AHAB
(’isän veli’).
1. Omrin poika ja Israelin pohjoisen valtakunnan kuningas. Hän hallitsi Samariassa 22 vuotta, noin vuodesta 940 eaa. lähtien. (1Ku 16:28, 29.)
Suvaitsee väärää palvontaa. Ahab on huonoimpia esimerkkejä suhtautumisesta ensiarvoisen tärkeään tosi palvontaan. Sen lisäksi, että turmeltunut Jehovan palvonta jatkui Jerobeamin kultaisten vasikoiden välityksellä, Ahab salli myös Baalin palvonnan saastuttaa Israelin ennenkuulumattomassa mitassa, koska hän jo varhain otti vaimokseen Isebelin, Sidonin kuninkaan Etbaalin tyttären. Lainatessaan muinaista historioitsijaa Menandrosta Josefus käyttää Etbaalista nimeä Itobalos, ja kertomuksessa (Against Apion, I, 123 [18]) mainitaan, että hän oli Astarten pappi ennen kuin murhasi kuninkaan ja nousi valtaistuimelle.
Ahab salli pakanavaimonsa Isebelin johtaa hänet palvomaan Baalia, rakentamaan temppelin Baalille ja pystyttämään pyhän paalun Aseran kunniaksi (1Ku 16:30–33). Ennen pitkää oli 450 Baalin profeettaa ja 400 pyhän paalun profeettaa, jotka kaikki söivät Isebelin kuninkaallisesta pöydästä (1Ku 18:19). Jehovan tosi profeetat surmattiin miekalla, ja vain uskon miehen Obadjan, Ahabin taloudenhoitajan, toiminnan ansiosta sata heistä säilyi hengissä, sillä hän kätki heidät luoliin, joissa he elivät leivällä ja vedellä (1Ku 18:3, 4, 13; 19:10).
Koska Ahab oli kääntynyt Baalin palvontaan, Elia ilmoitti hänelle, että oli tuleva ankara kuivuus, joka Luukkaan 4:25:n ja Jaakobin kirjeen 5:17:n mukaan kesti kolme ja puoli vuotta (1Ku 17:1; 18:1). Sateet tulisivat uudelleen ainoastaan Elian sanan kautta, ja vaikka Ahab etsi häntä kaikista ympärillä olevista kansakunnista ja valtakunnista, Elia pysytteli poissa hänen ulottuviltaan määräaikaan saakka (1Ku 17:8, 9; 18:2, 10). Ahab yritti nyt syyttää Eliaa kuivuuden ja nälänhädän aiheuttamisesta, mutta Elia kumosi syytöksen ja osoitti todelliseksi syyksi sen, että Ahab tuki Baalin palvontaa. Karmelinvuoren laella suoritettu koe todisti Baalin mitättömäksi ja ilmaisi Jehovan olevan tosi Jumala. Baalin profeetat surmattiin Elian käskystä, ja pian sen jälkeen ankara rankkasade päätti kuivuuden. (1Ku 18:17–46.) Ahab suuntasi kulkunsa takaisin Jisreeliin vaimonsa luo, jolle hän kertoi, mitä Elia oli tehnyt Baalin palvonnalle. Isebel uhkasi nyt Eliaa väkivallalla, minkä vuoksi tämä pakeni Horebinvuorelle. (1Ku 19:1–8.)
Pääkaupungin rakennustyöt; Syyriasta saadut voitot. Yksi Ahabin rakennustöistä oli arvelujen mukaan Samarian kaupungin linnoitusten rakentaminen valmiiksi, ja arkeologiset löydöt osoittavat noiden linnoitusten koostuneen kolmesta erittäin ammattitaitoisesti rakennetusta suunnattoman vahvasta muurista. Kaivauksissa on paljastunut n. 90 × 180 m:n kokoinen suorakulmion muotoinen palatsin tasanne, jota ympäröi taitavasti tehty harkkokivimuuri. Lisäksi on löydetty lukuisia huonekalujen ja seinien koristeluun käytettyjä norsunluupaneeleja, jotka kenties liittyvät 1. Kuninkaiden kirjan 22:39:ssä mainittuun Ahabin ”norsunluutaloon”. (Kuva, 1. osa, s. 948; vrt. myös Am 3:15; 6:4.)
Kaupungin vauraus ja sen aseman lujuus joutuivat pian koetukselle, kun syyrialainen Ben-Hadad II johti 32 liittoutuneen kuninkaan joukot piirittämään Samarian. Ahab alistui ensin nöyrästi hyökkääjän vaatimuksiin, mutta kieltäytyi sitten sallimasta vapaaehtoisesti palatsinsa suoranaista ryöstöä. Rauhanneuvottelut raukesivat, ja Jumalan ohjauksessa Ahab laati sotajuonen, jonka avulla vihollinen joutui yllätetyksi ja joka johti sen joukkosurmaan, vaikka Ben-Hadad pääsikin pakenemaan. (1Ku 20:1–21.)
Koska Ben-Hadad oli vakuuttunut siitä, että Jehova oli vain ’vuorijumala’, hän palasi seuraavana vuonna yhtä suuren sotajoukon kanssa, mutta järjestäytyi taisteluun pääosin laakealle ylätasangolle lähelle Manassen alueella sijainnutta Afekia eikä edennyt Samarian vuoristoon (ks. AFEK nro 5). Israelilaisten joukot lähestyivät taistelupaikkaa, mutta ne näyttivät olevan kuin ”kaksi pientä vuohilaumaa” verrattuna syyrialaisten valtaisaan leiriin. Vakuuttuneina Jehovan lupauksesta näyttää, että maantieteellinen sijainti ei vaikuttanut hänen voimaansa, Ahabin joukot aiheuttivat viholliselle musertavan tappion. (1Ku 20:26–30.) Mutta jokseenkin samalla tavoin kuin kuningas Saul teki amalekilaiselle Agagille, Ahab antoi Ben-Hadadin jäädä henkiin ja solmi hänen kanssaan liiton, jonka mukaan valloitetut kaupungit palautettaisiin Israelille ja Damaskoksesta määrättäisiin katuja Ahabille ilmeisesti basaarien eli kauppakujien pystyttämiseksi, mikä edistäisi Ahabin kaupallisia etuja tuossa Syyrian pääkaupungissa (1Ku 20:31–34). Jehova tuomitsi Ahabin tämän johdosta, niin kuin hän oli tuominnut Saulinkin, ja ennusti onnettomuuden kohtaavan häntä ja hänen kansaansa tulevaisuudessa (1Ku 20:35–43).
Nabotin murha ja sen seuraukset. Kolme vuotta kestäneen rauhan aikana Ahab kiinnitti huomionsa siihen, että hän saisi hankituksi jisreeliläisen Nabotin viinitarhan, maapalan, jota hän halusi kovasti, koska se sijaitsi hänen sikäläisen palatsinsa vieressä. Kun Nabot kieltäytyi suostumasta pyyntöön perintöomaisuuksien loukkaamattomuutta koskevan Jumalan lain perusteella, Ahab vetäytyi ärtyneenä taloonsa, asettui makuulle lepovuoteelleen kasvot seinään päin ja kieltäytyi syömästä. Saatuaan tietää Ahabin alakuloisuuden syyn pakanallinen Isebel käytti Ahabin nimessä kirjoitettuja kirjeitä ja järjesti niin, että Nabot murhattiin rienauksen vuoksi pidetyn oikeudenkäynnin varjolla. Kun Ahab meni ottamaan haltuunsa himoitsemaansa maapalaa, hän kohtasi Elian, ja tämä tuomitsi hänet terävin sanoin murhaajaksi ja mieheksi, joka oli myynyt itsensä tekemään vääryyttä pakanavaimonsa alituisesta yllytyksestä. Niin kuin koirat nuoleskelivat Nabotin verta, niin koirat nuoleskelisivat myös Ahabin verta, ja Isebel itse sekä Ahabin jälkeläiset joutuisivat koirien ja haaskalintujen ruoaksi. Nämä sanat osuivat maaliinsa, ja syvästi murheissaan Ahab paastosi säkkivaatteessa vuoroin istuen, vuoroin astellen lattialla epätoivoissaan. Tämän perusteella hänelle suotiin jonkin verran armonaikaa, ennen kuin onnettomuus kohtaisi hänen huonettaan. (1Ku 21:1–29.)
Ahabin suhteet etelässä sijainneeseen Juudaan vahvistuivat avioliiton kautta, kun hänen tyttärensä Atalja avioitui kuningas Josafatin pojan Joramin kanssa (1Ku 22:44; 2Ku 8:18, 26; 2Ai 18:1). Josafatin ollessa ystävällisellä vierailulla Samariassa Ahab suostutteli häntä tukemaan yritystään valloittaa Ramot-Gilead takaisin syyrialaisilta, jotka ilmeisesti eivät olleet täysin täyttäneet Ben-Hadadin solmiman liiton ehtoja. Vaikka joukko vääriä profeettoja vakuutti yhteen ääneen hankkeen menestyvän, niin Josafatin vaatimuksesta kutsuttiin paikalle Ahabin vihaama profeetta Mikaja, joka ennusti väistämätöntä onnettomuutta. Ahab käski pidättää Mikajan ja lähti itsepäisesti hyökkäykseen. Hän ryhtyi kuitenkin varotoimiin pukeutumalla tuntemattomaksi, mutta harhanuoli osui häneen, niin että hän kuoli hitaasti. Hänen ruumiinsa vietiin Samariaan haudattavaksi, ja kun ”sotavaunuja alettiin huuhtoa Samarianlammikolla, – – koirat nuoleskelivat hänen vertaan”. Samariassa sijaitsevan palatsin avaran pihan luoteiskulmasta on kaivauksissa löydetty suuri tekoallas, ja tämä ennustus on voinut täyttyä juuri siellä. (1Ku 22:1–38.)
Moabilaiset ja assyrialaiset tekstit. Jerikon uudelleen rakentamisen mainitaan tapahtuneen Ahabin hallituskaudella, ehkä osana sitä ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli vahvistaa Israelin valtaa Moabissa (1Ku 16:34; vrt. 2Ai 28:15). Moabin kuninkaan Mesan kivessä kerrotaan kuningas Omrin ja hänen poikansa hallinneen Moabia.
Assyrialaisissa teksteissä, jotka kuvailevat Salmanassar III:n ja 12 liittoutuneen kuninkaan välillä Karkarissa käytyä taistelua, on yhden liittoutuneen kuninkaan nimenä A-ha-ab-bu. Useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että tämä on viittaus Israelin kuninkaaseen Ahabiin, mutta artikkelissa SALMANASSAR nro 1 käsitellään todisteita, joiden valossa tämä samastaminen on kyseenalaista.
2. Babylonin pakkosiirtolaisten keskuudessa elänyt väärä profeetta; Kolajan poika. Jeremia ennusti, että Nebukadnessar paahtaisi tämän moraalittoman ja valehtelevan profeetan ja hänen toverinsa tulessa. (Jer 29:21–23.)