Luku 4
Miten luotettava on ”Vanha testamentti”?
Seuraavissa luvuissa tarkastelemme joitakin nykyisten kriitikkojen Raamattua vastaan kohdistamia syytöksiä. Jotkut väittävät Raamattua ristiriitaiseksi ja ”epätieteelliseksi”, ja näitä syytöksiä käsitellään myöhemmin. Mutta pohtikaamme ensiksi sitä usein esitettyä väitettä, että Raamattu on vain kokoelma taruja ja legendoja. Onko Raamatun vastustajilla vankkoja perusteita tällaiselle arvostelulle? Aloittakaamme Raamatun heprealaisista kirjoituksista, niin sanotusta Vanhasta testamentista.
1, 2. Miten Jerikon piiritys tapahtui, ja mitä voidaan kysyä?
ERÄSTÄ muinaista kaupunkia piiritetään. Suuri hyökkääjien joukko on tullut Jordanin poikki ja on nyt leiriytyneenä kaupungin korkeiden muurien edustalla. Mutta hyökkääjillä on hyvin outo taistelutaktiikka. Maahan tunkeutunut armeija on kuutena päivänä marssinut kerran päivässä kaupungin ympäri hiljaisuuden vallitessa; ainoat äänet ovat kuuluneet mukana kulkevan pappisryhmän pasuunoista. Nyt seitsemäntenä päivänä armeija marssii äänettömänä kaupungin ympäri seitsemän kertaa. Yhtäkkiä papit puhaltavat pasuunoihinsa kaikin voimin. Vaiti pysynyt armeija puhkeaa mahtavaan sotahuutoon, ja kaupungin korkeat muurit romahtavat nostattaen suuren tomupilven. Kaupunki jää puolustuskyvyttömäksi. – Joosua 6:1–21.
2 Näin Joosuan kirja, Heprealaisten kirjoitusten kuudes kirja, kuvailee Jerikon kukistumisen, joka tapahtui lähes 3500 vuotta sitten. Mutta tapahtuiko todella näin? Monet Raamatun historiallis-kriittiset tutkijat antaisivat ehdottomasti kieltävän vastauksen.a He sanovat Joosuan kirjan samoin kuin Raamatun viiden edellisen kirjan koostuvan legendoista, jotka on kirjoitettu useita satoja vuosia väitettyjen tapahtumien jälkeen. Monet arkeologitkin vastaisivat kieltävästi. Heidän mukaansa Jerikoa ei ehkä ollut olemassakaan, kun israelilaiset saapuivat Kanaanin maahan.
3. Miksi on tärkeää tarkastella sitä, sisältääkö Raamattu todellista historiaa vai ei?
3 Nämä ovat vakavia syytöksiä. Lukiessasi Raamattua huomaat sen opetusten kauttaaltaan liittyvän historiaan. Jumala oli tekemisissä todellisten miesten, naisten, perheitten ja kansakuntien kanssa, ja hänen käskynsä annettiin historian tuntemalle kansalle. Nykyajan oppineet, jotka herättävät epäilyksiä Raamatun historiallisuudesta, herättävät samalla epäilyksiä sen sanoman tärkeydestä ja luotettavuudesta. Jos Raamattu todella on Jumalan sana, niin sen historian täytyy olla luotettavaa historiaa, joka ei sisällä pelkkiä legendoja ja taruja. Onko näillä kriitikoilla perusteita asettaa sen historiallinen totuudenmukaisuus kyseenalaiseksi?
Miten luotettavaa historiallis-kriittinen raamatuntutkimus on?
4–6. Millaisia teorioita Wellhausen esittää Raamatun historiallisessa kritiikissään?
4 Raamatun historiallista kritiikkiä alettiin toden teolla esittää 1700- ja 1800-luvulla. Saksalainen raamatunkriitikko Julius Wellhausen teki 1800-luvun lopulla suosituksi teorian, jonka mukaan Raamatun kuusi ensimmäistä kirjaa, Joosua mukaan luettuna, kirjoitettiin 400-luvulla eaa. – noin tuhat vuotta niissä kuvailtujen tapahtumien jälkeen. Hän tosin sanoi niiden sisältäneen aiemmin muistiin kirjoitettua aineistoa.1 Tämä teoria sisällytettiin Encyclopædia Britannica -tietosanakirjan vuonna 1911 julkaistuun 11. painokseen, jossa selitettiin: ”1. Mooseksen kirja on pakkosiirtolaisuuden jälkeinen teos ja koostuu pakkosiirtolaisuuden jälkeisestä Pappislähteestä (P) ja aiemmista ei-papillisista lähdekirjoista, jotka eroavat selvästi P:stä kielen, tyylin ja uskonnollisen näkökannan suhteen.” – Ks. myös Iso tietosanakirja, 9. osa, palstat 1197, 1198.
5 Wellhausenin ja hänen seuraajiensa näkemys koko Heprealaisten kirjoitusten alkuosaan kirjoitetusta historiasta on, että se ”ei ole kirjaimellista historiaa, vaan kansanperinnettä menneiltä ajoilta”.2 Varhaisempien kertomusten ajateltiin vain kuvastavan Israelin myöhempää historiaa. Sanottiin esimerkiksi, ettei Jaakobin ja Eesaun välinen vihamielisyys ollut todellisuutta, vaan heijasteli Israelin ja Edomin kansakuntien välillä myöhempinä aikoina vallinnutta vihamielisyyttä.
6 Tämän ajatussuunnan mukaisesti nämä kriitikot olivat sitä mieltä, ettei Moosesta koskaan käsketty valmistamaan liitonarkkia ja ettei tabernaakkelia, Israelin palvonnan keskusta erämaassa, koskaan ollut olemassakaan. Lisäksi he uskoivat, että Aaronin papiston valtuudet vahvistettiin täysin vasta muutamia vuosia ennen kuin babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin, minkä kriitikot uskovat tapahtuneen 500-luvun alettua eaa.3
7, 8. Mitä ”todisteita” Wellhausenilla oli teorioilleen, ja olivatko ne järkeviä?
7 Mitä ”todisteita” heillä oli näille ajatuksille? Historiallis-kriittiset tutkijat väittävät pystyvänsä jakamaan Raamatun ensimmäisten kirjojen tekstin useisiin eri lähdekirjoihin. Heidän perusolettamuksiaan on se, että vaikka joku on kirjoittanut jokaisen Raamatun jakeen, jossa käytetään Jumalaa merkitsevää heprealaista sanaa (’Elo·himʹ) sellaisenaan, niin jonkun toisen on täytynyt kirjoittaa kaikki ne jakeet, joissa Jumalasta käytetään hänen nimeään Jehova – ikään kuin sama kirjoittaja ei olisi voinut käyttää molempia sanoja.4
8 Samaten aina kun jostakin tapahtumasta kerrotaan jossakin kirjassa useammin kuin kerran, sitä pidetään todisteena siitä, että kirjoittajia on useampia kuin yksi, vaikka muinaisessa seemiläisessä kirjallisuudessa on muita vastaavia esimerkkejä toistosta. Lisäksi oletetaan, että tyylin muutos merkitsee aina kirjoittajan vaihtumista. Silti nykykielisetkin kirjailijat usein kirjoittavat eri tyyleillä uransa eri vaiheissa tai käsitellessään erilaisia aiheita.b
9–11. Mainitse joitakin nykyajan historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen huomattavia heikkouksia.
9 Onko näiden teorioiden todisteeksi esitetty mitään tosiasioita? Ei mitään. Muuan kommentaattori huomautti: ”Kritiikki on parhaimmillaankin teoreettista ja epävarmaa, sitä voidaan aina helposti muuttaa, tai se voidaan osoittaa vääräksi ja joutua korvaamaan jollakin muulla. Se on älyvoimistelua, eikä sitä voida nostaa kaikkien niiden epäilysten ja arvailujen yläpuolelle, jotka erottamattomasti kuuluvat tällaisiin pohdiskeluihin.”5 Nimenomaan historiallis-kriittisestä raamatuntutkimuksesta voidaan tosiaan sanoa, että se on äärimmäisen ”teoreettista ja epävarmaa”.
10 Gleason L. Archer jr osoittaa toisen puutteen historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen järkeilyissä. Ongelma on hänen mukaansa siinä, että ”Wellhausenin koulukunta lähti liikkeelle siitä pelkästä olettamuksesta (jota se ei ole juuri vaivautunut näyttämään toteen), että Israelin uskonto oli muiden uskontojen tavoin vain inhimillistä alkuperää ja että se piti selittää vain kehityksen tuotteeksi”.6 Toisin sanoen Wellhausen ja hänen seuraajansa lähtivät siitä olettamuksesta, että Raamattu oli vain ihmisen sana, ja alkoivat sitten järkeillä sen pohjalta.
11 Jo vuonna 1909 The Jewish Encyclopedia -tietosanakirja kiinnitti huomiota wellhausenilaisen teorian kahteen muuhun heikkouteen: ”Väitteet, joiden avulla Wellhausen on lähes täysin voittanut puolelleen aikansa raamatunkriitikkojen ydinjoukon, perustuvat kahteen olettamukseen: ensiksikin siihen, että jumalanpalvelusmenot tulevat monimutkaisemmiksi sitä mukaa kuin uskonto kehittyy; toiseksi siihen, että vanhemmat lähteet vääjäämättä käsittelevät jumalanpalvelusmenojen kehityksen varhaisempia vaiheita. Ensiksi mainittu olettamus on ristiriidassa alkukantaisten kulttuurien todistuksen kanssa, eikä jälkimmäiselle löydy tukea esimerkiksi Intian jumalanpalvelusmenoja koskevista säännöksistä.”
12. Miten nykyajan historiallis-kriittinen raamatuntutkimus kestää tarkastelun arkeologian valossa?
12 Onko olemassa mitään keinoa sen tutkimiseksi, ovatko historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen teoriat oikeita vai eivät? The Jewish Encyclopedia sanoo edelleen: ”Wellhausenin näkemykset perustuvat melkein yksinomaan kirjallisen aineiston erittelyyn, ja ne tarvitsevat täydennyksekseen arkeologian näkökulmasta tehtävää tarkastelua.” Onko arkeologia vuosien kuluessa vahvistanut Wellhausenin teorioita? The New Encyclopædia Britannica vastaa: ”Arkeologinen kritiikki on yleensä vahvistanut [raamatunhistorian] vanhimpienkin ajanjaksojen tyypillisten historiallisten yksityiskohtien luotettavuuden ja vienyt pohjaa siltä teorialta, että Pentateukin kertomukset [Raamatun varhaisimpien kirjojen historialliset muistiinmerkinnät] ovat vain heijastuma paljon myöhäisemmältä ajalta.”
13, 14. Miksi Wellhausenin historiallis-kriittinen raamatuntutkimus perusteidensa hataruudesta huolimatta hyväksytään yhä laajalti?
13 Miksi historiallis-kriittinen raamatuntutkimus on heikkoudestaan huolimatta hyvin suosittu nykyajan älymystön keskuudessa? Koska se kertoo sille sellaista, mitä se haluaa kuulla. Eräs 1800-luvulla elänyt oppinut selitti: ”Henkilökohtaisesti olin tästä Wellhausenin kirjasta iloisempi kuin melkeinpä mistään muusta; näyttihän Vanhan testamentin historian kiperä ongelma minusta vihdoinkin ratkeavan ihmisen kehittymistä koskevan periaatteen mukaisesti, jota periaatetta minun on pakko soveltaa kaiken uskonnon historiaan.”7 Ilmeisesti historiallis-kriittinen raamatuntutkimus oli sopusoinnussa niiden ennakkokäsitysten kanssa, jotka hänellä kehitysopin kannattajana oli. Nuo kaksi teoriaa tosiaankin edistävät samaa tarkoitusperää. Jos ihminen olisi kehittynyt, niin ei tarvitsisi uskoa Luojaan, ja jos Wellhausenin historiallis-kriittinen tutkimus olisi oikeassa, niin ei tarvitsisi uskoa Raamatun olevan Jumalan henkeyttämä.
14 Tällä rationalistisella 1900-luvulla älymystöstä näyttää järkevältä olettaa, että Raamattu ei ole Jumalan vaan ihmisen sana.c Ihmisten on paljon helpompi uskoa, että ennustukset kirjoitettiin niiden täyttymisen jälkeen, kuin hyväksyä ne aidoiksi. He selittävät Raamatun ihmeitä koskevat kertomukset mieluummin taruiksi, legendoiksi tai kansansaduiksi kuin harkitsisivat sitä mahdollisuutta, että ne ovat todella tapahtuneet. Heidän näkemyksensä perustuu kuitenkin ennakkoluuloon eikä ole mikään järkevä syy Raamatun hylkäämiseen totuutena. Historiallis-kriittinen raamatuntutkimus sisältää pahoja virheitä, eikä sen hyökkäys Raamattua vastaan ole kyennyt todistamaan, ettei Raamattu ole Jumalan sana.
Tukeeko arkeologia Raamattua?
15, 16. Minkä Raamatussa mainitun muinaisen hallitsijan olemassaolon arkeologia on vahvistanut?
15 Arkeologia on tutkimusalueena paljon varmemmalla pohjalla kuin historiallis-kriittinen raamatuntutkimus. Kaivaessaan esiin menneiden kulttuurien jäänteitä arkeologit ovat monin tavoin auttaneet meitä ymmärtämään paremmin muinaisia tapoja. Siksi ei ole yllättävää, että arkeologien tiedot ovat kerran toisensa jälkeen olleet yhdenmukaisia sen kanssa, mitä luemme Raamatusta. Joskus arkeologia on jopa osoittanut Raamatun olleen oikeassa ja sen kriitikkojen väärässä.
16 Esimerkiksi Danielin kirja kertoo, että Babylonian viimeinen hallitsija ennen sen joutumista persialaisten valtaan oli nimeltään Belsassar. (Daniel 5:1–30) Koska näytti siltä, ettei Raamatun ulkopuolisissa lähteissä mainittu Belsassaria lainkaan, väitettiin, että Raamattu oli väärässä ja ettei tätä miestä ollut koskaan ollut olemassakaan. 1800-luvulla löydettiin kuitenkin joistakin Etelä-Irakissa sijaitsevista raunioista useita pieniä lieriöitä, joissa oli nuolenpääkirjoitusta. Tekstin joukosta löytyi rukous Babylonian kuninkaan Nabunaidin vanhimman pojan terveyden puolesta. Mikä oli tämän pojan nimi? Belsassar.
17. Miten voimme selittää sen, että Raamattu kutsuu Belsassaria kuninkaaksi, kun taas useimmissa piirtokirjoituksissa häntä kutsutaan prinssiksi?
17 Belsassar on siis ollut olemassa! Mutta oliko hän kuninkaana, kun Babylon kukistui? Useimmissa sen jälkeen löydetyissä todistuskappaleissa hänestä puhuttiin kuninkaan poikana, kruununprinssinä. Mutta eräs Nabunaidia koskeva runomuotoinen nuolenpääkirjoitus loi lisävaloa Belsassarin todelliseen asemaan. Se kertoi: ”Hän [Nabunaid] luovutti leirin vanhimmalleen, esikoiselleen, määräsi kaikki sotajoukot maassa hänen alaisikseen. Hän irroitti kätensä kaikesta, jätti kuninkuuden hänelle.”8 Belsassarille uskottiin siis kuninkuus. On selvää, että tämä itse asiassa teki hänestä kuninkaan!d Tämä Belsassarin ja hänen isänsä Nabunaidin välinen suhde selittää sen, miksi Belsassar tarjoutui Babylonin viimeisissä pidoissa tekemään Danielista valtakunnan kolmannen hallitsijan. (Daniel 5:16, UM) Koska Nabunaid oli ensimmäinen hallitsija, niin Belsassar itse oli vasta Babylonian toinen hallitsija.
Lisätodisteita
18. Mitä sellaisia tietoja arkeologia antaa, jotka vahvistavat Daavidin hallituskauden johtaneen rauhaan ja menestykseen?
18 Monet arkeologiset löydöt ovat tosiaankin osoittaneet, että Raamattu pitää historiallisesti paikkansa. Raamattu esimerkiksi kertoo, että kuningas Salomon saatua kuninkuuden isältään Daavidilta Israel nautti suuresta vauraudesta. Me luemme: ”Juudaa ja Israelia oli paljon, niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla; he söivät ja joivat ja olivat iloisia.” (1. Kuningasten kirja 4:20) Tämän lausunnon tueksi voimme lukea: ”Arkeologiset todisteet paljastavat, että Juudan väestö kasvoi räjähdysmäisesti 900-luvulla eKr. ja sen jälkeen, kun Daavidin aikaansaama rauha ja menestys mahdollisti monien uusien kaupunkien rakentamisen.”10
19. Mitä lisätietoja arkeologia esittää Israelin ja Mooabin välisestä sodankäynnistä?
19 Myöhemmin Israelista ja Juudasta tuli kaksi kansakuntaa, ja Israel valloitti naapurimaansa Mooabin. Eräässä vaiheessa Mooab kapinoi kuningas Meesan johdolla, ja Israel liittoutui Juudan ja naapurivaltakuntansa Edomin kanssa sotiakseen Mooabia vastaan. (2. Kuningasten kirja 3:4–27) On huomattavaa, että vuonna 1868 löytyi Jordanin seudulta steele (kaiverrettu kivilaatta), johon oli kirjoitettu mooabin kielellä Meesan oma kertomus tästä yhteenotosta.
20. Mitä arkeologia kertoo assyrialaisten Israelille aiheuttamasta tuhosta?
20 Sitten vuonna 740 eaa. Jumala salli assyrialaisten tuhota Israelin kapinallisen pohjoisen valtakunnan. (2. Kuningasten kirja 17:6–18) Arkeologi Kathleen Kenyon huomauttaa tätä tapausta koskevasta Raamatun kertomuksesta: ”Osaa tästä voisi epäillä liioitteluksi.” Mutta onko se liioittelua? Hän lisää: ”Arkeologian todistus Israelin valtakunnan kukistumisesta on melkeinpä värikkäämpi kuin Raamatun kertomus. – – Israelin kaupunkien Samarian ja Haasorin täydellinen pois pyyhkäiseminen ja sen yhteydessä tapahtunut Megiddon tuho ovat arkeologian vahvistamia tosiasioita ja osoittavat, ettei [Raamatun] kirjoittaja liioitellut.”11
21. Mitä yksityiskohtia arkeologia kertoo babylonialaisten suorittamasta Juudan valloituksesta?
21 Raamattu kertoo, että vielä myöhemmin, kun kuningas Joojakin piti valtaa Jerusalemissa, babylonialaiset saartoivat ja valloittivat tuon kaupungin. Tämä tapahtuma on merkitty muistiin Babylonian aikakirjaan, erääseen arkeologien löytämään nuolenpääkirjoitustauluun. Siinä lukee: ”Akkadin [Babylonian] kuningas – – piiritti Juudan (iahudun) kaupunkia, ja adar-kuun toisena päivänä kuningas valloitti kaupungin.”12 Joojakin vietiin Babyloniin, ja hänet pantiin vankilaan. Mutta Raamatun mukaan hänet vapautettiin myöhemmin vankilasta ja hän sai elatuksekseen ruokaa. (2. Kuningasten kirja 24:8–15; 25:27–30) Tämän vahvistavat Babylonista löydetyt hallinnolliset dokumentit, joissa luetellaan ”Jaukinîlle, Juudan kuninkaalle”, annetut ruoka-annokset.13
22, 23. Millainen suhde yleensä vallitsee arkeologian ja Raamatun historiallisten kertomusten välillä?
22 Professori David Noel Freedman huomautti arkeologian ja Raamatun historiallisten kertomusten välisestä suhteesta seuraavaa: ”Yleensä arkeologia on kuitenkin ollut omiaan vahvistamaan Raamatun kertomuksen historiallista paikkansapitävyyttä. Yleinen aikajärjestys patriarkoista Uuden testamentin aikoihin saakka vastaa arkeologian tietoja. – – Tulevat löydöt todennäköisesti vahvistavat sitä nykyistä maltillista kantaa, jonka mukaan Raamatun perinteellä on historialliset juuret ja se on säilynyt luotettavana, vaikka se ei kriittisessä tai tieteellisessä mielessä olekaan historiaa.”
23 Sitten hän sanoo historiallis-kriittisten tutkijoiden yrityksistä horjuttaa uskoa Raamattuun: ”Nykyajan oppineitten yritykset laatia raamatunhistoriaa uudenlaiseksi – esimerkiksi Wellhausenin näkemys, jonka mukaan patriarkaalinen aikakausi heijasteli jakautunutta monarkiaa, tai se, että Noth ja hänen seuraajansa kielsivät Mooseksen ja Egyptistä lähdön historiallisuuden ja muokkasivat sen pohjalta uudelleen Israelin historiaa – eivät ole kestäneet tarkastelua arkeologisten tietojen valossa yhtä hyvin kuin Raamatun kertomus.”14
Jerikon kukistuminen
24. Mitä Raamattu kertoo meille Jerikon kukistumisesta?
24 Merkitseekö tämä sitä, että arkeologia on aina yhtä mieltä Raamatun kanssa? Ei, sillä niiden välillä on monia ristiriitoja. Yksi niistä koskee tämän luvun alussa kuvailtua Jerikon dramaattista valloitusta. Raamatun mukaan Jeriko oli ensimmäinen kaupunki, jonka Joosua valloitti johdattaessaan israelilaiset Kanaanin maahan. Raamatun ajanlaskun mukaan tuo kaupunki kukistui ennen 1400-luvun puoliväliä eaa. Valloituksen jälkeen Jeriko poltettiin poroksi, ja sitten se jäi asumattomaksi satojen vuosien ajaksi. – Joosua 6:1–26; 1. Kuningasten kirja 16:34.
25, 26. Mihin kahteen erilaiseen johtopäätökseen arkeologit ovat tulleet tehtyään kaivauksia Jerikossa?
25 Professori John Garstang teki ennen toista maailmansotaa kaivauksia paikalla, jolla Jerikon uskottiin sijainneen. Hän totesi, että kaupunki oli hyvin vanha ja että se oli tuhottu ja rakennettu uudelleen monta kertaa. Garstang havaitsi, että yhden tällaisen tuhon aikana muurit sortuivat ikään kuin maanjäristyksen voimasta ja kaupunki poltettiin kokonaan tulella. Garstang uskoi tämän tapahtuneen noin vuonna 1400 eaa., mikä ei poikkea kovinkaan paljon siitä ajankohdasta, jolloin Joosua Raamatun mukaan tuhosi Jerikon.15
26 Sodan jälkeen toinenkin arkeologi, Kathleen Kenyon, teki Jerikossa kaivauksia. Hänen johtopäätöksensä mukaan ne sortuneet muurit, jotka Garstang oli tunnistanut, olivat satoja vuosia varhaisemmalta ajalta kuin Garstang ajatteli. Kathleen Kenyon totesi kyllä, että Jerikossa oli sattunut suuri tuho 1500-luvulla eaa., mutta hän sanoi, ettei Jerikon paikalla ollut mitään kaupunkia 1400-luvulla – jolloin Raamattu sanoo Joosuan hyökänneen maahan. Kenyon kertoo edelleen havainneensa mahdollisia merkkejä toisesta tuhosta, joka on voinut sattua tuolla paikalla vuonna 1325 eaa., ja esittää: ”Jos Jerikon tuho on liitettävä Joosuan johdolla tapahtuneeseen hyökkäykseen, niin arkeologia puoltaa tätä [viimeksi mainittua] ajankohtaa.”16
27. Miksi arkeologian ja Raamatun välisten ristiriitojen ei pitäisi kohtuuttomasti häiritä meitä?
27 Merkitseekö tämä sitä, että Raamattu on väärässä? Ei suinkaan. Meidän on muistettava, että vaikka arkeologia avaa ikään kuin ikkunan menneisyyteen, tuo ikkuna ei ole aina kirkas. Joskus se on hyvinkin samea. Muuan kommentaattori huomauttikin: ”Arkeologiset todisteet ovat ikävä kyllä hajanaisia, ja siksi niillä on rajoituksensa.”17 Varsinkin Israelin historian varhaisia vaiheita koskeva arkeologinen todistusaineisto on puutteellinen. Jerikossa todisteet ovat itse asiassa tavallista heikommat, koska eroosio on pahoin kuluttanut paikkaa.
Arkeologian rajoitukset
28, 29. Mainitse joitakin arkeologian rajoituksia, jotka tutkijat ovat myöntäneet.
28 Arkeologit itsekin myöntävät tieteenhaaransa rajoitukset. Esimerkiksi Yohanan Aharoni selittää: ”Kun on kysymys historiallisista tai historiallis-maantieteellisistä tulkinnoista, arkeologi astuu ulos eksaktien tieteiden alueelta, ja voidakseen muodostaa asiasta historiallisen kokonaiskuvan hänen täytyy turvautua arvo-arvostelmiin ja olettamuksiin.”18 Eri löytöjen ajoittamisesta hän lisää: ”Meidän täytyy siksi aina muistaa, etteivät kaikki ajanmääritykset ole ehdottomia ja että ne ovat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia”, vaikka nykyajan arkeologit voivatkin hänen mielestään luottaa ajanmäärityksiinsä paremmin kuin menneisyydessä eläneet.19
29 Kirja ”Vanhan testamentin maailma” kysyy: ”Miten objektiivinen tai todella tieteellinen on arkeologinen metodi?” Se vastaa: ”Arkeologit ovat objektiivisempia kaivaessaan maasta esineitä kuin tulkitessaan niitä. Mutta heidän inhimilliset ennakkoajatuksensa vaikuttavat myös heidän käyttämiinsä kaivausmenetelmiin. Edetessään kaivauksissaan alaspäin maakerrosten läpi he auttamattomasti tuhoavat todisteensa, joten he eivät voi koskaan testata ’koettaan’ toistamalla sitä. Tämä tekee arkeologiasta ainutlaatuisen tieteiden joukossa. Lisäksi se tekee arkeologisten selontekojen antamisesta erittäin vaativan tehtävän, jossa voi langeta moneen salakuoppaan.”20
30. Miten Raamatun tutkijat suhtautuvat arkeologiaan?
30 Arkeologiasta voi siis olla paljon hyötyä, mutta minkä tahansa inhimillisen toiminnan tavoin myös siinä tapahtuu virheitä. Vaikka tarkastelemmekin kiinnostuneina arkeologisia teorioita, meidän ei tulisi koskaan pitää niitä kiistattoman tosina. Jos arkeologit tulkitsevat löytöjään tavalla, joka on ristiriidassa Raamatun kanssa, ei tulisi automaattisesti otaksua, että Raamattu on väärässä ja arkeologit oikeassa. Heidän tulkintojensa tiedetään muuttuneen.
31. Mitä uutta on äskettäin esitetty Jerikon kukistumisesta?
31 On kiinnostavaa panna merkille, että vuonna 1981 professori John J. Bimson tarkasteli Jerikon tuhoa uudelleen. Hän tutki tarkoin sitä Jerikon tulista hävitystä, joka – Kathleen Kenyonin mukaan – tapahtui 1500-luvun puolivälissä eaa. Professori Bimsonin mukaan tuo tuho sopi hyvin Raamatun kertomukseen siitä, miten Joosua hävitti kaupungin, ja lisäksi arkeologinen käsitys Kanaanista kokonaisuudessaan sopi täysin yhteen sen kanssa, millaiseksi Raamattu kuvaili Kanaanin siihen aikaan kun israelilaiset tunkeutuivat maahan. Arkeologinen ajanmääritys on siksi hänen mielestään väärässä, ja hän esittää tämän hävityksen todellisuudessa tapahtuneen 1400-luvun puolivälissä eaa., Joosuan elinaikana.21
Raamattu on aitoa historiaa
32. Millainen suuntaus on havaittu joidenkuiden tutkijoiden keskuudessa?
32 Tämä valaisee sitä tosiasiaa, että arkeologit ovat usein eri mieltä keskenään. Ei ole siksi yllättävää, että jotkut ovat eri mieltä Raamatun kanssa, kun taas toiset ovat sen kanssa samaa mieltä. Kaikesta huolimatta jotkut tutkijat ovat alkaneet kunnioittaa Raamatun historiallisuutta ainakin yleispiirteissään, jos eivät joka yksityiskohdassa. William Foxwell Albright edusti yhtä ajatussuuntaa kirjoittaessaan: ”Yleensä on palattu arvostamaan Israelin uskonnollisen historian sekä ylimalkaista että yksityiskohtaista tarkkuutta. – – Lyhyesti sanottuna voimme nyt jälleen pitää Raamattua alusta loppuun uskonnonhistorian luotettavana asiakirjana.”22
33, 34. Miten Raamatun heprealaiset kirjoitukset itsessään todistavat historiallisen luotettavuutensa puolesta?
33 Oikeastaan itse Raamatussa näkyy luotettavan historian leima. Useimmista muinaisista taruista ja legendoista poiketen sen tapahtumat liitetään nimenomaisiin ajankohtiin. Monia Raamattuun muistiinmerkittyjä tapahtumia tukevat samoilta ajoilta peräisin olevat piirtokirjoitukset. Kun Raamattu ja jokin muinainen piirtokirjoitus poikkeavat toisistaan, niin ristiriidan voidaan usein nähdä johtuvan siitä, että muinaiset hallitsijat tunsivat vastenmielisyyttä omien tappioittensa muistiinmerkitsemistä kohtaan ja halusivat liioitella menestyksiään.
34 Oikeastaan monet muinaiset piirtokirjoitukset ovat pikemminkin virallista propagandaa kuin historiaa. Sitä vastoin raamatunkirjoittajat ilmaisevat harvinaista rehellisyyttä. Sellaiset vanhan ajan suurmiehet kuin Mooses ja Aaron paljastetaan kaikkine heikkoine ja vahvoine puolineen. Jopa suuren kuninkaan Daavidin puutteet ilmaistaan rehellisesti. Koko kansan heikkoudet paljastetaan yhä uudelleen. Tämä vilpittömyys puhuu Raamatun heprealaisten kirjoitusten totuudellisuuden ja luotettavuuden puolesta ja antaa painoa sanoille, jotka Jeesus lausui rukoillessaan Jumalaa: ”Sinun sanasi on totuus.” – Johannes 17:17.
35. Mitä rationalistiset ajattelijat eivät ole onnistuneet tekemään, ja mihin Raamatun tutkijat kiinnittävät katseensa voidakseen osoittaa Raamatun henkeytetyksi?
35 Albright sanoi edelleen: ”Joka tapauksessa Raamattu sisältönsä puolesta kohoaa kaiken varhaisemman uskonnollisen kirjallisuuden yläpuolelle, ja aivan yhtä vaikuttavalla tavalla se kohoaa kaiken sen jälkeen syntyneen kirjallisuuden yläpuolelle sanomansa suoralla koruttomuudella ja tavalla, jolla se vetoaa yleisesti kaikissa maissa ja kaikkina aikoina eläneisiin ihmisiin.”23 Juuri tämä ’kaiken yläpuolelle kohoava sanoma’ pikemminkin kuin oppineitten todistus osoittaa Raamatun henkeytetyksi, kuten näemme myöhemmistä luvuista. Mutta todetkaamme tässä vaiheessa, että nykyajan rationalistiset ajattelijat eivät ole onnistuneet todistamaan, etteivät Heprealaiset kirjoitukset olisi todellista historiaa, kun taas nämä kirjoitukset itsessään todistavat kaikin tavoin olevansa luotettavia. Voidaanko samaa sanoa Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista, ”Uudesta testamentista”? Tarkastelemme tätä seuraavassa luvussa.
[Alaviitteet]
a Termiä ”Raamatun historiallinen kritiikki” eli ”historiallis-kriittinen raamatuntutkimus” käytetään sellaisesta Raamatun tutkimisesta, jonka tarkoituksena on saada selville yksityiskohtia kustakin kirjasta, esimerkiksi sen kirjoittaja, lähdeaineisto ja kirjoitusaika.
b Esimerkiksi englantilainen runoilija John Milton kirjoitti ylevän eeppisen runoteoksensa ”Kadotettu paratiisi” aivan erilaisella tyylillä kuin runonsa ”L’Allegro”. Ja poliittiset pamflettinsa hän kirjoitti taas aivan eri tyylillä.
c Useimmat älymystöön kuuluvat pyrkivät nykyään olemaan rationalisteja. Nykysuomen sanakirjan mukaan rationalismi merkitsee ”yksinomaan järkeen perustuvaa uskoa t. uskonnollista opinsuuntaa, järkeisuskoa”. Rationalistit yrittävät selittää kaiken inhimilliseltä kannalta ottamatta lukuun jumalallisen toiminnan mahdollisuutta.
d On kiinnostavaa, että eräs Pohjois-Syyriasta 1970-luvulla löydetty muinaisen hallitsijan patsas osoitti, ettei ollut ennenkuulumatonta kutsua hallitsijaa kuninkaaksi, vaikka hänellä tarkkaan ottaen olikin alhaisempi arvo. Patsas esitti Goosanin hallitsijaa ja siihen oli kaiverrettu tekstiä assyrian ja aramean kielellä. Assyrialainen kirjoitus kutsui miestä Goosanin maaherraksi, mutta vastaava arameankielinen kirjoitus kutsui häntä kuninkaaksi.9 Ei siis olisi mitään uutta, jos Belsassaria kutsuttaisiin virallisissa babylonialaisissa piirtokirjoituksissa kruununprinssiksi, samalla kun häntä kutsutaan Danielin arameankielisessä kirjoituksessa kuninkaaksi.
[Huomioteksti s. 53]
Toisin kuin muinaiset maalliset historiat Raamattu kertoo suoraan Mooseksen ja Daavidin kaltaisten kunnioitettujen henkilöitten inhimillisistä puutteista
[Tekstiruutu s. 44]
Arkeologian arvo
”Arkeologia tuo esiin näytteitä muinaisista työkaluista ja astioista, muureista ja rakennuksista, aseista ja koristeista. Useimmat näistä voidaan asettaa aikajärjestykseen ja tunnistaa selvästi Raamatun vastaavien aikojen ja asiayhteyden mukaisesti. Tässä mielessä Raamattu tallentaa täsmällisesti kirjallisessa muodossa muinaisen kulttuurimiljöönsä. Raamatun kertomusten yksityiskohdat eivät ole kirjoittajan mielikuvituksen epätodellisia tuotteita, vaan ne kuvastavat aidosti sitä maailmaa, jossa nuo muistiin merkityt tapahtumat, niin maalliset kuin yliluonnollisetkin, sattuivat.” – The Archaeological Encyclopedia of the Holy Land.
[Tekstiruutu s. 50]
Mitä arkeologia voi tehdä ja mitä ei
”Arkeologia ei sitovasti todista Raamattua oikeaksi tai vääräksi, mutta sillä on muita, melkoisen tärkeitä tehtäviä. Se tuo jossain määrin esiin sen konkreettisen maailman, josta Raamattu on antanut ennakkokäsityksen. Esimerkiksi sen tietäminen, mistä aineista jokin talo oli rakennettu tai miltä jokin ’uhrikukkula’ näytti, auttaa meitä ymmärtämään raamatunkohtia paljon paremmin. Toiseksi se täydentää historiallisen kertomuksen. Esimerkiksi Meesan kivi sisältää vastapuolen version tapahtumasta, jota koskeva kertomus alkaa 2. Kuningasten kirjan 3:4:stä. – – Kolmanneksi se kertoo muinaisen Israelin naapureiden elämästä ja ajatuksista – jotka ovat itsessään kiinnostavia ja valaisevat sitä ajatusmaailmaa, jonka keskellä muinaisen Israelin ajattelutapa kehittyi.” – Ebla – A Revelation in Archaeology.
[Kuva s. 41]
Milton kirjoitti eri tyyleillä, ei vain yhdellä. Uskovatko Raamatun historiallis-kriittiset tutkijat hänen teostensa olleen usean eri kirjoittajan tuotetta?
[Kuva s. 45]
Nabunaidia koskeva runo kertoo Nabunaidin uskoneen kuninkuuden esikoiselleen
[Kuva s. 46]
Meesan kivi kertoo kuningas Meesan version Mooabin ja Israelin välisestä yhteenotosta
[Kuva s. 47]
Viralliset babylonialaiset muistiinmerkinnät tukevat Raamatun kertomusta Jerusalemin kukistumisesta