ARKKITEHTUURI

Rakennustaide ja -taito. Raamattu osoittaa asuinpaikkojen ja elintapojen vaihdelleen jo sangen varhain ihmiskunnan historiassa, Nooan ajan vedenpaisumusta edeltäneinä 1656 vuotena. Kerrotaan, että sen jälkeen kun Kain oli murhannut Abelin, hän ”asettui asumaan” tietylle alueelle, ja siellä hän ”ryhtyi rakentamaan kaupunkia” (1Mo 4:16, 17). Hänen jälkeläisestään Jabalista tuli kuitenkin ”niiden kantaisä, jotka asuvat teltoissa ja joilla on karjaa”. Eräästä toisesta hänen jälkeläisestään tuli ”kaikenlaisten kuparisten ja rautaisten työkalujen takoja”. (1Mo 4:20, 22.) Kainin jälkeläiset hävisivät viimeistään vedenpaisumuksessa, mutta rakennustaito ja työkalujen käsittelytaito eivät hävinneet heidän mukanaan.

Tuon vedenpaisumusta edeltäneen ajan merkittävimmän rakennushankkeen toteuttivat Setin jälkeläiset: se oli arkki, jonka Nooa ja hänen poikansa rakensivat. Jumala antoi perussuunnitelmat ja mitat, mutta epäilemättä Nooallakin ihmistyönjohtajana oli jonkin verran rakennustaitoa. Arkki oli 300 kyynärää pitkä, 50 kyynärää leveä ja 30 kyynärää korkea (133,5 m × 22,3 m × 13,4 m). Sen lattiapinta-ala on hyvinkin voinut olla n. 0,9 ha. Kolme kerrosta ja leveä katon jännemitta vaativat luultavasti ”osastoihin” jakamisen lisäksi joidenkin puupylväiden ja -palkkien käyttöä painon jakamiseksi sekä rakennelman vakavuuden lisäämiseksi. Vaikka arkki tiivistettiin maatervalla, rakennuspuut täytyi sovittaa huolellisesti yhteen, jotta arkista saatiin suhteellisen vesitiivis. (1Mo 6:13–16; ks. ARKKI.)

Rakentaminen pian vedenpaisumuksen jälkeen. Nimrodin kerrotaan olleen vedenpaisumuksen jälkeen huomattava kaupunkien rakentaja (1Mo 10:8–12). Silloin pantiin alulle eräs toinen suuri rakennushanke, nimittäin Babelin tornin rakentaminen, jota Jumala ei kuitenkaan hyväksynyt. Sen yhteydessä mainitaan uusia materiaaleja: poltetut tiilet ja laastina käytetty bitumi. Tornista oli tarkoitus tehdä korkein siihen mennessä valmistuneista rakennuksista. (1Mo 11:3, 4.)

Israelilaisten esi-isä Abraham näki Kaldean Urissa epäilemättä varsin pitkälle kehitettyä arkkitehtuuria (1Mo 11:31). Siellä tehdyissä kaivauksissa on löydetty merkkejä kaduista, kaksikerroksisista taloista, joissa oli tiiliportaat, sekä temppeli- ja palatsikomplekseista, joiden arvellaan olevan peräisin kolmannelta vuosituhannelta eaa. Sieltä löytyi myös ensimmäisiä todisteita valeholvista (joka muodostetaan rakentamalla vastakkaiset muurit yhä lähemmäksi toisiaan, kunnes niiden välinen aukko voidaan sulkea kivi- tai tiilirivillä) sekä aidosta holvikaaresta, jossa on lakikivi.

Asuessaan myöhemmin Egyptissä (1Mo 12:10) Abraham on saattanut nähdä joitakin loistavia näytteitä tuon maan arkkitehtuurista. Kuningas Džoserin Sakkarassa sijaitsevan porraspyramidin arvellaan olevan peräisin kolmannelta vuosituhannelta eaa., ja se on varhaisimpia jäljellä olevia esimerkkejä suurista rakennelmista, joissa on käytetty hakattuja kiviä (kuva, 1. osa, s. 530). Hiukan myöhemmin Gizaan rakennetun Kheopsin suuren pyramidin valtavan pohjan pinta-ala on 5,3 ha, ja se rakennettiin n. 2,3 miljoonasta kalkkikivilohkareesta, joista kukin painoi keskimäärin 2,3 tonnia. Sen alkuperäinen korkeus oli 147 m. Tätä hanketta hämmästelevät jopa nykyajan insinöörit sen koon ja työssä saavutetun tarkkuuden vuoksi. Ylempänä Niilin varrella sijaitsevaan Karnakiin egyptiläiset pystyttivät useita vuosisatoja myöhemmin suurimman temppelin, mitä ihmisen tiedetään rakentaneen. Sen suuren salin kattoa tuki 134 valtavaa pylvästä, kukin läpimitaltaan n. 3 m ja täynnä värikkäitä reliefejä.

Israelilainen arkkitehtuuri. Kun israelilaisia sorrettiin Egyptissä, he tekivät orjina melkoisesti rakennustyötä egyptiläisten työnjohtajien alaisuudessa (2Mo 1:11–14). Myöhemmin erämaassa Jehova antoi heille tarkat ohjeet, jotta he olisivat osanneet rakentaa tabernaakkelin, johon kuului kehikkoja, jalustoja, poikkitankoja ja pylväitä, mikä myös vaati heiltä melkoista rakennustaitoa (2Mo 25:9, 40; 26:15–37; Hpr 8:5). Vaikka suurin osa niistä, jotka tekivät tuon työn (ja jotka olivat tehneet rakennustöitä Egyptissä), epäilemättä kuoli ennen kuin he pääsivät Luvattuun maahan, niin varmasti sinne päässeillä säilyi jonkinlainen käsitys rakennusmenetelmistä ja työkalujen käytöstä (vrt. 5Mo 27:5). Mooseksen laissa esitettiin ainakin yksi rakentamiseen liittyvä vaatimus (5Mo 22:8). Valloittaessaan maan israelilaiset saivat luonnollisesti haltuunsa kokonaisia kaupunkeja ja kyliä valmiine rakennuksineen, mutta he rakensivat myös itse (4Mo 32:16; 5Mo 6:10, 11; 8:12). Kun he saapuivat Kanaanin maahan (1473 eaa.), siellä oli runsaasti muurein ympäröityjä kaupunkeja ja vahvoja linnoituksia (4Mo 13:28).

Mitään sellaisia huomattavia rakennuksia, jotka todistaisivat israelilaisten arkkitehtuurin omaperäisyydestä tai kekseliäisyydestä, ei tosin ole jäänyt jäljelle, mutta se ei välttämättä merkitse sitä, että heiltä olisi puuttunut sellainen taito. He eivät pakanakansojen tavoin pystyttäneet valtavia muistomerkkejä poliittisten hallitsijoiden tai sotasankareiden kunniaksi. He rakensivat vain yhden temppelin, Jerusalemin temppelin, vaikka luopumuksen myötä ilmaantuikin myös muita uskonnollisia paikkoja. Tuosta alkuperäisestä temppelistä tai sen jälkeen rakennetusta temppelistä ei ole jäljellä mitään. Vaikuttavimpia esiin kaivettuja raunioita ovat muinaisten Megiddon, Hasorin ja Geserin kaupunkien samanlaiset kaupunginportit, joiden rakentamisajankohdaksi arvellaan Salomon aikaa (1Ku 9:15). Niiden kaikkien 20 metriä pitkä ulkomuuri tehtiin huolellisesti hakatuista kivistä. Porttikäytävässä oli kolme peräkkäistä paria pilastereita eli muurin ulkonemia, joiden väliin muodostui käytävän molemmille puolille yhteensä kuusi kammiota. Niissä voitiin harjoittaa liiketoimia, tai sotilaat saattoivat niistä käsin torjua joukot, jotka yrittivät tunkeutua porteista sisään. (Ks. PORTTI, PORTTIKÄYTÄVÄ.) Megiddosta ja Samariasta on löytynyt näytteitä ensiluokkaisesta kivityöstä, jota tehtäessä kivet on huolellisesti hakattu ja aseteltu paikoilleen sekä liitetty toisiinsa erittäin tarkasti, toisinaan niin tarkasti, ettei edes ohut veitsenterä mahdu toisiinsa liitettyjen kivien väliin. Epäilemättä Salomon rakentama temppeli oli tehty yhtä korkeatasoisesti. (1Ku 5:17; 6:7.)

Arkeologisten tutkimusten perusteella näyttää siltä, että israelilaisten talot olivat rakenteeltaan yleensä varsin vaatimattomia, joidenkin tutkijoiden mielestä suorastaan karkeatekoisia. Tällaisten käsitysten puolesta on kuitenkin hyvin vähän todisteita. Teoksessa The Interpreter’s Dictionary of the Bible (toim. G. A. Buttrick, 1962, 1. osa, s. 209) sanotaankin: ”Tietojamme tästä aiheesta rajoittaa nykyään se, että muinaiset kirjoittajat eivät kiinnittäneet huomiota arkkitehtonisesti kiinnostaviin asioihin, ja myös se, että näitä rakennuksia on hädin tuskin säilynyt; aika ja seuraavat rakentajien sukupolvet ovat tuhonneet useimmat niistä täysin.” Palestiinassa löydetäänkin raunioituneiden rakennusten perustuksen päältä harvoin enempää kuin pari muurauskerrosta. On myös johdonmukaista, että paremmat kodit kärsivät eniten tuhoojien käsissä ja heidän jälkeensä niiden käsissä, jotka etsivät rakennusmateriaaleja.

Muinaiset rakennusmateriaalit ja -menetelmät. Kiviperustukset olivat yleisiä jo muinoin. Saatettiin käyttää jopa luonnonkiviä, mutta ne asetettiin suoraan linjaan kulmakivien mukaisesti, jotka hiottiin ja asetettiin paikalleen huolellisesti. (Vrt. Ps 118:22; Jes 28:16.) 3. Mooseksen kirjan 14:40–48:ssa mainitaan, että israelilaisten kivitalojen seinät rapattiin sisäpuolelta savilaastilla. Jos taloa ei rakennettu kokonaan kivestä, perustuksen yläpuolella käytettiin usein auringon kuivattamia tai uunissa poltettuja tiiliä (vrt. Jes 9:10). Toisinaan tiilien väliin sijoitettiin puuta. Se mitä materiaaleja käytettiin, riippui pääosin kussakin paikassa saatavilla olevista materiaaleista. Etelä-Mesopotamiassa useimmat rakennukset tehtiin savitiilistä, koska siellä ei ollut puuta eikä kiveä. Palestiinassa sen sijaan oli yleensä runsaasti kalkkikiveä ja muita kiviä. Savi havaittiin taloudelliseksi seinienrakennusaineeksi jo varhain. Maahan upotettiin paaluja ja niiden väliin punottiin vaakasuoraan ruokoja tai notkeita oksia tiheäksi runkorakenteeksi, joka päällystettiin savella. Kun aurinko oli täysin kuivattanut ja kovettanut saven, seinät rapattiin aika ajoin niiden suojaamiseksi luonnonvoimilta. (Ks. MUURIT, SEINÄT.)

Rakennuksen katto tehtiin yleensä niin, että kantavien seinien varaan asetettiin pitkiä kiviä tai hirsiä. Katon jännevälin pidentämiseksi saatettiin käyttää pylväitä tai pilareita, yleistä pilari-palkkirakennetta. Koska valeholvi ja holvikaari tunnettiin jo ammoisista ajoista alkaen, on todennäköistä, että niitä käytettiin suurissa rakennuksissa kannattamaan sellaisia tasakattoja, jotka pystyivät kantamaan melkoista painoa. Näissä suurissa rakennuksissa oli usein yksi tai kaksi pylväsrivistöä; puu- tai kivipylväät asetettiin kiviselle anturalle, ja jotkut arvelevat, että sen Dagonin huoneen pylväät, johon filistealaiset veivät sokean Simsonin, olivat tämän tyyppisiä. Rakennuksen sisään kokoontuneen väen lisäksi sen katolla oli noin 3000 ihmistä, jotka näkivät, kuinka Simson painautui kahta pääpylvästä vasten ja sai ne pois paikaltaan, jolloin talo romahti. (Tu 16:25–30.)

Pienempien rakennusten ja asuntojen katot tehtiin usein oksista tai ruo’oista, jotka sidottiin yhteen ja ladottiin poikittain kattopalkkien päälle ja peitettiin tiiviisti mudalla tai savella, joka sitten tasoitettiin. Katosta tehtiin hiukan viettävä, jotta sadevesi valuisi pois. Tällaisia kattoja näkee Jordaninlaakson asuintaloissa nykyäänkin.

Tyypillinen palestiinalainen rakennus oli suorakulmainen. Jos se oli asuintalo, siinä oli tavallisesti pieniä suorakulmaisia huoneita, joiden järjestys vaihteli eri taloissa. Kaupungeissa oli usein paljon ihmisiä ja rajallisesti tilaa, mikä määräsi rakennusten koon ja muodon. Mikäli tilaa oli tarpeeksi, rakennukseen saattoi kuulua sisäpiha, josta oli pääsy kaikkiin huoneisiin, kun taas kadulta oli vain yksi sisäänkäynti. Samaa suorakulmaista pohjaratkaisua käytettiin asuintalojen lisäksi myös kuninkaantalossa (palatsissa), varastohuoneissa, kokouspaikoissa (synagogissa), Jumalan huoneessa (temppelissä) ja kuolleiden taloissa (haudoissa).

Juudan ja Israelin kuninkaiden rakennustöitä. Ainoa rakennus, joka varsinaisesti mainitaan kuningas Daavidin hallitusajalta, näyttää olevan ”setripuinen talo”, jonka Tyroksen foinikialaisen kuninkaan Hiramin työntekijät rakensivat hänen toimittamistaan tarpeista (1Ai 14:1; 17:1), vaikka Daavidin kerrotaan rakentaneen muitakin taloja Jerusalemiin (1Ai 15:1). Daavid teki myös paljon valmisteluja temppelin rakentamista varten, joka hänen poikansa Salomon oli määrä toteuttaa. Niihin sisältyivät mm. suorakulmaisten kivien hakkaaminen, rautanaulojen valmistaminen, setripuiden (joita oli ”suuret määrät”) ja kuparin hankkiminen sekä kullan, hopean, kallisarvoisten kivien ja mosaiikkikivien varastoiminen. (1Ai 22:1–4; 29:1–5.) Hänen kauttaan annettiin myös Jumalan henkeyttämä ”rakennussuunnitelma” koko temppeliä ja sen välineistöä varten (1Ai 28:11, 19). ”Rakennussuunnitelmaa” vastaava heprealainen sana (tav·nitʹ) tulee juuresta ba·nahʹ (’rakentaa’; 1Ai 22:11), ja se on muissa yhteyksissä käännetty myös ”malliksi” (2Mo 25:9; 1Ai 28:18).

Israelilainen arkkitehtuuri saavutti huippukautensa Salomon aikana (2Ai 1:15; Sr 2:4–6). Vaikka kuningas Hiramin foinikialaisia työntekijöitä käytettiinkin Libanonilla puiden kaatamiseen temppelin rakentamista varten, kertomus ei tue sitä usein esitettyä käsitystä, että Jerusalemin temppeli olisi ollut ensisijaisesti ja pääosiltaan foinikialaisten työtä. Hiram-nimisen israelilais-foinikialaisen tosin kerrotaan auttaneen varsinaisessa rakentamisessa, mutta se koski pääasiassa koristelua ja metallitöitä, jotka tehtiin kuningas Daavidin toimittamien suunnitelmien mukaan sen jälkeen kun rakennus oli valmis (1Ai 28:19). Tyroksen kuningas Hiram myönsi, että myös israelilaisten joukossa oli ”taitavia miehiä” (1Ku 7:13–40; 2Ai 2:3, 8–16; vrt. 1Ai 28:20, 21). Salomo itse johti temppelin rakentamista (1Ku 6:1–38; 2Ai 3:1–4:22). Lisäksi hän rakensi temppelin esipihan, Libanoninmetsätalon, joka oli huomattava 45 setripylväänsä ja erikoisen valaistusjärjestelynsä vuoksi, Pylväshallin, Valtaistuinhallin sekä oman talonsa ja talon faraon tyttärelle, ja ne kaikki valmistettiin kalliista, ”mittojen mukaisista”, hakatuista kivistä (1Ku 7:1–12).

Muita rakentajina huomattavia kuninkaita olivat Asa (1Ku 15:23), Baesa (1Ku 15:17), Omri (1Ku 16:23, 24), Ahab (1Ku 22:39), Josafat (2Ai 17:12), Ussia (2Ai 26:6–10, 15), Jotam (2Ai 27:3, 4) ja Hiskia (2Ku 20:20). Siloamin tunneli (533 m pitkä), jota pidetään Hiskian rakennuttamana, sekä Lakisista, Gibeonista, Geseristä ja Megiddosta löydetyt tunnelit olivat merkittäviä insinööritaidon näytteitä.

Pakkosiirtolaisuuden jälkeinen rakennustoiminta Palestiinassa. Pakkosiirtolaisuuden jälkeisenä aikana juutalaisten rakennustoiminta näyttää olleen varsin vaatimatonta. Herodes Suuri (ensimmäisellä vuosisadalla eaa.) ja hänen seuraajansa ryhtyivät kuitenkin suuriin rakennushankkeisiin, joita olivat mm. Jerusalemin temppelin uudelleen rakentaminen (Mr 13:1, 2; Lu 21:5), Kesarean satama, Jerusalemin keskiosan ylittävä suuri viadukti sekä julkiset rakennukset, teatterit, hippodromit ja kylpylät. Erittäin huomattava taidonnäyte oli linnoitus, jonka Herodes rakennutti yli 400 m Kuolleenmeren tasosta kohoavalle Masadan kukkulalle. Linnoituksen lisäksi Herodes rakensi jyrkänteen reunalle loisteliaan kolmikerroksisen terassipalatsin kylpylöineen ja toisen palatsin, jonka roomalaisessa kylpylässä oli lämpöputket seinissä, sekä käymälän istuimineen ja huuhtelujärjestelmineen. Hän rakennutti valtavaan kalliolinnoitukseensa tusinan suuria vesisäiliöitä, joihin mahtui kaikkiaan lähes 40 miljoonaa litraa vettä. (Kuva, 2. osa, s. 751.)

Assyrialainen, babylonialainen ja persialainen arkkitehtuuri. Sen jälkeen kun Israelin pohjoinen valtakunta kukistui (740 eaa.) ja Juudan eteläinen valtakunta valloitettiin (607 eaa.), juutalaiset oppivat tuntemaan Assyrian, Babylonian ja Persian maailmanvaltojen arkkitehtonisia saavutuksia. Sargon II:n palatsi Khorsabadissa oli tunnettu säännöllisestä ja symmetrisestä rakenteestaan sekä suurenmoisista reliefeistään, lasitetuista tiilistään ja keramiikkalaattamaalauksistaan. Sanheribin palatsi Ninivessä oli valtava rakennus, jossa oli n. 70 huonetta ja yli 3000 m:n pituudelta kohokuvalaatoilla päällystettyjä seiniä (2Ku 19:36; vrt. Jn 3:2, 3). Sanheribin uskotaan myös rakentaneen sen 48 km:n pituisen akveduktin, jota pitkin Gomeljoen vettä johdettiin Niniven puutarhoihin. Eufratin rannalla Syyrian itäosissa sijainneesta Marista löydettiin valtava 300 huonetta käsittänyt palatsirakennusten kompleksi, jonka pinta-ala oli n. 6 ha. Myös muinaisen Babylonin rauniot kertovat sen olleen aikoinaan loistava kaupunki valtavine muureineen, kuuluisine katuineen ja lukemattomine palatseineen ja temppeleineen.

Persian valtakaudella Susassa asuneet juutalaiset kenties näkivät Dareios I:n sikäläisen upean palatsin ja sen sisäosia koristaneet loisteliaasti maalatut lasitetut tiilet (kuvat, 2. osa, s. 330). Persepoliissa oli ehkä vieläkin mahtavampaa ja vaikuttavampaa nähtävää (kuvat, 2. osa, s. 329), mm. Kserkseen portti jättimäisine sonneineen, Dareioksen ja Kserkseen palatsi ja valtavat vastaanottosalit, joihin kuului Sadan pylvään sali. Persialaiset pylväät olivat viehättävämpiä ja solakampia kuin kreikkalaisten kuuluisat joonialaiset pylväät. Kserkseen salin pylväissä korkeuden suhde läpimittaan oli 12:1, mutta korinttilaisten pylväiden vastaava suhde oli korkeintaan 10:1 ja egyptiläisten pylväiden vain 6:1. Lisäksi persialaisissa rakennuksissa pylväiden väli saattoi olla jopa kaksi kertaa pitempi kuin kreikkalaisissa rakennuksissa, mikä loi niihin avaramman tunnun kuin muissa samanlaisissa muinaisissa rakennuksissa.

Kreikkalaisten ja roomalaisten rakennustyyli ja -menetelmät. Kreikkalaisen arkkitehtuurin kukoistuskausi alkoi 600-luvulla eaa., ja se kesti aina 300-luvulle eaa. saakka. Ateenaan rakennettiin majesteettisia temppeleitä ja muita rakennuksia kreikkalaisten jumalien ja jumalattarien kunniaksi. Tällaisia rakennuksia olivat mm. Parthenon, Athene Niken eli Siivettömän voitonjumalattaren temppeli ja Erekhtheion. Korintissa herättivät huomiota Apollonin temppeli ja valtava tori (eli a·go·raʹ). Rakennustyyli määritellään yleensä kauniiden kreikkalaisten pylväiden kolmen pääryhmän mukaan, jotka ovat doorilainen, joonialainen ja korinttilainen.

Roomalaiset saavat kiittää rakennustyylistään paljolti kreikkalaisia. Roomalainen arkkitehtuuri oli yleensä tarkoituksenmukaisempaa kuin kreikkalainen, mutta siitä puuttui jälkimmäisen hienostunutta kauneutta. Roomalaiset saivat hyödyllisiä vaikutteita myös etruskeilta, jotka olivat kuuluisia kiilanmuotoisista kivistä rakennetuista aidoista holvikaaristaan. 500-luvulla eaa. noita aitoja holvikaaria käytettiin erittäin vaikuttavalla tavalla rakennettaessa Rooman suuria viemäreitä. Roomalaisten arkkitehtien ansioksi on myös luettava kaksoiskaaren ja kupolin kehittäminen, joita molempia he käyttivät rakentaessaan valtavia pylväättömiä rotundoja ja tilavia saleja. Kreikkalaiset kivityöläiset rakensivat majesteettisia rakennelmia käyttämättä laastia tai sementtiä, koska he osasivat verrattoman taitavasti ja tarkasti sovittaa käyttämänsä marmorilohkareet kohdalleen ja liittää ne yhteen. Roomalaiset kivityöläiset käyttivät vulkaanisen tuffin ja kalkin seosta, jota sanotaan puzzolaaniksi ja joka on erittäin lujasti sitovaa, veden kanssa reagoidessaan kovettuvaa sementtiä. Käyttämällä puzzolaania laastina roomalaiset pystyivät pidentämään kaariensa jänneväliä ja rakentamaan komeita monikerroksisia rakennuksia, mm. mammuttimaisen nelikerroksisen Colosseumin, joka rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla ja johon arvioidaan mahtuneen 40000–87000 henkeä. Rooman arvokkaimpiin rakennushankkeisiin kuului merkittäviä sotilasteitä ja upeita akvedukteja, joita rakennettiin erityisesti 200-luvulta eaa. lähtien. Apostoli Paavali käytti näitä roomalaisia valtateitä paljon, ja epäilemättä hän näki keisari Claudiuksen rakennuttaman akveduktin Via Appian varrella matkustaessaan Roomaan.

Rakentaminen kristillisenä aikana. Israelin kansakunta ei ollut kuuluisa arkkitehtonisesta loistosta eikä komeudesta, ja myös hengelliseen Israeliin kuuluneiden varhaiskristittyjen rakennukset olivat vaatimattomia. Unger’s Bible Dictionary (1965, s. 84, 85) toteaa: ”Heidän rakentamiaan rakennuksia oli olemassa jo 200-luvulla, mutta ne eivät olleet huomattavia eivätkä kalliita.” Nimikristityt alkoivat kehittää omaa erityistä rakennustyyliään vasta keisari Konstantinuksen aikaan, jolloin kaikkia halukkaita kehotettiin kehittämään hyviä suhteita poliittiseen valtioon, ja he rakensivat lopulta joitakin koristeellisimpia ja mahtailevimpia rakennuksia, mitä tunnetaan.

Arkkitehtuuri profetioissa ja kuvauksissa. Raamatun profetioissa ja kielikuvissa käytetään lukuisia arkkitehtuuriin liittyviä ilmauksia. Ennallistusprofetiat käsittelevät paljon Jumalan kansan ja sen kaupunkien rakentamista (tai jälleenrakentamista). (Jes 58:12; 60:10; 61:4; Hes 28:26; 36:36.) Ennustuksen mukaan Siion rakennetaan kiville, jotka on sidottu kovalla laastilla, ja sillä on safiiriperustukset, muurinharjat rubiineista ja portit tulenhohtoisista kivistä (Jes 54:11, 12). Viisauden kuvaillaan rakentavan oman talonsa (San 9:1) ja olevan tarkkanäköisyyden ja tiedon lisäksi huonekunnan rakennusaineena (San 14:1; 24:3, 4). Jojakim tuomitaan sen vuoksi, että hän rakensi palatsinsa epävanhurskaasti jättämällä työntekijöiden palkat maksamatta, ja kaldealaiset tuomitaan, koska he rakensivat kaupungin valloittamiensa kansojen verellä ja uurastuksella (Jer 22:13–15; Hab 2:12, 13). Vääriä kuvitelmia rauhasta Jumalan kanssa verrataan rapatun väliseinän rakentamiseen, jonka Jehova hävittää myrskytuulella ja vihastuksensa rakeilla, jonka hän repii maahan ja jonka perustukset hän paljastaa (Hes 13:10–16). Psalmista vakuuttaa, että ellei Jehova rakenna huonetta, niin rakentajat näkevät turhaan vaivaa (Ps 127:1). Ennen ”Jehovan suurta päivää” ne, jotka jättävät huomioon ottamatta Jehovan tahdon, rakentavat mutta eivät tule asumaan rakennuksissaan (Sef 1:12–14; vrt. Am 5:11). Sen sijaan Jumalan palvelijat ”rakentavat taloja ja asuvat niissä” ja ”käyttävät täysin hyväkseen” kättensä työn (Jes 65:17–23; vrt. Sr 3:3).

Yrittäessään saada kuulijansa tajuamaan täysin, mitä kaikkea hänen seuraajakseen ryhtymiseen liittyi, Jeesus puhui Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa siitä, miten tärkeää on laatia kustannusarvio ennen rakentamisen aloittamista (Lu 14:28–30). Lujan perustuksen tarpeellisuuteen viitataan useissa kuvauksissa (Mt 7:24–27; Lu 6:48, 49; 1Ti 6:17–19; 2Ti 2:19; Hpr 11:10). Kristus Jeesus sanoo perustavansa seurakuntansa kalliolle (peʹtra) (Mt 16:18), ja Jeesuksen osoitetaan itse olevan tämä ainoa perustus, jonka lisäksi ”kukaan ei voi laskea muuta”, ja kuitenkin hän on ”kivi, jonka rakentajat hylkäsivät” (1Ko 3:11; Mt 21:42; Ap 4:11; Ps 118:22). Koska hän on pääkulmakivi, kaikki muut tämän temppelin ”elävät kivet” lasketaan ja sovitetaan paikoilleen perustukselle, joka hän on, käyttämällä oikeutta ”mittanuorana” ja vanhurskautta ”luotilautana” (Ef 2:20, 21; 1Pi 2:4–8; Jes 28:16, 17). Jeesus sanoi, että hänen ruumiinsa temppeli pystytettäisiin ”kolmessa päivässä”, vaikka Jerusalemin senaikaisen kirjaimellisen temppelin ja sitä ympäröivien rakennusten rakentaminen oli kestänyt 46 vuotta eivätkä ne olleet vieläkään valmiita (Joh 2:18–22). Paavali kannusti ”viisaana työnjohtajana” käyttämään korkealaatuisia, tulenkestäviä aineksia rakennettaessa Kristuksen laskemalle perustukselle (1Ko 3:10–17). Rakkauden sanotaan olevan ensiluokkaista rakennusainetta (1Ko 8:1; vrt. Ps 89:2). Johanneksen näyssä Uusi Jerusalem kuvataan säteileväksi kaupungiksi, joka on rakennettu kallisarvoisista kivistä ja jonka muurien peruskiviin on kaiverrettu ”Karitsan kahdentoista apostolin” nimet (Il 21:9–27). Jumalan sanotaan itse olevan kaiken Suuri Rakentaja, joka ei niin ollen asu ihmistekoisissa rakennuksissa (Hpr 3:4; Ap 7:48–50; 17:24, 25; Jes 66:1).