vasta viime vuosisadan tienoilla. (3. Mooseksen kirja 13:46, 52; 15:4–13; 4. Mooseksen kirja 19:11–20; 5. Mooseksen kirja 23:12, 13.) On hyvä kysyä itseltään: miten oli mahdollista, että muinaiselle Israelille annetuista laeista kuvastunut tieto ja viisaus oli paljon korkeatasoisempaa kuin muiden silloisten kansojen tietämys? Järkevä vastaus on, että nuo lait olivat peräisin Luojalta.

Lisäksi nämä lait myötävaikuttivat sukujen säilymiseen ja määräsivät israelilaisille noudatettavaksi uskonnollisia velvollisuuksia siihen asti, kun Siemen ilmaantuisi. Suostumalla tekemään kaiken sen, mitä Jumala pyysi, he tulisivat vastuullisiksi elämään Lain mukaan (5. Mooseksen kirja 27:26; 30:17–20). He eivät tietenkään voisi pitää Lakia täydellisesti. Mutta tämäkin palveli hyvää tarkoitusta. Muuan lainoppinut selitti myöhemmin, että Laki teki ”rikkomukset ilmeisiksi, kunnes saapuisi se siemen, jolle lupaus oli annettu” (Galatalaisille 3:19, 24). Niinpä tämä lakikokoelma asetti heidät erilleen kansana, muistutti heitä siitä, että he tarvitsivat Siementä eli Messiasta, ja valmisti heitä ottamaan hänet vastaan.

Siinainvuoren luo kokoontuneet israelilaiset suostuivat noudattamaan Jumalan lakikokoelmaa. Näin he tulivat sen alaisuuteen, mitä Raamatussa sanotaan liitoksi eli sopimukseksi. Se oli tuon kansan ja Jumalan välinen liitto. Vaikka he astuivat tähän liittoon halukkaasti, he osoittautuivat jäykkäniskaiseksi kansaksi. He esimerkiksi tekivät kultaisen vasikan edustamaan heidän Jumalaansa. Näin menettelemällä he tekivät syntiä, koska epäjumalanpalvelus rikkoi suoraan kymmentä käskyä (2. Mooseksen kirja 20:4–6). Lisäksi he valittivat ruoasta, kapinoivat Jumalan nimittämää johtajaa (Moosesta) vastaan ja antautuivat epäjumalia palvovien vierasmaalaisten naisten kanssa moraalittomiin suhteisiin. Mutta miksi tämän pitäisi kiinnostaa meitä, jotka elämme kaukana Mooseksen päivistä?

Jälleen kerran kyse ei ole vain muinaisesta historiasta. Raamatun kertomukset siitä, miten Israel menetteli kiittämättömästi ja miten Jumala suhtautui siihen, osoittavat, että hän todella välittää. Raamattu sanoo, että israelilaiset panivat Jehovan koetukselle ”yhä uudelleen” ja ”pahoittivat hänen mieltään” ja ”tuottivat tuskaa” hänelle (Psalmit 78:40, 41). Voimme siis olla varmoja siitä, että Luojalla on tunteita ja että hän välittää siitä, mitä ihmiset tekevät.

Meidän kannaltamme katsottuna voisi luulla, että Jumala olisi Israelin väärintekojen vuoksi purkanut liittonsa ja ehkä valinnut toisen kansan voidakseen täyttää lupauksensa. Hän ei kuitenkaan menetellyt siten. Sen sijaan hän langetti tuomion törkeille väärintekijöille mutta osoitti armoa oikukkaalle kansalleen kokonaisuutena. Jumala tosiaan pysyi uskollisena sille lupaukselle, jonka hän oli antanut uskolliselle ystävälleen Abrahamille.

Ennen pitkää Israel tuli lähelle Kanaania, jota sanotaan Raamatussa Luvatuksi maaksi. Siellä asui voimakkaita kansoja, jotka olivat moraalisesti rappeuttavien tapojen läpitunkemia. Luoja oli antanut neljäsataa vuotta kulua puuttumatta niiden asioihin, mutta nyt hän aiheellisesti päätti luovuttaa maan muinaiselle Israelille (1. Mooseksen kirja 15:16; ks. myös ”Mustasukkainen Jumala – missä mielessä?”, s. 132 ja 133). Mooses teki valmisteluja lähettämällä maahan kaksitoista vakoojaa. Kymmenen heistä osoitti uskon puutetta Jehovan pelastusvoimaan. Heidän selontekonsa sai ihmiset nurisemaan Jumalaa vastaan ja suunnittelemaan salakavalasti paluuta Egyptiin. Siksi Jumala tuomitsi kansan vaeltamaan erämaassa neljäkymmentä vuotta. (4. Mooseksen kirja 14:1–4, 26–34.)

Mitä tämä tuomio sai aikaan? Ennen kuolemaansa Mooses kehotti Israelin poikia muistamaan niitä vuosia, joina Jehova nöyrrytti heitä. Mooses sanoi heille: ”Tiedät hyvin omassa sydämessäsi, että niin kuin mies oikaisee poikaansa, niin Jehova, sinun Jumalasi, oikaisi sinua.” (5. Mooseksen kirja 8:1–5.) Vaikka he olivat loukanneet Jehovaa, hän oli elättänyt heitä ja osoittanut siten heidän olevan riippuvaisia hänestä. Esimerkiksi kansa oli pysynyt elossa, koska hän oli järjestänyt sille mannaa, syötävää ainetta, joka maistui hunajasta tehdyltä rieskalta. Heidän olisi selvästi pitänyt oppia paljon erämaakokemuksestaan. Sen olisi pitänyt osoittaa, kuinka tärkeää heidän oli totella armollista Jumalaansa ja luottaa häneen. (2. Mooseksen kirja 16:13–16, 31; 34:6, 7.)

Mooseksen kuoleman jälkeen Jumala valtuutti Joosuan johtamaan Israelia. Tämä urhea ja uskollinen mies toi kansan Kanaaniin ja alkoi rohkeasti valloittaa maata. Lyhyessä ajassa Joosua voitti 31 kuningasta ja valtasi suurimman osan Luvatusta maasta. Tämä jännittävä historia löytyy Joosuan kirjasta.

Hallitusvalta ilman ihmiskuningasta

Koko erämaavaelluksen aikana ja varhaisvuosina Luvatussa maassa kansalla oli johtajinaan Mooses ja sitten Joosua. Israelilaiset eivät tarvinneet ihmiskuningasta, sillä Jehova oli heidän hallitsijansa. Hän järjesti niin, että nimitetyt vanhimmat käsittelisivät oikeusasioita kaupungin porteissa. He pitivät yllä järjestystä ja antoivat ihmisille hengellistä apua. (5. Mooseksen kirja 16:18; 21:18–20.) Ruutin kirja esittää kiehtovan välähdyksen siitä, miten tällaiset vanhimmat käsittelivät erään oikeusasian 5. Mooseksen kirjan 25:7–9:ssä olevan lain perusteella.

Vuosien mittaan kansa joutui usein Jumalan epäsuosioon menettelemällä kerta toisensa jälkeen tottelemattomasti häntä kohtaan ja kääntymällä kanaanilaisten jumalien puoleen. Silti kun he joutuivat ankaraan ahdinkoon ja huusivat avukseen Jehovaa, hän muisti heitä. Hän herätti tuomareita johtamaan israelilaisten vapauttamista, ja he pelastivat israelilaiset sortavien naapurikansojen käsistä. Kirjassa, jonka nimi on Tuomarit, kerrotaan eloisasti, millaisia urotekoja kaksitoista näistä rohkeista tuomareista teki. (Tuomarit 2:11–19; Nehemia 9:27.)

Kertomus sanoo: ”Noina päivinä ei Israelissa ollut kuningasta. Jokainen oli tottunut tekemään sitä, mikä hänen omissa silmissään oli oikein.” (Tuomarit 21:25.) Kansalla oli Laissa esitetyt normit, joten vanhinten antama apu ja papeilta saatavat ohjeet loivat ihmisille perustan tehdä ’sitä, mikä heidän omissa silmissään oli oikein’ ja tuntea sen ansiosta turvallisuutta. Lisäksi Jumalan lakikokoelma vaati rakentamaan tabernaakkelin eli siirrettävän temppelin, jossa uhrattiin uhreja. Tosi palvonta oli keskitetty sinne, ja se auttoi kansaa pysymään yhtenäisenä tuona aikana.

Toinen osa: hyvinvointia kuninkaiden alaisuudessa

Kun Samuel oli tuomarina Israelissa, kansa vaati itselleen ihmiskuninkaan. Kolme ensimmäistä kuningasta – Saul, Daavid ja Salomo – hallitsivat kukin 40 vuotta vuosina 1117–997 eaa. Israelin vauraus ja loisto saavutti huippukohtansa, ja Luoja teki tärkeitä valmisteluja tulevan Siemenen kuninkuutta varten.

Samuel piti tuomarina ja profeettana hyvää huolta Israelin hengellisestä tilasta, mutta hänen poikansa olivat erilaisia. Lopulta kansa vaati Samuelilta: ”Nimitä toki meille nyt meitä tuomitsemaan kuningas, jollainen kaikilla kansakunnilla on.” Jehova selitti Samuelille, mitä heidän vaatimuksensa merkitsi: ”Kuuntele kansan ääntä – – sillä sinua he eivät ole hylänneet, vaan minut he ovat hylänneet olemasta heidän kuninkaanaan.” Jehova näki ennalta ne surulliset seuraukset, joita tästä aiheutuisi. (1. Samuelin kirja 8:1–9.) Silti hän nimitti heidän vaatimuksensa mukaisesti Israelin kuninkaaksi vaatimattoman miehen nimeltä Saul. Lupaavasta alusta huolimatta Saul osoitti kuninkaaksi tulonsa jälkeen taipumusta itsepäisyyteen ja rikkoi Jumalan käskyjä. Jumalan profeetta ilmoitti, että kuninkuus annettaisiin Jehovan mielen mukaiselle miehelle. Tämän tulisi korostaa meille sitä, miten paljon Luoja arvostaa sydämestä lähtevää tottelevaisuutta. (1. Samuelin kirja 15:22, 23.)

Daavid, josta oli määrä tulla Israelin seuraava kuningas, oli nuorin poika eräässä Juudan heimoon kuuluvassa perheessä. Jumala sanoi Samuelille tästä yllättävästä valinnasta: ”Ihminenhän näkee sen, mikä näkyy silmille, mutta Jehova näkee, millainen sydän on.” (1. Samuelin kirja 16:7.) Eikö olekin rohkaisevaa, että Luoja kiinnittää huomiota siihen, millaisia me olemme sisäisesti, eikä meidän ulkoiseen olemukseemme? Saulilla oli kuitenkin omia suunnitelmia. Sen jälkeen, kun Jehova valitsi Daavidin tulevaksi kuninkaaksi, Saulille tuli pakkomielteeksi tappaa Daavid. Jehova ei antanut sen tapahtua, ja lopulta Saul ja hänen poikansa kuolivat taistelussa filistealaisina tunnettua sotaisaa kansaa vastaan.

Daavid hallitsi kuninkaana Hebronin kaupungista. Sitten hän valloitti Jerusalemin ja teki siitä pääkaupunkinsa. Hän myös ulotti Israelin rajat vastaamaan täysin sitä maata, jonka Jumala oli luvannut antaa Abrahamin jälkeläisille. Tästä ajanjaksosta (ja myöhempien kuninkaiden vaiheista) voi lukea kuudesta Raamatun historiallisesta kirjasta.b Niistä käy ilmi, että Daavidin elämä ei ollut ongelmatonta. Esimerkiksi annettuaan myöten inhimillisille haluille hän syyllistyi aviorikokseen kauniin Batseban kanssa sekä teki muita vääriä tekoja peittääkseen syntinsä. Oikeuden Jumalana Jehova ei voinut vain sivuuttaa Daavidin hairahdusta. Mutta koska Daavid katui sydämestään, Jumala ei vaatinut, että Laissa määrätty rangaistus pantaisiin joustamattomasti täytäntöön. Silti Daavidilla olisi monia perheongelmia syntiensä vuoksi.

Näiden ahdistavien kokemusten avulla Daavid oppi tuntemaan Jumalan persoonana, jolla on tunteet. Hän kirjoitti: ”Jehova on lähellä kaikkia, jotka huutavat häntä avukseen, – – ja kuulee heidän avunhuutonsa.” (Psalmit 145:18–20.) Daavidin vilpittömyys ja antaumuksellisuus ilmenee selvästi hänen säveltämistään kauniista lauluista, jotka muodostavat noin puolet Psalmien kirjasta. Miljoonat ovat saaneet lohdutusta ja rohkaisua tästä runoudesta. Ajattele, miten lähellä Daavid oli Jumalaa, kuten ilmenee psalmista 139:1–4: ”Oi Jehova, olet tutkinut minut läpikotaisin ja tunnet minut. Sinä olet tullut tietämään istumiseni ja nousemiseni. Olet ottanut huomioon ajatukseni kaukaa. – – Sillä ei ole sanaa kielelläni, mutta katso, oi Jehova, sinä tiedät jo sen kaiken.”

Daavid oli erityisesti selvillä Jumalan pelastusvoimasta (Psalmit 20:6; 28:9; 34:7, 9; 37:39). Joka kerta, kun hän sai kokea sen, hänen luottamuksensa Jehovaan kasvoi. Voit havaita todisteita tästä psalmeissa 30:5, 62:8 ja 103:9. Tai lue psalmi 51, jonka Daavid sepitti sen jälkeen, kun hän oli tehnyt syntiä Batseban kanssa. Miten virkistävää onkaan tietää, että me voimme ilmaista vapaasti ajatuksemme Luojalle vakuuttuneina siitä, että hän ei ole ylimielinen vaan kuuntelee nöyrästi ja halukkaasti! (Psalmit 18:35; 69:33; 86:1–8.) Daavidille ei kehittynyt tällaista arvostusta pelkästään kokemusten avulla. ”Olen mietiskellyt kaikkea toimintaasi”, hän kirjoitti, ”halukkaasti annoin ajatusteni askarrella sinun kättesi teoissa.” (Psalmit 63:6; 143:5.)

Jehova teki Daavidin kanssa erikoisliiton ikuisesta valtakunnasta. Daavid ei luultavasti ymmärtänyt tämän liiton täyttä merkitystä, mutta Raamattuun myöhemmin merkityistä yksityiskohdista voimme havaita Jumalan viitanneen siihen, että luvattu Siemen tulisi Daavidin suvusta. (2. Samuelin kirja 7:16.)

Viisas kuningas Salomo ja elämän tarkoitus

Daavidin poika Salomo oli kuuluisa viisaudestaan, ja voimme hyötyä siitä lukemalla hyvin käytännölliset Sananlaskujen ja Saarnaajan kirjat (1. Kuninkaiden kirja 10:23–25).c Jälkimmäisestä kirjasta on hyötyä varsinkin niille, jotka etsivät elämän tarkoitusta, kuten kuningas Salomokin etsi. Koska Salomo oli ensimmäinen israelilainen kuningas, joka oli syntynyt kuningasperheeseen, hänellä oli suunnattomat mahdollisuudet edessään. Lisäksi hän ryhtyi mahtaviin rakennushankkeisiin, hänen syötävänään oli vaikuttava valikoima ruokia ja hän sai nauttia musiikista ja huomattavien ystävien seurasta. Silti hän kirjoitti: ”Minä käännyin kaikkien tekojeni puoleen, joita käteni olivat tehneet, ja sen kovan työn puoleen, jonka suorittamiseksi olin tehnyt kovasti työtä, ja katso, kaikki oli turhuutta.” (Saarnaaja 2:3–9, 11.) Mitä tämä osoitti?

Salomo kirjoitti: ”Johtopäätös asiasta, kun kaikki on kuultu, on: Pelkää tosi Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä on näet ihmisen koko velvollisuus. Sillä tosi Jumala saattaa kaikenlaisen työn tuomiolle kaiken salatun suhteen siitä, onko se hyvää vai pahaa.” (Saarnaaja 12:13, 14.) Tämän mukaisesti Salomo ryhtyi seitsenvuotiseen hankkeeseen rakentaakseen loistavan temppelin, jossa ihmiset voisivat palvoa Jumalaa (1. Kuninkaiden kirjan 6. luku).

Vuosien ajan Salomon hallituskautta leimasivat rauha ja yltäkylläisyys (1. Kuninkaiden kirja 4:20–25). Hänen sydämensä ei kuitenkaan osoittautunut yhtä ehyeksi Jehovaa kohtaan kuin Daavidin. Salomo otti monia vierasmaalaisia vaimoja ja antoi heidän taivuttaa sydämensä heidän jumaliensa puoleen. Viimein Jehova sanoi: ”Minä repäisemällä repäisen valtakunnan pois sinulta – –. Yhden heimon annan pojallesi palvelijani Daavidin tähden ja Jerusalemin tähden.” (1. Kuninkaiden kirja 11:4, 11–13.)

Kolmas osa: jakautunut valtakunta

Salomon kuoltua kymmenen pohjoista heimoa irtautui erilleen vuonna 997 eaa. Näistä muodostui Israelin valtakunta, jonka assyrialaiset valloittivat vuonna 740 eaa. Jerusalemin kuninkaat hallitsivat kahta heimoa. Tämä valtakunta, Juuda, säilyi siihen asti, kun babylonialaiset valloittivat Jerusalemin vuonna 607 eaa. ja ottivat sen asukkaat vangeiksi. Juuda oli autiona 70 vuotta.

Kun Salomo kuoli, hänen poikansa Rehabeam tuli valtaan ja teki kansan elämän raskaaksi. Tämä johti kapinaan, ja kymmenen heimoa irtautui erilleen muodostaakseen Israelin valtakunnan. (1. Kuninkaiden kirja 12:1–4, 16–20.) Vuosien kuluessa pohjoinen valtakunta ei pysynyt uskollisena tosi Jumalalle. Ihmiset kumarsivat usein kultaisen vasikan muotoisia epäjumalia tai lankesivat muunlaiseen väärään palvontaan. Jotkut kuninkaat salamurhattiin, ja vallananastajat syöksivät heidän hallitsijasukunsa vallasta. Jehova osoitti suurta kärsivällisyyttä lähettämällä yhä uudestaan profeettoja varoittamaan kansaa, että edessä olisi murhenäytelmä, jos he pysyisivät luopumuksessaan. Kaksi profeettaa kirjoitti Hoosean ja Aamoksen kirjat, ja heidän sanomansa kohdistuivat pohjoiseen valtakuntaan. Viimein vuonna 740 eaa. assyrialaiset aiheuttivat sen murhenäytelmän, josta Jumalan profeetat olivat ennustaneet.

Etelässä 19 perättäistä Daavidin huoneen kuningasta hallitsi Juudaa vuoteen 607 eaa. Kuninkaat Asa, Josafat, Hiskia ja Josia hallitsivat esi-isänsä Daavidin tavoin, ja he saivat Jehovan suosion (1. Kuninkaiden kirja 15:9–11; 2. Kuninkaiden kirja 18:1–7; 22:1, 2; 2. Aikakirja 17:1–6). Näiden kuninkaiden hallitessa Jehova siunasi kansaa. Eräässä Raamatun tietosanakirjassa sanotaan: ”J:n [Juudan] säilymiseen vaikuttanut ylevä peruspiirre oli Jumalan asettama temppeli, papisto ja kirjoitettu laki sekä ainoan tosi Jumalan, Jehovan, tunnustaminen sen todelliseksi teokraattiseksi kuninkaaksi. – – Tämä kuuliaisuus laille – – tuotti kuninkaiden sarjan, johon sisältyi monia viisaita ja hyviä monarkkeja – –. Siksi J. [Juuda] oli olemassa kauemmin kuin väekkäämpi pohjoinen sisarensa.” (The Englishman’s Critical and Expository Bible Cyclopædia.) Näitä hyviä kuninkaita oli huomattavasti vähemmän kuin niitä kuninkaita, jotka eivät vaeltaneet Daavidin tavoin. Jehova kuitenkin ohjasi asioita niin, että ’hänen palvelijallaan Daavidilla oli aina lamppu hänen edessään Jerusalemissa, kaupungissa jonka Jumala oli valinnut itselleen pannakseen nimensä siihen’ (1. Kuninkaiden kirja 11:36).

Kohti tuhoa

Manasse oli yksi niistä Juudan kuninkaista, jotka kääntyivät pois tosi palvonnasta. ”Hän pani oman poikansa kulkemaan tulen läpi ja harjoitti taikuutta ja tähyili enteitä sekä hankki meedioita ja ammattimaisia ennustajia. Hän teki laajassa mitassa sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, loukatakseen häntä.” (2. Kuninkaiden kirja 21:6, 16.) Hän vietteli kansansa ”tekemään pahemmin kuin ne kansakunnat, jotka Jehova oli tuhonnut”. Varoitettuaan toistuvasti Manassea ja hänen kansaansa Luoja julisti: ”Minä pyyhkäisen Jerusalemin puhtaaksi niin kuin kahvaton malja pyyhitään puhtaaksi.” (2. Aikakirja 33:9, 10; 2. Kuninkaiden kirja 21:10–13.)

Alkusoitoksi Jehova antoi assyrialaisten vangita Manassen ja viedä hänet vankeuteen kuparikahleissa (2. Aikakirja 33:11). Ollessaan pakkosiirtolaisena hän tuli järkiinsä ja ”nöyrtyi suuresti esi-isiensä Jumalan takia”. Miten Jehova reagoi? ”[Jumala] kuuli hänen rukouksensa ja kuuli hänen suosionpyyntönsä ja palautti hänet Jerusalemiin hänen kuninkuuteensa, ja Manasse tuli tietämään, että Jehova on tosi Jumala.” Kuningas Manasse ja hänen pojanpoikansa, kuningas Josia, toteuttivat tarpeellisia uudistuksia. Silti kansa ei kääntynyt pysyvästi pois laajamittaisesta moraalisesta ja uskonnollisesta turmeluksesta. (2. Aikakirja 33:1–20; 34:1–35:25; 2. Kuninkaiden kirjan 22. luku.)

On merkittävää, että Jehova lähetti palavan innokkaita profeettoja julistamaan hänen näkemyksensä siitä, mihin suuntaan asiat kehittyivät.d Jeremia kertoi Jehovan sanat: ”Siitä päivästä, jona esi-isänne tulivat Egyptin maasta, tähän päivään asti – – minä lähetin toistuvasti luoksenne kaikki palvelijani, profeetat, nousin joka päivä varhain ja lähetin heidät.” Mutta ihmiset eivät kuunnelleet Jumalaa. He toimivat pahemmin kuin esi-isänsä! (Jeremia 7:25, 26.) Hän varoitti heitä toistuvasti, ”koska hän tunsi sääliä kansaansa – – kohtaan”. Silti he kieltäytyivät osoittamasta vastakaikua. Niinpä hän antoi babylonialaisten tuhota Jerusalemin ja autioittaa maan vuonna 607 eaa. Se oli hylättynä 70 vuotta. (2. Aikakirja 36:15, 16; Jeremia 25:4–11.)

Tämän Jehovan tekojen lyhyen tarkastelun tulisi auttaa meitä havaitsemaan, että Jehova oli huolissaan kansastaan ja kohteli sitä oikeudenmukaisesti. Hän ei vain odotellut taka-alalla, mitä kansa tekisi, ikään kuin hän olisi ollut välinpitämätön. Hän yritti aktiivisesti auttaa heitä. Voit ymmärtää, miksi Jesaja sanoi: ”Oi Jehova, sinä olet meidän Isämme. – – me kaikki olemme sinun kätesi tekoa.” (Jesaja 64:8.) Samoin monet kutsuvat nykyään Luojaa ”Isäksi”, koska hän reagoi samalla tavoin kuin rakkaudellinen, kiinnostunut ihmisisä. Hän kuitenkin ymmärtää myös, että meidän on vastattava teoistamme ja niiden seurauksista.

Sen jälkeen kun kansa oli ollut 70 vuotta Babylonin vankeudessa, Jehova Jumala täytti Jerusalemin ennallistusta koskevan ennustuksensa. Kansa vapautettiin, ja sen annettiin palata ’rakentamaan uudelleen Jehovan, Israelin Jumalan, huonetta, joka oli Jerusalemissa’. (Esra 1:1–4; Jesaja 44:24–45:7.) Monet Raamatun kirjate käsittelevät tätä ennallistusta, temppelin uudelleen rakentamista tai näitä vaiheita seuranneita tapahtumia. Yksi näistä kirjoista, Daniel, on erityisen kiinnostava, koska siinä ennustettiin tarkasti, milloin Siemen eli Messias ilmaantuisi, ja kerrottiin ennalta niistä maailman tapahtumista, jotka sattuisivat meidän aikanamme.

Lopulta temppeli rakennettiin uudelleen, mutta Jerusalem oli edelleen säälittävässä tilassa. Sen muurit ja portit olivat raunioina. Niinpä Jumala herätti miehiä, esimerkiksi Nehemian, rohkaisemaan ja organisoimaan juutalaisia. Eräässä rukouksessa, jonka voimme lukea Nehemian 9. luvusta, kiteytetään hyvin se, millä lailla Jehova kohteli israelilaisia. Siinä osoitetaan, että Jehova on ”anteeksiantojen Jumala, suosiollinen ja armollinen, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa”. Lisäksi tässä rukouksessa osoitetaan, että Jehova toimii täydellisen oikeusnorminsa mukaisesti. Silloinkin kun hänellä on hyvät syyt käyttää voimaansa pannakseen tuomion täytäntöön, hän on valmis lieventämään oikeutta rakkaudella. Se että hän tekee tämän tasapainoisella ja ihailtavalla tavalla, vaatii viisautta. Selvästi sen, miten Luoja oli tekemisissä Israelin kansan kanssa, pitäisi vetää meitä hänen puoleensa ja herättää meissä kiinnostusta hänen tahtonsa tekemistä kohtaan.

Kun Raamatun tämä osa (Vanha testamentti) päättyy, Juuda Jerusalemissa olevine temppeleineen oli ennallistettu, mutta se oli pakanoiden hallitusvallan alaisuudessa. Miten siis Jumalan ja Daavidin välinen liitto ”siemenestä”, joka hallitsisi ”ikuisesti”, voisi toteutua? (Psalmit 89:3, 4; 132:11, 12.) Juutalaiset odottivat edelleen, että ilmaantuisi ”Messias, Johtaja”, joka vapauttaisi Jumalan kansan ja perustaisi teokraattisen (Jumalan valtaan perustuvan) valtakunnan maan päälle (Daniel 9:24, 25). Oliko se kuitenkaan Jehovan tarkoitus? Jollei, niin miten luvattu Messias saisi aikaan vapautuksen? Ja miten tämä vaikuttaa meihin nykyään? Seuraavassa luvussa tarkastellaan näitä tärkeitä kysymyksiä.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 126, 127]

Voitko uskoa ihmeisiin?

”On mahdotonta käyttää sähkövaloa ja radiota sekä hyödyntää nykyaikaisia lääketieteellisiä keksintöjä ja uskoa samalla Uuden testamentin henkimaailmaan ja ihmeisiin.” Näistä saksalaisen teologin Rudolf Bultmannin sanoista heijastuu monien nykypäivän ihmisten näkemys ihmeistä. Onko sinulla tällainen käsitys Raamattuun muistiin merkityistä ihmeistä, esimerkiksi siitä, miten Jumala jakoi Punaisenmeren?

Suomen kielen perussanakirjassa ”ihme” määritellään ”yliluonnolliseksi, selittämättömäksi asiaksi t. tapahtumaksi”. Tällaiseen selittämättömään tapahtumaan liittyy luonnonjärjestyksestä poikkeaminen, minkä vuoksi monet eivät ole halukkaita uskomaan ihmeisiin. Mutta se, mikä näyttää jonkin luonnonlain rikkomiselta, voidaan ehkä helposti selittää muiden asiaan liittyvien luonnonlakien avulla.

Havainnollistamme asiaa. New Scientist -tiedelehdessä kerrottiin, että kaksi Tokion yliopiston fyysikkoa asetti vaakasuoran putken, joka oli puolillaan vettä, äärimmäisen voimakkaaseen magneettikenttään. Vesi syöksyi putken päihin, niin että putken keskiosa jäi kuivaksi. Tämä vuonna 1994 keksitty ilmiö on mahdollinen, koska vesi on heikosti diamagneettista, toisin sanoen magneetti hienokseltaan hylkii sitä. Tälle ilmiölle – jossa vesi siirtyy pois sieltä, missä magneettikenttä on hyvin voimakas, sinne, missä se on heikompi – on annettu nimeksi Mooses-ilmiö. New Scientist -lehdessä sanottiin: ”Veden työntäminen ympäriinsä on helppoa – jos käytössä on vain riittävän suuri magneetti. Ja jos sellainen on käytössä, melkeinpä mikä tahansa on mahdollista.”

Ei tietenkään voida sanoa ehdottoman varmasti, mitä menetelmää Jumala käytti, kun hän jakoi Punaisenmeren israelilaisia varten. Luoja kuitenkin tuntee kaikki luonnonlait jokaista yksityiskohtaa myöten. Hän saattoi helposti säädellä jonkin lain tiettyä piirrettä käyttämällä hyväkseen jotain toista niistä laeista, jotka hän oli luonut. Ihmisistä lopputulos saattoi näyttää ihmeeltä, varsinkin jos heillä ei ollut täyttä käsitystä tapahtumaan liittyneistä laeista.

Japanin Kioton yliopiston emeritusprofessori Akira Yamada sanoo: ”Vaikka on oikein sanoa, että jotakin [ihmettä] ei voi tällä hetkellä ymmärtää sen tieteenhaaran näkökulmasta, johon kuuluu, (tai luonnontieteiden nykytilanteessa), on väärin päätellä pelkästään pitkälle edistyneen nykyajan fysiikan tai pitkälle kehitetyn nykyajan teologian arvovaltaan nojautuen, että sitä ei tapahtunut. Kymmenen vuoden kuluttua nykypäivän moderni tiede on menneisyyden tiedettä. Mitä nopeammin tiede edistyy, sitä todennäköisempää on, että nykypäivän tiedemiehistä tullaan vitsailemaan tähän tapaan: ’Kymmenen vuotta sitten tiedemiehet uskoivat vakavissaan näin ja näin.’” (Kagakujidai no Kamigami [Jumalat tieteen aikakaudella].)

Luojana, joka kykenee säätelemään ja yhdistelemään luonnonlakeja, Jehova kykenee voimansa avulla saamaan aikaan ihmeitä.

[Tekstiruutu s. 132, 133]

Mustasukkainen Jumala – missä mielessä?

”Jehova, jonka nimi on Mustasukkainen, on mustasukkainen Jumala.” Näin sanotaan 2. Mooseksen kirjan 34:14:ssä, mutta mitä se tarkoittaa?

”Mustasukkaiseksi” käännetty heprean sana voi tarkoittaa ’yksinomaista antaumusta vaativa, kilpailua suvaitsematon’. Luomuksiaan hyödyttävässä myönteisessä merkityksessä Jehova on mustasukkainen nimestään ja hänelle suoritettavasta palvonnasta (Hesekiel 39:25). Koska hän on palavan innokas täyttämään sen, mitä hänen nimensä edustaa, hän toteuttaa ihmiskuntaa koskevan tarkoituksensa.

Ajattele esimerkiksi sitä tuomiota, jonka hän langetti Kanaanin maan asukkaille. Muuan oppinut esittää seuraavan järkyttävän kuvauksen: ”Baalin, Astoretin ja muiden kanaanilaisten jumalien palvontaan liittyi mitä hillittömimpiä orgioita; niiden temppelit olivat paheen keskuksia. – – Kanaanilaiset palvoivat antautumalla moraalittomiin nautintoihin – – ja lisäksi murhaamalla esikoislapsensa uhriksi näille samoille jumalille.” Arkeologit ovat löytäneet ruukkuja, jotka sisälsivät uhrattujen lapsien jäännöksiä. Vaikka Jumala oli pannut merkille kanaanilaisten erheen Abrahamin päivinä, hän oli kärsivällinen heitä kohtaan neljäsataa vuotta ja antoi siten heille runsaasti aikaa muuttua (1. Mooseksen kirja 15:16).

Olivatko kanaanilaiset selvillä erheensä vakavuudesta? Heillä oli omantunnon kyky, jota lainoppineet pitävät moraalisuuden ja oikeuden yleismaailmallisena perustana (Roomalaisille 2:12–15). Siitä huolimatta kanaanilaiset pitivät kiinni vastenmielisistä lapsiuhreistaan ja alhaisista sukupuolitavoistaan.

Jehova päätti tasapainoisessa oikeudenmukaisuudessaan, että tämä maa oli tarpeen puhdistaa. Kyse ei ollut kansanmurhasta. Kanaanilaisista säästettiin sellaiset yksilöt, kuten Rahab, ja kokonaiset ryhmät, kuten gibeonilaiset, jotka vapaaehtoisesti omaksuivat Jumalan korkeat moraalinormit (Joosua 6:25; 9:3–15). Rahabista tuli yksi lenkki Messiaaseen johtavassa kuninkaallisessa sukuhaarassa, ja gibeonilaisten jälkeläiset saivat palvella Jehovan temppelissä (Joosua 9:27; Esra 8:20; Matteus 1:1, 5–16).

Kun asioista pyrkii saamaan tosiasioihin perustuvan selvän kokonaiskuvan, on helppo havaita, että Jehova on ihailtava ja oikeudenmukainen Jumala, oikealla tavalla mustasukkainen, mistä on hyötyä hänen uskollisille luomuksilleen.

[Kuva s. 123]

Luoja vapautti orjuutetun kansan ja käytti sitä tarkoituksensa toteuttamiseen

[Kuva s. 129]

Siinainvuoren luona muinainen Israelin kansa astui liittosuhteeseen Luojan kanssa

[Kuva s. 130]

Luojan verrattomien lakien pitäminen auttoi hänen kansaansa iloitsemaan Luvatusta maasta

[Kuva s. 136]

Voit käydä sillä Jerusalemin muurin eteläpuolisella alueella, jolla sijaitsi kuningas Daavidin pääkaupunki