LÄHDE
Yleensä luonnollinen pohjaveden pulppuamispaikka (2Mo 15:27), vastakohta kaivoille ja vesisäiliöille, jotka tavallisesti kaivettiin (1Mo 26:15); sanaa käytetään myös puhuttaessa jonkin muun kuin veden lähteestä. Kaksi ’lähdettä’ tarkoittavaa heprealaista sanaa ovat ʽaʹjin (kirjm. ’silmä’) ja sille sukua oleva sana maʽ·janʹ. Vastaava kreikkalainen sana on pē·gēʹ. Toisinaan lähteitä puhdistettiin ja syvennettiin, mikä voi selittää sen, että samaakin vesipaikkaa sanotaan välillä ”lähteeksi” ja välillä ”kaivoksi” (1Mo 16:7, 14; 24:11, 13; Joh 4:6, 12). (Ks. KAIVO; VESISÄILIÖ.)
Kun Mooses kuvaili Luvattua maata israelilaisille, hän sanoi sen olevan ”laaksotasangolla ja vuoristossa pulppuavien lähteiden ja syvien vesien maa” (5Mo 8:7). Palestiinassa on paljon lähteitä, keskimäärin 6–7 jokaista n. 100 km2:n suuruista aluetta kohti. Koska Juudan ja Efraimin vuoristot ovat etupäässä huokoista kivilajia, talvisateet siivilöityvät helposti hyvin syvälle. Lopulta vedet kohtaavat vedenpitävän kerroksen, virtaavat sitä pitkin ja tulevat sitten taas näkyviin lähteinä Jordaninlaakson länsireunalla ja Kuolleenmeren länsirannalla; osa vesistä virtaa Kuolleeseenmereen jopa maan alla. Monet niistä lähteistä, jotka tyhjenevät suoraan Kuolleeseenmereen ja Jordanin alajuoksulle, ovat kuumia. Vuorijonon länsipuolella vedet pulpahtavat esiin lähteinä pitkän merenrantatasangon itäosassa, mutta osa vedestä kulkeutuu maan alla Välimereen. Jotkin lähteet, esimerkiksi Jerusalemin ja Hebronin ympäristön lähteet, pulppuavat esiin aivan Palestiinan ylänkömaan harjalla tai sen lähistöllä. Libanonvuorten ja Hermoninvuoren sulavista lumista syntyy lukuisia lähteitä, jotka ovat Litanin, Jordanin ja Damaskoksen jokien latvavesinä.
Lähteiden tärkeys käy ilmi siitä, että useiden kaupunkien nimet alkavat ’lähdettä’ merkitsevällä etuliitteellä ”En-” (Jos 15:62; 17:11; 1Ku 1:9; ks. AIN). Kaupungit ja kylät rakennettiin usein lähteiden läheisyyteen, koska useimmat Palestiinan ”joista” ovat todellisuudessa purolaaksoja, jotka kuivuvat kesäkuukausina. Puolustuksen takia kaupungit rakennettiin tavallisesti korkeille paikoille, ja siksi lähteet olivat usein alhaalla laaksossa kaupungin muurien ulkopuolella. Vesivaraston suojeleminen oli tästä syystä tuiki tärkeää. Rakennettiin kanavia, joita pitkin vesi kulki lähteestä suoraan kaupunkiin. Kuningas Hiskia rakensi tällaisen kanavan johtaakseen Gihonin vedet Daavidin kaupunkiin (2Ku 20:20; 2Ai 32:30). Toisinaan taas vesilähteelle pääsi salaisia kulkuväyliä tai tunneleita pitkin, ja siten varmistettiin, että kaupungin asukkaat saivat riittävästi vettä jopa piirityksen aikana. Assyrian tunkeutuessa Juudaan Hiskia tukki Jerusalemin ulkopuolella olevat lähteet, jotta maahantunkeutujat jäisivät ilman vettä (2Ai 32:2–4). (Ks. HISKIA nro 1: Rakentaminen ja insinööritaidonnäytteet; LINNOITUKSET.)
Kuvaannollista käyttöä. Jehova vahvisti ”vesisyvyyden lähteet” (San 8:28; 1Mo 7:11). Hänen osoitetaan olevan myös elämän Lähde, elävän veden Lähde sekä Israelin Lähde (Ps 36:9; Jer 2:13; Ps 68:26). Hänen Poikansa Jeesus Kristus antaa vettä, joka tulee vastaanottajassa ”vesilähteeksi, joka pulppuaa välittämään ikuista elämää” (Joh 4:14). Joel ennusti profeetallisesti, että sen jälkeen kun kansakunnat on poljettu viinikuurnassa Josafatin alatasangolla, Jehovan huoneesta alkaa juosta virkistävä lähde (Jl 3:12, 13, 18).
Tähdentäessään oikean kielenkäytön tärkeyttä Jaakob kysyy kristityiltä, joiden pitäisi tarjota elämän vettä: ”Ei kai lähde pulppua samasta lähteensilmästä makeaa ja karvasta?” (Ja 3:11.)
Jeesus paransi erään 12 vuotta verenvuotoa sairastaneen naisen kuivattamalla hänen ”verenlähteensä” (Mr 5:25–29). Ilmauksella ”vesilähde” tarkoitetaan myös seksuaalisen tyydytyksen lähdettä (San 5:18).