LEIRI

Heprealainen ’leiriä’ tarkoittava sana (ma·ḥanehʹ) tulee verbijuuresta ḥa·nahʹ ’leiriytyä, pystyttää leiri’ (2Mo 14:2; Tu 15:9; 1Mo 33:18). Näitä sanoja käytetään paimentolaiskansan lyhytaikaisesta asuinpaikasta (1Mo 32:21; 33:18), siitä väliaikaisesta järjestelystä, jonka mukaan israelilaiset asuivat teltoissa siirtyessään paikasta toiseen erämaavaelluksensa aikana (4Mo 2:17), ja armeijan suoja-aitauksesta (2Ku 25:1). ”Leirin” kreikkalainen vastine on pa·rem·bo·lēʹ. (Ks. ARMEIJA.)

Israelin leiri. Israelilaiset eivät lähteneet Egyptistä sekasorron vallassa vaan hyvin järjestetyssä ”taistelumuodostelmassa”, niin kuin ”Jehovan armeijoiden” sopikin (2Mo 13:18; 12:41; 6:26). Tuo taistelumuodostelma oli ehkä samanlainen kuin armeijan viisiosainen muodostelma, johon kuului etujoukko, pääjoukko, selustavartio ja kaksi sivustaa. Israelilaiset olivat tuolloin edelleen patriarkaalisen järjestelmän alaisia, ja se heijastui siinä, miten heimojen ja sukujen paikka marssijärjestyksessä määrättiin. Tavan mukaan palvelijoita ja muita perheen yhteydessä olevia pidettiin huonekuntaan kuuluvina, ja sen vuoksi se ”paljo sekakansa”, joka lähti Egyptistä, oli todennäköisesti eri heimojen, sukukuntien ja sukujen seassa (2Mo 12:38; 4Mo 11:4; 5Mo 29:11).

Kun tabernaakkeli pystytettiin toisen vuoden alkupuolella, leiri järjestettiin Jumalan ohjeiden mukaisesti. Leirin keskipiste oli sekä sijaintinsa että merkityksensä puolesta Jehovan läsnäolon teltta, tabernaakkeli, sitä ympäröivine esipihoineen. Sen sisäänkäynti oli idän puolella, mihin Mooses, Aaron ja papit olivat leiriytyneet (4Mo 3:38). Loput leeviläiset (22000 miespuolista, kuukauden ikäisistä alkaen) leiriytyivät kolmelle muulle sivulle: kehatilaiset etelään, gersonilaiset länteen ja merarilaiset pohjoiseen (4Mo 3:23, 29, 35, 39). Kahdella viimeksi mainitulla ryhmällä oli joitakin matkatavaroita sekä vankkureita ja eläimiä, jotka liittyivät tabernaakkelin ja sen varusteiden kuljetukseen. Ne, jotka oli määrätty palvelemaan Jehovan pyhäkössä, asuivat näin ollen tabernaakkelin lähistöllä ja muodostivat sen ympärille suojaavan vartioketjun, joka esti ei-leeviläisiä tunkeutumasta alueelle asiattomasti, ”jottei – – kansankokousta vastaan heräisi mitään närkästystä”. (4Mo 1:53; 7:3–9.)

Leeviläisten telttojen ympärille leiriytyivät 12 heimoa neljälle sivulle neljän pääilmansuunnan mukaan. Kansa oli ilmeisesti jokseenkin kaukana tabernaakkelista; joidenkin kommentaattorien mielestä n. 900 m:n päässä, koska kansan ja liiton arkun välimatka oli Jordanin ylityksen alkaessa ”noin kaksituhatta kyynäränmittaa” (Jos 3:4). Kaksitoista heimoa jaettiin neljään suureen osastoon, jotka nimettiin osaston keskimmäisen heimon mukaan. Tabernaakkelin itäpuolella olevaa kolmenheimonosastoa sanottiinkin siksi Juudaksi; Juudan toisella puolella oli Isaskar ja toisella Sebulon (4Mo 2:3–8). Kun tämä järjestely otettiin käyttöön 1512 eaa., Juudan kolmenheimonosastoon kuului 186400 vähintään 20-vuotiasta voimakasta miestä (4Mo 1:1–3; 2:9). Juudan leiristä myötäpäivään etelään oli Ruubenin kolmenheimonosasto, johon kuuluivat Ruubenin lisäksi Simeon ja Gad ja jonka vahvuus oli 151450 sotilasta (4Mo 2:10–16). Nämä kaksi itään ja etelään leiriytyvää osastoa olivat leeviläisten ohella Jaakobin jälkeläisiä Lean ja hänen palvelijattarensa Silpan kautta (1Mo 35:23, 26). Sekä ruubenilaiset että kehatilaiset leiriytyivät siis pyhäkön eteläpuolelle, mikä selittää sen, että ruubenilaiset kapinoitsijat Datan ja Abiram saattoivat olla tekemisissä kehatilaisen Korahin kanssa (4Mo 16:1). Länteen leiriytyi Efraimin kolmenheimonosasto sivuillaan Manasse ja Benjamin. Siihen kuuluvat olivat kaikki Raakelin jälkeläisiä, ja heitä oli 108100 sotamiestä. (4Mo 2:18–24.) Pohjoiseen leiriytyi sitten Danin kolmenheimonosasto, johon kuuluivat myös Asser ja Naftali ja jonka vahvuus oli 157600 taistelijaa (4Mo 2:25–31). Dan ja Naftali olivat Raakelin palvelijattaren Bilhan jälkeläisiä, mutta Asser oli Lean palvelijattaren Silpan jälkeläinen (1Mo 35:25, 26).

Israelin leiri oli hyvin suuri. Edellä esitettyjen lukujen summaksi saadaan 603550 taistelijaa, minkä lisäksi leirissä oli naisia ja lapsia sekä vanhuksia ja vammaisia, 22000 leeviläistä ja ”paljon sekakansaa” eli muukalaisia – ehkä kaikkiaan 3000000 ihmistä tai vieläkin enemmän (2Mo 12:38, 44; 4Mo 3:21–34, 39). Sitä, kuinka suuren alueen leiri käsitti, ei tiedetä varmasti, ja arviot siitä vaihtelevat melkoisesti. Kun leiri pystytettiin Moabin tasangoille Jerikon kohdalle, sen sanotaan ulottuneen ”Bet-Jesimotista Abel-Sittimiin asti” (4Mo 33:49).

Leirin pohjapiirroksen esitetään yleensä olleen suorakulmion tai neliön muotoinen, jollaista pidettiinkin tehokkaimpana ja turvallisimpana muodostelmana. Leirillä oli selvät rajat, sillä ihmisten sanotaan menneen leirin ulkopuolelle tai tulleen leiriin (3Mo 13:46; 16:26, 28; 17:3). Leiriin tultiin ’porteista’ (2Mo 32:26, 27). Josefus kertoo omassa kuvauksessaan, että leirin sisäpuolelle tehtiin teitä (Jewish Antiquities, III, 289 [xii, 5]). Tämä kaikki vaati hyvää johtoa ja järjestelmällisyyttä, mikäli israelilaiset halusivat pystyttää leirinsä uuteen paikkaan mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti.

”Isien huoneen tunnusmerkit” auttoivat ihmisiä löytämään oman paikkansa leirissä (4Mo 2:2). Koska heprealainen sana deʹgel, joka on käännetty ilmauksella ”kolmenheimonosasto”, merkitsee myös ’viiriä’ (esim. Lal 2:4), on mahdollista, että oli olemassa sekä heimomerkkejä että sukumerkkejä. Raamatussa ei kuitenkaan kerrota, paljonko tällaisia tunnusmerkkejä oli eikä millaisia ne olivat.

Jehovan leiriä hallittiin erittäin tehokkaasti. Teokraattisen järjestelyn alaisuuteen nimitettiin kymmenen-, viidenkymmenen-, sadan- ja tuhannenpäälliköitä. He olivat ”pystyviä, Jumalaa pelkääviä miehiä, luotettavia, väärää voittoa vihaavia miehiä”. (2Mo 18:21; 5Mo 1:15.) Heidän johdollaan asioita valvottiin ja hoidettiin hyvin ja oikeutta jaettiin tasapuolisesti; heidän kauttaan oli myös mahdollista välittää nopeasti tietoa koko kansalle. Tietyillä trumpetinpuhalluksilla kutsuttiin kohtaamisteltan luo koolle koko kansankokous tai joskus heimoja edustavat tuhannenpäälliköt (4Mo 1:16; 10:2–4, 7, 8).

Laaja lakikokoelma sääteli kaikkia leirielämän piirteitä. Erilaiset hygieniasäännökset varjelivat leirin asukkaiden terveyttä ja puhtautta. Spitaaliset, tartuntatauteja tai vuotoja sairastavat ja kuollutta koskettaneet suljettiin leirin ulkopuolelle, kunnes heidät julistettiin puhtaiksi (4Mo 5:2, 3). Kuolleet haudattiin leirin ulkopuolelle (3Mo 10:4, 5). Polttouhrien tuhka ja joidenkin teurasuhrien raadot hävitettiin leirin ulkopuolella (3Mo 4:11, 12; 6:11; 8:17). Siellä teloitettiin rikolliset (3Mo 24:14; 4Mo 15:35, 36) ja siellä pidettiin sotavankeja ja sodasta palaavia sotureita näiden puhdistautumisajan (4Mo 31:19).

Tämän valtavan leirin siirtyminen paikasta toiseen (Mooses mainitsee 4. Mooseksen kirjan 33. luvussa n. 40 leiripaikkaa) oli myös melkoinen organisoinnin mestarinäyte. Leiri pysyi paikallaan niin kauan kuin pilvi oli tabernaakkelin yllä. Kun pilvi siirtyi, leirikin siirtyi. ”Jehovan käskystä he aina leiriytyivät ja Jehovan käskystä he lähtivät liikkeelle.” (4Mo 9:15–23.) Nämä Jehovan käskyt välitettiin koko leirille kahdella taotulla hopeatrumpetilla (4Mo 10:2, 5, 6). Leirin purkamisesta ilmoitettiin erityisillä vaihtelevilla toitotuksilla, jotka puhallettiin ensimmäisen kerran ”toisena vuonna [1512 eaa.], toisessa kuussa, kuukauden kahdentenakymmenentenä päivänä”. Koko leirin edellä kuljetettiin liiton arkkua, sen perässä lähti liikkeelle ensimmäinen kolmenheimonosasto, jota johti Juuda kannoillaan Isaskar ja Sebulon. Heitä seurasivat gersonilaiset ja merarilaiset, jotka kantoivat heille määrättyjä tabernaakkelin osia. Sitten tuli kolmenheimonosasto, jota johti Ruuben ja johon kuuluivat myös Simeon ja Gad. Heidän jälkeensä tulivat pyhäkköä kantavat kehatilaiset, sitten kolmenheimonosasto, jota johti Efraim perässään Manasse ja Benjamin. Selustavartion muodosti Danin johtama osasto, johon kuuluivat myös Asser ja Naftali. Kaksi suurinta ja voimakkainta osastoa oli siis kärkijoukkona ja selustavartiona. (4Mo 10:11–28.)

”Niin he kulkivat Jehovan vuoren luota kolmen päivän matkan – –. Ja Jehovan pilvi oli heidän yllään.” (4Mo 10:33, 34.) Tämän pilven johtaman marssirivistön pituutta ei kerrota, ei myöskään sen vauhtia eli sitä, kuinka pitkän matkan se kulki päivässä. Luultavasti se eteni verkalleen, koska mukana oli pikkulapsia ja karjaa. He eivät todennäköisesti leiriytyneet tämän kolmen päivän marssin aikana leirin virallisen pohjapiirroksen mukaan eivätkä pystyttäneet tabernaakkelia, vaan tekivät vain välttämättömät tilapäisjärjestelyt syömistä ja nukkumista varten.

Sotaleirit. Sodankäynnistä kerrottaessa sanalla ”leiri” on erilaisia merkityksiä. Se voi esimerkiksi tarkoittaa päämajaa tai toiminnan tukikohtaa, josta hyökkäysjoukot lähtevät liikkeelle; tästä ovat esimerkkejä Gilgal ja Silo (Jos 4:19; 5:10; 9:6; 10:6, 15, 43; 18:9; Tu 21:12). Toisinaan ”leirillä” tarkoitetaan itse armeijaa eikä niinkään paikkaa, johon se pystyttää telttansa yöksi (Jos 10:5; 11:4, 5). Kaupunkia ’vastaan leiriytyminen’ merkitsi sotimista sitä vastaan, ja ’leirin pystyttäminen’ tarkoitti sotaan valmistautumista (Tu 9:50; 1Sa 11:1; 28:4; 2Ku 25:1).

Armeijan leiripaikan valintaan vaikuttivat monet seikat. Korkealla sijainnut paikka, jonne ei ollut kovin helppo päästä, tarjosi luonnollisen suojan, eikä sitä tarvinnut vartioida yhtä tarkasti kuin avoimia ja suojattomia paikkoja (1Sa 26:3). Leirin täytyi saada vettä (2Ku 3:9). Joosua kukisti liittoutuneet kuninkaat, jotka olivat leiriytyneet Meromin vesien äärelle (Jos 11:5). Gideonin joukot leiriytyivät Harodin lähteelle (Tu 7:1), ja kolmannes Daavidin armeijasta leiriytyi Besorin purolaaksoon, kunnes heidän toverinsa palasivat voitettuaan vihollisensa (1Sa 30:9, 10).

Leiri saatettiin suojata, kuten Saulin leiri oli suojattu, sijoittamalla sen ympärille matkatavaroita, vankkureita ja eläimiä (1Sa 26:5, 7). Armeijat, joilla oli vaunuja, saattoivat ympäröidä leirinsä niillä. Pysyvämpiä leiripaikkoja kiersivät joskus suojaavat kaivannot ja maavallit. Taisteluja ei yleensä käyty leireissä, paitsi silloin kun tehtiin yllätyshyökkäys (Jos 11:7), ja sen vuoksi niihin ei tavallisesti rakennettu laajoja varustuksia eikä vahvoja suojamuureja.

Maallinen historia antaa jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista pakana-armeijoiden leirielämä oli Raamatun aikoina. Esimerkiksi Ramses II:n egyptiläinen leiri oli aidattu kilvillä. Assyrialaisten linnoitettu leiri oli yleensä ympyrän muotoinen, ja sitä vahvistettiin muureilla ja torneilla. Persialaisten leireissä kaikki teltat olivat itään päin, ja heidän leiripaikkojensa suojaksi oli tehty kaivantoja ja valleja. Kreikkalaisten sotaleirit olivat myös ympyrän muotoisia, ja komentajan teltta oli leirin keskellä. Kun roomalainen armeija pystytti leirin uuteen paikkaan, koko leirialueen ympärille kaivettiin isohko oja.