JÄNIS

(hepr. ʼar·neʹvet).

Leporidae-heimoon kuuluva eläin, joka jyrsii ravintonsa ja joka on läheistä sukua kaniinille mutta on sitä kookkaampi. Jänis ja kaniini eroavat toisistaan siinä suhteessa, että jäniksenpoikaset eivät tavallisesti synny maanalaisessa pesässä, ne ovat heti synnyttyään vilkkaita ja kokonaan karvapeitteisiä ja niiden silmät ovat auki. Jänis tunnetaan halkinaisesta huulestaan, pitkistä korvistaan, töpöhännästään ja pitkistä takaraajoistaan ja -käpälistään, joiden avulla se voi ketterästi pinkaista pakoon vihollisiaan. Vikkelimpien jänisten kerrotaan saavuttaneen jopa 70 km:n tuntivauhdin. Jäniseläimiin kuuluu useita eri lajeja. Näiden eläinten keskipituus on n. 60 cm. Tavallisesti ne ovat väriltään harmahtavia tai rusehtavia.

Mooseksen kautta annetussa laissa kiellettiin jäniksen syöminen ja sanottiin sen olevan märehtijä (3Mo 11:4, 6; 5Mo 14:7). Jäniksillä ja kaniineilla ei tietenkään ole moniosaista mahaa, eikä ruoka nouse takaisin niiden suuhun uudelleenpureskelua varten, mikä on tunnusomaista tieteellisesti märehtijöiksi luokitelluille eläimille. Vaikka tässä ’märehtimiseksi’ käännetty heprean sana merkitseekin kirjaimellisesti ’ylös tuomista’, Mooseksen aikana eläneiden israelilaisten käsitys märehtimisestä ei silti perustunut nykyaikaiseen tieteelliseen määritelmään. Onkin siksi täysin aiheetonta arvostella monien kriitikoiden tavoin Raamatun sanojen täsmällisyyttä jonkin rajallisen, suhteellisen tuoreen käsityksen perusteella siitä, millainen eläin on märehtijä.

Lain sanamuodossa ei ollut mitään vikaa niiden entisaikojen kommentaattorien mielestä, jotka uskoivat Raamatun henkeytykseen. Teoksessa The Imperial Bible-Dictionary todetaan: ”Levätessään jänis aivan ilmeisesti pureskelee yhä uudelleen ruokaa, jota se on joskus syönyt, ja tätähän märehtimisellä on aina yleisesti tarkoitettu. Jopa runoilijamme Cowper, luonnonilmiöiden tarkka havainnoitsija, joka on merkinnyt muistiin havaintojaan kolmesta kesyttämästään jäniksestä, vahvistaa, että ne ’märehtivät kaiken päivää’.” (Toim. P. Fairbairn, Lontoo 1874, I osa, s. 700.)

Jäniksiä ja kaniineja koskevat viime vuosina tehdyt tieteelliset havainnot osoittavat kuitenkin, ettei kyse ole ainoastaan näennäisestä märehtimisestä. François Bourlière (The Natural History of Mammals, 1964, s. 41) kirjoittaa: ”’Refektio’ eli ruoan kulkeminen suoliston läpi kaksi kertaa yhden ainoan kerran asemesta näyttää olevan tyypillistä kaniineille ja jäniksille. Kesykaniinit syövät ja nielevät yleensä pureskelematta yölliset jätöksensä, niin että aamulla ne täyttävät peräti puolet niiden vatsan koko sisällöstä. Villikaniineilla refektio tapahtuu kahdesti päivässä, ja samanlainen tapa on kuulemma rusakoilla. – – Otaksutaan, että tällä tavalla eläimet saavat runsaasti B-vitamiineja, joita bakteerit ovat valmistaneet ruoan ollessa paksusuolessa.” Teos Mammals of the World (E. P. Walker, 1964, II osa, s. 647) mainitsee samasta asiasta: ”Tämä on ehkä samantapaista kuin märehtijöiden ’märehtiminen’.” (Ks. MÄREHTIMINEN.)