RIPUSTAMINEN

Jehovan israelilaisille antaman lain mukaan jotkut rikolliset voitiin heidän surmaamisensa jälkeen ripustaa paaluun ’Jumalan kiroamina’ ja asettaa siten julkisesti näytteille varoittavina esimerkkeinä. Näin ripustettu ruumis oli kuitenkin otettava alas ennen iltaa ja haudattava, sillä jos se olisi jätetty paaluun koko yöksi, se olisi saastuttanut Jumalan israelilaisille antaman maan. (5Mo 21:22, 23.) Israelilaiset noudattivat tätä sääntöä silloinkin, kun teloitettu ei ollut israelilainen (Jos 8:29; 10:26, 27).

Saulin kahta poikaa ja viittä pojanpoikaa, jotka Daavid oli antanut gibeonilaisten teloitettavaksi, ei haudattu ennen iltaa. He olivat taivasalla (maalis-huhtikuulla tapahtuvan) ohrankorjuun alusta sateiden tuloon saakka eli ilmeisesti sadonkorjuun päättymiseen asti. Syynä siihen, että gibeonilaiset saivat toimia tässä tapauksessa eri tavalla, näyttää olleen se kansallinen synti, johon kuningas Saul oli syyllistynyt surmatessaan joitakin gibeonilaisia ja rikkoessaan siten liiton, jonka Joosua oli satoja vuosia aiemmin tehnyt heidän kanssaan (Jos 9:15). Jumala oli ilmaissut tästä suuttumuksensa antamalla maan kärsiä kolme vuotta nälänhätää. Siksi nämä puuhun ripustetut ruumiit jätettiin hautaamatta, kunnes Jehova ilmaisi vihastuksensa lauhtuneen lopettamalla kuivuuden ja antamalla sataa. Sitten Daavid antoi haudata miesten luut, ”ja Jumala kuuli tämän jälkeen maan puolesta esitettyjä rukouksia”. (2Sa 21:1–14.)

Esterin kirjassa kerrotaan useiden ihmisten kiinnittämisestä riippumaan. Kaikissa tapauksissa käytetään samaa heprealaista sanaa (ta·lahʹ ’riippua, ripustaa’). On nimenomaan sanottu, että juutalaiset tappoivat Hamanin kymmenen poikaa, minkä jälkeen heidät ripustettiin paaluun seuraavana päivänä. (Est 9:7–10, 13, 14.) Muita paaluun ripustettuja kohdeltiin ilmeisesti samalla tavalla: heidän ruumiinsa ripustettiin korkealle paaluun yleisön nähtäville, koska heidän rikoksensa olivat loukanneet kuningasta (Est 2:21–23; 7:9, 10). Samaa heprealaista sanaa käytetään faraon ylileipurin kiinnittämisestä riippumaan (1Mo 40:22; 41:13).

Israelia ympäröivät kansakunnat olivat yleensä israelilaisia julmempia rangaistusmenetelmissään ja teloitettujen häpäisemisessä. Kun Babylonian armeijat valloittivat Jerusalemin, ne rankaisivat jalosukuisia julmasti panemalla joitakin ruhtinaita ”riippumaan kädestään” (Va 5:12).

Jeesus Kristus kiinnitettiin riippumaan elävänä naulitsemalla hänet paaluun Rooman hallituksen Palestiinassa olevan edustajan käskystä (Joh 20:25, 27). Apostoli Paavali selittää Jeesuksen kuolintavan olleen juutalaisille erittäin tärkeä, koska ”Kristus osti meidät vapaiksi Lain kirouksesta tulemalla kiroukseksi meidän sijastamme, sillä on kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.’” (Ga 3:13.) (Ks. PAALUUN PANEMINEN.)

Hirttäytyminen. Raamatussa kerrotaan kahdesta itsemurhatapauksesta, joissa oli kyseessä hirttäytyminen. Ahitofel, Daavidin petollinen neuvonantaja, kuristautui (”hirttäytyi”, LXX) (2Sa 17:23). Ahitofelin menettely muistutti profeetallisesti siitä Jeesuksen apostolista, joka myös osoittautui petolliseksi, Juudas Iskariotista (Ps 41:9; Joh 13:18). Juudaskin hirttäytyi (Mt 27:5). Ilmeisesti köysi tai ehkä se oksa, jonka varaan Juudas hirttäytyi, katkesi, ”ja syöksyen pää edellä hän rusahtaen halkesi keskeltä, ja kaikki hänen sisälmyksensä valuivat ulos” (Ap 1:18).