KULTA

Metalli, joka Raamatussa mainitaan ensimmäisenä ja kaikkein useimmin (1Mo 2:11). Tätä jalometallia on alusta lähtien pidetty suuressa arvossa painonsa, harvinaisuutensa, kestävän, tummumattoman loistonsa, kimmeltävän kauneutensa, sitkeytensä ja taottavuutensa ansiosta. Kullasta käytetään hepreassa lukuisia sanoja, joita ovat mm. za·havʹ (2Mo 25:11), ḥa·rutsʹ (Sak 9:3), keʹtem (Ps 45:9), paz (”puhdistettu kulta”; Ps 19:10), segōrʹ (”puhdas kulta”; Job 28:15) ja ’ō·firʹ (”Ofirin kulta”; Job 22:24). Kreikkalaisia sanoja khry·sosʹ ja khry·siʹon käytetään Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa rahoista, koristeista ja tästä metallista yleensä; niitä käytetään myös kuvaannollisessa merkityksessä (Mt 10:9; 1Pi 3:3; Mt 2:11; 1Ko 3:12).

Kullan harvinaisuus antoi sille rahallista arvoa, jonka vuoksi se sopi hyvin maksuvälineeksi sekä varallisuuden ja huomattavan aseman mitaksi (1Mo 13:2; 1Ai 21:25; Est 8:15). Kullan lyönti rahaksi oli kuitenkin myöhäisempi keksintö. Värinsä ja hohtonsa sekä hapettumattomuutensa ansiosta kulta on erityisen arvokasta korujen ja kaikenlaisten koristeiden valmistamisessa (1Mo 24:22; 41:42; Tu 8:24–26; Ps 45:9, 13).

Kun kultaa löydetään puhtaana luonnon sorakerrostumista ja joenuomista, se voidaan suuren ominaispainonsa takia helposti erottaa ja ottaa talteen. Jobin kirjassa puhutaan louhimisesta ja puhdistamisesta (Job 28:1, 2, 6).

Käyttö tabernaakkelissa ja temppelissä. Kullan taottavuuden ansiosta sitä voidaan työstää lukemattomiin eri muotoihin. Tabernaakkelin rakentamisen yhteydessä kulta taottiin levyiksi päällystystyötä varten ja ohuiksi lehdiksi, jotka leikattiin säikeiksi ja kudottiin eräisiin ylimmäisen papin vaatteisiin (2Mo 25:31; 30:1–3; 37:1, 2; 39:2, 3). Samaan tapaan sitä käytettiin Salomon rakentamassa temppelissä (1Ku 6:21–35; 2Ai 3:5–9). Kullan käyttökelpoisuus lisääntyy, kun sitä seostetaan muihin metalleihin sen kovuuden lisäämiseksi. Tätä menetelmää käytettiin myös muinaisessa Israelissa (1Ku 10:16). Hesekielin näyssä puhutaan hohtavan kirkkaasta ”kullan ja hopean seoksesta”, joka pätsissä kuumennettaessa väreilee kauniisti ja hehkuu kirkkaan keltaisena (Hes 1:4, 27; 8:2).

Tabernaakkeliin käytettiin suuret määrät kultaa. Nykykurssin mukaan se vastaisi arviolta 11269000:ta dollaria. (2Mo 25:10–40; 38:24.) Salomon loistoisaan temppeliin verrattuna tuohon autiomaan tabernaakkeliin käytetyn kullan määrä oli kuitenkin vähäinen. Daavid oli hankkinut temppeliä varten jopa 100000 talenttia kultaa, jonka arvo nykyrahassa on yli 38535000000 dollaria (1Ai 22:14). Lampunjalat ja temppelin välineet – haarukat, maljat, kannut, vadit, kupit jne. – oli tehty kullasta ja hopeasta, jotkin välineet olivat kuparista, ja kaikkeinpyhimmän kerubit, suitsutusalttari, vieläpä kaikki temppelin sisäosatkin oli päällystetty kullalla (1Ku 6:20–22; 7:48–50; 1Ai 28:14–18; 2Ai 3:1–13).

Salomon tulolähteet. Salomon aarrekammioon virtasi suuret määrät kultaa Tyroksen kuninkaalta (120 talenttia) ja Saban kuningattarelta (120 talenttia) sekä vuotuisina verotuloina, ja sitä toi myös hänen oma kauppalaivastonsa. Kertomus sanoo: ”Sen kullan paino, joka Salomolle tuli yhtenä vuonna, nousi kuuteensataankuuteenkymmeneenkuuteen talenttiin kultaa [n. 256643000 dollaria].” Tämän lisäksi hän sai tuloja mm. kauppiailta ja käskynhaltijoilta. (1Ku 9:14, 27, 28; 10:10, 14, 15.)

Ofir oli yksi niistä paikoista, joista Salomo hankki hienoa kultaa. On löydetty saviastian palanen, jonka sanotaan olevan peräisin 700-luvulta eaa. ja jossa on kirjoitus: ”Ofir-kultaa bet horoniin, kolmekymmentä sekeliä.” (1Ku 9:28; 10:11; Job 28:16; ks. OFIR.)

Vallatuista kaupungeista löydetyn kullan käyttö. Jumala käski israelilaisten polttaa tulessa kansakuntien veistetyt epäjumalankuvat: ”Et saa himoita niissä olevaa hopeaa etkä kultaa etkä suinkaan ottaa sitä itsellesi, jottet joutuisi sen ansaan, sillä se on inhottavaa Jehovasta, sinun Jumalastasi. Etkä saa tuoda mitään inhottavaa taloosi ja tulla sen tavoin tuhon omaksi vihityksi. Sinun tulee ehdottomasti tuntea syvää inhoa sitä kohtaan, niin, inhoamalla inhota sitä, sillä se on tuhon omaksi vihittyä.” (5Mo 7:25, 26.) Epäjumalankuvat ja kaikki niihin liittyvä piti sen vuoksi polttaa, ja niissä oleva kulta ja hopea piti toisinaan jauhaa tomuksi (2Mo 32:20; 2Ku 23:4).

Muut vallatuista kaupungeista löydetyt kulta- ja hopeaesineet voitiin ottaa sen jälkeen, kun ne oli puhdistettu tulella (4Mo 31:22, 23). Poikkeuksena oli Jeriko, sillä se oli Kanaanin valloituksen ensi hedelmä. Sen kulta ja hopea (lukuun ottamatta epäjumalankuvissa olevaa metallia) piti luovuttaa papeille ja omistaa pyhäkön käyttöön. (Jos 6:17–19, 24.)

Viisaus ja usko parempia kuin kulta. Vaikka kullalla on suuri arvo, se ei – kuten eivät muutkaan aineelliset rikkaudet – voi antaa omistajilleen elämää (Ps 49:6–8; Mt 16:26), eikä millään kultamäärällä voida ostaa tosi viisautta, joka tulee Jehovalta (Job 28:12, 15–17, 28). Hänen lakinsa, käskynsä ja kurinsa ovat paljon tavoiteltavammat kuin puhdistetun kullan paljous (Ps 19:7–10; 119:72, 127; San 8:10). Kulta ei voi pelastaa Jehovan suuttumuksen päivänä (Sef 1:18).

Materialistiseen yhteiskuntaan kuuluvat ihmiset pilkkaavat uskoa Jumalaan ja sanovat sitä epäkäytännölliseksi. Apostoli Pietari viittaa kuitenkin uskon ylivoimaiseen kestävyyteen ja pysyvään arvoon. Hän sanoo, että uskon koeteltu laatu on paljon suuriarvoisempi kuin kulta, joka tosin voi säilyä tulessa mutta kulua ja tuhoutua muilla tavoin. Kristittyjen täytyy kestää erilaisia koettelemuksia, jotka ovat joskus tuskallisia, mutta se paljastaa heidän uskonsa laadun. (1Pi 1:6, 7.) Tosi usko voi kestää kaikenlaisissa koetuksissa.

Vertauskuvallista käyttöä. Job puhui kullasta materialismin vertauskuvana. Hän tiesi, että hänen täytyi karttaa mm. materialismia voidakseen miellyttää Jehovaa. (Job 31:24, 25.) Toisaalta taas hienon kullan kauneus, kallisarvoisuus ja puhtaus tekevät siitä sopivan vertauskuvan pyhää kaupunkia, Uutta Jerusalemia, ja sen valtakatua kuvailtaessa (Il 21:18, 21).

Nebukadnessarin unen kuvapatsaalla oli kultainen pää, kun taas sen muu osa oli tehty vähemmän kallisarvoisista aineksista. Daniel selitti kuvapatsaan osien edustavan maailmanvaltoja ja sen kultaisen pään olevan Nebukadnessar, ts. Babylonin kuninkaiden hallitsijasuku, jonka johdossa oli Nebukadnessar. (Da 2:31–33, 37–40.) Babylonin esitetään samoin kuvaannollisesti olevan ”Jehovan kädessä kultainen malja”, joka on ollut hänelle hyödyllinen hänen kansakuntiin kohdistuvien tuomioittensa täytäntöönpanijana (Jer 51:7).

Mooseksen rakennuttamassa tabernaakkelissa kultaa käytettiin sen osastoihin: pyhään paikkaan, johon papit menivät suorittamaan tehtäviään, ja kaikkeinpyhimpään, johon meni vain ylimmäinen pappi. Koska kaikkeinpyhin kultaisine liiton arkkuineen edusti taivasta, Jumalan asuinpaikkaa, ja koska pyhään paikkaan saattoivat mennä ainoastaan papit mutta eivät tavalliset israelilaiset, nämä asiat edustivat johdonmukaisesti sitä, mikä liittyy Jumalan taivaisiin ja hänen ”kuninkaalliseen papistoonsa”, ts. niihin, jotka ovat saaneet taivaallisen kutsun, sekä heidän toimintaansa ja heidän velvollisuuksiinsa Jumalaa kohtaan. (1Pi 2:9; Hpr 9:1–5, 9, 11, 12, 23–25; 3:1.) Näin tämä papisto vertauskuvallisesti erottuu maan päällä olevista ihmisistä, joita se palvelee.

Saarnaajan kirjan viisas kirjoittaja kannustaa nuorta miestä palvelemaan Luojaansa silloin kun hänellä on vielä voimaa ja tarmoa, ennen kuin ”kultamalja musertuu”. Hän tarkoittaa tällä ilmeisesti maljamaista aivokoppaa ja aivoja, joiden musertuminen riistäisi niiden omistajalta hengen. (Sr 12:6, 7.)