MESA

1. Juudan heimoon kuuluneen ”Kalebin, Hesronin pojan”, esikoispoika. Mesa oli Sifin isä eli perustaja. (1Ai 2:18, 42.)

2. Moabin kuningas Juudan kuninkaan Josafatin ja Israelin kuninkaiden Ahabin, Ahasjan ja Joramin aikana. Ollessaan Israelin pohjoisen valtakunnan alaisuudessa moabilaiset maksoivat pakkoverona kuningas Ahabille 100000 karitsaa ja 100000 keritsemätöntä uroslammasta, jotka ilmeisesti kuuluivat tunnetusti hyvälaatuista villaa tuottavaan rotuun. Ahabin kuoleman jälkeen Mesa kapinoi Israelin kuningasta Ahasjaa vastaan. Ahasja kuitenkin kuoli hallittuaan vain vähän aikaa, ja hänen seuraajakseen tuli hänen veljensä Joram, joka solmi liiton Juudan kuninkaan Josafatin ja nimeltä mainitsemattoman Edomin kuninkaan kanssa, jotta Mesa voitaisiin jälleen alistaa. Koska heidän joukkonsa valitsivat vaikean, Kuolleenmeren eteläpuolella kulkevan reitin, niiltä loppui vesi. Profeetta Elisa vakuutti kuitenkin, että jos kuivuneeseen purolaaksoon kaivettaisiin ojia, Jehova täyttäisi ne vedellä. (2Ku 1:1; 3:4–19.)

Näin tapahtui, ja varhaisen aamuauringon kimallus veden pinnalla sai sen näyttämään moabilaisista vereltä mahdollisesti siksi, että vasta kaivettujen ojien savi oli punaista. Tämän näköharhan vuoksi he erehtyivät luulemaan, että Israelin, Juudan ja Edomin liittoutuneet armeijat olivat kääntyneet toisiaan vastaan. Heidän ajatuksensa ei ollut täysin perusteeton, sillä he tiesivät Israelin ja Juudan välisestä kateudesta. Lisäksi edomilaiset eivät pitäneet Juudan miehistä, jotka olivat nyt liittoutuneet Israelin kanssa. (2Ku 3:20–23; vrt. 2Ai 20:10, 11, 24, 25.)

Luullessaan vihollistensa tappaneen toinen toisensa moabilaiset huusivat: ”Siispä nyt saaliille, oi Moab!” Mutta heti kun he tulivat Israelin leiriin, heidät ajettiinkin pakosalle. Sen jälkeen israelilaiset tuhosivat moabilaisten kaupungit, tukkivat heidän vesilähteensä ja täyttivät heidän maapalstansa kivillä, kunnes he pääsivät Kir-Haresetin (Kir-Moabin) kaupunkiin. (2Ku 3:23–25.)

Kun kuningas Mesa huomasi jääneensä loukkuun, hän otti 700 miekkamiestä ja yritti vastaiskuksi murtautua Edomin kuninkaan luo (ehkä siksi, että hän ajatteli vastarinnan olevan siellä vähäisintä), muttei onnistunut yrityksessään. ”Lopulta hän otti esikoispoikansa, jonka oli määrä hallita hänen sijastaan, ja uhrasi hänet polttoteurasuhrina muurilla.” (2Ku 3:26, 27.)

Useimmat kommentaattorit ovat yhtä mieltä siitä, että Mesa uhrasi jumalalleen Kemosille oman poikansa. Ne harvat, jotka ovat toista mieltä, sanovat, että uhrina oli Edomin kuninkaan vangittu poika, ja he viittaavat todisteeksi Aamoksen 2:1:een, jossa osoitetaan Moabin ’polttaneen Edomin kuninkaan luut kalkiksi’. Vaikka heprealainen teksti ehkä antaakin kieliopillisesti mahdollisuuden tällaiseen tulkintaan, tämä jälkimmäinen ehdotus näyttää olevan ristiriidassa muiden tunnettujen tosiasioiden kanssa. Oli esimerkiksi ennenkuulumatonta, että Israelin naapureina asuvat moabilaiset ja ammonilaiset olisivat uhranneet jumalilleen vihollisiaan, mutta heidän uskonnollisiin menoihinsa tiedettiin kuuluvan omien lasten uhraaminen polttouhreiksi heidän jumaliensa lepyttämiseksi (5Mo 12:30, 31; Mi 6:6, 7). On siksi ymmärrettävää, että Kemosia palvonut Mesa olisi välittömän tappion uhan edessä turvautunut näin voimakkaisiin toimiin.

Mesan kivi. Mesan kivi löydettiin Dhibanista (Dibonista) 1868. Sitä pidetään yleisesti Mesan laatimana, ja sen sisältö yhdistetään tavallisesti ajanjaksoon, joka alkoi 2. Kuninkaiden kirjan 3. luvussa kerrotuista tapahtumista. Tässä kuuluisassa piirtokirjoituksessa Mesa muistelee, kuinka hän vapautui Israelin vallasta, joka kesti hänen mukaansa 40 vuotta. Siinä on myös useita mainintoja paikoista, jotka Mesa valloitti (Medeba, Atarot, Nebo, Jahas). Mesa kerskailee olevansa erittäin uskonnollinen, rakentaneensa kaupunkeja ja maantien sekä saaneensa voiton Israelista, ja hän antaa tästä kaikesta kunnian Kemos-jumalalle. Mesa tunsi myös Israelin Jumalan Jehovan, sillä tämän dokumentin 18. rivillä on Tetragrammi. Mesa rehentelee tuossa kohdassa: ”Minä otin sieltä Jahven – – [astiat] ja laahasin ne Kemosin eteen.” (Kuva, 1. osa, s. 946.) Hänen oma tappionsa ja hänen poikansa uhraaminen jätetään kuitenkin mainitsematta, kuten sopii odottaakin. Biblical Archaeology Review (touko-kesäkuu 1986, s. 57) sanoo: ”Irrallisten kivien tai temppelin seinien muistokirjoitukset valmistettiin propagandatarkoituksiin ja kansallisjumalan ja maan hallitsijan ylistämiseksi. Ei ole siksi yllättävää, ettei Mesa mainitse sitä maataan vastaan suunnattua Israelin, Juudan ja Edomin kuninkaiden sotaretkeä, jota kuvaillaan yksityiskohtaisesti Raamatussa.”

3. (Hepr. Mē·šaʼʹ.) Saharaimin ja hänen vaimonsa Hodesin poika. Mesasta tuli erään Benjaminin heimon suvun päämies. (1Ai 8:1, 8–10.)

4. (Hepr. Me·šaʼʹ.) Yksi rajakohta seudulla, jolla Joktanin jälkeläiset asuivat (1Mo 10:29, 30). Kreikkalaisessa Septuagintassa käännetään nimi Mesa vastineella Mas·sēʹ. Tästä syystä ”Mesan” ajatellaan olevan nimen ”Massa” vaihtoehtoinen muoto; Massa-nimisen ismaelilaisen jälkeläiset asettuivat asumaan nähtävästi Arabiaan (1Mo 25:13, 14).