Miten selvität erimielisyydet?

OLEMME päivittäin tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Se tuottaa meille usein iloa ja auttaa katselemaan asioita uusista näkökulmista. Joskus siitä aiheutuu myös erimielisyyksiä, jotka voivat olla joko vakavia ristiriitoja tai pelkkiä arkielämän pieniä kahnauksia. Olivatpa erimielisyydet minkälaisia tahansa, se miten toimimme, kun niitä syntyy, vaikuttaa meihin henkisellä, tunneperäisellä ja hengellisellä tasolla.

Kun teemme voitavamme ratkaistaksemme erimielisyydet sovussa, voimme pysyä terveempinä ja säilyttää rauhaisammat suhteet toisiin. Vanha sananlasku sanoo: ”Tyyni sydän on lihallisen elimistön elämä.” (Sananlaskut 14:30.)

Täysin päinvastaisesta vaikutuksesta kertoo seuraava totuus: ”Kuin kaupunki, johon on murtauduttu, joka on muuria vailla, on mies, joka ei hillitse henkeään.” (Sananlaskut 25:28.) Kukapa haluaisi saattaa itsensä alttiiksi sellaisten väärien ajatusten hyökkäykselle, jotka voivat saada meidät käyttäytymään sopimattomasti – tavalla joka voi vahingoittaa sekä toisia että meitä itseämme. Hillitsemättömät, vihaiset reaktiot voivat johtaa juuri tähän. Jeesus kehottaa meitä vuorisaarnassa tarkastelemaan asennettamme, joka voi vaikuttaa siihen, miten selvitämme mahdolliset erimielisyydet (Matteus 7:3–5). Sen sijaan, että suhtautuisimme toisiin kriittisesti, meidän tulisi pohtia, miten voisimme solmia ja pitää yllä ystävyyssuhteita ihmisiin, joiden näkemykset ja taustat eroavat omastamme.

Asenteemme

Ensimmäinen askel kohti kuviteltujen tai todellisten erimielisyyksien ratkaisemista on sen tajuaminen, että meillä voi olla vääriä ajatuksia tai asenteita. Raamattu muistuttaa, että me kaikki teemme syntiä ja olemme ”Jumalan kunniaa vailla” (Roomalaisille 3:23). Lisäksi tarkkanäköisyys voi paljastaa, ettei ongelmamme johdukaan tuosta toisesta ihmisestä. Tarkastelkaamme tässä yhteydessä Joonan kokemusta.

Joona oli Jehova Jumalan kehotuksen mukaisesti mennyt Niniven kaupunkiin ja saarnannut, että sen asukkaita uhkasi Jumalan tuomion täytäntöönpano. Onnellinen lopputulos oli, että koko Niniven kaupunki katui ja uskoi tosi Jumalaan (Joona 3:5–10). Jehova katsoi, että niniveläiset ansaitsivat katumuksensa takia saada anteeksi, joten hän säästi heidät. ”Joonalle tämä oli kuitenkin hyvin epämieluista, ja hän suuttui.” (Joona 4:1.) Joona suhtautui Jehovan armoon yllättävällä tavalla. Miksi Joona vihoittelisi Jehovalle? Hän oli ilmeisesti niin keskittynyt omiin tunteisiinsa luullessaan menettäneensä kasvonsa paikallisten asukkaiden edessä, ettei hän osannut olla kiitollinen Jehovan armosta. Ystävällisesti Jehova antoi Joonalle havainnollisen opetuksen, joka auttoi häntä muuttamaan asennettaan ja näkemään Jumalan armon verrattoman arvon (Joona 4:7–11). On ilmiselvää, että nimenomaan Joonan asenne oli muutoksen tarpeessa, ei Jehovan.

Täytyisikö meidän samoin toisinaan muuttaa omaa asennettamme? Apostoli Paavali neuvoo meitä: ”Ottakaa johto kunnian osoittamisessa toisianne kohtaan.” (Roomalaisille 12:10.) Mitä hän tarkoitti? Muun muassa sitä, että meidän tulisi olla järkeviä ja kohdella toisia kristittyjä arvokkaasti ja osoittaen syvää kunnioitusta. Tähän sisältyy sen tunnustaminen, että jokaisella on valinnanvapaus. Paavali muistuttaa myös: ”Kukin joutuu kantamaan oman kuormansa.” (Galatalaisille 6:5.) Siksi on viisasta miettiä, onko meidän tarpeen muuttaa omaa asennettamme, ennen kuin erimielisyydet aiheuttavat välirikon. Meidän täytyy ponnistella uutterasti heijastaaksemme Jehovan ajattelua ja säilyttääksemme rauhan toisten sellaisten kanssa, jotka todella rakastavat Jehovaa (Jesaja 55:8, 9).

Miten esitämme asian

Kuvittelepa mielessäsi kahta pikkulasta kiskomassa samaa lelua. Kumpikin haluaa sen, joten he vetävät aina vain kovemmin. Taistelua saattavat säestää vihaiset sanat, kunnes jompikumpi päästää irti tai joku tulee väliin.

Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo, kuinka Abraham oli kuullut, että hänen paimentensa ja hänen veljenpoikansa Lootin paimenten välillä oli ollut kiistaa. Abraham otti aloitteen käsiinsä ja kääntyi Lootin puoleen sanoen: ”Pyydän, älköön toki riitely jatkuko välillämme, minun ja sinun, älköönkä minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä, olemmehan me miehet veljiä.” Abraham oli päättänyt, ettei hän antaisi minkään erimielisyyden rikkoa heidän välejään. Mikä oli tuon päätöksen hinta? Abraham oli valmis luopumaan jostakin. Hän antoi Lootin valita ensin, minne tämä siirtäisi huonekuntansa ja karjansa, vaikka vanhempana miehenä tuo oikeus olisi kuulunut hänelle. Loot valitsi sitten Sodoman ja Gomorran vehreän alueen, ja miehet erosivat toisistaan rauhassa. (1. Mooseksen kirja 13:5–12.)

Olemmeko valmiita toimimaan samassa hengessä kuin Abraham, jotta voisimme säilyttää toisiin rauhaisat suhteet? Tämä Raamatun kertomus antaa meille erinomaisen mallin, jota jäljitellä erimielisyyksiä selviteltäessä. Abraham pyysi: ”Älköön toki riitely jatkuko.” Hän halusi sydämestään päästä sovinnolliseen ratkaisuun. Varmasti tällainen vetoomus rauhaisien suhteiden säilyttämiseksi auttaisi jättämään väärinymmärrykset sikseen. Abraham päätti pyyntönsä ilmaukseen ”olemmehan me miehet veljiä”. Miksi uhrata tuollainen läheinen suhde henkilökohtaisen mieltymyksen tai ylpeyden vuoksi? Abraham piti selvänä mielessään, mikä oli tärkeää. Hän toimi omanarvontuntoisesti ja kunniakkaasti ja osoitti samalla kunnioitusta myös veljenpoikaansa kohtaan.

Vaikka joskus syntyy tilanteita, joissa erimielisyyksien ratkaisemiseen tarvitaan ehkä ulkopuolista apua, niin kuinka paljon parempi onkaan, jos asiat voidaan selvittää yksityisesti. Jeesus kannustaa meitä ottamaan itse ensimmäisen askeleen sovinnon tekemisessä veljemme kanssa, mihin liittyy tarpeen vaatiessa anteeksi pyytäminen (Matteus 5:23, 24).a Se vaatii nöyryyttä, mutta Pietari kirjoitti: ”Vyöttäytykää kaikki nöyrämielisyyteen toisianne kohtaan, sillä Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille.” (1. Pietarin kirje 5:5.) Sillä miten kohtelemme palvojatovereitamme, on suoranainen vaikutus suhteeseemme Jumalaan (1. Johanneksen kirje 4:20).

Kristillisessä seurakunnassa meidän voi olla tarpeen luopua jostakin oikeudesta, jotta voisimme säilyttää rauhan. Melkoinen osa niistä ihmisistä, jotka nyt ovat Jehovan todistajien yhteydessä, on tullut Jumalan tosi palvojien perheeseen viiden viime vuoden kuluessa. Tämä on suuri ilonaihe. Käyttäytymisemme vaikuttaa näihin uusiin ja muihin seurakunnan jäseniin varmasti. Tässä on hyvä syy pohtia huolellisesti, millaisia harrastuksia, millaista viihdettä, ajanvietettä tai työtä valitsemme itsellemme, ottaen huomioon sen, mitä muut saattavat meistä ajatella. Voitaisiinko tekomme tai sanamme tulkita väärin, niin että ne voisivat kompastuttaa jotkut?

Apostoli Paavali muistuttaa: ”Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole edullista. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna. Älköön kukaan etsikö omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua.” (1. Korinttilaisille 10:23, 24.) Kristittyinä me olemme aidosti kiinnostuneita kristillisen veljesseuran rakkauden ja yhtenäisyyden lujittamisesta (Psalmit 133:1; Johannes 13:34, 35).

Parantavat sanat

Sanoilla voi olla voimakas myönteinen vaikutus. ”Miellyttävät sanat ovat hunajakenno: makeat sielulle ja lääkitys luille.” (Sananlaskut 16:24.) Tämän sananlaskun paikkansapitävyyttä valaisee kertomus siitä, miten Gideon vältti mahdollisen yhteenoton efraimilaisten kanssa.

Gideon kävi kiivasta taistelua Midiania vastaan ja pyysi Efraimin heimoa apuun. Kun taistelu oli ohi, efraimilaiset kuitenkin kääntyivät Gideonia vastaan ja valittivat katkerina, ettei hän ollut pyytänyt heidän apuaan heti taistelun alussa. Raamatussa kerrotaan, että ”he yrittivät kiivaasti käydä riitelemään hänen kanssaan”. Gideon sanoi vastaukseksi: ”Mitäpä minä olen tehnyt teihin verrattuna? Eivätkö Efraimin jälkikorjuut ole paremmat kuin Abieserin viininkorjuu? Teidän käsiinnehän Jumala antoi Midianin ruhtinaat Orebin ja Seebin, ja mitä minä olen voinut tehdä teihin verrattuna?” (Tuomarit 8:1–3.) Hyvin valituilla, tyynnyttävillä sanoillaan Gideon vältti yhteenoton, joka olisi voinut muuttua tuhoisaksi heimosodaksi. Efraimilaisten ongelmana saattoi olla itseriittoisuus ja ylpeys, mutta se ei estänyt Gideonia pyrkimästä rauhaisaan lopputulokseen. Voimmeko me tehdä samoin?

Jokin saattaa ärsyttää toisia ja saada heidät käyttäytymään meitä kohtaan vihamielisesti. Älä kiistä heidän tunteitaan, vaan yritä ymmärtää heidän näkökantansa. Olemmeko ehkä itse jotenkin vaikuttaneet heidän tunteisiinsa? Miksi emme siinä tapauksessa myöntäisi omaa osuuttamme ongelman syntymiseen ja ilmaisisi olevamme pahoillamme siitä? Muutama harkittu sana voi laukaista kiristyneet välit (Jaakobin kirje 3:4). Joskus joku, joka on apealla mielellä, saattaa tarvita ainoastaan ystävällistä tyynnyttelyä. Raamattu toteaa, että ”missä ei ole puita, sammuu tuli” (Sananlaskut 26:20). Huolellisesti valitut sanat, kun ne lausutaan oikeassa hengessä, voivat ”kääntää pois vihastuksen” ja osoittautua parannukseksi (Sananlaskut 15:1).

Apostoli Paavali suosittelee: ”Mikäli mahdollista, säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu.” (Roomalaisille 12:18.) On totta, ettemme voi hallita toisten tunteita, mutta voimme tehdä oman osamme edistääksemme rauhaa. Meidän ei tarvitse jäädä omien tai toisten epätäydellisten reaktioiden armoille, vaan voimme soveltaa periaatteita, joita Raamattu hyvin perustein esittää. Jos selvitämme erimielisyydet Jehovan neuvomalla tavalla, voimme nauttia rauhasta ja onnellisuudesta ikuisesti (Jesaja 48:17).

[Alaviite]

[Kuva s. 24]

Vaadimmeko, että kaikki tapahtuu oman mielemme mukaan?

[Kuva s. 25]

Abraham antoi hyvän esimerkin joustamisesta, jotta erimielisyys saataisiin ratkaistua